Vanhukset ravaa aivan turhaan terveyskeskuksissa
Ja siksi joutuu odottamaan kolme kuukautta että pääsee edes hoitajalle.
Kommentit (34)
Ei kaikki. Tiedän yhden joka ei ole käynyt yli 10 vuoteen missään tarkastuksissakaan. Eihän siitä tiedä mitä sillä on esim. kolestroli, verenpaine, verensokeri ym. Kuulo on jo huono, sitäkään ei ole testattu, väittää että toiset puhuu hiljaa ja epäselvästi.
Vierailija kirjoitti:
Miten niin turhaan?
Siten niin, yksinäisyyttään vain "hoitavat" siellä.
No, olen huomannut saman. Ja minusta olisi ainakin aiheellista kokeilla jonkinlaisia senioriterveyskeskuksia. Niissä voisi olla terveyspalveluiden lisäksi myös erilaisia terveyden ylläpitoon ja ikääntymiseen liittyviä luentoja ja ohjauksia.
Vierailija kirjoitti:
Miten niin turhaan?
jos julkiselle menee, niin aika turhaa on.
ei sieltä saa muuta kuin buranareseptin ja jonotusta
Totta, meillä on joka viikko ihan rollaattoriravit, kun kirmaamme kohti terveyskeskusta ja sen ovivahtihoitajaa. Joskus onnistumme ohittamaan sen, kun Seppo tekee hyvän harhautuksen.
En ole vielä vanhus, mutta sen ikäinen, että kuulun valinnanvapauskokeiluikäryhmään, joten kävin tänään yksityisellä lääkärillä. Kuukauden kärvistelin kivuissa ja lopulta ajattelin kääntyä lääkärin puoleen. Ei edes maksanut mitään.
Meillä ei pääse, vaikka olisi todellinen tarve, ei oota tarjotaan.
No ei ravaa turhaan. Joillakin prakaa kroppa.
Jokaista närästystä luulevat sydänkohtaukseksi!
Miksei jokaiselle henkilölle voida varata tietty summa minkä saa käyttää terveydenhuoltopalveluihin? Tämä olisi reilua.
80. Viimeksi käynyt terveyskeskuksessa 2023 huhtikuu. Silloinkin hoitaja soitti, lääkäri ei voi uusia reseptejä jos ei näe välillä naamaa.
Nyt taas on sujunut, syksyllä hoitajan hoitosuunnitelman mukaisesti soittoaika, mitä kuuluu? No hyvä, hyvin on asiat
Miksipä sinne käymään kun asiat hoituu puhelimella
Oma kokemus on päinvastainen. Myös heidän on vaikeaa saada aikoja ja ne ovat vasta pitkän ajan päästä.
Monilla vanhemmilla ihmisillä nyt on useampia hoitoa vaativia vaivoja. Lääkärin vastaanotto ajat ovat usein lyhyitä ja määritelty niin, että käsitellään vain yhtä tiettyä ongelmaa. Vaikuttaa myös, että välillä hyppyytetään turhaan eri vastaanottojen välillä ennenkuin saa apua.
Tehokkaampaa olisi, jos lääkärillä olisi kerralla aikaa paneutua potilaaseen. Mielestäni ongelmat ovat pitkälti organisaatiossa.
Kotihoidon lääkäri hoitaa vanhukset, eivät he siellä terveyskeskuksessa ravaa. Sen sijaan sinua pidetään 3 kuukautta jonossa, koska se hoitaja katsoo että vaivasi ei ole tarpeeksi vakava heti hoidettavaksi. Vika on systeemissä, ei vanhuksissa.
Kaikki vanhukset eivät kuitenkaan kuulu minkään kotihoidon piiriin vaikka perusvaivoja onkin.
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä vanhus, mutta sen ikäinen, että kuulun valinnanvapauskokeiluikäryhmään, joten kävin tänään yksityisellä lääkärillä. Kuukauden kärvistelin kivuissa ja lopulta ajattelin kääntyä lääkärin puoleen. Ei edes maksanut mitään.
Kerro, missä pääsee ilmaiseksi. Kyllä terv.keskusmaksu menee yleensä.

Terwe-lääkäriasema.
Haista 💩💩💩💩💩💩💩