Vl-äiti ja viimeinen lapsi

Joku jo aiemmin mainitsi, että psykoterapia olisi hyvä keino käydä läpi lapsuuden ilmapiiriä, asenteita ja kasvatusta. Toinen vaihtoehto on etsiä kokenutta ja koulutettua sielunhoitajaa kirkon työntekijöistä. Et ole ensimmäinen etkä ainoa, joka turhasta häpeästä ja syyllisyydestä.

Kiitos tiedosta siis tuosta Onanista. Minulle nimittäin on opetettu että nimenmaan Raamatussa tämä kohta on se miksi niitä lapsia pitää synnyttää. Että kyse oli keskeytetystä yhdynnästä mitä Jumala ei salli keneltäkään. Enpä ole edes kuullut ettei vanha testamentti ole enää Jeesuksen tulon jälkeen voimassa...kummaa oppia meidän vl-perheessä annettiin.

Olen siis entinen vl ja kovasti tuntenut syyllisyyttä siitä etten jaksa toistuvia raskauksia (päädyimme hiljattain ehkäisyyn jo toimeentulo-ongelmienkin takia sekä molempien väsymyksen), seitsemässä vuodessa on tullut viisi lasta ja tätä tahtia niitä olisi keski-ikäisenä reippaasti toistakymmentä.

Vaikka en olekaan enää vl niin syyllisyys siitä, että teen väärin, on tullut raskaana heti kun mies on ehdottanutkin ehkäisyä. Johtuu varmasti siitä että lapsesta asti on opetettu miten hirveä synti se on. Jo lapsille syyllisyys vääristä ajatuksistakin on tuttu tunne.

Tämä ketju jotenkin huojensi, ehkä Raamattua pitääkin lukea tosissaan eikä vain sokeasti uskoa että isä opetti oikein. Toisen ihmisen tuomitseminen oli alunperinkin syynä erooni liikkeestä, mutta niin ne kotoa opitut "syntilistat" yhä vaan vaikuttavat valintoihini ja aiheuttavat ahdistusta

Mutta miten se näkyy konkreettisesti käytännön elämässänne ja arjessanne?

Kun samaan aikaan kerrotte täällä että edes niissä kokouksissanne ette saa puhua näistä asioista.

Edistystä on se, että edes netissä voi puhua asioista. Edistystä on se, että löytyy ap:n kaltaisia uskovaisia. Ei pidä haukata liian isoa palaa kerralla eikä odottaa liian suurta muutosta tai äkkirysäystä. Ei asiat niin järjesty kuitenkaan. Ihmisten mielipiteet ja asenteet on tosi hitaita muuttumaan, kuten varmasti olet muuallakin yhteiskunnassa huomannut.

käytännön tekoihin! Asia on niin kipeä ja kuormittava sekä voimakkaita reaktioita herättävä, että siitä vaan nyt rohkeat vl-naiset JOUKOLLA eteenpäin. Ottakaa joukkovoima avuksi. Nimittäin kohtaatte todella voimakasta vastustusta ja sen kestääksenne kannattaa huolella suunnitella kaikki toimenpiteet. Tietysti yksi ja viimeinen keino on ottaa ja erota vl-yhteisöstä, jos tilanne käy liian kamalaksi.

Edistystä on se, että edes netissä voi puhua asioista. Edistystä on se, että löytyy ap:n kaltaisia uskovaisia. Ei pidä haukata liian isoa palaa kerralla eikä odottaa liian suurta muutosta tai äkkirysäystä. Ei asiat niin järjesty kuitenkaan. Ihmisten mielipiteet ja asenteet on tosi hitaita muuttumaan, kuten varmasti olet muuallakin yhteiskunnassa huomannut.

