Hitto kun ärsyttää kotirouvat

jotka pönkittävät omaa itsetuntoaan miehensä koulutuksen/ammattiaseman kautta.

Jos vaikka ohimennen kysäisee joltain äidiltä perhekerhossa tms. mitä alaa hän on opiskellut, tämä alkaakin paasata miehensä tutkinnoista ja urasta...

En oikein tiedä miten tuollaisiinkin pitäisi suhtautua... Vakuuttaa että kyllä he kelpaavat joukkoon ihan omana itsenään, sillä "pelkällä" kampaajantutkinnollaan tms.?

Eikö näillä ihmisillä ole omia tuttuja kavereita ja ystäviä ollenkaan, kun pitää johonkin perhekerhoon ängetä utelemaan asioita vierailta ihmisiltä.

on minusta se, että isopalkkaisissa töissä olevien miesten vaimot sanovat ylpeinä, että he hoitavat kodin ja lapset, jotta mies saa tehdä pitkää päivää ja luoda uraa, olla pitkillä työmatkoilla jne. Joku jopa viittasi olevansa käytännössä arjen yh. Ja kaikki on muka niin hienosti ja hirmu onnellisesti.



Eikö lapsille olisi onnellisempaa nähdä sitä isääkin? Miksi on ok ja hieno asia, että isä jää perhe-elämästä sivuraiteelle hienon uransa takia? Ei se raha kaikkea korvaa vaikka kivaa onkin.



Meidän talossa ei kumpikaan tienaa mitenkään ihmeellisesti, yhteinen brutto on varmaan n. 5,5-6 tonnia, miehellä siitä enemmät puolet. Lapset ovat koululaisia ja hoitolapsia ja illat (lapset haetaan klo 16) ja viikonloput, lomat on yhteistä aikaa, johon myös mies osallistuu täysipainoisesti. Meidän lapset näkee yhtä paljon (tai kotiäitien mielestä vähän) molempia vanhempiaan.

Helpompi nähdä isolla joukolla siellä kuin ängetä esim. 8 alle 5-vuotiaan kanssa jonkun kotiin. Ja mukava tutustua uusiinkiin ihmisiin, vaikka niihin elämäntapakotirouviin...

Mua huvittaa kaikki rouvat ja neidit jotka käyvät jossain perhekerhossa :D

Eikö näillä ihmisillä ole omia tuttuja kavereita ja ystäviä ollenkaan, kun pitää johonkin perhekerhoon ängetä utelemaan asioita vierailta ihmisiltä.

Yrittäjän työ ei ole helppoa, eikä tartte pelätä että helpolla rikastuu, siitä on verottaja pitänyt huolen ihan hyvin. Että se siitä hienosta urasta ja tittelistä. Mutta usko tai älä, me ollaan onnellisia, mä tykkään olla kotona ja mun mies on kova tekemään töitä, mä nostan hattua sille että se haluaa yrittää, en mä aio olla poikkiteloin jos toinen itse itsensä herra haluaa olla.

Onhan viikonloput olemassa ja illatkin. Mun mies ei ole sitä sorttia joka tykkää hypätä kapakoissa, mielummin se touhuaa meidän kanssa.



On sitä varmasti työssäkäyviä äitejäkin joiden miehet tekee paljon töitä. Meidän tilanne eroaa siitä niin että, meillä sentään toinen vanhemmista on lasten kanssa paljon.



Mutta joo, onnellisia ollaan meillä on kaikki ihan hyvin, älkää antako sen ärsyttää tai harmittaa teitä.

kun kaikki omat tutut ja kaverit on päivällä töissä =o

Naisen elämä voi muuttua yllättävän paljon kun hän saa lapsia. Kaverit ei välttämättä lisäänny samoihin aikoihin.

Eikö näillä ihmisillä ole omia tuttuja kavereita ja ystäviä ollenkaan, kun pitää johonkin perhekerhoon ängetä utelemaan asioita vierailta ihmisiltä.

Minä olen siis se, joka naisena on se urantekijä ja mies on ollut enimmäkseen kotona ja seurannut ulkomaankomennuksille. Kuten sanoin, me oltaisiin myös voitu valita se vaihtoehto, että asutaan jossain Helsingin liepeillä ja kummallakin ok normiasiantuntijatyö - kotiin 17 maissa ja muutama parin päivän työreissu per vuosi.



