Missä viivyt pikku kakkonen :(
Viime yönä ne taas alkoivat, kuukautiset. Aamulla olo oli surullinen, masentunut, vihainen, pettynyt! Huti numero yhdeksän. Mielessäni yritin jälleen kerran lohduttaa itseäni, ei se ole vielä pitkä aika, ehkä ensi kerralla tärppää. Positiivisuuteni alkaa kuitenkin väistämättä hiipua. Kerta kerran jälkeen yritän lohduttaa itseäni kysymällä, miksi oikein suret, sinullahan on jo ihana pieni poika ja kultainen aviomies. Iloitse heistä, äläkä nurise turhasta, monella on asiat huonommallakin tolalla. Kohta minun on pakko antaa itselleni periksi, antaa lupa olla surullinen, sillä kyyneleet polttelevat jo silmänurkissa. Positiivisuuteni alkaa karista, en haluaisi synkistyä. Haluaisin puhua jollekkin, itkeä ja raivota. Miksi en tule raskaaksi, miksi emme saa toista lasta! En vain kehtaa, minua hävettää. Ei ongelmani ole tarpeeksi suuri. Ei saa nurista turhista. Kerää itsesi Elli-Nelli.
Kommentit (6)
Mä ymmärrän sua. Me yritettiin viis vuotta esikoista. Ensin luomuna ja sitten hoidossa, lopulta 2006 tärppäs eka IVF. Mä muistan hyvin ne pettymykset. Lopulta elämässä ei tuntunut olevan muuta kun kuukautiskierron laskeminen ja oikean hetken suunnittelu. Sekin oli pelkkää suorittamista... Nyt meillä on 2v. poika ja toinen olis toiveissa. Yritystä on, mutta plussaa ei vain ole näkynyt. Meillä on aika IVF:ään toukokuulle. Toiveet on suuret, vaikka yritän kovasti hillitä itseäni. Ettei pettymys olisi niin valtava kun menkat sitten alkaakin....
Olen hengessä mukana Elli-Nelli. Minä uskon vahvasti että teidän pikku mies saa vielä kaverin. :) Kun oikein siihen uskoo ja jaksaa koota itsensä jokaisen pettymyksen jälkeen, niin kyllä sieltä tulee. Kun kerran on jo tärpännyt, niin kyllä sen on PAKKO tärpätä toistekin. Minä olen sitä mieltä ja yritän nyt valaa sinuunkin uskoa huomiseen :)
Oi kiitos tupsukorva, sait minut hymyilemään :) Mukavaa, kun löytyy ihminen, joka ei pidä suruani mitättömänä. Jotenkin itsestä vain tuntuu, ettei ole oikeutta valittaa, kun kuitenkin omistaa jo niin suuren onnen, pienen pojan. Mutta kukapa sitä surua voisikaan mitata. Pahalta se tuntuu siitä huolimatta, pettymys toisensa jälkeen.
