Lue keskustelun säännöt.
Toimittajan näkemys / lehtijutut. (Esim. Ruu-juttu). / Oletteko ikinä olleet lehtijutussa?
10.03.2009 |
Tuli mieleen nyt taas tuosta Ruu-ketjusta ja eilisestä isän?/Suden vastineesta - hänkin korosti, että ihmiset kommentoivat näissä ketjuissa ARTIKKELIN perhettä.
Mekin ollaan oltu joskus erään vauva/lapsi-aiheisen lehden yhdessä jutussa, ja silloin myös vähän ärsytti, miten kärjistetysti jotkut asiat oli kirjoitettu ja myös otsikot, niistä oli yritetty tehdä jotenkin myyviä/kiinnostavia/iskeviä.
Eli artikkelin perusteella saa varmaan vähän eri kuvan, kuin mitä todellisuus oikeasti oli - haastattelussa myös yritin tuoda esiin muita asioita ja olisin toivonut että niitä olisi korostettu, mutta toimittaja sitten oli kirjoittanut mitä oli.
Onko kukaan muu ollut ikinä jossain lehtijutussa, ja jäänyt samoja fiiliksiä? Oikeastaan pitäisi saada itse kirjoittaa itsestään kertova juttu, jotta välittyisi se todellisuus minkä haluaa kertoa... Haastattelijat ei sitä näköjään osaa esille tuoda. Heidänhän tehtävänä on kirjoittaa mahdollisimman kiinnostavia (ja myös keskustelua ja ajatuksia herättäviä) juttuja.
Tuossa Ruu-tapauksessa ainakin onnistuivat.
Kommentit (39)
Suden vastine löytyy jostakin, oli pitkä ketju.
Lehtijuttuihin ei todellakaan kannata luottaa. Tehty ihmisten viihdyttämiseksi ym. lehden omista vaikuttimista lähtien.
Esimerkki, ettei faktoja tarkasteta sinnepäinkään: Ystäväni joutui äitinsä kanssa autokolariin. Radio ja lehdet hesarista lähtien uutisoi, että äiti ja tytär kuolivat. Tosiasiassa äiti kuoli, mutta tytär loukkantui vakavasti, mutta toipui. Me, jotka emme olleet lähimpiä, joille poliisi tuo tiedon, olimme uutisvälineiden varassa. Uskoimme, että ystävämme on kuollut. Aikanaan tuli toki toinen tieto. On kuitenkin mielestäni edesvastuutonta levittää tietoa, että joku on kuollut, jos niin ei ole. Liekö kysymys siitäkin, että uutisvälineet saavat tietoa yhdestä ja samasta lähteestä, jolloin virheellinen tieto leviää laajalle.
Vastaavanlaisesta olen kuullut muitakin esimerkkejä. Esim. eräs tuttuni on sitä mieltä, että asialehtienkin toimittajat haluavat paisutella tapahtunutta. Tuttavan autokolarista uutisoitiin, että auto kierähti katon kautta ympäri, vaikka sellaista ei tapahtunut.
M
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että lehtiartikkelien ja median välittämä maailmankuva on hyvin vääristynyt - se ei ole sitä todellisuutta - ei isoissa ei pienissä asioissa. (Tämä tuskin kellekään mitään uutta...)
Surullista vaan, että tämä näköjään pätee myös näissä asialehdissä yhtä lailla.
Eli toimittajat muokkaavat juttujaan oman mielensä mukaan, eivätkä kirjoitakaan siitä, mistä haastattelija luuli pääsevänsä tuomaan näkökulmansa esiin. Surullista sinänsä (etenkin jos/kun haastateltavalle ei missään vaiheessa kerrota mihin hän on lupautunut mukaan!!!)
