Lempeitä tapoja kannustaa tokaluokkalaista poikaa lukemaan!
Neuvoja kaivataan.
Tokaluokkalainen oppi lukemaan yksittäisiä (lyhyitä, 2-tavuisia) sanoja eskarissa. Ekaluokan alussa laitettiin nopeasti lukevien ryhmään. Putosi siitä pois, kun ei kehittynyt eteenpäin, vaan jäi samalle tasolle.
Inhoaa lukemista, oli kirja kuinka hyvin valittu. Hänelle tilataan Akkaria, että lukisi edes vähän, mutta selaa vain kuvia. Kirjat ovat tervanjuontia. Pystyy kyllä nykyään lukemaan tv:n tekstityksiä. Tietokirjoista katselee otsikkotekstit, mutta jos haluaa tietää jostain pyytää, että hänelle luetaan. Jos hänelle sanotaan, että kokeile lukea itse, niin ei siitä oikein tule mitään.
Hänellä on heikko sanavarasto ja hän menee helposti sekaisin näissä tiili - tilli, tuli-tuuli-tulli -eroissa. Hän ei jotenkin osaa päätellä itse lauseyhteydestä. Kaksi vuotta nuorempi pikkusisko neuvoo, vaikka ei ole koulussakaan vielä.
Poika on kyllä testattu neurologisella ja hän on kielellisesti nippanappa ikätasolla, heikommassa päässä tosin. Noin 4-5-vuotiaana oli vielä jäljessä ikätasoa, vuoden verran.
Kommentit (33)
Esim. ekat Harry Potterit ovat jo tuon ikäiselle ihan sopivia, jos sellainen kiinnostaa. Kun poika pääsee eläytymään kirjojen maailmaan, voi se itse lukeminenkin alkaa kiinnostamaan. Liika suoranainen houkuttelu voi aiheuttaa päinvastaisen reaktion.
vuorotellen lyhyt pätkä. Menkää yhdessä kirjastoon valitsemaan kiinnostavia kirjoja. Tykkäisikö poika lukea esim. vitsikirjoja. Niistä meidän pojan lukuinnostus lähti liikkeelle. Palkitse luetuista kirjoista.
mulla samaa 8-vuotiaan tytön kanssa, innostus on aika nollassa....ja välillä sekoilee ihan ihmeellisesti sanoissa.Käy tukiopetukseesa kyllä ja on edistynyt, mutta kun keksisi millä kotona saisi innostumaan itse asiasta.Koitin netistä luki-luukasta ja ekapeliä, mutta ei, paremmin opettelee ihan tavallisten pelisivujen kautta.
Lasten mahdollisiin oppimisvaikeuksiin tulee puuttua välittömästi, jolloin ne eivät pääse vaikuttamaan haitallisesti mm. lapsen herkkään itsetuntoon. Oppimisvaikeudet vähentävät lapsen valintamahdollisuuksia tulevaisuudessa ja ne tuntuvat olevan myös ainakin osasyynä nuorten syrjäytymiseen. Seuraavassa muutama käytännön merkki, jotka saattavat antaa viitteitä mahdollisista oppimisvaikeuksista:
Vaikeuksia erityisesti lukemisessa tai tavaamisessa tai
sanallisissa matematiikan tehtävissä.
Vaikeuksia hahmottaa luettua tekstiä
Hidas lukija, ei lue mielellään vapaa-aikana
Ei kuule oikein ohjeita, ymmärtää väärin annetut ohjeet
Tarvitsee ohjeiden toistamista
Käsittää väärin vitsit ja sanaleikit
Häiritsee luokaa kyselemällä koko ajan
Yleensä huonolla tuulella
Ikäänsä nähden kypsymätön
Huono itsetunto
Vaikeuksia ystävyyssuhteissa
Erittäin väsynyt koulun jälkeen
Huono keskittymiskyky luokassa
Huono muisti
Heikko reaktiokyky
Nyt on onneksi innostunut lukemaan, kun tajusi kirjojen idean:-) Lainaan helpohkoja kirjoja vielä, ettei innostus laske. Aku Ankan taskukirjat innostaa enemmän kuin lehdet. Toivottavasti kesällä menisi jo Harry Potter:-)
Mun lapsen läksyihin kuuluu 20 minuuttia lukemista joka arkiilta. Lapsi lukee ääneen mulle tai isälleen sen ajan ja sitten kirjaa lukemisen ylös lukupäiväkirjaan, pitää myös kirjoittaa joku lyhyt kommentti tai uusi sana yms.
