Neuvokaas minua miten saan viikkosiivouksen tehtyä nopeammin.
Meillä on omakotitalo ja haluaisin selvitä neljän tunnin siivouksella maksimissaan. Vai kuinka kauan muut siivoavat lapsiperheen taloa. Siivooja olisi ihana, mutta emme kykene maksamaan palkkaa, kun opiskelen.
Kommentit (19)
omakotitalon siivoukseen korkeintaan 2 tuntia/vko. Siivoukseen sisältyy mattojen ulkoiluttaminen, pölyjen pyyhintä pinnoilta, imurointi ja kuivamoppaus. Parkettilattiat kosteapyyhitään n. kerran puolessa vuodessa, enempään ei ole tarvetta, koska lapsemme ovat siistejä ja kotieläimiä ei ole.
Lisäksi pestään lavuaarit ja wc-pöntöt. Meillä on mahdollisimman vähän mattoja ja huonekaluja. Lisäksi emme ole haalineet pöydille ja hyllyille turhaa krääsää. On ihanaa kun on tilaa ympärillä eikä tartte väistellä turhia kippoja ja kuppeja.
Robotti-imuri tavallaan hyvä, mutta meillä se ei ole täydellinen. Minulla on pitkät ohuet hiukset ja sen lisäksi meillä on koira. Robotti-imurin akselien ympäri kiertyy karvoja niin, että esimerksiki sivuharja lakkaa pyörimästä. Laite pitäisi jotenkin purkaa, että saisi karvat pois. Samoin etupyörän ympärillä on karvoja sen verran, että mietin, milloin se lakkaa pyörimästä. En tosiaan saa karvoja itse pois, vaikka olen yrittänyt esimerkiksi ratkojan avulla.
Oliis hyvä laite kodissa, jossa ei ole karvoja.
M
Meillä 8 hengen talous, pyykkiä pestään koko ajan.
imurointiin menee max 45 min jos huolella tekee. Kamat siivotaan paikoilleen aamuisin ja iltaisin, vessat pestään yleensä kerran viikossa. Ei ole siis paha rasti, silti ei jaksa!!!
Olen huomannut että siivoaminen sujuu nopsaan jos olemme pitäneet kiinni järjestyksestä, tavarat paikoilleen ja pientä ylläpito siisteyttä pitkin viikkoa.
Vaatteet paikoilleen, likavaatteet suoraan pyykkikoriin. Lehdet lehtikoriin tai suoraan jätepaperipussiin joka on tietyssä paikassa jatkuvasti.
Lapset tulee sitouttaa että huolehtivat omat jälkensä kun ovat siihen riittävän isoja.
Välillä repsahtaa mutta otetaan ryhtiliike.
keräät lelut, viet lehdet, peset pyykit ja järjestät lattiat ja pöydät tavarattomiksi. Sitten seuraavana päivänä on henkisesti helpompi tarttua imuriin, luuttuun ja rättiin! : )
et päästä niitä vaate- ja lelukasoja minnekään kertymään, jos näet että peili on likainen niin pyyhkäiset sen heti, jos lavuaarisa on hammastahnaa niin peset ne heti pois jne. Sitten sitä selviää viikkosiivouksesta tosi nopeasti, meidän talo on n. 250 neliötä eikä mulla tuntia pidempään mene.
Joka päivä tavarat paikalleen, niin että siivouksen voi aloittaa suoraan siivouksesta ei järjestelemisestä.
Suurimman osan ajasta vie tavaroiden oikeille paikoille viemiseen ja kaiken nostamiseen pois lattioilta.
Mutta jos haluan päästä nopeammin, niin teen jo edellisenä iltana kaiken esivalmistelun ja matotkin rullaan eteiseen niin ei tartte kuin kantaa ulos. Sitten vaan imurointi, pesu, pölyt ja vessa. Tämä vie max.2 tuntia.
Kaikki ylimääräiset matot, verhot, huonekalut ja koristeet pois. Avohyllyt minimiin. Roskiksia muuallakin kuin keittiössä ja wc:ssä.
Ja kaikki tavarat aina paikalleen.
Tässä vielä yksi:
Käy koko talo läpi, ja laita kaikki tarpeeton tavara kierrätykseen ja rikkinäiset roskiin. Kunnon säilytyssysteemit jäljelle olevalla tavaralle. Niin että jokaisella tavaralla on tarkoituksenmukainen paikka.
