Onko keskiluokkainen elämäntapa kaikkein ahdistavin?

Olen sitä miettinyt, kun olen joidenkin keskiluokkaisten ihmisten elämäntarinoita lukenut, joilla on ollut masennusta tai ahdistusta. Omassa ystäväpiirissäni mielialalääkkeiden käyttö on todella yleistä.



Keskiluokkaiseen elämään kuuluu tiukat normit, kouluttautuminen, käyttäytyminen ja monet tavat elämässä ovat säänneltyjä, pihaa on hoidettava hyvin ja lasten on osattava tervehtiä naapureita.. jne.



Alemmissa sosiaaliluokissa ja ylemmissä ihmiset ovat vapaampia normeista, yläluokkainen voi olla boheemi, eikä työväenluokkaisen asuinalueen käytösnormit ole niin tarkat kuin keskiluokkaisen, eikä koulunkäynnistä oteta yhtälailla paineita.



Onko teistä niin, että keskiluokkaisuus altistaa masennukselle/ahdistukselle?

Toki tässä keskiluokkaisuudessakin voi etsiä ahdistuksen aiheita, mutta kyllä ne kalpenevat sen ahdistuksen edessä jos jonkun on vaikea saada ruokaa pöytään.



Osa ahdistuksen aiheistahan ei mitenkään liity yhteiskuntaluokkaan - esim. rakkaus ja siinä pettyminen ei katso koulutusta tai varallisuutta.

Voisin kuvitella, että päihteiden aiheuttamat ongelmat, ja rikkinäisestä lapsuudesta syntyvät, voisivat olla yleisempiä alemmissa luokissa, kun taas suorituspaineista ja vaativasta kasvatuksesta tulevat keskiluokassa.



ap

oli sitten syynä rikkinäinen lapsuus tai suorituspaineet.



2

yläluokka olisi vapaampi säännöistä? Luulisin, että normit ja rooliodotukset ovat tiukemmat kuin laajalla keskiluokalla. Raha aiheuttaa ahdistusta...

sen köyhempää kuin keskiluokkakaan, joten rahasta se ero ei ole kiinni, jos ei ihan syrjäytyneisiin verrata. Ja varmasti syrjäytyneiden kohdalla niitä ongelmia löytyykin sitten roppakaupalla.

ap

Toki tässä keskiluokkaisuudessakin voi etsiä ahdistuksen aiheita, mutta kyllä ne kalpenevat sen ahdistuksen edessä jos jonkun on vaikea saada ruokaa pöytään.

Osa ahdistuksen aiheistahan ei mitenkään liity yhteiskuntaluokkaan - esim. rakkaus ja siinä pettyminen ei katso koulutusta tai varallisuutta.

2

mua ahdistaisi enemmän joutua tekemään jotain omasta mielestäni hyvin tylsää työntekijätason työtä kuin tehdä mielestäni kiinnostavaa "keskiluokkaista" työtäni.



Mutta olisi kyllä kiinnostavaa nähdä tilastoja siitä, miten onnellisia esim. eri ammattiryhmät kokevat olevansa. Useinhan puhutaan esim. puutarhanhoidosta jotenkin tosi rentouttavana ja ihanana puuhana, vaikka puutarhuri on varmasti hyvinkin pienituloinen ja kaukana "urakehityksen" oravanpyörästä.

mutta omalla kohdallani ei. olen lähtöisin keskiluokkaisesta perheestä ja koen lapseeteni ja nuoruuteni olleen onnellista aikaa.

Nuorena aikuisena valmistuin keskelle lamaa (v. 1991) ja menin naimisiin työtä vieroksuvan tyypin kanssa. Putosin kerralla alimpaan sosiaaliluokkaan.



Nyt olen taas tukevasti keskiluokkainen. Ja nuori aikuisuus on ollut minulle kaikkein raskainta aikaa. Ainainen rahattomuus ja tulevaisuudeat n toivottomuus olivt ahdistavia. Ja sairastinpa masennuksen noina aikoina.



Nyt on hyvin. Ei minulle alempi sosiaaliluokka tuonut yhtään mitään sellaista kuin ap kuvasi aloituksessaan. Muistan sen ajan ahdistavana ja pimeänä aikana. Kiitos ei enää.



Enkä minä ymmärrä noita normeja joita ap luettelee. Pihaa voi hoitaa jos siitä tykkää tai sitten laittaa hoitovapaan pihan. Naapureja voi tehvehtiä jos tahtoo. Ei minua ainakaan pieni nyökkäys rasita mitenkään. Nyt unohtui mitä ne muut normit olivat, mutta ylipäätään en allekirjoita ap:n tekstiä.

