Pettäjän huono omatunto, pitäisikö pettämisestä kertoa?

Olen 40-vuotias nainen, äskettäin eronnut ja tarinani on hyvin samankaltainen kuin ap:n.



Elin onnettomassa liitossa, en vain tarkkaan sitä tajunnut aikoinani. Miehen kanssa oli kulissi pystyssä, viihdyimme toistemme seurassa kavereina, talous oli kunnossa, matkustelimme ja lasten kanssa meni hyvin. Se missä ei mennyt hyvin oli seksielämä. Olin itse aina aloitteentekijä, mies ei halunnut minua kuitenkaan sänkyynsä kuin erittäin harvoin. Itkin itseni uneen usein iltaisin, enkä kokenut olevani millään lailla haluttu. Aloin turhautua ja näin jälkeenpäin tajuan että suhteemme kuolinisku oli todellakin se että seksiä ei ollut ja jos oli niin kipinä puuttui.



Lopulta löysin itseni netistä yhdeltä seuranhakupalstalta. Hain ystävää, jotakuta jonka kanssa meilailla ja jutella asioista. Yllättäen langoilta löytyi mies (hänkin perheellinen ja varattu) jonka kanssa juttu alkoi luistamaan saman tien. Jäimme toisiimme koukkuun välittömästi. Meilailimme parisen kuukautta ja lopulta tapasimme, ja en ole eläissäni koskaan kokenut samanlaista kipinää kuin hänen kanssaan. Ihan uskomatonta. Se että tässä iässä vielä kokee jotain sellaista saa mielen ihan sekaisin. Onnesta :) Ja onneksi tunne on molemminpuolinen.



Vihdoinkin minulla oli joku joka kuuntelee, koskettaa ja huomaa minutkin. Jolle saan itse sanoa rakastavani häntä ja jonka kanssa voi puhua kaikesta mahdollisesta.



Laitoin eropaperit menemään kun olin tavannut tämän uuden miehen kanssa pari kertaa. Syystä että liittoni oli ollut loppu jo aiemmin kuin olin tämän uuden miehen tavannut, ja siitä syystä että en halunnut jääväni kiinni exälle suhteesta toiseen mieheen. Syystä että ymmärsin miten paha olo minulla oli jo useana vuotena ollut.



Nyt odotan vastapuolen siirtoa. Hän ei ole vielä eronnut, asioita sotkee muutama henkilökohtainen juttu. En aio häntä iankaiken odottaa ja hän tietää sen. Rakastaa minua kyllä, sitä en epäile hetkeäkään. Mutta en halua jatkaa salasuhdetta, osaan jo arvostaa itseäni ja ymmärrän että kenessäkään toisessa ei voi roikkua.



Ehkä ap sinun olisi paras erota, ilmeisesti olet jo miettinyt kuitenkin asiaa? En tietenkään tiedä mutta jos kipinä on voimakas sen toisen miehen kanssa niin se todennäköisesti jatkuu. Se että olet aloittanut suhteen jonkun kanssa on jo merkki siitä että jokin ei liitossasi toimi. Kaikki muu on loppujen lopuksi kosmetiikkaa kuin rakkaus. Jos voit itse hyvin niin lapsesikin voivat hyvin, elämä jotenkin järjestyy. Se että haluatko kertoa miehellesi on tietty oma valintasi, minä en halunnut kertoa syystä että ex tulee aina olemaan elämässäni ja yhteiset lapset ansaitsevat vanhemmat (eronneetkin) jotka tulevat toimeen keskenään.



Sen vielä haluan sanoa että kun sen oikean rakkauden löytää niin kyllä sen tietää. Kyse on vain siitä että on rohkeutta ottaa se vastaan.



Minä olen nyt ottanut sen vastaan, se että tekeekö tämä toinen osapuoli ratkaisunsa minun hyväkseni ei ole enää omissa käsissäni. Se on hänen käsissään. Käy miten käy, eroani en varmasti koskaan kadu. Olen huomannut että hyvä olo lähtee itsestä.

Nosto...

Älä kerro pettämisestäsi. Itse olet valinnan kuitenkin tehnyt. Kanna siis itse taakkasi, äläkä pahoita kumppanisi mielltä ja uhraa parisuhdettasi(ilmeisesti muuten toimivaa?) tämän takia...



Nimim: pettäjä -77

sinuna en kertoisi vaan jatkaisin seksi suhdetta toiseen ei kaksi munaa huonoa tee

täällä myös omakohtaisia ja ajankohtaisia kokemuksia.



Hirveä tuska päällä, kun kotona elellään puolison kanssa kuin kaverit, seksiä(ei rakastelua) silloin tällöin.



