Kuinka vaaristynyt kuva meilla on omista lapsistamme?

vaikka onhan vanha sanontakin : "on hyvä muidenkin kuin äidin ja itsensä mielestä"



Usein jos lapsella on ongelmia, ovatpa ne koulussa/kavereiden kanssa mitä tahansa, sitä on vaikea myöntää itselleen ja se on helpompi kieltää.

Myöskään omastaan ei halua ensisijaisesti uskoa pahaa, eli jos ei ole itse nähnyt lasten kiusaavan, on ehkä tarpeen nähdä tilanne.

Ja varsinkin porukassa ja usein niin, ettei aikuiset sitä huomaa.



Eli ihan tavallista se on, ei tietty hyväksyttävää...

Ei kai sitä voi tietää, jos onkin sokea?

on helppo pitää omia lapsiaan hyvinä - ja ihan yhtä helppo nähdä toisten lapsen "luonnostaan ilkeinä", varsinkin jos niiden vastapuolella on oma lapsi. Oikea totuus ei kummassakaan tapauksessa ole läheskään noin mustavalkoinen.



Minä luulen, että tuo äiti on jo niin tottunut siihen,e tät hänen lapsiaan haukutaan (kun kerran sanojesi mukaan "muutkin huomaavat lasten ilkeyden") että hän vaistomaisesti puolustaa näitä ja yrittää saada muutkin näkemään edes jotain hyvää näissä lapsissa.

Porin huumeskandaalissakin monet vanhemmat eivät uskoneet moista omista kullannupuistaan ja yrittivät kaikin keinoin vaikeuttaa poliisin työtä. Onneksi edes poliisi välittää!



Luulen että tuo sokeus on myös osin sitä, että ei jakseta vaivautua. Jos lapsi tarvitsisi tukea kasvamiseensa on helpompi sanoa, että ei sitä mikään vaivaa/mitään tukea ja kasvatusta ei tarvita, lapsellahan on kaikki hyvin. Jos sen lapsen suostuisi näkemään sellaisena kuin se oikeasti on, joutuisi näkemään vaivaa kasvatuksen ja tuen suhteen. On vaan niin paljon helpompi sulkea silmänsä.

Ne kiusaajatkaan tuskin ovat luonnostaan ilkeitä, vaan ovat vailla joko tukea tai rajoja aikuisten puolelta. Jos he eivät niitä saa, heistä voi kyllä hyvin kasvaa ilkeitä aikuisia. Erona on se, että lasta voi vielä kasvattaa, aikuista ei. :/

Mä voin sanoa tuntevani omat lapseni niin täydellisesti kuin toisen ihmisen voi tuntea (toisen pään sisäänhän ei voi nähdä edes äiti). Johtuu siitä, että lapset ovat 95% ajastaan mun nenäni alla. Sitten, kun he lähtevät enemmän omille teilleen, homma käykin huomattavasti vaikeammaksi!

Luulen että tuo sokeus on myös osin sitä, että ei jakseta vaivautua. Jos lapsi tarvitsisi tukea kasvamiseensa on helpompi sanoa, että ei sitä mikään vaivaa/mitään tukea ja kasvatusta ei tarvita, lapsellahan on kaikki hyvin. Jos sen lapsen suostuisi näkemään sellaisena kuin se oikeasti on, joutuisi näkemään vaivaa kasvatuksen ja tuen suhteen. On vaan niin paljon helpompi sulkea silmänsä.