Pitääkö päivökodin portin olla kunnossa - kummatkin salvat saatava lukittua?
Miksi jossain ei rikkinäisiä portteja korjata - pitäisikö porttien ja aitojen olla aina kunnossa?
Sen ylimmäiset salvanhan ihan pienetkin lapset saavat helposti itsekin auki, joten eikö sen ulkopuolisen salvan tulisi olla aina käytössä?
Kommentit (8)
Voi mennä 2vk eikä ukkoa näy missään. Pitäisikö päiväkoti sulkea siksi aikaa, että portti korjattu. Tai mikä tahansa rikkinäinen paikka.
mitään tapahdu. Mutta jos rikkinäinen salpa on ollut koko talven aidassa eikä kukaan siihen puutu, niin sitten ihmettelen. Eikö päiväkodin johtajalla ole vastuu hoitaa portti kuntoon?
kun pieni lapsi pääsi menemään aidan alta läheiseen lampeen vuosia sitten. Muitakin karkaamisia on ollut luettavissa ja uutisissa. Korjausta oli pyydetty mutta korjausta ei tullut. Ei kai kukaan halua lasten pääsevän tielle tai muuhun, eksymään jne.
Aina vain ei oteta tarpeeksi vakavasti. Puolipäiväisten lasten hakijat olen nähnyt työssäni jättävän portin auki lähtiessään, jopa raolleen. Aamuisinkin jätetään portti auki, joten usein laitan kiinni tullessani työhön.
- Vanhemmat omalta osaltaan sulkisivat aina portin.
- Ensimmäisten kanssa ulkoiluun menevän työntekijän kuuluu tarkistaa porttien lukitus, yhdessä pihassa voi olla kolmekin tai enemmän portillisia ulosmenoja. Voikohan jonkun sulkea.
- Jos portin lukitusta ei korjata, on vaarana että lapsi tai useampi livahtaa ...joten pk:n johtaja varmaan vastaa seurauksista.
Menin sijaiseksi päiväkotiin, ihmettelin kun portissa lukitus oli
sellainen että portin päällä oli salpa, jota liikutettiin taaksepäin avatessa porttia ja takaisin eteenpäin suljettaessa. Kun pienemmät roikkuivat aidalla ja saivat tukea jaloilleen aidan tukipuusta, he ylettyivät keikauttamaan salvan ja avaamaan portin. Pidemmät lapset saivat muutenkin.
Kerroin päiväkodin johtajalle huolestani ja heti seuraavana päivänä pihoja ym. huoltotöitä tekevä mies tuli laittamaan portin ulkopuolelle varmistukseksi sellaisen lukituksen, jossa pitää kääntää vipua ja vetää käännettynä "pesästä".
jos ei kuulu toimenkuvaan tai osaa korjata? mun mies on kiinteistömesu ja käy JOKA päivä kaikki kiinteistönsä läpi,että on niitäkin miehiä joka lähtöön.
käy JOKA päivä kaikki kiinteistönsä läpi,että on niitäkin miehiä joka lähtöön.
Kuitenkin oikeasti se käy päiväkaffittelemassa työttömien yh-äitien luona, eikä välitä tuon taivaallista, vaikka talot romahtais.
eteenpäin, jos joutuu useita kertoja jankuttamaan porteista, eikä huoltomiehiä vaan kuulu...
No, nyt soitin, ja asia luvattiin (!!!) hoitaa kuntoon ensi viikolla pääsiäisen jälkeen. No, niinpä se kävi viime kerrallakin - huoltomies tuli samana päivänä, kun itse soitin. Miksi hän ei tule, jos joku henkilökuntaan kuuluva on hänelle soittanut? Ole tullut siis kuukausiin..
Juu, tilannetta varmaan pitää seurata ensi viikko ja soitella perään ja VAATIA, jos mitään ei tapahdukaan. Eivät nuo miehet ymmärrä ehdotteluja vaan vain komentokieltä?
Ap
jättävät ne auki