Jatkuvastihan av:lla on aloituksia, että "Apua, tilillä on vain 100 000 euroa, miten pärjäämme loppukuun?". Sen sijaan näitä 20 euron loppukuun pärjääviä piisaa joka viikko...

Kokemus ei ole oma, mutta olen kuullut paljon juttuja siitä, että raha ahdistaa mm. sillä tavalla, että se on saatava tuottamaan mahdollisimman hyvin. Tällä palstalla olen lukenut joskus jonkun rikkaan vuodatusta siitä kuinka on ahdistavaa kun tuttavapiirissä on alituinen kilpailu esim. matkailukohteista, sisustuksesta jne. Kyseessä ehkä sitten kuitenkin keskiluokkaisia raharikkaita?



Mitä ap mahtoi noilla eri yhteiskuntaluokilla tarkoittaakaan? Onko Suomessa edes yläluokkaa? Rikkaita on, mutta se ei ole sama asia.

vaan vähän boheemimmat ihmiset, joilla ei ole sellaista normien mukaan elämisen tarvetta, kuin keskiluokkaisilla. Eli vanhoja kulttuuri- tai sivistyssukuja, missä on professoreja jo satojen vuosien takaa, jne.



Minusta nimenomaan kilpailu statuksella on äärimmäisen keskiluokkaista.

Ei siis välttämättä niin että aito masennus olisi keskiluokkaisilla yleisempää, mutta että se elämäntapa normeineen on jollain lailla ahdistavaa.



Tosin toisille se sopiikin - elämähän on helppoa kun tietää mitä "täytyy" tehdä :-)



Mä yritän vastustella tätä kovasti ja mietin mitä oikeasti itse haluan tehdä (vihaan puutarhanhoitoa). Matkustellaan minne itse halutaan - ei siis naapureiden mallin mukaan "2 viikkoa Thaimaassa" ja kesällä keski-Euroopassa.



Omakotitaloalueet ovat jossain määrin kamalia - talot ja pihat kopioita toisistaan. Kaikilla leikkimökki, trampoliini, terassi, grilli ja pihakivet "pakollisina" varusteina. Eihän siinä mitään, jos kaikki on niin samanhenkisiä ihmisiä, mutta tulee väkisten mieneen, että ovatko kaikki omien halujen mukaisia vai että "siksi kun naapurillakin on".



Se pidemmän päälle ahdistaa, jos ei pääse elämään omien toiveiden mukaan, tai ei tiedä omia toiveitaan ja elää jonkin ulkoisen "mallin" mukaan, joten sellainen taatusti altistaa masennukselle. Voisin kuvitella että avioerotkin on tällöin yleisempiä, kun mies ei taivu haluttuun malliin.

keskiluokka voi painia kovissa työpaineissa ja kiireinen arki aiheuttaa ahdistusta. Tunnistan kyllä sellaisen espoolaisen, kolmekymppisen insinööri-opettajaperheen, jolla on 300 000 tonnin paritalo, kaksi autoa ja kaksi pientä lasta ja esimerkiksi se ahdistaa, että asuntolainan takia, lapset pitää laittaa aika pieninä päiväkotiin ja kun päiväkotitilanne on mikä on ja pientaloalueelta matka sinne on pitkä, niin kyllähän sitä alkaa ahdistaa...

keskiluokkaisella alueella Espoossa ja huomaan, että kaikki "vieraat" ilmiöt alkaa etoa enemmän ja enemmän. Hyvä kun pystyy enää kauppakeskuksessa piipahtamaan, kun joku epäsosiaalinen tapaus pilaa päivän. Joskus ajattelen, että se voisi olla parempi elää jossain kaupungin vuokrakasarmissa, missä kaikki ei-keskiluokkaiset ilmiöt ovat arkipäivää, jottei olisi niin niuho, suvaitsematon ja ahdistunut. Ärsyttää, kun esim. täällä, jos olemme naapuruston kanssa pihalla, niin kriisin aiheuttaa vaikkapa se, että viereiseen taloyhtiöön kävelee nuori mies mäyräkoiran kanssa. Oikein näkee, kun porukan päät kääntyilee ja kyylätään, mihin taloon tämä hulttio menee, keskustelu tyssää, kun porukkaa alkaa vaan päässään mietti, ettei kai vaan joku meinää keskikaljaa kavereineen ottaa lähitienoilla. Sehän voi tietää ilkivaltaa, väkivaltaa, raiskauksia, poliiseja ja alueen maineen menetyksen.