Et ole todellakaan ainut vl-liikkeestä eronnut, joka jopa koko loppuelämänsä ajan joutuu kasvamaan ja pyristelemään eroon niistä ajatusmalleista, jotka niin pienestä lähtien - lapsen herkkään, haavoittuvaan, kasvuiässä olevaan epäkypsään mieleen - on lähtemättömästi painettu! Sillä se, mitä sinä tällä hetkellä, aikuisena ihmisenä, olet, on suurelta osin kuitenkin sitä, mitä sinä olet vl-perheessä- ja joukossa oppinut ajattelemaan. "Synnintunto", turha syyllisyys, on niin syvällä alitajunnassasi, että vaikka tietäisit ne tunteet omalla kohdallasi täysin turhiksi, ne vain ovat aina osa sinua. Uuden identiteetin luominen on loppuelämän kestävä urakka. Sinun tulee tiedostamalla tiedostaa uusi minäsi - joka päivä uudelleen, joka tilanteessa uudelleen ja uudelleen.

Saat varmasti apua tilanteeseesi psykoterapiasta - mistä vain ammattilaiselta, jossa voit purkaa koko elämäsi pieniin osiin ja hahmottaa, kuka sinä olit ja kuka sinä olet nyt. Toivon rohkeutta ja voimia sinulle, jotta saisit itsesi taas ehjäksi ja "normaalista" elämästä nauttimiseen!

Minulla on mies, joka on nämä samat ajatukset jakanut, joista sinä tässä kirjoitat, ja minulla on vl-liikkeestä eronneita ystäviä, jotka ovat minulle näitä asioita purkaneet. Ja niin paljon olen näitä itsekin läpi käynyt siinä ohessa. Olen edelleen sitä mieltä, että omatunto on siitä jännä ulottuvuus, että se kyllä kasvaa siihen, mihin sitä opetetaan kasvamaan. Ja lapsen omatunto, jos mikä, on altis aivan kaikelle! Oliko sinulla - tai minulla - koskaan mitään muuta mahdollisuutta kuin se, että omatuntomme kasvoi vanhoillislestadiolaisuuteen? Oliko oikeasti mitään muuta "kilpailevaa" vaihtoehtoa?

Lapsena minua mietitytti aina, kun seuroissa saarnattiin pienille lapsillekin syntejä anteeksi, "vanhemmille kiukuttelua ja pahoja ajatuksia". Eikö se ole normaalia pienen lapsen elämää - uhmakausineen kaikkineen? En minä lapsena ajatellut, että tekisin jossain syntiä. Synti oli suuri ja pelottava sana. Opin pelkäämään ajatuksiakin. Seksuaalisuuteen liittyvät ajatukset nousivat mielessäni SUURIKSI synneiksi. Puristin silmät kiinni ja ravistin päätäni, että ne olisivat hävinneet ajatuksistani. Ja kuitenkin ne ajatukset tuntuivat vain lisääntyvän, mitä lähemmäksi murrosikä tuli. "Paska" oli paha ja synnillinen sana. Kuinka kauan se painoikaan mieltä, kun se joskus huulilta pääsi livahtamaan. "Varmasti en pääse nyt taivaaseen!", hätäilin. Ahdisti. Pelotti. Evankeliumia en uskaltanut kuitenkaan vanhemmiltani pyytää, eikä sitä minulle kyllä oltu tarjoamassakaan. Seuroissa joskus korviini tarttui "Jeesuksen nimessä ja veressä saat sinäkin pieni lapsi uskoa kaikki synnit anteeksi!". Huokaisin. Ehkä sittenkin pääsen taivaaseen!

Näin muisteli

ap :)

siis tuosta Onanista. Minulle nimittäin on opetettu että nimenmaan Raamatussa tämä kohta on se miksi niitä lapsia pitää synnyttää. Että kyse oli keskeytetystä yhdynnästä mitä Jumala ei salli keneltäkään. Enpä ole edes kuullut ettei vanha testamentti ole enää Jeesuksen tulon jälkeen voimassa...kummaa oppia meidän vl-perheessä annettiin.

Olen siis entinen vl ja kovasti tuntenut syyllisyyttä siitä etten jaksa toistuvia raskauksia (päädyimme hiljattain ehkäisyyn jo toimeentulo-ongelmienkin takia sekä molempien väsymyksen), seitsemässä vuodessa on tullut viisi lasta ja tätä tahtia niitä olisi keski-ikäisenä reippaasti toistakymmentä.

