Pettäjän huono omatunto, pitäisikö pettämisestä kertoa?

Olen mies joka on ollut naimisissa yli 10vuotta ja lapsia on myöskin.

Elämä puitteineen on muutoin hyvää mutta seksin saralla on hiljaiseloa ollut jo vuosia. Talossa ei tapella ja kiukutella joten elämä on ihan sujuvaa seksi elämä on kuollut ja haudattu, on kuin eläisin siskon tai vastaavan kanssa samassa kämpässä.

Alkuun olin turhautunut asiasta ja yritin ihmettelin, mutta kun mistään ei tullut mitään seksin saralla niin luovutin vaimoni suhteen.

Lasten takia tässä nyt on eletty ilman seksiä muiden kuin itseni kanssa.

Töihin on hyvä upottaa seksuaalista turhautmistaan ja kaiken ajan mitä töistä jää yli niin käytän lasteni kanssa olemiseen.

Olen kaikin puolin ok, siisti ja mukava mies.

Olenkin alkanut nyt tosissani miettimään että mitä teen? Haluja on ja nimenomaan sellaisia haluja joita ei voi tyydyttää ostamalla palveluita joltain rakkauden ammattilaiselta. Haluan että myös minua halutaan!

Jos tilanne tulisi eteen että joku nainen osoittaisi halunsa minulle niin varmasti käyttäisin tilanteen hyväksi!

Niin tai näin mutta se mitä haluan todeta että AP:n ei missään nimessä pidä kertoa puolisolleen mitään. Mutta jos omassa liitossa tulee seksitön tilanne eteen niin? Miksi et voisi seksielämääsi pitää henkilön kanssa jonka kanssa himoa ja halua löytyy?

Itse mietin joka päivä että koska tulee se "oikea hetki" siis erota?

Koska lapset ovat oikean ikäisiä sitä varten?

Niin tai näin hyvää viikonloppua kaikille.

No Sex,

Minäkin olen pettänyt miestäni, pääduýin kertomaan asiasta hänelle. Kehoitan ap:tä miettimään sitä, mikä mahdollisti tämän sivusuhteen syntymisen. Jos omassa liitossa kaikki olisi ollut kohdallaan, tuskin tätä olisi tapahtunut?



En osaa ap:ta neuvoa kertomisen suhteen, mutta uskoakseni omalla kohdallani kertominen oli paras vaihtoehto. Miehelläni ja minulla on pitkä yhteinen historia, yli 10 vuotta. Suhteemme ajautui vaikeuksiin toisen lapsemme synnyttyä. Mieheni teki paljon töitä ja minulla oli muitakin vaikeuksia, joita en tässä halua kertoa. Kuitenkin kaipasin itselleni edes jotain ihanaa ja ajauduin tähän suhteeseen mukavan miehen kanssa. Suhde kesti 4 kk, ja päättyi siihen, että kerroin miehelleni. Yritin lopettaa suhteen aikaisemminkin, mutta jostain syystä suostuin aina miehen tapaamisehdotuksiin jne. Miehelleni asia oli syvä loukkaus jne. Kuitenkin tämän asian selvittyä päädyimme puhumaan oikeista asioista mitä välillämme on tapahtunut. Mieheni ei ollut oikeasti ymmärtänyt minun hankalaa tilannettani ja sitä, että olin kaivannut enemmän suhteestamme Haimme myös ammattiapua. Aika pian oli selvää, että kumpikin on tehnyt virheitä ja haluamme jatkaa yhdessäoloa jos se vain mitenkään onnistuu. Olemme asiaa käsitelleet ja käsittelemme varmasti vielä pitkään, mutta olen tyytyväinen, että kerroin. Minun oli tosi vaikea kantaa syyllisyyttä, podin unettomuutta ja itkeskelin jne. Kävin psykologillakin toisesta syystä ja vasta pettämisen selvittyä miehelleni kerroin psykologilleni. Hän tulkitsi minun olevan helpottunut ja näin selvästi on. En ole mitenkään ylpeä pettämisestäni, mutta yritän ajatella, että tämä on elämää ja ihmiset tekevät virheitä.