Ja siis kamalinta on se, että olen muuttunut itse samanlaiseksi:(

Olen nuori, kouluttamaton ja äiti. Elämä on parempaa kuin koskaan! :D Jokainen pienikin juttu tuntuu luksukselta, rahat riittävät hyvin kun on oppinut kotoa säästämisen taidon eikä ystävän tullessa käymään kukaan oletakaan että tarjoaisin mitään hienoa.

Olen kotoisin rutiköyhästä perheestä maalta ja nykyään asun keskikokoisen kaupungin keskustassa kohtalaisen kokoisessa näköala-asunnossa, josta näkee, että ensimmäiset omistajat ovat aikanaan olleet keskiluokkaisia. Minusta köyhyys oli ahdistavaa ja nautin todella nykyisestä elämästäni, jonka olen saavuttanut koulutuksen ja ahkeruuden avulla. Ei todellakaan ahdista yhtään vaihtaa kesä- ja talviverhoja, käydä lauantaiaamuisin torilla ja ostaa sisäfilettä Stockmannilta.



En koe minkäänlaisia suorituspaineita ehkä juuri siksi, että olen taustani takia vähän juureton. Minusta on ihan sama, miten naapurit elävät. Automme on ikivanha emmekä tarvitse sitä juuri koskaan eikä meillä ole kesämökkiä - mitäs me sillä. Olen ollut masentunut, mutta olin sitä taustani takia, en nykyisen elämäni takia. Jos keskiluokkainen elämä ahdistaa niin rajat ovat täysin oman pään sisällä. Niistä samoista asioista voi myös ottaa paljon irti.

Sellaisille ihmiselle, jotka suorittavat elämää,"näin kuuluu tehdä" - asenteella, eivätkä osaa tai ymmärrä pysähtyä miettimään mitä oikeasti elämältään haluavat keskiluokkainen elämä aiheuttaa varmasti masennusta ja ahistusta.



Itse ahdistuisin elämästä, jossa asutaan pelolla samanlaisissa omakotitaloissa, perheessä 2-3 lasta ja farmariauto, kuunnellaan radio novaa:), käyään viikonloppuisin kylpylöissä ja talvella thaimaassa, syöään buffet-mättö-ruokaloissa, ostetaan burberrykopioita tyttölapsille ja muutenkin varojen mukaan merkkivaatteita, joista ollaan sitten tosi ylpeitä:)... yms.

Tiedän sen, koska yksikin näiden kohtien toteuttamisesta - ahdistaa:)

Tutkimusten mukaan alemmat sosiaaliluokat voivat kaikin tavoin huonommin kuin keskiluokka ja ylempi luokka. Toki yksilöiden ja perheiden välillä on eroja, mutta keskiluokkainen elämäntapa ei sinänsä ole yhteydessä masennukseen ja huonovointisuuteen.

ja mua itseäni ahdistaisi hirveästi tuollaisessa tilanteessa. Eikä kaukana ollut kun olen DI-miehen kanssa seurustellutkin. Juuri se että pitää olla nimenomaan kaksi lasta (lisäyksenä vielä että tyypillisesti aina se vanhempi jatkaa päiväkodissa kun vauva on pienenä) ja töihin on mentävä ja pienet päiväkotiin. Ja sitten kun arki ahdistaa, pitää tehdä niitä lomamatkoja Thaimaaseen ja viikonloppuina kylpylöihin.

Ehkä helppoa elämää ja jos kaikki menee hyvin, ei sen syvällisempää elämäntarkoitusta tarvikaan miettiä... mutta ei vaan sovi mulle.

keskiluokka voi painia kovissa työpaineissa ja kiireinen arki aiheuttaa ahdistusta. Tunnistan kyllä sellaisen espoolaisen, kolmekymppisen insinööri-opettajaperheen, jolla on 300 000 tonnin paritalo, kaksi autoa ja kaksi pientä lasta ja esimerkiksi se ahdistaa, että asuntolainan takia, lapset pitää laittaa aika pieninä päiväkotiin ja kun päiväkotitilanne on mikä on ja pientaloalueelta matka sinne on pitkä, niin kyllähän sitä alkaa ahdistaa...

keskiluokka voi painia kovissa työpaineissa ja kiireinen arki aiheuttaa ahdistusta. Tunnistan kyllä sellaisen espoolaisen, kolmekymppisen insinööri-opettajaperheen, jolla on 300 000 tonnin paritalo, kaksi autoa ja kaksi pientä lasta ja esimerkiksi se ahdistaa, että asuntolainan takia, lapset pitää laittaa aika pieninä päiväkotiin ja kun päiväkotitilanne on mikä on ja pientaloalueelta matka sinne on pitkä, niin kyllähän sitä alkaa ahdistaa...