Vaikka en olekaan enää vl niin syyllisyys siitä, että teen väärin, on tullut raskaana heti kun mies on ehdottanutkin ehkäisyä. Johtuu varmasti siitä että lapsesta asti on opetettu miten hirveä synti se on. Jo lapsille syyllisyys vääristä ajatuksistakin on tuttu tunne.

Tämä ketju jotenkin huojensi, ehkä Raamattua pitääkin lukea tosissaan eikä vain sokeasti uskoa että isä opetti oikein. Toisen ihmisen tuomitseminen oli alunperinkin syynä erooni liikkeestä, mutta niin ne kotoa opitut "syntilistat" yhä vaan vaikuttavat valintoihini ja aiheuttavat ahdistusta

pitäisi kyllä viedä sinne SRK:n pääsihteerin silmien eteen ja valvoa, että hän lukee sen. Odotan innolla, mitä pian tuleman pitää siionissa!

Et ole todellakaan ainut vl-liikkeestä eronnut, joka jopa koko loppuelämänsä ajan joutuu kasvamaan ja pyristelemään eroon niistä ajatusmalleista, jotka niin pienestä lähtien - lapsen herkkään, haavoittuvaan, kasvuiässä olevaan epäkypsään mieleen - on lähtemättömästi painettu! Sillä se, mitä sinä tällä hetkellä, aikuisena ihmisenä, olet, on suurelta osin kuitenkin sitä, mitä sinä olet vl-perheessä- ja joukossa oppinut ajattelemaan. "Synnintunto", turha syyllisyys, on niin syvällä alitajunnassasi, että vaikka tietäisit ne tunteet omalla kohdallasi täysin turhiksi, ne vain ovat aina osa sinua. Uuden identiteetin luominen on loppuelämän kestävä urakka. Sinun tulee tiedostamalla tiedostaa uusi minäsi - joka päivä uudelleen, joka tilanteessa uudelleen ja uudelleen.

Saat varmasti apua tilanteeseesi psykoterapiasta - mistä vain ammattilaiselta, jossa voit purkaa koko elämäsi pieniin osiin ja hahmottaa, kuka sinä olit ja kuka sinä olet nyt. Toivon rohkeutta ja voimia sinulle, jotta saisit itsesi taas ehjäksi ja "normaalista" elämästä nauttimiseen!

Minulla on mies, joka on nämä samat ajatukset jakanut, joista sinä tässä kirjoitat, ja minulla on vl-liikkeestä eronneita ystäviä, jotka ovat minulle näitä asioita purkaneet. Ja niin paljon olen näitä itsekin läpi käynyt siinä ohessa. Olen edelleen sitä mieltä, että omatunto on siitä jännä ulottuvuus, että se kyllä kasvaa siihen, mihin sitä opetetaan kasvamaan. Ja lapsen omatunto, jos mikä, on altis aivan kaikelle! Oliko sinulla - tai minulla - koskaan mitään muuta mahdollisuutta kuin se, että omatuntomme kasvoi vanhoillislestadiolaisuuteen? Oliko oikeasti mitään muuta "kilpailevaa" vaihtoehtoa?

Lapsena minua mietitytti aina, kun seuroissa saarnattiin pienille lapsillekin syntejä anteeksi, "vanhemmille kiukuttelua ja pahoja ajatuksia". Eikö se ole normaalia pienen lapsen elämää - uhmakausineen kaikkineen? En minä lapsena ajatellut, että tekisin jossain syntiä. Synti oli suuri ja pelottava sana. Opin pelkäämään ajatuksiakin. Seksuaalisuuteen liittyvät ajatukset nousivat mielessäni SUURIKSI synneiksi. Puristin silmät kiinni ja ravistin päätäni, että ne olisivat hävinneet ajatuksistani. Ja kuitenkin ne ajatukset tuntuivat vain lisääntyvän, mitä lähemmäksi murrosikä tuli. "Paska" oli paha ja synnillinen sana. Kuinka kauan se painoikaan mieltä, kun se joskus huulilta pääsi livahtamaan. "Varmasti en pääse nyt taivaaseen!", hätäilin. Ahdisti. Pelotti. Evankeliumia en uskaltanut kuitenkaan vanhemmiltani pyytää, eikä sitä minulle kyllä oltu tarjoamassakaan. Seuroissa joskus korviini tarttui "Jeesuksen nimessä ja veressä saat sinäkin pieni lapsi uskoa kaikki synnit anteeksi!". Huokaisin. Ehkä sittenkin pääsen taivaaseen!