Voimia sinulle ap, olipa ratkaisusi kertomisen suhteen mikä hyvänsä.

en siis lukenut kaikkia viestejä joten sori jos kirjoitan samoja asioita kun muut. Asia on kyllä niin kaks piippunen juttu .. kun mietin omalle kohdalle. Elin kerran suhteessa missä petin oikeastaan huorasin pitkink kaupunkia enkä käsitä miten en siitä mukamas jäänyt kiinni .. tai sitten tyttöystäväni oli niin sinisilmäinen mitä epäilen kyllä suuresti eli tulkaamme siihen tulokseen että en jäänyt kosakan kiinni. Se mitä tein oli niin häikäilemättömän törkeää ja toistui todella useasti. Tuona aikana olin vaikeasti psyykkisesti sairas ja tällähetkellä mielenterveyskuntoutuja (vakava masennus) viina vain sai mut sekasin.



mietin, että jos olisin sen aikaiselle tyttöystävälle joskus paljastanut mitä olin mennyt tekemään olisi tuska varmasti ollut sietämätön .. itse en sen suhteen aikana teoista kärsinyt henkisiä turkia kuin hetkittäin .. kertonee paljon miten kys ihmiseen suhtauduin.



jos taas jätän kertomatta .. niinkuin olen tehnyt, olo on tavallaan parempi. en tunne syyllisyyttä kys ihmistä kohtaan vaan itseäni.



onneksi kyseinen elämän vaihde on ohi ja elän rakkautta tihkuvassa suhteessa :)



anteeksi kuitenkin T että olin Sika ja KUSIPÄÄ !!



rakkaudella *

Tämän päivän Iltalehden www-sivuilla oli juttu siitä, että miehen pitäisi kertoa aina pettämisestä (miksi vaan miehen?). Mä en silti tiedä onko se aina järkevää, siis kertominen. Mitä jos takana on pitkä avioliitto, lapsia, pettämisestä on aikaa eikä sitä enää tapahdu, ehkä uusia lapsiakin tulossa. Kannattaako silloin pilata kaikkea muka oman omatunnon puhdistamisella?

kertoa vain, jos suhteessa menee huonosti ja se johtuu siitä. Muussa tapauksessa petetyn on vaikea jatkaa.

Jos joku parisuhteessaan pettää vaikka teeskentelee toiselle uskollisuutta, niin eikös sellaisessa suhteessa jollakin tavoin huonosti mene?



Mielestäni pettämisestä kannattaa kertoa kumppanille mahdollisimman pian, jos vielä haluaa edes mahdollisuuden elää hänen kanssaan tarkoituksenmukaisessa, onnellisessa suhteessa. Kumppanihan on se oma pari, ihminen jolle olisi hyvä voida kertoa salaisimmat ja häpeällisimmätkin asiat - elämän tuki ja turva. Tietenkin tällaisesta asiasta kertominen on erityisen vaikeaa eikä kumppani pysty aluksi olemaan siinä tukena, vaan todennäköisesti asettuu pettäjää vastaan, kokee vihaa ja muita raskaita tuntemuksia. Mutta tämän jälkeen on vielä mahdollista rakentaa suhde uudelleen terveelle pohjalle.



Jos taas jättää kertomatta, joutuu salaamaan toiselta niin paljon sellaista mikä omassa elämässä on tärkeää ja keskeistä, että kumppania tuskin koskaan voi kokea sellaiseksi oman elämän tärkeimmäksi ihmiseksi, jonka vuoksi koko parisuhteessa ylipäänsä on järkeä (itse en ainakaan ole suhteessa rahan, lasten enkä pelkästään seksinkään vuoksi). Vain hölmö voi ajatella, ettei niin suuren asian pimittäminen omalta kumppanilta vaikuttaisi suhteen tulevaisuuteen kielteisesti, vaikka kumppani ei salaisuutta koskaan saisikaan selville.



Sitten on tietenkin vielä se riski, että asia paljastuu muuta kautta kuin itse kertomalla. Silloin mahdollisuus rakentaa suhdetta uudelleen on olennaisesti heikompi. Aikaa on saattanut kulua, eikä kertomatta jättänyt puoliso varmasti vaikuta petetyn silmissä tippaakaan kiinnostuneelta kumppaninsa tarpeista ja toiveista.



Ihmiset tekevät virheitä. Helpointa virhe on saada ja antaa anteeksi silloin, kun se tunnustetaan välittömästi ja rehellisesti, vaikka kuinka tekisi kipeää. Silloin toiselle välittyy viesti, että hänen kanssaan halutaan vielä yrittää, ja että virheen tehnyt tiedostaa asian ikävyyden ja katuu virhettään.

että pettäjä on rikkonut sellaisen asian, luottamuksen joka menetetään vain kerran! Ikävä, mutta näin se menee. Juuri tämä täällä nyt pinnalla meilläkin. Ei tätä jaksa,ei mitenkään.....