mutta poikaa ei koulu erityisesti kiinnosta muutenkaan, vaikka tehtävät sujuvat ihan hyvin silloin kun kiinnostaa. Lievää lukivaikeutta ehkä on, mutta ei diagnoosiin asti. Jonkin verran on saanut erityisopelta tukiopetusta. TV:n tekstitykset, varsinkin clone wars -sarjan, ovat ehkä ainoita mistä poika oikeasti haluaa saadaa selvää, ja alkaa jo onnistuakin siinä. Harkitsemme tokaluokan kertaamista, koska on loppuvuodesta syntynyt ja pienikokoinenkin. Opettajan mielestä ei suoriudu nyt kykyjensä mukaan, koska ei ole löytänyt motivaatiota opiskeluun. Miten ap:n pojalla muuten sujuu koulussa?
sanoo, ettei poika mitenkään erotu joukosta - mutta selvästikään ei osaa käyttää taitojaan hyödyksi.
Vaikeuksia erityisesti lukemisessa tai tavaamisessa tai
sanallisissa matematiikan tehtävissä. -
* lapsi on hyvä sanallisissa matematiikan tehtävissä ja lukee kyllä, mutta työläästi
Vaikeuksia hahmottaa luettua tekstiä
* En osaa sanoa - lukee hosuen ja haluaa arvata loput ekan tavun perusteella
Hidas lukija, ei lue mielellään vapaa-aikana
* Näin on
Ei kuule oikein ohjeita, ymmärtää väärin annetut ohjeet
* Totta
Tarvitsee ohjeiden toistamista
* Ihan koko ajan, ei muista kahden sekunnin päähän
Käsittää väärin vitsit ja sanaleikit
* Hmm. No ei nyt ihan
Häiritsee luokaa kyselemällä koko ajan
* Ei häiritse
Yleensä huonolla tuulella
* Usein
Ikäänsä nähden kypsymätön
* Tavallaan, tosin viihtyy kyllä ikäistään vanhempienkin seurassa
Huono itsetunto
* Todella
Vaikeuksia ystävyyssuhteissa
* Ei
Erittäin väsynyt koulun jälkeen
* Ihan rättipoikki
Huono keskittymiskyky luokassa
* On, eikä jaksa keskittyä pitkään tehtävään
Huono muisti
* On, tosin valikoidusti
Heikko reaktiokyky
* Ei kun aika nopea
ap
Mun lapsen läksyihin kuuluu 20 minuuttia lukemista joka arkiilta. Lapsi lukee ääneen mulle tai isälleen sen ajan ja sitten kirjaa lukemisen ylös lukupäiväkirjaan, pitää myös kirjoittaa joku lyhyt kommentti tai uusi sana yms.
Pitäisköhän opettajan kanssa jutella vielä uudelleen, tai erityisopettajan. Lukihäiriössä ei aina ole kyse vain niistä luokan huonoimmista, lapsi voi pärjätä ihan keskitasoisesti; joutuu vaan tekemään hillittömän paljon enemmän täitä sen eteen.
Meidän 8 v on hirmuinen pokemon-fani ja rakastaa maastopyöräilyä. Dinosaurus-innostus oli päällä viime vuonna. Niistä kertovia juttuja lukee, kun tiedonjano voittaa lukemiskammon. Ja ihan huomaamanttaan on oppinu tlukemaan sujuvasti ja nyt alkaa mennä jo muutkin aiheet.
Osta sellainen koululaisvitsikirja. Luette sitten iltaisin toisillenne vitsejä. Sinä luet jonkun pitkän vitsin, poika hieman lyhyemmän.
Kun olette harrastaneet tätä kuukauden tai pari, lainaatte jotain kuvakirjoja, missä vähän tekstiä. Ja tietysti poikaa kiinnostavista aiheista. Ja taas luette vuorotellen. Siitä se lähtee...
Meillä lapsen pitää lukea tietty määrä, tai sitten ei pelaa pleikkaria.
Esim. ekat Harry Potterit ovat jo tuon ikäiselle ihan sopivia, jos sellainen kiinnostaa. Kun poika pääsee eläytymään kirjojen maailmaan, voi se itse lukeminenkin alkaa kiinnostamaan. Liika suoranainen houkuttelu voi aiheuttaa päinvastaisen reaktion.
Ekat Harry Potterit eivät todellakaan ole sopivia tokaluokkalaiselle, jolla heikko sanavarasto ja lukeminen heikohkoa. Siinä ei tule kuin paha mieli, jos alkaa lukemaan liian vaikeaa tekstiä!