Näin muisteli

ap :)

En ymmärrä mitä tarkoitat kun mainitsit tuomitsevuudesta, syyllistämisestä, hyökkäävästi käyttäytyvistä. Tarkoitatko sitä että sellaiset jotka miettivät asioita ovat kaikkea sitä? Tai se ettei jotakin uskonasiaa ymmärrä? Toivottavasti ymmärrät sen asian että kaikki asiat eivät myöskään välttämättä ole kovin yksiselitteisiä. Vl:n keskuudessa on myös pahoinvoivia ja silloin niistä aidoista tunteista, peloista ja ahdistuksista on oikeus keskustella.

-vl äiti myös

"

Uskomattomia kommentteja vl-naisilta/äideiltä. Olen usein miettinyt, mikähän on tuomitsevien, syyllistävien ja hyökkäävästi käyttäytyvien ihmisten sieluntila. Ei se ketään pelasta, että vl-nimen alla kulkee. Kyllä omakohtainen usko on se tärkein asia. Tuo usko sitten synnyttää niitä uskonhedelmiä, tyytyväisyyttä, rakkautta, pitkämielisyyttä, rauhaa yms. Eikä meistä kenelläkään ole varaa tuntea itseään muita paremmiksi uskovaisiksi tai ihmisiksi. Silloin viimeistään on hakoteillä. Valitettavasti näitäkin porukasta löytyy. "

olen puhunut näistä jutuista monien ja monenikäisten ja monenlaisissa eri elämäntilanteissa olevien miesten ja naisten kans, siis vl, ja samoihin vastauksiin on AINA päädytty kuin sinun. Ja minä uskon kyllä että näin ajattelee suurin osa vl-porukasta, uskokaa pois. Ja siis myös vanhemmat ihmiset, ilmeisesti kanta ei ole muuttunut, mutta keskustelukulttuuri on. Ja löytyy niitäkin jotka itse eivät halua esim. uskoa lääkäreitä ehkäisyn tarpeellisuudesta, mutta ei heitä yhteisö siihen pakota.Ja minä kyllä sanon suoraan mitä ajattele, kukaan ei ole ollut eri mieltä tai alkanut syrjimään tms.



7 lapsen äiti 28v, vl

että sinulta lipsahti tuonne, että "ovatko kaikki tähänkin ketjuun mielipiteitään kirjoittaneet vl:t entisiä vl:iä? Eivät siis oikeasti uskovaisia?" Aina se särähtää, että joku ei olisi oikeasti uskovainen, jos ei ole vl.

"Tämä lienee toimittajan oma käsitys Naispappeutta ei vastusteta, koska miespapitkaan eivät ole oikeita. Vain lestadiolaisuskovaiset voivat antaa synnit anteeksi tosilleen. Liikkeen ulkopuolelta joutuu tuliseen järveen. "

Montako kertaa se pitää sanoa, etteivät kaikki vl:t ajattele näin? Vai ovatko kaikki tähänkin ketjuun mielipiteitään kirjoittaneet vl:t entisiä vl:iä? Eivät siis oikeasti uskovaisia?