Joo, no mulle ei kannata kertoa, sillä en anna sitä anteeksi.Luottamus ei enää palaa ja suhde on rikki.

Kyl se miehes on varmasti tietonen että jotain on ollu meneillään..pettäjässä tapahtuu paljon muutoksia kun suhde on meneillään.Kokemusta on!

Tuo, että ei kerrota ettei tule kaataneeksi tuskaa syyttömän niskaan, on TEKOSYY. Todellinen syy olla kertomatta on se, ettei halua itselleen vaikeuksia. Jos tekisi oikein ja kertoisi, puoliso suuttuu ja ehkä jättää. Perhe hajoaa, lapset kärsii.



Toisin sanoen pettäjä punnitsee kertomisen (joka on oikein) ja siitä itselle aiheutuvien kustannusten (puoliso suuttuu ja jättää) välillä. Vastakkain on ihmisen sisäsyntyinen halu olla oikeassa (ja kertoa) vs. oman mukavuuden maksimointi ja rangaistuksen välttäminen. Ristiriita pistää hakemaan ratkaisua, jossa molemmat tavoitteet voisi toteutua. Tämä tekosyy "ei kaadeta omaa tuskaa toisen niskaan" luo oikeutuksen olla kertomatta ja tyydyttää molempia tarpeita. Psykologia on mielenkiintoista.



Jos puolisoni pettäisi minua, haluaisin, että hän kertoo sen minulle. Ja miksi? Siksi tietenkin, että voisin lopettaa valheellisen suhteen ja etsiä uuden reilumman kumppanin. Tämä pelko mielessä kertoisiko hän? Se riippuisi siitä, kumpi tarve hänellä olisi voimakkaampi: Tarve olla oikeassa vai tarve välttää rangaistusta.

Eli vaikka se kuinka koville varmasti ottaakin, niin kannattaa kertoa! Synti on aina synti ja sitä ei salailemalla pois saa.

Jos vaikapa on himoinnut jotain naista työpäivän aikana, niin siitä kannattaa ehdottomasti kertoa vaimolle? Tai jos naisella pn pikkuhousut kostuneet päivän aikana syntisistä ajatuksista työkaveria kohtaan, niin ehdottomasti raportti miehelle, että pysyy omatunti puhtaana synneistä?

Oletko todella sitä mieltä, että lapset eivät kärsi julkitulleesta syrjähypystä ja siitä on kerrottava myös anopille ja muille sukulaisille, ettei jää salaisuuksia?

Syrjähyppyä voi katua kaikessa hiljaisuudessa, jos suhteella on pettäjän mielestä vielä tulevaisuutta. Kertominen on itsekkyyttä! Ainoastaan oman taakan keventämistä. Siinä ei ole mitään jaloa ja esimerkillistä.

Eli vaikka se kuinka koville varmasti ottaakin, niin kannattaa kertoa! Synti on aina synti ja sitä ei salailemalla pois saa.

Jos vaikapa on himoinnut jotain naista työpäivän aikana, niin siitä kannattaa ehdottomasti kertoa vaimolle? Tai jos naisella pn pikkuhousut kostuneet päivän aikana syntisistä ajatuksista työkaveria kohtaan, niin ehdottomasti raportti miehelle, että pysyy omatunti puhtaana synneistä?

Oletko todella sitä mieltä, että lapset eivät kärsi julkitulleesta syrjähypystä ja siitä on kerrottava myös anopille ja muille sukulaisille, ettei jää salaisuuksia?

Syrjähyppyä voi katua kaikessa hiljaisuudessa, jos suhteella on pettäjän mielestä vielä tulevaisuutta. Kertominen on itsekkyyttä! Ainoastaan oman taakan keventämistä. Siinä ei ole mitään jaloa ja esimerkillistä.

Itsekkyys on jo saavuttanut huippunsa siinä vaiheessa, kun lähtee sänkyyn toisen kanssa. Kertomatta jättäminen on vain luonteva jatko tälle itsekkyydelle. Suoraselkäisempää olisi vain erota ja etsiä sitten uusia kumppaneita "puhtain paperein".