Luulisi että toimittajilla on oltava korkea moraali, mutta niinhän se ei taida mennä... jos on saatava kiva tai myyvä juttu johonkin tiettyyn formaattiin niin sittenhän se väännetään... :(
Ja en tietenkään tarkoittanut,että ihmiset aina kirjoittaisivat itse jutut (koska todellakaan suurin osa EI osaa kirjoittaa, ja vielä vähemmän lehtijuttua), mutta uskon myös, että sellainen malli voisi olla joissain tapauksissa toimiva, jossa henkilö on itse osallistunut juttunsa laatimiseen (kuten ehkä tuossa 2/09 Meidän Perhe). Tällöin jutusta tod.näk. tulee enemmän haastateltavan näköinen juttu, ja se myös välittää enemmän todellisuutta vastaavan kuvan, kuin jos henkilöä (ja ehkä jopa koko aihepiiriä) tuntematon toimittaja kirjoittelee jotain mitä häntä huvittaa.
Kokematon haastateltava kun tietysti saattaa pälättää vielä vähän niitä näitä (jos/kun hänelle ei ole edes infottu, että hän ei voi jutun sisältöön vaikkuttaa), mikä vaikuttaa siihen, että toimittajan voi olla itse vähän vaikeaa poimia sieltä tarinan keskeltä ne olennaisimmat pääkohdat.
Ja vielä - ei siis ole kyse siitä että joku erikoinen perhe haluaisikin esiintyä lopulta taviksena tms.!
Vaan vaikkapa siitä, että jos joku vaikka kertoo jostain erikoisemmasta asiasta ja on halunnut sanoa siitä a ja y, ja maininnut että oli myös ihan vähän b, niin sitten kirjoitetaan 0,5y ja b!! ja c.
Eli toimittaja ei voi mainita niin kuin asia oli, vaan jonkun sivulauseen ottaa pääasiaksi ja suurentaa sen merkitystä, vaikka se pääpointti oli jossain toisessa kokemuksessa/asiassa.
Ei kai ne muuten tuota perhettä olisi haastatellut. Se kai oli jutun idea, ei silloin voi kirjoitella aidanseipäistä.
on aina kaksi ihmistä, joiden välisestä kommunikaatiosta lehtijuttu syntyy. On kyse tulkinnoista. Haastateltava kuvittelee ehkä itse sanovansa näin, mutta asia kuulostaa haastattelijan korviin ihan erilaiselta. Sanat ovat monitulkintaisia, lauseet ovat monitulkintaisia ja haastalteltavan elekieli ehkä kertoo vielä omaa tarinaansa. Pelissä ovat myös haastattelijan oma tietämys asiasta ennestään, yleinen kokemus, kummankin ihmissuhdetaidot, se, mitä lehti ja haastatettelija on lähtenyt lehtijutulla hakemaan. Haastatteluja ei suinkaan tehdä summamutikassa, vaan hyvällä toimittajalla on aina ennakkoon käsitys siitä, mitä hän lähtee jutulla hakemaan. Saattaa tosin olla, että matkan varrella käsitys muuttuu, jos tilanne sitä vaatii.
On muuten kummallista, että haastateltavat kuvittelevat voivansa käyttää lehteä välineenä, jossa voivat purkaa omaa asiaansa täysin ilman suodattamista! Mistä tällainen vääristynyt kuva on peräisin? Eihän media mikään kansan kanava ole, sitä varten ovat nämä nettifoorumit ja lehtien mielipidepalstat.
T. toimittaja myös
ylipäätään on olemassa, siitäkin voidaan keskustella). Kaikki on ihmisten tulkintaa. Toimittaja tekee haastattelutilanteessa tulkinnan, jota määrittelee moni asia. Ja toimittaja on se, joka päättää. Haastateltava voi valita, mitä kertoo ja mitä ei ja suostuuko juttuun ylipäätään.
Toimittajilla on omat eettiset säännöt (löytyy Journalistiliiton sivuilta). Eettistä ei kuitenkaan ole antaa päätösvaltaa haastateltavalle, koska se vaarantaa puolueettoman tiedonvälityksen. Haastateltavalla kun voi olla (ja usein onkin) omat intressinsä suostua juttuun.
Toimittajan velvollisuus on kertoa haastateltavalle, mistä lehdestä on kyse ja millaisesta juttutyypistä on kyse, mutta haastateltavan näkökulma ei välttämättä ole sama kuin toimittajan.