Voisi se Voittonenkin pitää jo vähän pienempää suuta ja lakata puhumasta kaikkien uskovaisten puolesta. :(

Olisi pitänyt laittaa "oikeasti uskovaisia". Yritin tuolla siis sanoa sitä, että jos noin ajattelee kuin tuossa lehdessä luki, ei varmastikaan pidä tämän ketjun kirjoittajia (minut mukaanlukien) "oikeina uskovaisina" eli tiukimman vl-kannan mukaan vain uskovaisina. Korkeintaan entisinä uskovaisina.

Se elämästämme tekeekin niin ainutlaatuisen että kaikkien näiden miljardien joukosta me olemme se pieni kansa jota Jumala rakastaa ja suojelee. Se myös tekee uudesta vl-taimesta erityisen rakkaan Jumalalle.

Se elämästämme tekeekin niin ainutlaatuisen että kaikkien näiden miljardien joukosta me olemme se pieni kansa jota Jumala rakastaa ja suojelee. Se myös tekee uudesta vl-taimesta erityisen rakkaan Jumalalle.

Pelkkä provo taidat olla. Et kuulosta edes vl:ltä, sori vaan. :)

..

Kaleva 15.3.2009

LAPSISSA ON TULEVAISUUS

"Lääketieteellisistä ja terveydellisistä syistä raskaaksi tuleminen voidaan estää"

Viime päivien uutiset ovat kertoneet, että pääkaupungissa ja Oulun seudulla on syntynyt vauvoja ennätysmäärin. Lamauutisten joukossa se ilahduttaa. Myönteinen uutinen torjuu henkistä lamaa, jos kohta taloudellistakin. Yhtään niin hyvältä ei tunnu toinen uutinen, jonka mukaan isättömien lasten määrä on kasvanut noin 20 000.

"Lapsissa on tulevaisuus", olemme tottuneet sanomaan. Vähemmän puhumme siitä, miten helposti lapsi jää syntymättä taloudellisten etujen, ura- ja muiden itsekkäidenkin tavoitteiden vuoksi. Abortoitujen arvoa ja oikeutusta elämään ei kukaan innostu tutkimaan.

Keskustelu vanhoillislestadiolaisuuden käsityksestä lapsesta on käynyt vilkkaana. Pohjolan kristillisyys on jatkanut vanhaa suomalaista käsitystä, että lapsi on Herran lahja.

Lapset halutaan ottaa vastaan, eikä ennakolta suunnitella lasten määrää. Lapsimyönteinen suhtautuminen on perusteltu Jumalan luomisjärjestyksellä.

Tässä mielessä vanhoillislestadiolaisuuden käsitys lapsesta on läheistä sukua Paavin kirkon ymmärrykselle. Sekin on saanut aika lailla sapiskaa. Käsitys ei tunnu sopivan nykyaikaan.

Vanhemmuus on vaativa ja kokonaisvaltainen tehtävä. Siksi asennemuutos ja kaikki myönteiset toimet lasten ja vanhemmuuden puolesta koituvat tulevaisuutemme hyväksi. Lasten hoitaminen ja heidän kasvunsa tukeminen vaatii vanhemmilta paljon, samalla kun se antaa usein vielä enemmän! Siinäkö vanhempien jaksamisen salaisuus?

Mutta vanhemmatkin väsyvät. Kaikki apu ja tuki on tarpeen.

Vanhoillislestadiolaisuudessa on viime vuosikymmeninä ollut ymmärrys, että lääketieteellisistä ja terveydellisistä syistä raskaaksi tuleminen voidaan estää. Tähän liitty myös vanhempien psyykkinen tila, onhan se usein vielä haastavampi hoitaa ja vaikutuksiltaan arvaamaton. Erityistilanteissa joudutaan turvautumaan luterilaisen etiikan periaatteeseen, että syntynyt elämä on arvokkaampi kuin syntymätön.

Näiden periaatteiden selkeä ääneen lausuminen on yhä tärkeää. Siksi herätysliikkeen johdon julkinen toteamus, ettei ehkäisykieltoa ole, tuntuu oikealta.