Valitettavasti en muuten osaa auttaa, mutta sanoisin kyllä, että kannattaisi jotenkin tarjota lapselle niitä juuri lukemaan oppineille tarkoitettuja ihan kivoja varhaisnuorten kirjoja, joita esim. kirjastoissa on hyllytolkulla. Sarjakuvat eivät välttämättä ole paras vaihtoehto, ovat kuitenkin aika sekavia.
Joka ilta luetaan yhdessä lapsen kanssa niin, että lapsi lukee jonkun tietyn henkilön vuorosanat ääneen ja aikuinen loput. Noita pitkä vokaali - lyhyt vokaali ja kaksois-, yksöiskonsonanttisanoja voi treenata ihan korteillakin. Siis teet tili - tiili sanapareja korteiks ja sitten pelaatte nostamalla ja lukemalla kortteja vuorotellen.
Ja tosiaan sarjakuvat on aika vaikeita luettavia. Selkeitä kirjoja, joissa ei liikaa tekstiä yhdellä sivulla. Kato, löytäsitkö jonkun muun kirjasarjan lukukirjaa kuin sen jota käyttävät koulussa? Sellasella on hyvä aloittaa yhteiset ääneen luvut.
ikäisen kirjoja, varsinkin jos on vaikeuksia lukemisen kanssa. Meillä kolahtanut tosi hyvin Kapteeni Kalsari-kirjat, helppolukuisisa ja kuvia ja piirustuksia seassa, keventää lukemista. Ja Kapteerin Kalsarin huumori kolahtaa hyvin tuon ikäisiin.
Oma poikani on jo 10-vuotias, mutta luen edelleen hänelle iltaisin, vaikka hän lukee jo paljon itsekin. Se on vaan niin kiva yhteinen rauhoittumishetki päivän touhujen ja pelejen jälkeen. Nyt luemme Lasse-sarjaa, joka on myös hyvä sarja.
Valitkaa siis kirjoja, joissa on tekstin kevennykseksi sarjakuvaa mukana, olisiko ollut keltainen vai punainen banaani sellaisen sarjan nimi, jota me paljon kirjastosta lainattiin.
hän tykkää kuuntelemisesta. Mutta ei hän vielä ole siitä edennyt sille asteelle, että hän haluaisi itse tarttua kirjaan.
Ainoat kirjat, mistä hän on kiinnostunut ovat toistaiseksi olleet sellaiset mangat, joissa on paljon väkivaltaa... no arvatkaapa haluanko sellaisia hänen antaa lainata...
ap
Pitäisköhän opettajan kanssa jutella vielä uudelleen, tai erityisopettajan. Lukihäiriössä ei aina ole kyse vain niistä luokan huonoimmista, lapsi voi pärjätä ihan keskitasoisesti; joutuu vaan tekemään hillittömän paljon enemmän täitä sen eteen.
poika ei kyllä kotona mitenkään erityisesti näytä töitä tekevän, pikemminkin hän antaa vaikutelman "oppimisvastaisesta" lapsesta. Luokassa hän kuulemma auttaa itseään heikompia oppilaita esim. äidinkielessä ja matikassa.
Hän oli pk:ssa 2 vuotta erityisryhmässä, jossa oli eltot ja muut häntä seuraamassa. Silloin hänellä oli varovaisesti annettu dysfasia-diagnoosi, mutta se sitten purettiin pois neurologisen seurannan jälkeen.
Hän on aika höseltäjä ja nimenomaan hänellä on huono itsetunto, mitä hän yrittää kompensoida tekemällä kaverien edessä kaikenlaisia tollontöitä. Opettaja on luvannut pitää häntä silmällä ja juttelemme ihan säännöllisesti. Ope ja hyvä, kiva ja kannustava, lapsi pitää hänestä. Hänen mukaansa suurin ongelma ei ole "akateemisessa osaamisessa", vaan itsetunto-ongelmissa.
Tosin hän kyllä on selvästi huonompi kuin parhaat tytöt ja pojat - ja sen varmasti ihan itse tietää. Kotona pikkusisko osaa aina kaikki hänen läksynsä ja sanallisissa taisteluissa pikkusisko alkaa olla jo nokkelampi kuin hän. Olenkin yrittänyt hätistää siskon pois kokonaan, kun veli tekee tehtäviä.
ap
Pistän mieleen antamanne vinkit sekä kapteeni kalsarit :) Kuulostavat ainakin hauskoilta!
Kiitos kiitos!
t. ap
Mutta lukekaa yhdessä, minä luen tokaluokkalaiselle vielä illalla kirjaa ja pyydän häntä lukemaan itse lauseen sieltä, toisen täältä.