Se ylimielinen toimittaja
että lehtiartikkelien ja median välittämä maailmankuva on hyvin vääristynyt - se ei ole sitä todellisuutta - ei isoissa ei pienissä asioissa. (Tämä tuskin kellekään mitään uutta...)
Surullista vaan, että tämä näköjään pätee myös näissä asialehdissä yhtä lailla.Eli toimittajat muokkaavat juttujaan oman mielensä mukaan, eivätkä kirjoitakaan siitä, mistä haastattelija luuli pääsevänsä tuomaan näkökulmansa esiin. Surullista sinänsä (etenkin jos/kun haastateltavalle ei missään vaiheessa kerrota mihin hän on lupautunut mukaan!!!)
Luulisi että toimittajilla on oltava korkea moraali, mutta niinhän se ei taida mennä... jos on saatava kiva tai myyvä juttu johonkin tiettyyn formaattiin niin sittenhän se väännetään... :(
Ja en tietenkään tarkoittanut,että ihmiset aina kirjoittaisivat itse jutut (koska todellakaan suurin osa EI osaa kirjoittaa, ja vielä vähemmän lehtijuttua), mutta uskon myös, että sellainen malli voisi olla joissain tapauksissa toimiva, jossa henkilö on itse osallistunut juttunsa laatimiseen (kuten ehkä tuossa 2/09 Meidän Perhe). Tällöin jutusta tod.näk. tulee enemmän haastateltavan näköinen juttu, ja se myös välittää enemmän todellisuutta vastaavan kuvan, kuin jos henkilöä (ja ehkä jopa koko aihepiiriä) tuntematon toimittaja kirjoittelee jotain mitä häntä huvittaa.
Kokematon haastateltava kun tietysti saattaa pälättää vielä vähän niitä näitä (jos/kun hänelle ei ole edes infottu, että hän ei voi jutun sisältöön vaikkuttaa), mikä vaikuttaa siihen, että toimittajan voi olla itse vähän vaikeaa poimia sieltä tarinan keskeltä ne olennaisimmat pääkohdat.
Ja vielä - ei siis ole kyse siitä että joku erikoinen perhe haluaisikin esiintyä lopulta taviksena tms.!
Vaan vaikkapa siitä, että jos joku vaikka kertoo jostain erikoisemmasta asiasta ja on halunnut sanoa siitä a ja y, ja maininnut että oli myös ihan vähän b, niin sitten kirjoitetaan 0,5y ja b!! ja c.
Eli toimittaja ei voi mainita niin kuin asia oli, vaan jonkun sivulauseen ottaa pääasiaksi ja suurentaa sen merkitystä, vaikka se pääpointti oli jossain toisessa kokemuksessa/asiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
alkuperäiseen pointtiini - eli kuten toimittajakin tässä kirjoittaa, ei ABSOLUTTTISTA totuutta lehtijutuista saa - eikä voikaan saada. Vaan se todella on aina tilanteen eri muuttujien ja tulkintojen summa.
Eli esim. tuossa Ruu-jutussa - kuten Susi kirjoitti - varmaan tuli aiheesta kärjistetympi fiilis lukijoille, kuin mitä tilanne oikeasti on.
siis itse ihmettelin sitä myös, mutta Suden vastine vähän herätti, ja samoin muistin sen "oman" juttuni, eli kirjoitettuna kaikki näyttää jotenkin -Ehdottomammalta; todellisuuteen kun mahtuu niin monia eri vivahteita ja tilanteita, joita voi olla mahdoton välittää tiiviissä artikkelissa.
Loppupäätelmänä tästä voisikin muistuttaa, että lehtijutut ei tosiaan aina kuvaa koko totuutta - eli esim¨. moni juttu joita täällä av:llä kauhistellaan, ei ihan niin kauhea oikeasti ole.
