Voiko vauva-arki olla akateemiselle älyköllekin tyydyttävää?

mutta ihmettelen, että jos on tuskaa rauhoittaa edes yksi vuosi elämästä sen vauvan kanssa olemiseen ja vauvasta nauttimiseen, niin miksi haluta lapsi. Ura ja ne vaativat älylliset tehtävät odottavat kyllä sen ohikiitävän vauvaiän ajan. En tarkoita, että lapsen saatuaan pitäisi taantua riitelemään imetyksestä av:lla, mutta luulisi älykkään ihmisen osaavan viriköittää itseään muutenkin sen yhden vuoden ajan. Ja jos tosiaan ajattelee oman lapsen kanssa olemisen olevan tylsää ja turhauttavaa, niin lienee parasta omistautua pelkästään sille akateemiselle uralle.

Nautin jonkin aikaa kovastikin, sitten jossakin vaiheessa tuntui että ajatukset alkavat kiertää kehää. Aloin opettaa hiukan ja opiskelin osa-aikaisesti. Uskomattomasti virkisti, kun päikkäreiden aikana luki teoriapohjaista kirjallisuutta. Oli tosi mielenkiintoisia ajatuksia sitten vaunukävelyn piristykseksi myöhemmin. Mutta viihdyin kotona muuten hyvin ja lapsi oli ihana. Sopivassa suhteessa kaikkea, mutta vauvan ehdoilla, se on hyvä motto minulle. Ongelmani oli ilmeisesti se, että olen tottunut ajattelemaan ja saamaan jatkuvasti älyllisïä virikkeitä. Vauva-arki on haasteellista, mutta eri tavalla. Jos olisin uskonut, että aika kuluu niin nopeasti, niin tuskin olisin niin tosissani asiaa ottanut. :-) Onneksi löysin pari äitiystävää jotka juttelivat muustakin kuin vauvoista ja olivat filosofisempia pohtijoita kuin äiti=lapsipiirin naiset.

... ja nauttinut koko ajan :-), akateeminen älykkö, esim. maisterin tutkinto tehty 3 vuodessa (ilman kesäopintoja) lähes 30 ylimääräisen opintoviikon kanssa....



Jos kyllästyy eikä pysty itseään riittävästi motivoimaan ja viihdyttämään kotona ollessaan, niin ei voi sanoa olevansa kovin älykäs - siis jos ei itsenäisesti sitä virikettä osaa hankkia, vaan jonkun toisen, esim. työpaikan on se tarjottava, niin on se aika kyseenalaista älykkyyttä.

Mä en enää muuta haluakkaan kuin olla lasten kanssa.



Ensimmäistä odottaessani ajattelin vauva arjen olevan tylsääkin tylsempää aikaa. Mutta nyt lapsia onkin jo viisi, ja ihanampaa aikaa en tiedä. Ihanaa kokea ja nähdä aina uudelleen ja uudelleen pienen ihmisen kasvu ja kehitys.

ongelma olikin siinä että niitä ei saanut tehtyä kun vauva keskeytti aina kaiken. Meillä lapsi nukkui tosi huonosti päiväunia, heräili vähän väliä joten niidenkään aikana ei saanut tehtyä rauhassa mitään.

En myöskään nauttinut vauvan kaipaamista virikkeistä: vauvan kaipaamat leikit oli sen verran tylsiä että itse olin niihin ihan kyllästynyt jo kolmen toistokerran jälkeen, mutta vauva halusi niitä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Ja nimenomaan täysin samalla tavalla toistettuna :P Ylipäänsä päivissä oli minun mielenlaadulleni ihan liikaa toistoa.

No, luettua sain saman verran kuin aiemminkin, siinä ei niin haitannut jatkuvat keskeytykset. Mutta kyllä sekin käy pitkän päälle tylsäksi. Tylsyys helpotti kun lapsi kasvoi sen verran isoksi että hänen kanssaan pystyi oikeasti _leikkimään_ , pelaamaan, juttelemaan jne. Tiesin kyllä jo etukäteen että minusta vauvat ovat umpitylsiä, mutta kun lapsen halusin niin se vauva-aika nyt vaan oli pakollinen paha joka kuului asiaan.