Kakkossuhde on kestänyt nyt jo 1,5 vuotta, alkujännityksestä ei kait voi enää puhua. Tapaamme ehkä kerran viikossa työn ohella. Kohta molempien puolisot sattuvat olemaan reissussa lasten kanssa samaan aikaan, jolloin saamme kokeilla edes lyhyen ajan yhteiseloa. Molemmilla on yksi lapsi ja aviopuoliso. Olemme yrittäneet lopettaa suhteemme useita kertoja, mutta retkahdus tapahtuu aina, kun näemme väkisin töiden kautta. Ja jos ei ole työasiaa, tapaamme jonkun muun itsellemme keksityn tekosyyn vuoksi. Typerän kuulosta, mutta näin se vaan menee. Olisimme luultavasti eronneet puolisoistamme ja menneet yhteen, jos ei lapsia olisi. Enkä aio kertoa puolisolleni, jos emme jää kiinni. En tahdo tuottaa sitä tuskaa hänelle. Olkoon tämä minun tuskani. Rakastelu ja muu yhdessäolo on ihanaa tämän toisen kanssa. Voi kun olisimme tavanneet aikaisemmin.



En siis osaa antaa mitään neuvoja, kun olen vähintään yhtä pahassa liemessä, mutta vertaistukea tarinallani ehkä.

kerrot niin se on aika varmasti ero. Eli itse pitäisin suuni kiinni ja koittaisin unohtaa koko jutun.

Ei avioliittoa oo välttämättä tarkoitettu ikuiseksi. Jos on ihastunu johonkin ja sen kans on hyvää seksiä ja paljon muutakin, niin miks jäis roikkumaan edelliseen suhteeseen? Ero ja yhteishuoltajuus niin se on siinä.

Mielestäni pitäisi kertoa. Olen omassa suhteessa sopinut puolisoni kanssa, että rehellisyys on kaiken a ja o. Jos virhe sattuu toiselle, niin siitä tulee kertoa! Siinäpähän sitten mietitään mikä meni vikaan ja miksi näin. Toistaiseksi on kulunut 7v. niin, ettei ole tarvinnut pysähtyä miettimään.



Jos pettäjä pystyy jatkamaan suhdetta normaalistí, eikä aio kertoa, niin voin sanoa, ettei pettäjä ole tällöin oikeassa suhteessa. Eikä pettäjällä ole liiemmin omaa tuntoa muutenkaan.



Mutta pointti tässä on se, ettei suhde ole enää puhdas mikäli kertomatta jättää. Sen sijaan se voi jatkua ns. puhtaalta pöydältä, mikäli petetty saa tehdä valinnat. Peli on tällöin avoin ja suhde rehellisellä pohjalla. Rehellisyys maan perii. Näin se vaan menee.

Huono omatunto pettämisestä on jäänne ihmisen biologisen kehityksen varhaisemmista ajoista. Lasten monivuotinen kasvu aikuiseksi vaati voimakkaan parisidoksen miehen ja naisen välille. Seksi on ollut yksi yhteenkuuluvuuden tunnetta voimistava tekijä. Ihmiset ovat harrastaneet seksiä ilman lisääntymistarkoitusta. Seksin harrastaminen yhdistyy alimmissa vaistoissa parinmuodostukseen ja sen ylläpitämiseen. Jos harrastaa seksiä jonkun muun kuin oman aviopuolisonsa kanssa, tulee miltei 100%:sti alitajuinen olo pahan tekemisestä. Tämä on vuosimiljoonien kehityshistorian paine meissä. Seksin harrastaminen eli parisuhteen kosiskelurituaali jonkin muun kuin oman puolison kanssa on johtanut helpolla vanhan parisuhteen hajoamiseen. Samaan aikaan seksin harrastamisesta on voinut aiheutua lapsen saaminen, mikä olisi ollut liian raskasta yksinäiselle naiselle aikanaan. Tämän estämiseksi ihmisille on muodostunut mustasukkaisuus ja huono omatunto asiasta. Nykyaikana voi käyttää ehkäisyä, ja tuota muinaisten aikojen riskiä ei ole enää olemassa. Jos pystyt järjellä käsittämään, mikä on pahan olon takana; evoluutiohistoria, niin se helpottaa oloa. Nykyään sinulla on mahdollisuus nauttia yksilönä ja itsenäisesti seksistä ilman raskauden ja siitä seuraavaa yksin jäämisen pelkoa. Mustasukkaisuus ja ja huono omatunto on nykypäivänä jäänne kivikaudelta, joka estää elämästä elämäänsä nauttien siitä. Ne ovat aikanaan olleet lajimme menestymisen kannalta tärkeitä. Eivät enää tulevaisuudessa. Omista ihanista harrastuksistaan on turha kertoa puolisolle, joka voi olla rationaalisen ajattelun sijasta kivikautisten tunteiden vallassa. Tämä vain rikkoisi hyvän suhteen, jota järkevästi ajateltuna ei kannata tehdä. Siis: jos joskus petät, niin nauti siitä, älä murehdi, äläkä vaivaa sillä muita. Tällöin kukaan ei ole pahoillaan.

