Mitä lapselle käy, jos hän jää orvoksi?
Kommentit (77)
Yksi samassa koulussa ollut jäi kai orvoksi kun vanhempansa kuolivat tsunamissa. En tiedä mitä sille tapahtui mutta ei ainakaan ollut koulussa pitkään aikaan. Vähän siltä kyseltiin tuosta, se aina hermostui tästä.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalipäivystys tulee hakemaan orvoksi jääneen alaikäisen ja viedään päivystävään huostaanottokotiin. Siellä sitten selvitellään orvoksi jääneen lapsen tilannetta, määrätään huostaanotto, kartoitetaan mahdollisia huoltajia ja määrätään lapsi psykiatrisiin ja somaattisiin tutkimuksiin. Näissä tutkimuksissa selvitetään terveydentila sekä lapsen pärjääminen perhehoidossa, yleensä lapsi otetaan arviointijaksolle jonnekin lastensuojelun yksikköön missä nämä arvioinnit tehdään. Lopulta tehdään laaditaan sosiaaliviranomaisten toimesta tarvittavat selvitykset ja päätetään sijoituspaikka.
Mä tiedän pari tapausta, jossa on lapsia jäänyt orvoksi. Kyllä ne lapset saivat jäädä isovanhempiensa luo ja toisen perheen muksut tätinsä perheeseen. Ihan samantien.
Tietenkin tutkimukset yms tehtiin, muttei heitä riistetty läheisiltään pois muutenkin vaikeena aikana.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="26.03.2015 klo 12:34"]
Adoptoidaanko lapsi johonkin perheeseen?
[/quote]
Lastensuojelu on tietenkin velvollinen järjestämään lapselle hoidon. Lain mukaan nyt pitää ottaa aina huomioon mahdollisuus sijoittaa lapsi läheisten/sukulaisten huoltoon eli varmasti ensisijaisesti katsottaisiin sukulaisten (tädit, sedät, enot, isovanhemmat, serkut, kummit) mahdollisuus ottaa lapsi perheeseensä/huollettavakseen. Lapsi perii vanhempansa, saa eläkettä, yhteiskunta tukee hoitajaa rahallisesti.
Sijaishuolto järjestää, ei lastensuojelu

Hahaa

Lastensuojelun sosiaaliviranomaiset tekevät tuon kartoituksen, sosiaalitoimi päättää lapsen sijoittamisesta sijaishuoltoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalipäivystys tulee hakemaan orvoksi jääneen alaikäisen ja viedään päivystävään huostaanottokotiin. Siellä sitten selvitellään orvoksi jääneen lapsen tilannetta, määrätään huostaanotto, kartoitetaan mahdollisia huoltajia ja määrätään lapsi psykiatrisiin ja somaattisiin tutkimuksiin. Näissä tutkimuksissa selvitetään terveydentila sekä lapsen pärjääminen perhehoidossa, yleensä lapsi otetaan arviointijaksolle jonnekin lastensuojelun yksikköön missä nämä arvioinnit tehdään. Lopulta tehdään laaditaan sosiaaliviranomaisten toimesta tarvittavat selvitykset ja päätetään sijoituspaikka.
Mä tiedän pari tapausta, jossa on lapsia jäänyt orvoksi. Kyllä ne lapset saivat jäädä isovanhempiensa luo ja toisen perheen muksut tätinsä perheeseen. Ihan samantien.
Tietenkin tutkimukset yms tehtiin, muttei heitä riistetty läheisiltään pois muutenkin vaikeena aikana.
Mitkä ihmeen tutkimukset? Varmaan riippuu tapauksesta mitä tapahtuu välittömästi vaikka saman ja seuraavan päivän aikana.
Ainakin tsunamin jälkeen ne vanhempansa kadottaneet alaikäiset jotka olivat samalla lennolla ohjattiin sosiaaliviranomaisten luokse, tiedot heistä oli kerätty jo etukäteen joten oletan että sosiaaliviranomaiset yrittivät tavoittaa mahdollisia sukulaisia.
Käytännössä hyvinvointialueen sossu tekee käräjäoikeuteen hakemuksen kiireellisesti huoltajan määräämiseksi lapselle. Sossu yrittää selvittää, että löytyykö lapsen omaisista ja läheisistä joku tehtävään halukas. Jos ei löydy, niin sitten kai mennään sijoitusperhemalliin tms.
Samalla tyypillisesti huoltajasta määrtään samalla lapsen edunvalvoja, mutta jos jostain syystä näin ei olisi, niin sitten lapselle määrätään yleinen edunvalvoja. Huoltajuus ja edunvalvojuus eivät ole siis sama-asia juridisesti.
Orvoista tulee siis sossunasiakkaita, hahah.
Voiko jossain määrätä että pahimman tapahtuessa huoltajuus ei missään nimessä saa mennä tietyille sukulaisille
Vierailija kirjoitti:
Käytännössä hyvinvointialueen sossu tekee käräjäoikeuteen hakemuksen kiireellisesti huoltajan määräämiseksi lapselle. Sossu yrittää selvittää, että löytyykö lapsen omaisista ja läheisistä joku tehtävään halukas. Jos ei löydy, niin sitten kai mennään sijoitusperhemalliin tms.
Samalla tyypillisesti huoltajasta määrtään samalla lapsen edunvalvoja, mutta jos jostain syystä näin ei olisi, niin sitten lapselle määrätään yleinen edunvalvoja. Huoltajuus ja edunvalvojuus eivät ole siis sama-asia juridisesti.
Tosin lapsen läheisten on mahdollista hakea huoltajuutta oikeudelta myös omatoimisesti, hakemus voi olla ihan vapaamuotoinen kunhan aiinä on selvitetty tilanne ja taustat. Toki sosiaaliviranomaiset auttavat jos tarpeen.