Monet eivät halua erota vain siksi, että eivät usko löytävänsä ketään uutta ja parempaa. Pidetään yhtä varalla, kunnes sopivampi kandidaatti ilmaantuu. Itsekkyyttä ja huonoa omatuntoa. Siinä ei ole mitään jaloa ja esimerkillistä.

pettämisestä kertominenkin on itsekkyyttä. Ei pitkää parisuhdetta tarvi välttämättä kaataa yhden syrjähypyn takia, jos pettäjä pystyy elämään pettämisen kanssa ja haluaa jatkaa suhdetta.

pettämisestä kertominenkin on itsekkyyttä. Ei pitkää parisuhdetta tarvi välttämättä kaataa yhden syrjähypyn takia, jos pettäjä pystyy elämään pettämisen kanssa ja haluaa jatkaa suhdetta.

Petturin tehtävä ei ole arvioida mikä on parasta ja tarviiko suhdetta kaataa!

Se on petetyn ja viattoman tehtävä arvioida! On tämä nyt vallan kieroutunut ajatus! Annetaanko esim. myymälävarkaan arvioida itse, minkä suuruisen rangaistuksen hän rikoksestaan tarvitsee???!!! Vai ei rangaistusta ensinkään??!!

Suhdehan voi kaatua jo yhden syrjähypyn takia ja on kaatunutkin. 5 vuotta kestänyt suhde päättyi kohdallani miehen yhteen syrjähyppyyn. Ja päättyisi vastakin. Paskiainen ei varmasti olisi koskaan kertonut, jos ei olisi jäänyt kiinni. Ja kaikki ns. ystävätkin pitivät turpansa kiinni. Voi ***** mitä porukkaa!

Raukkamaista on salailla varsinkin, jos tietää toisen olevan vahva ihminen, joka pärjää kyllä omillaan.

Että olisi petetyn edun mukaista olla kuulematta petoksesta?! Pah!

Itsekyyttä kertomatta jättäminen vain on ja kieroutunutta oikeustajua!

ettei käy siten kuin tässä esimerkissä:

Mies oli ajellut juovuksissa, ja meni sitten itse ilmoittautumaan poliisiasemalle, kun epäili rattijuopumusrajan ylittyvän. No sehän ylittyi ja rangaistukset niskaan.

On olemassa ihmisiä, jotka tajuavat itsekin mitä on tullut sähellettyä ja oppivat virheistään muutenkin kuin kantapään kautta. Varmasti puoliso mielellään lukisi toisen ajatuksiakin. Onko henkinen pettäminen yhtä paha kuin fyysinen pettäminen? Entä jos ei rakasta ihmistä, jonka kanssa on pettänyt?

Myymälävarkaan ei tarvitse kertoa vartijalle tekemisistään. Ehkä hän voi vaikuttaa rangaistukseen, jos ilmoittautuu itse kassalla. Voi selvitä jopa puhuttelulla. Ellei ilmoittaudu, niin voi selvitä ilman sitäkin tai sitten ei. Jospa hän varasti vain hetken mielijohteesta eikä se ole tapa ja hänellä on jopa huono omatunto tästä paljastumatta jääneestä tapauksesta, ainakin hetken aikaa.

Jälkeenpäin on aina helppo sanoa, että olisi halunnut tietää pettämisestä. Monet naiset eivät kuitenkaan oikeasti halua kuulla pettämisestä, ellei suhteessa ole asiat muutenkin huonosti. Jos asiasta ei saa tietää, on petetyn kannalta ihan sama, onko pettämistä tapahtunut vai ei. Jos asia paljastuu muutaman vuoden päästä, tilanne on tietysti ihan toinen.

Petturin tehtävä ei ole arvioida mikä on parasta ja tarviiko suhdetta kaataa!

Se on petetyn ja viattoman tehtävä arvioida! On tämä nyt vallan kieroutunut ajatus! Annetaanko esim. myymälävarkaan arvioida itse, minkä suuruisen rangaistuksen hän rikoksestaan tarvitsee???!!! Vai ei rangaistusta ensinkään??!!

Suhdehan voi kaatua jo yhden syrjähypyn takia ja on kaatunutkin. 5 vuotta kestänyt suhde päättyi kohdallani miehen yhteen syrjähyppyyn. Ja päättyisi vastakin. Paskiainen ei varmasti olisi koskaan kertonut, jos ei olisi jäänyt kiinni. Ja kaikki ns. ystävätkin pitivät turpansa kiinni. Voi ***** mitä porukkaa!

Raukkamaista on salailla varsinkin, jos tietää toisen olevan vahva ihminen, joka pärjää kyllä omillaan.