Toisaalta - jos me aina muistettaisiin että ei se totuus ehkä ihan niin kärjistettyä ole, niin mites tätäkään väittely- ja kauhisteluviihdettä tänne saataisiin aikaan... ;)
ap
hänen päätettävissään. Mutta ei se näkökulma mikään tuulesta temmattu saa olla. Pitää valita haastateltava niin, että ei tarvitse tavisperheestä vääntää jonkun pikkuasian perusteella mitään ihmeellistä. Esimerkkinä joku takavuosien kestovaippailija, josta väännettiin tuon takia oikein suuren luokan ekoihminen, vaikkei elämässä olisi muuta niin ekologista ollut. Tai jos tehdään työttömäksi jääneen selviytymistarina ja juttua lukiessa käy ilmi, että mies on ollut työtön kuukauden ja löytänyt sitten paremman paikan, eikä mitään huolta ole ollutkaan koko aikana.
Haastateltavat eivät ymmärrä toimittajan työstä välttämättä kovinkaan paljon, mutta eivät toisaalta kaikki toimittajatkaan kunnioita haastateltavia niin kuin pitäisi. Lehdissä on paljon ihan asiavirheitä, ja ne ovat ikäviä. Jotkut toimittajat eivät vain välitä siitä, ovatko asiat ihan oikein. Varmaan kaikissa ammateissa on kaikenlaisia työntekijöitä. Tietenkin virheitä tulee joskus jokaiselle, mutta joillekin niitä tulee melkein joka juttuun.
Olen toimittajana maakuntalehdessä, ja aika usein tietyistä toimittajista tulee palautetta, että heidän juttujaan saa odottaa tukka pystyssä asiavirheiden takia.. Haastattelut pitäisi lähettää tarkistettavaksi pyydettäessä, mutta aina näin ei toimita, aikapulankin takia. Itse lähetän aina pyydettäessä, ja jos on tosi kiire, kerron sen. Olen ollut alalla vasta pari vuotta, muutunkohan vanhetessani..
Kunnioitan ihmisiä ja pyrin kyllä tekemään haastattelut niin, että niistä tulee haastateltujen näköisiä. Mutta kuten sanottu, toisen pään sisään ei voi mennä, ja päätösvalta on toimituksen. Muutaman kerran on käynyt niin, että olen lähettänyt jutun tarkistettavaksi asiavirheitä varten, ja takaisin onkin tullut täysin uusiksi kirjoitettu juttu... Ei sellainen käy.
Ja onhan lehdissä tietenkin eroja. Maakuntalehti tai joku firman jäsenlehti kirjoittaa ihan eri näkökulmasta kuin aikakauslehdet, jotka ajattelevat enemmän, mikä myy. Puhumattakaan iltapäivälehdistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei oo todellista jos sekin poistettiin...
Että jutun aihe ei koskaan ole perhe Virtanen ja heidän kuulumisensa tai ajatuksensa, vaan tilanne jossa he elävät. Toimittaja saa idean tehdä jutun vaikkapa jostakin kehityshäiriöstä, joten hän etsii perheen, jossa ko. tilanne on päällä je tekee sitten yleisesti mielenkiintoisesta aiheesta jutun, jossa kyseinen perhe on esimerkkinä/inhimillistämässä aihetta. Yhdessäkään valtajulkaisussa ei taatusti olla kiinnostuneita jonkun perheenäidin ajatuksista jutun viitekehyksen ulkopuolella, eikä pidäkään olla. Mielipidepalstat, elämänohjeet ja blogit ovat sitten ihan oma juttunsa.
Tietenkään toimittaja ei saa tehdä asiavirheitä, laittaa sanoja tai muuta vastaavaa, mutta kannattaa aina muistaa, että jos sinua haastatellaan, jutun aihe et ole sinä, vaan elämäntilanteesi, johon ehkä joku muukin voi samaistua.