En tarkoita, että lapsen saatuaan pitäisi taantua riitelemään imetyksestä av:lla, mutta luulisi älykkään ihmisen osaavan viriköittää itseään muutenkin sen yhden vuoden ajan. Ja jos tosiaan ajattelee oman lapsen kanssa olemisen olevan tylsää ja turhauttavaa, niin lienee parasta omistautua pelkästään sille akateemiselle uralle.

pohjan tähden alla'- triloginkin :-)))

mitä kirjahyllyyn oli vuosien mittaan kertynyt, luinpa jopa James Joycen Odysseyksenkin ja Volter Kilven Alastalon salissakin. Ei muuten olleet kovin kummoisia.

Olenkin monesti miettinyt, käykö täällä muita 'meitä'.



T. PsM, joka on kovasti nauttinut ensimmäisestä vuodestaan esikoisen kanssa ja alkaa tehdä väitöskirjaa, kun lapsi menee hoitoon 2-vuotiaana

tässä ilmeisesti puhutaan akateemisista esikoisten äideistä? Äidiksi kasvaminen on tietyllä tavalla rankkaa, oli lapsi tai olosuhteen kuinka hyvät ja auvoiset tahansa.



Jos yhden kanssa aika käy tylsäksi, tehkää neljä lisää ja opiskelkaa hoitovapaan ohessa. Vääntäkää väikkäri ja olkaa sankareita.



tai



olkaa kotona lapsen kanssa, kiertäkää kylpylöitä, käykää jumpassa ja kansalaisopistossa espanjan tunneilla, matkustakaa vauvan kansssa etelään kaksi kertaa talven aikana



tai



valittakaa kurjuuttanne

Kun heittäytyi kaikessa rauhassa vauvan (ja maidon) tuoksuiseen maailmaan.



Esikoisen kanssa vielä pelkäsin, etten kestä "pelkkää" vauvan kanssa oloa. Olin kovin nuori ja halusin pitää toisen jalkani yliopistolla ja toisen vauvan tuoksussa. Onnistui sekin, suoritin 15 silloista opintoviikkoa kevääseen mennessä esikoisen synnyttyä syksyllä.



Muiden lasten kanssa olen heittäytynyt täysillä :-). Vuoden kohdalla ryhtyvät sormet ja aivot syyhyämään "omaa työtä". Sekin on onneksi ratkaistavissa, vaikka olisi pidempään kotona - yhden lapsen kanssa olin melkein kolme vuotta kotosalla. Tein siinä sivussa pientä keikkaa omalla alallallani (= tuotin tekstiä).



Mutta joo, voi olla tyydyttävä. Kovin antoisakin. Aivoille riittää akateemiseksi älyköksi vaikka oman alan kirjallisuus :), mistä en kyllä ole jaksanut kiinnostua liiemmin ensimmäisten kuukausien aikana. (Paitsi esikoisen kohdalla, jolloin hän oli huimat 3 vkoa kun lähdin ekalle luennolle takaisin, vauva kainalossa tosin...)

koska ehdin kerrankin osallistua kunnolla yhteiskunnallisesti. Olin mukana yhdistystoiminnassa hallituksessa jne - kun oli kerrankin kunnolla aikaa :). Tämä viidennen lapsen äitiyslomalla.



Minäkin siis akateeminen ja yhteiskunnallisesti aktiivinen - töissä olessani vaan on hankala löytää aikaa muulle kuin sille (vaativalle) työlleni ja perheelle. Kotona raaski irrottautuakin pariksi tunniksi illasta kokoustamaan, kun oli jo ollut koko päivän lasten kanssa :)

Itselläni oli ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen kiire takaisin lisensiaatintyötä viimeistelemään. Toisen lapsen syntymän jälkeen nautin kotiäitinä olemista. Asiaa tosin edesauttoi se, että tein hieman töitä vanhempainlomalla ja hoitovapaalla ollessani. Siis ohjasin graduja ja tarkastin tenttejä yms. Nyt kolmatta odottaessani olen väitellyt ja uskoisin, että viihdyn kotona hyvin. Työelämään ei ainakaan ole kiirettä!