Se on juuri sossun tehtävä yhteistyössä tätä selvittää.
Mutta mitä tehdään, jos kukaan läheinen ei ala tehtävään? Huoltaja + edunvalvoja kun on aina oltava. Virkadunvalvojasta ei taas tehdä huoltajaa lapselle. Lötyykyö hyvinvointialueilta jokin "lista" huoltajiksi halukkaista, joita kontaktoidaa hätätilanteessa kuin rescue-eläinten pelastajia? Vai?

Ei ketään läheistä voida velvoittaa huoltajaksi vaatoin tahtoaan. Joskus ihan ymmärrettävääkin mikäli kyseessä vanhempiensa kuolemaa vaikeasti oireileva lapsi, kaikki lapset eivät yksinkertaisesti pärjää perhehoidossa. Yleensä näissä tapauksissa lapsi sijoitetaan lastensuojeluyksikköön ja huoltajuusasia jää auki, edunvalvojaksi määrätään yleinen edunvalvoja.
Vierailija kirjoitti:
Yksi samassa koulussa ollut jäi kai orvoksi kun vanhempansa kuolivat tsunamissa. En tiedä mitä sille tapahtui mutta ei ainakaan ollut koulussa pitkään aikaan. Vähän siltä kyseltiin tuosta, se aina hermostui tästä.
Kyselyhän on lapsille luonnollista.
Vierailija kirjoitti:
Yksi samassa koulussa ollut jäi kai orvoksi kun vanhempansa kuolivat tsunamissa. En tiedä mitä sille tapahtui mutta ei ainakaan ollut koulussa pitkään aikaan. Vähän siltä kyseltiin tuosta, se aina hermostui tästä.
Kun olin kolmannella luokalla niin yhden pojan äiti kuoli, opettaja kielsi kyselemästä tältä pojalta mitää siitä. Suunnilleen samaan aikaan yhden kaverini isä kuoli äkillisesti, kaveri itsekin kertoi kaiken mitä tiesi. Ilmeisesti lapsetkin on erilaisia tämän suhteen, yksi haluaa puhua ihan arkisissakin tilanteissa ja toinen taas sulkeutuu eikä halua tai pysty puhumaan yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Yksi samassa koulussa ollut jäi kai orvoksi kun vanhempansa kuolivat tsunamissa. En tiedä mitä sille tapahtui mutta ei ainakaan ollut koulussa pitkään aikaan. Vähän siltä kyseltiin tuosta, se aina hermostui tästä.
Onko eri asia menettää vanhempansa tsunamissa?