Uutiset ovat asia erikseen ja julkkikset kokonaan oma maailmansa, mutta tavallisenkin ihmisen kannattaa muistaa, että lehdessä et tosiaan enää ole sinä, vaan julkinen kuva, joka välittyy muille lehden ja lukijoiden omien ennakkoasenteiden kautta. Ennakkoasenteet eivät ainakaan täällä ole kenellekään vieras asia ;)
Ja sitten vielä sen verran, totuudesta, että perhe Virtasen äiti voi hyvinkin olla sitä mieltä, että jokin väestöryhmä on turha, huono tai vaarallinen tai, että jokin laihdutustrendi on se paras kaikista. Toimittajaa säätelee kuitenkin aina journalistinen hyvä menettelytapa ja edes toisen suulla sanottuja "totuuksia" ei voi kaikista asioista kirjoittaa - eikä pidäkään. Näitä ovat esim. rasistiset mielenilmaukset ja väkivaltaan viittaavat kehoitukset jne.
Eli koittakaa nyt ottaa ne jutut juttuina ja lehdet viihteenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ekassa oli monta asiavirhettä ja toisesta tuli muuten vaan omituinen olo kun juttuun oli otettu jotain sivulauseita pääasiaksi ja jutun sävy oli kumma
ihan riippumatta siitä mitä niille sanoo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lehtijutussa väännetään juttua ihan miten vaan, kunhan siitä saadaan toimiva kokonaisuus... Omassa jutussani puolet tiedoista oli väärin, mutta toisaalta mitäs siitä...
vaikkapa seiskaan ja haluaa et niiden erityisestä ongelmasta vaikkapa migreenistä tehdään juttu ja kun juttu on tehty ovat touhtuneita siitä et joku on sen lukenut ja että toinen haluaa siitä kysellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kokemukseni oli hyvin samankaltainen kuin aloittajan. Tuntui, että olin avannut haastattelijalle itseäni ja ajatuksiani syvällisesti (hah, mikä harha - tunsin jälkeenpäin itseni ääliöksi), mutta toimittajalla olikin kaiken aikaa ollut mielessään juttu, jonka halusi kirjoittaa - ja sen hän kirjoitti, huolimatta siitä, että olin puhunut aivan eri asioista.
Toki "hyvällä toimittajalla" on syytä olla näkökulma olemassa ennen juttukeikalle lähtöä, mutta on kyllä noloa, kun muottiin yritetään väkisin survoa henkilö tai asia jonka käsittely, sitten kuitenkin, olisi vaatinut erilaisen lähestymistavan. Minun tapauksessani tulin juntatuksi tiettyyn muottiin ja juttuun päätyi hämmentäviä epätarkkuuksia, jotka eivät voi selittyä muulla kuin toimittajan omilla ennakkoasenteilla tai ylipäätään kaavamaisella ajattelulla. Jutussa korostui myös näkökulma, josta olin haastattelussa erityisesti perustellen sanoutuneet eroon. Myöhemmin jutun pohjalta omia mielipiteitään kirjoittaneet lukijat keskittyivät nimenomaan tuohon asiaan - mikä harmitti, sillä asia olisi haastattelun alkuperäisellekin näkökulmalle ollut irrelevantti.
Haastateltavana olo ja lehteen päätyminen olivat siis todella kokemuksena hämmentäviä. Huomaan katsovani lehtijuttuja eri tavoin nyt, kun olen hetkellisesti joutunut myös "toiselle puolelle". Aiemmin saatoin ajatella myös, että voisi olla kiva päästä lehtihaastatteluun - nyt muistelen kokemusta jotenkin häpeillen. Jutusta tuli tutuilta kivaa ja positiivista palautetta (lähinnä sen näkyvyyden ja kivojen kuvien ansiosta;), mutta minut hyvin tuntevat ystävät mainitsivat myös, ettei minun ääneni oikein päässyt toimittajan oletusten ja näkemysten alta kuuluviin.
ja sovin näin koska en halunnut muutoin juttua antaa.
Toimittaja tekee työtään ja itse kirjoitukseen ei voi puuttua ainoastaan että asiasisällöt ovat oikein.
Olen ollut 15 vuoden aikana seitsemässä lehdessä toimittajana/ toimitussihteerinä ja voin kertoa, että itse sepitetyistä kommenteista jäisi aika äkkiä kiinni.
