hoitoväsymyksestä lisää

Killa, olen aika lailla samassa pisteessä kuin sinäkin, vasta hoitojen alkutaipaleella ja siitä huolimatta ihan väsyksissä ja henkisesti hajalla. Meille on tehty vasta 1. ivf ja siitä 1. pas, joka näyttää päättyvän negaan kaikista oireista päätellen. Toiseen pas-siirtoon pääseminen on kyseenalaista, pakkasessa on jäljellä aika heikkoja alkioita (osa menetettiin jo ekassa siirrossa). Luulin todella, että pää kestäisi enemmän ja pitempään, mutta miten väärässä olinkaan.. :( Enkä oikeastaan edes ladannut hoitoihin mitään huimia odotuksia että "heti tärppää" tai saadaan kymmeniä alkioita pakkaseen. Siitä huolimatta pettymykset ovat olleet kovempia niellä kuin kuvittelin. LuultavastI kyse on myös minun kohdallani sen faktan tajuamisesta, että tämä todella on se kuuluisa viimeinen oljenkorsi, mitä lapsensaamiseen tulee (adoptio ei mahd. meidän kohdalla). Tiedän kyllä että näistä tunteista "selvitään" ja taas jaksetaan lähteä eteenpäin (=itsensä pakottamalla siis) seuraavaan pas-yritykseen ja sitten uuteen ivf:ään. Mutta se ei muuta sitä, että olo on pääasiassa TOIVOTON. En yksinkertaisesti jaksa enää uskoa yhdenkään hoidon tuottavan tulosta ja juuri näinhän sen ei pitäisi mennä tässä vaiheessa hoitorumbaa. Minulla kyllä painavat taustalla aiemmat pettymykset, eli kyseessä ei ole ihan vain lyhytpinnaisuus hoitojen kanssa. Taustalla on 2 km:ään päättynyttä luomuraskautta (6.kk + 3.kk), 2 negaa IUI:sta, näiden jälkeen yllättävä endometrioosidiagnoosi - yhteensä pettymyksiä siis takana 4.5 vuotta... Vähemmästäkin alkaa uuvuttaa... Toivo antaisi voimia, mutta mistäpä sitä saisi..??