<3 <3 KESÄKEIJUJEN VIIKKO 13 <3 <3
Kommentit (43)
Viimeyö meni kipuillessa, liitoskipuillessa. Onneksi älysin ottaa tyynyn jalkojen väliin ja nukkuminen onnistui paremmin, tosin joka käännökseen heräsin. Eilen en tehnyt mitään muuta kun kävin kaupassa, joten kummastuttaa, mistä sitä muka niin rikki meni. Täytynee pyöritellä jumppapallolla enemmän :)
Soma on pyörittänyt itseään nyt varmaan viikon putkeen niin kovasti, että se oikeasti sattuu toisinaan. Yrittää selvästi änkeä itseään ulos vasemmasta kyljestä tai navan kohtaa. Luulen, että istukka saattaisi olla oikealla puolella, sillä siellä on aina tyhjää eikä juuri potkuja sinne osu.
Kuten olen maininnut, meille ei vaatteita tarvitse ostaa, joten olen shoppaillut ystäväni ensi kuussa syntyvälle pojalle senkin edestä. Toissapäivänä ostin kaksi lyhyt hihaista ja lahkeista bodyä, joissa on skootterin kuva. Ajatuksena postittaa molemmat kaverille. Mutta mies olikin eri mieltä ja haluaa toisen pidettäväksi omana, olivat niin ihania :) Pikkuhiljaa alkaa siis pienet vaatteet tuntua ihanilta..
Nauttikaahan te lumenrippeistä, me korkataan grillikausi tänään! Vaikkei taas kesältä näytäkään, tuulee kovasti, taivas on ihan pilvessä eikä ole kovin lämminkään. Naapurit pitää meitä varmaan kummallisina, mutta niinhän sitä Suomessakin vappuna grillataan, vaikka kuinka olisi lunta maassa :)
Mukavaa sunnuntaita
maitoparta ja Soma 30+0 (!!)
Olen kotona viettänyt päivää ihan yksikseni..enkä ole saanut aikaseksi oikein mitään järkevää! Piti muka pestä koira ja trimmata se, sekä ulkoilla..mutta ei tule nyt mitään. Johtuneeko lie siitä että täälläkin on valvoskeltu viime yö...kamalan närästyksen takia!!! Istuin ja makasin, istuin ja taas makasin, join vettä, söin rennietä ja tein vaikka mitä..aarg..kamala vaiva kun koko sielu tulessa!!! Itteä saa kyllä syyttää..haettiin nimittäin pitsat illalla..VIRHE! Vaikka välillä tuntuu että sama se mitä syö, ni aina närästää! Ennen ensimmäistä raskauttani en todellakaan tiennyt mitä närästys edes on!
Liitoskivuista sain tehokkaat näytteet juuri ennenkö jäin töistä pois...oli muuten aika tuskallinen kipu ja valvotti yölläkin..mutta loppuivat kuin seinään kun jäin töistä !Joten niihin paras lääke taitaa olla lepo?!
Onkohan pari vuotta takaperin kun oli vappuna aivan mieletön helle! Muistan kun kaverin kans bikinit päällä otettiin aurinkoa ja illan viettoon lähettiin ihan nahka palaneena! Ei näytä nyt kovin lupaavalta, mutta sulaisi vaan nuo lumet ja tulisi kesä!! Voi että! Haluan päästä vaunuilemaan piitkiä lenkkejä tuonne mutkaisille hiekkateille ja tekemään pihahommia!!! Alkaa tämä makoilu ottamaan jo lujille!
Jospa alkaisin vauvan vaatteita viikkailemaan kaappiin, niin vähän piristyisi=)
Sinniäinen 28+3
Lueskelin tossa äsken kerralla tämän viikon keskustelut ja ajattelin kirjoitella nyt itsekkin jotain.
Oon miettinyt ihan samaa, että mitä sinne synnärille oikein kuuluu ottaa mukaan, varsinkin vauvaa varten. Lisäksi oon miettinyt vauvan pukemista silloin kesäkuussa, eli mitä ihmettä sille pitää laittaa päälle kun sen kanssa lähdetään synnäriltä? Kun voi olla kauhea helle, tai sitten kylmä, tuulinen ja sateinen kesäkuupäivä. Tietty mies saa sitten tuoda lähtöpäivänä sairaalaan säänmukaiset vaatteet, mutta silti pitäisi olla varmaan eri vaihtoehtoja valmiina kotona (että mies tietää sitten napata oikeat vaatteet mukaan) kun siitä kesäkuun säästä ei voi vielä yhtään tietää. Äitiyspakkauksessa ei mun mielestä ollut mitään sopivaa vaatetta tähän tarkoitukseen. Comments? Mitä ootte itse ajatellut vaihtoehdoiksi?
Mulle kuuluu edelleen hyvää. Olen huomenna "vikaa päivää" töissä, eli jään kuukauden kesälomalle ennakkoon ja siitä suoraan sitten äitiyslomalle. Ihanaa! Nyt saa alkaa ottaa rennosti! :)
Tarkoitus on alkaa ulkoilla (jos se kevät nyt vaan ensin tulis) ja käydä Asahi Healthissä kerran viikossa (rauhallista terveysliikuntaa), jotta pysyisi kunto yllä myös loppuraskauden ajan. Bodybalancea olen harrastanut koko raskauden (lukuunottamatta alkuraskauden pahoinvointijaksoa) viime viikkoon asti, mutta viime viikolla totesin, että nyt ei enää taivu niihin kaikki asentoihin, joita siellä tehdään, joten päätin siirtyä seuraavaksi rauhallisempaan liikuntamuotoon (eli tuohon Asahiin ja ulkoiluun), kun kerran alkaa tässä kohden raskautta tulla nuo fyysiset rajat vastaan. :)
Ikeaan ajattelin lähteä viikon päästä parin kaverini kanssa hakemaan vähän vauvatarvikkeita ja hoitopöytää sieltä jne.
Hauskaa sunnuntaita kaikille!
Terveisin
Fanny81 + salamatkustaja (rv 29+5)