Onko täällä ketään, jonka lapsi ei ole sopeutunut päiväkotiin?

ja meidän perheessä tilanne helpotti lapsen oltua päiväkodissa noin puolitoista vuotta. Aamut olivat siihen saakka vaikeita ja lapsi toivoi voivansa olla isovanhempien luona tms. Luulen, että meilläkin olisi ollut hyvä ratkaisu antaa lapsen olla vielä vuosi kotihoidossa. Hän meni hieman yli kolme vuotiaana päiväkotiin ja vasta nyt yli neljä vuotiaana hän jää sinne mielellään ja odottaa kavereiden kanssa leikkimään pääsyä aamulla. Keskusteltuani tästä päiväkodin lastentarhanopettajan kanssa hän sanoi, että olisi voinut käydä niinkin, että myös neljävuotiaana päiväkotiin sopeutumisessa olisi kulunut tämä reilu vuosi. Ettei kyse ole välttämättä niinkään lapsen kehityksen vaiheista vaan hänelle ominaisesta tavasta sopeutua uuteen.

tyttö joka 1,5 vuoden jälkeenkään ei koskaan mene mielellään päiväkotiin, ja joskus itkee ihan hysteerisenä että ei halua... =( Aamut on hankalia, joskus päivisinkin kaipailee äitiä, yleensä onneksi päivät menevät ihan ok.



Aloitti hoidossa reilu kolmevuotiaana.



Ehkä liian aikaisin hänelle? Isosisko joka tuolloin oli 5-vuotias, ei ole koskaan itkenyt päiväkotiin menoa, tosin joskus tietysti ei ole huvittanut.

Meni siis kokopäiväiseen eskariin. Alku sujui ihan hyvin, vaikka ei hän sinne mielellään koskaan mennyt, mutta sitten joulun aikoihin se muuttui aivan kauheaksi. Lapsi itski kaiket illat ettei halua eskariin, useita kertoja yössä tuli meidän huoneeseen itkemään ettei lähde aamulla, aamulla hoitajien täytyi pidellä poikaa että isä pääsee lähtemään sieltä töihin jne. Koko elämä oli yhtä itkua.

Mietin, pitäiskö minun ottaa lapsi kokonaan sieltä pois, kun eskaripäivien väliin jättäminen vain pahensi tilannetta entisestään. Pelkäsin että lapsi masentuu kokonaan. Toisaalta tunsin että aina kotona hoidetulle lapselle eskari on lähes välttämätön. Soitin perheneuvolaankin ja sieltä annettiin ohjeeksi jättää välipäivät kokonaan pois.

Sitten kun sain saman neuvon eskarin opettajalta, muutin asennettani. Sanoin jämäkästi, että eskari on lapsen työpaikka, eikä sieltä voi olla pois. Syksyllä alkáa koulu ja sinnekkin on AINA pakko mennä.

Tilanne helpotti pikkuhiljaa, vaikkei se eskari koskaan mieleistä ollut. Odotin kauhulla koulun alkua, mutta onnekseni se ei ole koskaan tuottanut mitään ongelmaa. Nyt 3. luokkalainen poika on aina mielellään mennyt kouluun.



Tuo aika oli todella rankkaa koko perheelle! Meillä lapsi oli hiljainen ja rauhallinen, ehkä vähän ujokin ja varauksellinen vieraita aikuisia kohtaan on edelleen.

jos lapsi aloittaa 5 vuotiaana päiväkodin on sopeutuminen vaikeaa.



Mitä pienempi lapsi esim.1,5 vee ei ongelmat ole läheskään yhtä suuret.



Meillä lapset ei jääneet edes kerhoon.



Kuopuksen kohdalla vein pk:n 1,5 vuotiaana eikä koskaan ole ollut mitään ongelmia sopeutua ryhmiin. Oppi ja ikä kaikki.

3-vuotiaana laitoin kerhoon kolmesti viikossa harjoittelemaan. Sinne jäi kyllä mielellään, mutta jännitti jne.



4-vuotiaana meni sitten päiväkotiin. Sopeutui parissa päivässä, eikä mitään ongelmia ole ollut.



Eli hän tarvitsi sen pehmeämmän sisäänajon kerhon muodossa.



Valitsin sekä kerhon että päiväkodin huolella ja päiväkodissa ryhmä on melkein koko ajan jaettu pienryhmiin ja melua ei ole.