Ja varmasti oltaisiin oltu ihan onnellisia niinkin. Mutta kun meille avautui mahdollisuus lähteä kommennuksille ja minulle alkaa tehdä vähän nousujohteisempaa uraa, niin valittiin se vaihtoehto. Ei todellakaan VAAN rahan takia vaan kokemusten takia. Eri ihmiset arvostaa erilaisia juttuja. Toiset tykkää aika tasaisesta elämästä, toiset on vaihtelunhaluisempia. Me kuulutaan siihen vaihtelunhaluisempaan joukkoon ja meistä on hyvä, että lapsetkin näkevät monenlaista ja oppivat hyvin kaksi vierasta kieltä suomen lisäksi jne.



MUTTA elämä, jossa muutetaan maasta toiseen ja jossa on monia kieliä opittavana jne. on lapsille antoisaa vaan jos toinen vanhemmista panostaa siihen kotitouhuun ja lapsiin keskivertoa enemmän.



Sekin, että jos me molemmat oltais tehty niitä normiasiantuntijatöitä, niin tosiaan illat olis menny sitten siinä perheen "puuhastelussa" eli ruokaa, oleilua, pyykinpesua, järkkäilyä ja siistimistä. Nyt kun minä tulen kotiin on mies ja pari kertaa viikossa käyvä siivoja huolehtineet kaikesta kotitouhusta ja voidaan kaikessa rauhassa syödä usein aika "hienokin" ruoka, katella lasten koulujutut ja pelailla yhdessä tms. Enkä sitä sano, etteikö tollasta tehtäis kahden vanhemman perheessä, mutta kun kavereita kuuntelee, niin aika hyytynyttä ja kiireistä tuntuu arki-illat heillä olevan.



Meillä riittää myös erilailla rahaa ja energiaa minun ja miehen kahdenkeskiseen olemiseen. Nyt kun lapset koululaisia, eikä ole mitään yövalvomisia, niin pari kertaa viikossa käydään yhdessä ulkona sen jälkeen on saatu lapset nukkumaan. Lapsenvahti maksaa aika paljon, mutta kuten sanottu, "urani" antaa budjettiin joustoa. Eikä kaikki tietysti kaipaa mitään tuollaista, mutta minä ja mieheni tykätään kovasti, että voidaan tehdä aikuisten juttuja - käydään tanssimassa salsaa, leffassa, teatterissa, konserteissa mitä milloinkin. Joinain viikkoina olen työmatkoilla ja silloin on kaikilla rankkaa. Mutta jos olen jossain lähistöllä, niin mies ja lapset lentää toisinaan perjantaina koulun jälkeen perässä ja turisteerataan viikonloppu koko porukalla.



Eli vaikka sekä minulla ja miehelläni on välillä paljon työtä ja rankkaa, kun on valittu tämä toinen enimmäkseen kotona vaihtoehto ja toinen luo uraa, niin ollaan sillä saavutettu MEILLE sopiva elämänlaatu. Ja on sekä minun että mieheni panoksen ansiota, että on tämä elämänlaatu saavutettu. Tilanne, jossa meillä kaikilla on todella hyvä olla ja pystytään tekemään paljon asioita, jotka meitä kiinnostavat ja josta saadaan iloa.



Kaikille tämä ei sovi, eikä ole mikään ihanne. Eikä tarvi ollakaan. Se vaan, että jos joku mun uraani ihailee, niin haluan vaan sanoa, että en olisi sitä lasten kanssa ilman mieheni panosta kotona missään nimessä voinut saavuttaa. Siitähän tässä ketjussa oli kyse?

juuri niitä kotirouvia jotka kehuskelevat miehensä rahoilla ja ammatilla+saavutuksilla ikäänkuin itse olisi jotenkin parempi kuin muut kotirouvat tai muut naiset. Kyllä niiden miesten on todellakin korkea aika laittaa sellaiset loiset töihin joille se miehen asema nousee kusena päähän.

Millään muulla ei voi selittää sitä että, jotain ottaa päähän toisen ihmisen elämäntilanne ja se mistä joku toinen on ylpeä. Kehuakaan ei saa, ei edes omaa miestä, muuten on kusta päässä ja on automaatisesti loinen. Nälkää varmaan pitäisi nähdä, sitten täällä vasta ollaan tyytyväisiä.



Näin työssäkäyvänä äitinä on pakko kysyä että, saanko minä olla ylpeä miehestäni ja siitä mitä on saavuttanut työelämässä ja noin yleensä, vai teilataanko samoin kuin kotiäidit?