En ymmärrä poikalasten maailmaa :(

ja nähdä niiden prinsessa ja hirviö-leikkien taakse. Poika on ihanan herkkä ja viihtyy sylissä yli kaiken, tytär taas reipas rasavilli joka ei välitä pinneistä eikä vaatteista.

Olen ns. telaketjufeministi ja melkeinpä miestenvihaaja, mutta tuo temperamenttinen poikani on kyllä avannut silmäni pikkumiesten maailmalle ja opettanut suhtautumaan siihen. En nähnyt koskaan mitään pahaa siinä että meillä ollaan kiinnostuneempia autoista kuin nukeista ja että poika jaksaa innosta kiljuen juosta ympäri taloa purkamassa energiaansa :). Muut kyllä jaksoivat kauhistella asiaa, ehkäpä juuri siksi otin sen kunnia-asiakseni että tutustun miesten kulttuuriin ym. paremmin ja opin poikani kautta oudoilta tuntuvia asioita.

Minä (=tyttö) en ainakaan koskaan leikkinyt nukeilla tai vastaavilla, en edes osaa. Tosi oudolta tuntuu välillä leikkiä kaverin 4v tytön kanssa kun pitäisi jotain nukkea pitää ja leikkiä sillä "tää tekis nyt sitä ja sit tää menis sinne-leikkejä", en mä OSAA! Oon ollut nuorempana päiväkodissa työharjoittelussa, paljon mieluummin mä poikien leikkeihin (tai sukupuolettomiin, esim junarata) osallistuin.



Jos mä joskus saan tytön, toivon salaa ettei se ole kovin prinsessoihin tai nukkeihin mieltynyt sitten.

Nyt olen onnellinen pojastani, ei se kyllä leiki vielä minkään roolin mukaisia leikkejä. Tiedä sitten osaanko niitäkään, kun ne muuttuu aina ajan myötä. Mutta enköhän mä selviä. Niin pojasta, kuin mahdollisista sisaruksistakin tulevaisuudessa, oli ne sitten poikia tai tyttöjä. :)

Tyttö ei myöskään voi sietää, että hänen hiuksiinsa kosketaan, kammatakaan ei saisi! Joudun aina juoksemaan aamulla kamman kanssa takkutukan perässä ja toinen kiljuu eeeeeiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii............... : D Meidän talossa ei todella letitetä yhtään mitään.



Tee poikien kanssa itseäsi kiinnostavia juttuja, niinkuin joku toinenkin tuolla jo neuvoi. Ohjaa hienovaraisesti poikia välillä rauhallisempiin puuhiin, he oppivat kyllä nauttimaan kaikenlaisesta hommasta, kun äiti on mukana! Poikamaisuus ei ole sama asia kuin päätön riehuminen. Meidänkin melkein 6 v osaa kylä leikkiä tosi rauhallisia ja keskittymistä vaativia leikkejä. Poikia täytyy välillä vaan kannustaa ja ohjata erityyppisiin juttuihin.

Minä taas koen olevani naisena etuoikeutetussa asemassa kahden pienen pojan äitinä, saanhan tutustua aivan uuteen maailmaan. Pikkutyttöjen touhuihin, kun tutustin omassa lapsuudessani.

Kaksi täysin eriluonteista poikaa, toinen ilmeisen tyypillinen "äijä" toinen taas varovaisempi "kaunosielu". Ääntä, rymyämistä, jatkuvaa kilpailua ja tappelua riittää, niin että hermot menee usein. Mutta silti nautin.

Alunperin toivoin pikku prinsessaa, jona kanssa voisi käydä shoppailemassa kauniita vaatteta, hiuspompuloita jne. Mutta kolmannessa ( sittemmin ikäväksemme kesken menneessä raskaudessa) jo odotin kovasti kolmatta poikaa.