Meillä poika aloitti päiväkodin 3- vuotiaana. Ollut nyt yli puolitoista vuotta pienryhmäpäiväkodissa jossa mukavat hoitajat ja pojalla kavereita, mutta joka aamu alkaa en halua mennä päiväkotiin rumballa. Varsinkin maanantaiaamut pahimpia. Poika haluaisi olla vaan kotona. On kuitenkin vilkas ja sosiaalinen poika, mutta erittäin itsepäinen ja voimakastahtoinen ja päättänyt että hän ei halua olla päiväkodissa. Koska olen yksinhuoltaja ei ole taloudellisen tilanteen vuoksi muuta mahdollisuutta kuin käydä töissä ja poika päiväkodissa. Syksyllä olen muuton takia hakemassa uutta päiväkotipaikkaa ja täytyy vain toivoa että tilanne ei ainakaan pahentuisi. Olin kuvitellut että olen ainoita jonka lapsi ei halua päiväkotiin kun kaveripiirissä ei ole ainuttakaan mutta on niitä näköjään muitakin. Hyvää keväänalkua kaikille

tuotakaan murhetta ja huolta niskassa!

Tästä on siis yli 25 vuotta aikaa... :)



Ainoassa tarhakuvassanikin pitelen itkuisen näköisenä jotain lelua kädessäni. En halunnut mennä tarhaan, itkin ja huusin aamuisin. Itkin myös useimmiten koko tarhapäivän. Loppujenlopuksi eräs sukulainen tuli kotiimme hoitamaan minua. Eli en sopeutunut lainkaan.

ja olin n.1-2 vuotias kun minua yritettiin sopeuttaa päiväkotiin.

Kunpa voisin itsekin jäädä kotiin lasten kanssa, mutta töissä on käytävä :-(

Tai yritä etsiä laadukkaampi päiväkoti.



Tuo nimittäin ei ole pitkän päälle hyvä ratkaisu ja viimeistään eskaritaistostanne tulee rankka.



Enkä muuten suosittele, että keskustelet lapsen kanssa "haluaisiko tämä mennä vai ei". Se on asia, jota lapsi ei itse päätä, vaan joka pitää sanoa lapselle jämäkästi niin, että hän tajuaa, että näin se nyt menee, näin vanhemmat ovat päättäneet. Vai aiotko vielä koulussakin pohtia: "haluaisitkos mennä tänään kouluun?"

aikuinen, kun lapsi itkee ja huutaa ihan hysteerisenä päiväkotiin jäädessään. Sitten kun tietää, että lapsi ei uskalla ottaa siellä kontaktia aikuisiin saati lapsiin niin ahdistaa itseäkin. Meillä ainakin päiväkoti on aivan ihana enkä tiedä muuttuisiko tilanne sitä vaihtamalla miksikään. Pitäisi ennemminkin vaihtaa lapsen luonne erilaiseksi, että pärjäisi tässä elämässä.



t. ap vähän asian vierestä...

Että aikuinen pysyy jämäkkänä ja turvallisena, eikä lähde lapsen hermoiluun mukaan. Mikään ei ole turvattomampaa lapselle kuin se, että hän määrää tahdin, eikä se vanhempi, jonka pitäisi kuitenkin olla lapselle tuki ja turva.



32

Tarkemmin ajateltuna minä kyllä pysyn jämäkkänä lapsen nähden, mutta romahdan henkisesti joka hemmetin kerta päiväkodista lähtiessäni. Ihan kauheaa, kun puoli vuotta on isompi lapsi lähes joka aamu jäänyt hoitoon itkien ja minuun hysteerisesti takertuen. Minä en tiedä enää mitä tehdä. Olen itse aivan uupunut tilanteeseen ja ahdistunut. Töissä on kuitenkin käytävä ja kotiin ei voi jäädä.

Käy lastenpsykologilla ja pyydä tapaaminen hoitajien kanssa. Miettikää yhdessä, miten tilanteen saisi paremmaksi.



Minä kyselin neuvoja vähän sieltä ja täältä, juttelin toistuvasti kerhon ohjaajan kanssa ja kävimme keinoja läpi, miten lapsi pääsisi alkuun. Ja ohjaaja katsoi, ettei arka lapseni jäänyt ulkopuolelle, vaikka olikin kerhossa mykkä ekan puoli vuotta.



Esimerkiksi Theraplaystä voi olla apua. Kysele ja juttele rohkeasti. Ei tuo ole maailmanloppu!



Mutta tämä kaikki niin, että lapsi ei tiedä hänen arkuutensa ahdistaneen minua.

Sillä vaikka kuinka kuvittelet olevasi jämäkkä, lapsi aistii hyvin herkästi sen sinun ahdistuksesi ja teille syntyy kehä. Lapselle on tärkeintä saada sinun hyväksyntäsi ja ehdoton rakkaus.