Itse nauhoitan kaikki haastattelut ja annan jutut (pienetkin kommenttipätkät) aina tarkistettavaksi haastateltaville. Urani alkuaikoina faksasin jutut, joskus jopa luin puhelimessa läpi, mutta vain jos haastateltava sitä erikseen pyysi. Nykyään kun kaikilla on sähköpostit, tarkistuttaminen on rutiinia ja käy hetkessä.
Väittäisin että mediassa on nykyään paljon vähemmän asiavirheitä kuin takavuosina.
Virheitä ja väärinymmärryksiä tietysti sattuu tietysti edelleenkin. Joskus haastateltava kiistää jyrkästi sanoneensa jotain, vaikka kommentti on purettu suoraan nauhalta. Tämä kertoo siitä, että haastattelutilanne on monille jännittävä, eivätkä ajatukset tule aina suusta siinä muodossa, miltä ne omassa päässä kuulostavat.
t. aikakauslehden toimittaja
Olen toimittaja ja pari kertaa minua on haastatellut kollega. Molemmilla kerroilla olen valitettavasti joutunut ihmettelemään kollegojen painotuksia. Jälkimmäisellä kerralla en saanut pyynnöstä huolimatta juttua etukäteen luettavaksi. Vaikka moneen kertaan haastattelun kuluessa painotin itse tärkeänä pitämää asiaa, toimittaja oli lähtenyt hakoteille painotuksissaan ja kirjoitti ummet lammet sellaisesta asiasta, josta ei ollut koko haastattelun aikana edes puhetta! Vieläkin sapettaa, vaikka tiettävästi kukaan lukijoista ei enää muista koko juttua.
Valitettavasti on niin, että toimituksellista päätösvaltaa ei anneta eikä saa antaa toimituksen ulkopuolelle. Jutuistahan menee uskottavuus, kun ei koskaan tiedä, kuka ne on oikeasti kirjoittanut. Valitettavan usein etukäteen lukeminen luullaan oikeudeksi kirjoittaa koko teksti uudestaan ja sitten taas tulee hurjistunutta palautetta.
eikös tuo opeteta jo ala-asteella? Jos ei, nin pitäisi opettaa!
että lehtiartikkelien ja median välittämä maailmankuva on hyvin vääristynyt - se ei ole sitä todellisuutta - ei isoissa ei pienissä asioissa. (Tämä tuskin kellekään mitään uutta...)
Surullista vaan, että tämä näköjään pätee myös näissä asialehdissä yhtä lailla.
Eli toimittajat muokkaavat juttujaan oman mielensä mukaan, eivätkä kirjoitakaan siitä, mistä haastattelija luuli pääsevänsä tuomaan näkökulmansa esiin. Surullista sinänsä (etenkin jos/kun haastateltavalle ei missään vaiheessa kerrota mihin hän on lupautunut mukaan!!!)
Luulisi että toimittajilla on oltava korkea moraali, mutta niinhän se ei taida mennä... jos on saatava kiva tai myyvä juttu johonkin tiettyyn formaattiin niin sittenhän se väännetään... :(
Ja en tietenkään tarkoittanut,että ihmiset aina kirjoittaisivat itse jutut (koska todellakaan suurin osa EI osaa kirjoittaa, ja vielä vähemmän lehtijuttua), mutta uskon myös, että sellainen malli voisi olla joissain tapauksissa toimiva, jossa henkilö on itse osallistunut juttunsa laatimiseen (kuten ehkä tuossa 2/09 Meidän Perhe). Tällöin jutusta tod.näk. tulee enemmän haastateltavan näköinen juttu, ja se myös välittää enemmän todellisuutta vastaavan kuvan, kuin jos henkilöä (ja ehkä jopa koko aihepiiriä) tuntematon toimittaja kirjoittelee jotain mitä häntä huvittaa.
Kokematon haastateltava kun tietysti saattaa pälättää vielä vähän niitä näitä (jos/kun hänelle ei ole edes infottu, että hän ei voi jutun sisältöön vaikkuttaa), mikä vaikuttaa siihen, että toimittajan voi olla itse vähän vaikeaa poimia sieltä tarinan keskeltä ne olennaisimmat pääkohdat.