Ehdottomasti tulee kertoa.





Valheessa eläminen ei ole elämisen arvoista ja tuolloin mikään ei ole enää aitoa.

Mee sä ny siitä takas kivikaudelle miettimään niitä pettämisiä. Fossiili.

...jos ajattelet toista. Kerro, jos haluat sielunrauhan (ja rikkoa sen toisen).



Puoliso jäi kiinni kaikilta muilta osin, paitsi rysän päältä, mutta sitä en halua tietääkkään. Kovan tuskan kautta jalostin itseni siihen käsitykseen, että jos se ei ole minulta mitään pois niin olkoon. Nyt uskomus horjuu, koska näemmän kaikilta ei rakkautta riitä kaikille.



Onko kellään kokemuksia: pilata puolison salasuhteet ehdottamalla parinvaihtokokeiluja?

Vaimo kertoi sivusuhteesta, jonkin aikaa kestäneestä työpaikkaromanssista. Huonostihan meillä oli mennyt pari-kolme vuotta, sen myönnän. Ja kun oli syy niin sitten seuraus oli tämä. No toki laitoin avioerpaperit vetämään, ei ole halua aisankannattajaksi. Asunnon ym. omaisuuden myyminen ja jakaminen on maallista. Eniten harmittaa lasten "kohtalo". No meinaan kyllä olla jatkossakin kelpo isä. Yhteishuoltajuus haussa. Niin on tässä se hyvä puoli, että olin jo tuudittautunut elämään ilman seksuaalista mielihyvää. Vaimo sitten teki mahdottoman mahdolliseksi - minullakin on tulevaisuudessa vielä toivoa kokea läheisyyttä.

Kaikesta pääsee yli. Asian esiin ottaminen on vaikea koska ei tiedä vastapuolen reaktiota. Riippuu miten asiaa esittää. Voi myöntää että joskus on itse se joka on jotakin tehnyt. Ei asia ole väärä, luonto on vain tehnyt niin.



Voit katua, mutta varmaan myös olet sisimmissäsi onnellinen ja iloinen. Hän säilyy ajatuksissasi, ei niitä heitetä pois. Mutta vain anteeksiannon kautta asiaa voi/pitää käsitellä. Ei ole niin suurta vääryyttä, etteikö se anteeksiantamisella parane. Silloin sen pitää myös unohtaa. Ja se unohtuu. Rukoile rohkeasti itselle voimaa. Astu tekoinesi avoimeen tilaan ja puhdistaudu. En tarkoita että olisit likainen, eivät tekosi ole likaisia.



Olen itse mies, ja tiedän että avoimella asenteella ja mitään salaamatta pystyt jatkamaan eteenpäin. Toki pieni salaisuuksia on kaikilla. ja pieniä omia iloja, mutta yhteiseen eloon vaikuttavista asioista pitäisi jollakin tasolla puhua.



Aloita varovasti, kerrot olevasi epätäydellinen ja heikko. Myönnä virheesi ja vääriä tekoja toista kohtaan. Älä silti unohda itseäsi. Kaikkien tekojen jälkeen olet edelleen se ihminen kaikkine omine oikeuksineen kuten ennenkin. Kertoessasi tuot omia hyviä puoliasi esiin, kuten rehellisyyden.

Se mitä ei tiedä, ei satuta.

Ei kannata kertoa, tieto lisää tuskaa. Vaatii vahvan miehen, jolla ei ole liikaa stressiä ja erittäin terve minäkuva, joka särkymättä kestää moisen. Sitten on eri asia, jos ei mitään uskollisuuden illuusiota ole koskaan ollutkaan.



Petetty taitaa lopulta kuitenkin tietää enemmän kuin pettäjä luulee, eri asia sitten millä voimakkuudella haluaa vaimentaa epäilyksensä. Mitä silmät ei nää, sen sydän ymmärtää....

Älä kerro, ei se kannata. Kaikki hajoaa, pahimmassa tapauksessa siitä, et kertoo, ei pääse yli pitkiin aikoihin. Olkoon pelkuruutta, mut pidä asia omana tietonasi ja rakenna omasta parisuhteesta toimiva ja anna kaikkesi miehellesi. Opi virheistä äläkä toista niitä.

Tottakai kannattaa ja pitää kertoa se on ainoa oikea tapa toimia. Jos ero tulee olet sen ansainnut, syy on ainoastaan sinun. Itse ennemmin olen tietoinen asiasta ja surullinen kuin taas onnellinen mutten tiedä millainen sinä oikeasti olet.