Näin siivoaminen on helpompaa kun ei ole kauheasti kaikkea kamaa nurkissa.
Mulla nopeuttaa myös se että teen eri asioita eri viikkoina. Vien edellisenä iltana imuroidut matot ulos kuistille ja raivailen jos on raivattavaa.
Yleensähän esim. ovia ei tarvitse joka viikko pestä tai ihan niitä ylimpiä hyllyjä ja muita sellaisia kohteita. Eli vuorottelen noiden kanssa. Eli jaksotan tiettyjä kohteita vuoroviikoillle, ennen otin joka paikan viikkosiivouksessa. Nopeutti reilusti yli tunnilla siivousta tuokin. Vaihdan ja tuuletan petivaatteet eri päivänä nykyään, sekin nopeuttaa.
Mutta ihan kaikkein eniten siivousta nopeuttaa tavaroiden vähyys ja se että vie jo edellisenä iltana tuuletettavat ulos.
Ja yksi on mikrokuitumoppi, ei ainakaan talvella ole niin likaista että märällä mopilla tarvitsisi mopata. Myös kunnollinen pölyhuiska on yliveto vaikka pitkin hampain suostuin edes testaamaan.
vannon robotti-imurin nimeen. Se on tosi hyvä, ajastuksella laitan sen siivoamaan aina tietyn tilan. Siivoaa hyvin ja imee matoista hiekatkin. Itse kaivan imuria tosi harvoin - eihän se kaikkialle pääse.
Näin selviän viikkosiivouksesta puolessa tunnissa tai korkeintaan tunnissa. Ei tarvitse kuin pestä vessa ja pyyhkiä pölyt.
Ruokatilan lattiaa pesen useammin, mutta muuten pesen lattioita aika harvoin, koska meillä on mattoja niin paljon.
Meidän imuri on Roomba 560 enkä koskaan, en ikinä, aio siitä luopua.
Mitä maksaa? Missä noita myydään?
ei taida ihan viimesen päälle puhtaaksi tulla :D
Meillä lapset siivoaa myös! Vuoden ikänen osaa viedä vaippojansa roskiin, ottaa pyykkiä koneesta ja antaa sinulle kun nostat narulle, nostaa leluja lelukoppaan jne.
Kolme vuotiaana meillä mukulat auttaa tiskeissä, lajittelee ottimia paikoilleen yms. Tarttee vaan varoa ettei lapsi saa laseja tai teräviä veitsiä sunmuuta.
Pesen yöllä koneellisia ja kuivaan koneessa. Supi-sukanpidikkeet on näppäriä. Pyykkikoppaan laittaessa sukkia, pistä ne pareittain myttyyn ja pesuun laittaessa supiin kiinni. Ei tartte kun nostaa pyykkinaruun ja sieltä löytyy valmiit kuivat pareittain! :D
Mieti säilytysjärjestelmiä uusiksi. Riittävästi pyykkikoreja ja pidä pöytien pinnat tyhjinä. Vessa ja keittiö on paikat joitten kuuluu olla siistinä, samaten on eri asia onko sotkusta vai sekasta!
Itte oon opetellu siivoamaan pitkin päivää: täytän koneen valmiiksi yötä varten niin ei tartte kuin painaa illalla päälle tai mainoskatkolla siivoan telkkaripöydän.
Itsellä on fiksaatio että lähtiessä tarttee vähän siivota paikkoja! Tekeekö muut näin? En tiedä mistä johtuu; ehkä kotiin kiva palata kun ei tiskivuori odota??
pyykit lentävät tosi nopeasti saaviin.Aikaa ei tuhraannu lajitteluun.
Saavista on helppo valita koneeseen sopivan väriset vaatteet. Lakanat pestään heti kun ne otetaan pois sängyistä, samoin pyyhkeet. Ja kuivuttuaan iltaan mennessä laitetaan takaisin paikoilleen. Missään ei ole pyykkikasoja,
pyykkisaavissakin korkeintaan kahden koneellisen pyykit (värilliset/valko). Joka sunnuntai pesen käsinpestävät erikseen, kun samalla leikki-ikäinen kylpee pesuhuoneessa- kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Heittelen tavaroita paikoilleen pitkin päivää, muuten tulisi kamala sotku alta aikayksikön.