Lue keskustelun säännöt.
tuleekohan lapselle traumoja kun puhun hänen asioistaan hiekkiksellä?
04.04.2009 |
tuli mieleeni tällainen kysymys! puistossa käydessämme tietenkin äitien kesken intoudumme kertoilemaan juttuja hauskoista tai mieltä painavista jutuista. enpä ole aikaisemmin edes ajatellut, mutta mitäköhän pieni poikani ajattelee kun äiti kertoilee kakkajutuista muille?
Kommentit (5)
lapsi alkoi näyttämään loukkaantumistaan mun muille kertomista jutuista (esim. puhelimessa, jutellessa) n. 6-7 -vuotiaana. Nykyään varon sanomasta lapsen läsnäollessa mitään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
puhuttavan julkisesti. Minulla keitti kakka-aihepiiriä-rakastava anoppini, kun luetteli 5-vuotiaan lapsemme mummilapäivien aikaisen "vatsan toiminnan". Lapsella ei ole mitään ongelmaa asian tiimoilla, mummi vaan tykkää käsitellä aihetta ruokapöydässä tai muiden vieraiden läsnäollessa. Viimeksi oli todella lähellä, että olisin kysynyt, että mites se mummi kakkaaminen on sujunut viime päivinä, onkos ollut ummetusta ja kuinkas kauan menee yleensä pöntöllä istuen kerrallaan. Onneksi hän älysi lopettaa aiheesta jauhamisen, sillä minua ei tod hänen kuin lastenikaan vessajutut kiinnosta, paitsi lasteni kohdalta, jos on aihetta johonkin huoleen.
Itse vältän intiimien asioiden tai lapsen käyttäytymisongelmien vatvomista lasten kuulleen. Jos asiasta on "pakko" puhua lapsen läsnäollessa, yritän käyttää ilmaisuja tyyliin: tässä asiassa x:llä on vielä haastetta/ harjoiteltavaa. Lasta ei saa nolata eikä mollata! Lähimmäisrakkauden periaate koskee lapsiakin: tee toiselle niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän. Jos täytyy puhaltaa ulos omaa jaksamattomuuttaan tai kypsymistään, se täytyy tehdä ilman lapsen läsnäoloa. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta ikävänsävyinen puhe vaikuttaa lapsen itsetuntoon.
ilkeästi en TOKI lapsestani voisi puhua! mietinpä vain, että meille kun on tulossa uusi vauva piakkoin, kaikki tietenkin kyselevät tulevan isovelin suhtautumista tulokkaaseen.
huomaan, etten pohdi sittenkään ihan tyhmiä asioita?
Minkä ikäinen esikoisesi siis on? Voit kääntää kysymyksen myös hänelle ja ohjata kysyjää puhumaan lapsesi kanssa. Jos hän on pieni, ei hän tietysti osaa edes vastata kysymykseen "miltä tuntuu kun vauva syntyy?" tai "odotatko kovasti pikkuveljen tai -siskon syntymää?" tms. Ei hän tiedä, miten hänen elämänsä muuttuu, etkä muuten sinäkään oman elämäsi muuttumisesta!
Oma kokemukseni on, että niitä sapekkaampiakin sanomisia lapsesta alkaa kummasti löytymään toisen lapsen syntymän jälkeen kuin ennen sitä, kun itse on väsyneempi ja esikoinen protestoi tilannetta eri tavoin. Tosin omilla lapsillani oli ikäeroa vain puolitoista vuotta, eikä esikoinen edes kunnolla ymmärtänyt, että odotan; taputti usein reittäni, kun pyysin näyttämään, missä äidin vauva on...
Mieti asiaa niin päin, että miltä sinusta tuntuu, jos tai kun miehesi puhuu sinun läsnäollessasi sinusta, teidän parisuhteestanne tai muista kotiasioistanne niistä kysyvälle, esim. juhlissa tai sukulaisille. Puhu lapsestasi yhtä arvostavasti kuin haluat itsestäsi puhuttavan. Riippuu varmasti sinusta ja kysyjästä, mikä on sopiva määrä ja tyyli puhua lapsesi asioista hänen kuultensa. Vähempi parempi minun mielestäni, vaikka muistankin, että kotiäitivuosina oli iso tarve jakaa lasten asioita toisten kotiäitien kanssa.
Onnea vauvan odotukseen!
ilkeästi en TOKI lapsestani voisi puhua! mietinpä vain, että meille kun on tulossa uusi vauva piakkoin, kaikki tietenkin kyselevät tulevan isovelin suhtautumista tulokkaaseen.
huomaan, etten pohdi sittenkään ihan tyhmiä asioita?
Mulla on jotenkin tarve purkaa lapsemme asioita ja saada vertaistukea puistoäideiltä. Huomaan kyllä lapsen kuuntelevan (lähestyy jo 3 v.) ja välillä ei selvästi tykkää kaikesta mistä puhun. Mutta kun sitä saa niin hyviä neuvoja muilta äideiltä ja toisaalta mä en ole juuri ikinä missään ilman lapsia. On vaan tarve puhua.