Kaunis kiitos sinulle ja voit olla varma, että minä puolestani pidän peukkuja teille :)
Kiva kuulla, että mielesi vähän piristyi Elli-Nelli. Jos kaipaat jatkossakin juttukaveria laita sähköpostia tulemaan. . . nallentassu@luukku.com
Meillä ihan samanlainen tilanne. Esikoinen (poika) täyttää syksyllä jo viisi, eikä toisesta lapsesta tietoakaan. Reilu kaks vuotta sitten meni raskaus kesken (rv 12) ja sen jälkeen ei mitään. Viime vuoden alussa hakeuduin hoitoihin ja viime keväällä popsittiin clomifenia ja clomexalia turhaan... Viime syksynä saatiin sitten aika Väestöliitosta, jossa havaittiin, että mun kohdussa on kiinnike, joka ilmeisesti tullu keskenmenon kaavinnasta. Ei siis ihme, ettei mikään ole päässyt alkamaan (muuta kuin kuukautiset...). Lisäks mun progesteniarvot ei oo maailman parhaat jne. eli nyt meillä olis tällä viikolla 1. inseminaatio. Hurjaa! Tiedän kyllä miltä susta tuntuu, kun syyllisyys painaa mieltä siitä, etteikö sitä osaa olla onnellinen esikoisesta. No, osaahan sitä, mutta kun tälle kaipaisi niitä sisruksia -ainakin yhden. Kauhistuttaa jutut tuolla aiemmin jostain, joka haluaa abortin, kun odottaa kaksosia!!! Itse ottaisi vaikka kolmoset jos vaan tulisi edes raskaaksi. Kyllä sitä pitää tässä vaiheessa tuota esikoista aikamoisena ihmeenä.Hakekaa vaan ihmeessä apua -tässä kun ei koskaan teidä kauanko kestää. Onnea matkaan! :D
kolmen viikon päästä on aika gynekologille kuulemaan tuloksia kuukautiskierrosta, toistaiseksi kaikki ollut normaalia... lohduttaahan se tavallaan, mutta sliti harmittaa. Loppukevääksi suunniteltu sitten munanjohdinten aukiolon tutkimusta, "jos ei raskaus ala sitä ennen".
Meillä ei ole miehen kanssa yhteistä lasta, yksi keskenmeno takana viime vuodelta. Se raskaus alkoi helposti, mutta meni kesken yhtä helposti :( Tuntuikin jo, että liian hyvää ollakseen totta.
Nyt en ole viitsinyt enää tehdä raskaustestejäkään, joka kerta kun toivo herää, seuraavana aamuna alkavat kuukautiset.
Löysin sut täältäkin kirjoittelemasta Elli-Nelli (oot myös pikkukakkosissa) =)
Mä oon kauhee kyttä... Ei vaiskaan. Itsekin eksyin tänne sekudaarinen lapsettomuus-palstalle tänään, kun tajusin että oon ollut yheksän kuukautta imettämättä ja ehkäisyttä. Aika ankeeta kun ajattelee että se on viittä vaille vuosi. Meillä siis esikoinen ei oo kuin vuoden, eikä ollut tarkoitus pitää mitään kiirettä kakkosen kanssa mutta sitten oli se kasvain juttu (oot varmaan pikkukakkosissa siitä lukenut?). Eli toinen munasarja on menetty sen kasvaimen takia helmikuussa. Ja lekuri sanoi että kannattaa yrittää heti perään toista, koska se voi olla hidasta puuhaa...
Vituttaa kun ilman sitä kasvia ja leikkausta en olisi yhtään näin epävarma ja stressaantunut, enkä kiirehtisi ja murehtisi... Mä nään painajaisia siitä että mulle tulee siihen ainooseen terveeseen munajohtimeen joku kysta tai kohdunulkopuolinen raskaus ja sitten sekin menee... Musta olisi oikeesti tosi pyllystä jos tyttöni ei saa sisaruksia...
Ja lisäksi synkistelen sitä että mulla on ylipainoa öbaut 25 kg ja oon taas alkanut polttamaan, eli ihan hyvin mun huonot elämän tavat voi hidastaa kakkosen tuloa... Ja vaikka saisinkin painoa veke ja muutenkin elämäntavat kohilleen, niin mitä jos se on jo myöhäistä sitten? Joku kasvain tuhonnut sinä aikana värkit... Oikeesti tosi paskaa.
Ja just se että kellekkään muulle kuin miehelle ei kehtaa puhua tästä, kun kaikki sanoo "että teijän tyttö on niin pieni vielä, älä murehdi". Joopajoo. Kuinka vanha esikoisen pitää olla että saan "tehdä" ongelman tästä?
Mä hain just kahteen amk:n ja meen duuniin kesän jälkeen, niin ei jää liikaa aikaa pyöriä näillä palstoilla=)
Toivotaan että sulle paistaa aurinko pian!!!!! Ja älä vaivu epätoivoon, odottavan aika on pitkä sekä raskas, etenkin tässä asiassa...
Onnea yritykseen, kyllä meidät vielä palkitaan!