Että olisi petetyn edun mukaista olla kuulematta petoksesta?! Pah!

Itsekyyttä kertomatta jättäminen vain on ja kieroutunutta oikeustajua!

Eri asia, jos se olisi ihastuminen tai rakastuminen, mutta kyllähän vahinkoja ja harha-askelia ihmisen elämässä tapahtuu. Se on inhimillistä. Ilman virheitä ei voi oppia. Takaiskut kasvattavat henkisesti. Välillä mennään 1 askel taakse ja sitten taas 2 askelta eteen. Sinä ylireagoit. Varmaan katkeroittavaa ajatella vetäneesä 5 vuotta elämästään vessanpöntöstä alas. No, ainahan voit lohduttautua sillä, että mies oli aika mulkero mieheksi IHAN ALUSTA SAAKKA.

Mutta sinä et sitä huomannut. Mahtaa olla helpottavaa.

Suhdehan voi kaatua jo yhden syrjähypyn takia ja on kaatunutkin. 5 vuotta kestänyt suhde päättyi kohdallani miehen yhteen syrjähyppyyn.

ja sen hyväksyy itsetunnoltaan heikko ihminen tai toisesta henkisesti tai taloudellisesti riippuvainen. Syrjähypyt eivät ole sellaisia vahinkoja, joita vain tapahtuu. En kelpuuttaisi puolisokseni sellaista miestä, jonka moraali ja arvot eivät tässä asiassa vastaa omiani.



En ole katkera viidestä vuodesta, koska ne olivat ja menivät silloin niin nuorena. Vihastuin silloin ja yllätyin myös, että ihmiset eivät sanoneet mitään. Sen jälkeen on tullut uusi mies, avioliitto ja 10 yhteistä vuotta.



Edelleen olen sitä mieltä, että minun ei tarvitse katsella pettämistä. Mielipiteeni tässä asiassa on jyrkkä ja mustavalkoinen. Ehkä en vain ole joutunut nöyrtymään tarpeeksi tai rypemään yksinäisyydessä, jotta tämä katsantokanta olisi vuosien saatossa mihinkään muuttunut. Aina on fiksuja miehiä ollut tyrkyllä yllin kyllin, vieläkin, vaikka siis vakaasti naimisissa.

ettei käy siten kuin tässä esimerkissä:

Mies oli ajellut juovuksissa, ja meni sitten itse ilmoittautumaan poliisiasemalle, kun epäili rattijuopumusrajan ylittyvän. No sehän ylittyi ja rangaistukset niskaan.

On olemassa ihmisiä, jotka tajuavat itsekin mitä on tullut sähellettyä ja oppivat virheistään muutenkin kuin kantapään kautta. Varmasti puoliso mielellään lukisi toisen ajatuksiakin. Onko henkinen pettäminen yhtä paha kuin fyysinen pettäminen? Entä jos ei rakasta ihmistä, jonka kanssa on pettänyt?

Tarkoitat siis, että mikä vain on sallittua, jos siitä ei jää kiinni? Esimerkkisi mies oli suoraselkäinen ja hänellä oli voimakkaampi tarve olla oikeassa ja pysyä totuudessa, kuin välttää rangaistusta ja vastuun ottoa omasta virheestään. Vaikka kuinka provosoivan esimerkin valitsitkin, tulee siinä mielestäni hyvin esille meidän ihmisten erilaiset persoonat ja moraalikäsitykset.

Kenen kantapään kautta sitten mennään, jos pettäminen jätetään kertomatta? Mielestäni siinä mennään lähinnä petetyn kantapäille, kun hänen rakkautensa perustuukin vain petokseen. Kuinka katkera siitä voi olla, kun petturuus ajallaan paljastuu? Veikkaan, että hyvin katkera. Mutta siitäpä ei petturuuttaan salailija välitä, sillä hänelle etusijalla on vain "Pystynkö MINÄ pitää salaisuuden ja onko MINUSTA suhteella jatkoa."

Mielestäni kirjoituksesi kuvaa hyvin moraalikäsitystäsi, joka meillä jokaisella on erilainen. Pettämisen suhteen myös.

Hänellä oli aina nasevia kommentteja tähän uskollisuus ja uskottomuus keskusteluun silloin, kun viimeksi näitä sivuja selailin. (Niin, tänne eloveenanainenkin taas päätyi..)



Mahtava tyyppi se nimm. 2 nyrkkiä pitkä!