Meidän ujo piimämme harjoitteli vuoden kolmesti viikossa kerhossa. Sen jälkeen meni päiväkotiin - ja sopeutui sinne sitten päivässä.



32

Meillä ainakin päiväkoti on aivan ihana enkä tiedä muuttuisiko tilanne sitä vaihtamalla miksikään. Pitäisi ennemminkin vaihtaa lapsen luonne erilaiseksi, että pärjäisi tässä elämässä.

t. ap vähän asian vierestä...

Oletko varma, että sopeutumisongelma ei kuitenkin ole päiväkodissa itsessään (lapsen luonteen vuoksi)?

Oma kokemukseni vaikean, voimakastahtoisen mutta samalla herkän esikoistyttäreni kanssa aikoinaan oli sellainen, että ensimmäiset 3 vuotta (3-6v) päiväkotielämäänsä lapsella oli lyhyitä jaksoja lukuunottamatta aina vaikeaa mennä päiväkotiin. Joka ilta (lähes) itkettiin, kun pitää taas huomenna mennä päiväkotiin ja aamut olivat kamalia (ja ovat edelleen, vitosluokkalaisena; lapsi nyt vain ei ole aamuihminen!). Päivät kuitenkinn sujuivat hyvin. Itse päiväkodissa ei ollut mitään muuta vikaa kuin suuri koko ja isot ryhmät, sen myötä väistämättä tietty laitosmaisuus, joka ilmenee ennen kaikkea hankaluutena joustaa säännöistä lapsen mukaan. Moneen kertaan mietin olisiko pk:n vaihtamisesta ollut hyötyä, mutta ajattelin sen ehkä vain pahentavan tilannetta huonosti sopeutuvalle lapselle, etenkin kun asuinalueemme pk:t olivat kaikki tuollaisia isoja yksiköitä. Sitten muutimme ja lapsen päiväkoti vaihtui eskarivuodeksi ihanaan, pieneen, kodinomaiseen päiväkotiin (jossa vain yksi isojen ja yksi pienten ryhmä). Saman tien hävisivät ongelmat ja lapsi nautti eskarivuodesta, puhkesi taitojensa osalta kukkaan ja meni joka päivä mielellään hoitoon. Enää ei tarvinnut miettiä voidaanko lapsen asioissa joustaa vai ei (ei ollut esim. päiväunipakkoa) ja hoitohenkilökunta oli ihanaa. Sittemmin kaksi nuorempaa lastani ovat päässeet aloittamaan päiväkotitaipaleensa tässä samassa ihanassa päiväkodissa ja sopeutuneet heti loistavasti!

Mieti vielä, voisiko hoitopaikan vaihdosta ehkä kuitenkin olla apua ja olisiko sellaisia vaihtoehtoja olemassa?

pyydä joku muu viemään lapsi. Se voi olla hänelle helpompaa kuin ero _sinusta_ siellä päiväkodissa.



32

että no en todellakaan ala väkisin poikaa viemään minnekään, kun ei oo mitään vastaavaa hyötyä.

Kerhotoimintaa alueellamme järjestää vain seurakunta, ja sinne en vie, sillä olemme ateisteja, enkä halua minkään sortin uskonnollisia juttuja lapsillemme syöttää.

Olkoon kotona vielä vuoden-puolitoista, eiköhän sitten ole kypsä eskarin aloitukseen.

Ja en, koulunkäynnistä en keskustele, mutta se onkin eri asia sikäli, että koulu on pakollinen, päiväkoti ei ;)



30

josta otin lapseni muutaman päivän jälkeen pois ei ollut mikään mallipäiväkoti, vaan esim. aamulla, kun lasta sinne vein, ei kukaan tädeistä tullut eteiseen vastaan. Iltapäivällä lasta hakiessani ei kukaan tädeistä tullut vaihtamaan kuulumisia paitsi sinä viimeisenä päivänä, jolloin tympääntynyt täti narisi lapsen itkeneen koko päivän toisessa huoneessa oven takana. Siellä tädit seisoskelivat pihalla juoruamassa keskenään kun lapseni hain. Miksi olisin pitänyt lapseni pitempään tuollaisessa paikassa, kun muukin hoitojärjestely oli mahdollinen?

oli just vasu keskustelu ja he eivät ole erityisen huolissaan esikoisestamme. Sanoivat vain, että joillain lapsilla ottaa aikansa se sopeutuminen hoitoon. Olivat sitä mieltä, että voitaisiin hyvin vielä katsoa syksyyn. Lähinnä kai tämä on tämä mun ahdistus mikä kasvaa kasvamistaan ja tuntuu että tukehdun noiden lasten takertuvuuteen.