Julkinen keskustelu tahtoo kapeutua ja kieroutua. Siksikin on tarpeen muistaa, että seksuaalisuus on Jumalan luomislahjaa ja -rikkautta. Raamattu rohkaisee aviopuolisoita kunnioittamaan ja kantamaan vastuuta toisistaan sekä iloitsemaan ja nauttimaan seksuaalisuudesta. Seksuaalisuudella on monia ulottuvuuksia. Se on aviopuolisoille myös osa kokonaisvaltaista yhteen kasvamista.

Ajassamme seksuaalisuudesta korostuu seksi. Se saa vielä usein teknisen ja ihmistä välineellistävän luonteen. Harvoin kuulee muiden kuin naisjärjestöjen paheksuvan esimerkiksi naista esinneellistävää mainontaa. Olisi aika jo herätä kysymään, mitä pitäisi tehdä, että lapset ja nuoret saisivat terveen ja vastuullisen mallin seksuaalisuudesta.

Pauli Niemelä

Kiimingin kirkkoherra

Tutustuin erääseen vl-sukuun. Olen itse kirkosta eronnut, mutta en ateisti vaan ihan tavallinen pulliainen.



Suvun mummo piti minusta kovasti ja kirjoitti minulle henkilökohtaisen kiitoskirjeenkin erään tärkeän asian takia. Vaikka olin nuori ja minulla oli huulipunaa ja tiukat farkut yms. tunsimme olevamme hyvin läheisiä hänen kanssaan.



Aikaa meni ja muutimme paikkakuntaa. Saman suvun mies oli seurakunnassa pappina. Lapsemme kuuluvat kirkkoon, kuten mieskin. Kävimme srk.n kerhoissa lasten kanssa. Tämä miespappi oli todella lapsirakas ja ei myöskään osoittanut mitään paheksuntaa minua kohtaan.



Mutta annas kun papin vaimo tuli lapsikatraineen paikalle, oli tunnelma ihan toinen. Jatkuvaa rähinää ja komentelua toisten lapsille. Tiuskintaa huonosti kasvatetuista lapsista (ja tilanne oli sellainen, että hänen miehensä oli kysynyt minun tytöltäni jotain ja tyttöni vastasi. Papin vaimopas siitä kimmastui ja alkoi päkätyksen ja paheksunnan). Oli todella väsyneen oloinen ja pakko sanoa, että aika meni toisten lasten moittimiseen enemmän kuin omiensa vahtimiseen. Ainoat ystävälliset sanat hän sanoi toiselle vl-äidille.



Ja hassua, että minusta ja tästä toisesta vl-äidistä tuli ihan hyviä tuttuja. Hän on kertonut minulle vaikeuksistaan saada vielä yksi lapsi. Iloitsimme yhdessä hänen raskaudestaan. Hän kuunteli kun kerroin väsymyksestäni ja siitä, että minulle on tehty sterilisaatio. Ei paheksunut vaan hienotunteisesti antoi tukea, vaikka tiesin ratkaisuni olevan hänen vakaumustaan vastaan.



Silloin totesin, että ei ole olemassa yhtä vl-ryhmää vaan siihenkin ryhmään kuuluu kateellisia, katkeria, lempeita, empaattisi ihmisiä, kuten meihin muihinkin. Usko ei tee ihmistä autuaaksi ja ihmisluonnetta paremmaksi. Jos on katkera ja kateellinen niin on sitä, vaikka uskoisi puu-ukkoon. Mutta jos on empaattinen ja lämmin luonne niin uskokaan ei sitä voi kaataa.

on tullut sellainen käsitys että lestadiolaisissa perheissä rakastellaan enemmän kuin monissa muissa. Avioliitto on ikuinen ja sitä vaalitaan, fyysinen läheisyys on yksi parhaimpia keinoja siihen. Elämä kun on vilkasta suurperheessä niin seksistä saa voimia. Kun ei ole entisiä kumppaneita, ei ole mustasukkaisuutta, vertailua ja aviovuoden pysyy aina meidän kahden välisenä. Lisäksi on vielä se, ettei elokuvat ja telkka vie yhteistä aikaa illasta. Meillä ainakin rakastellaan vielä 17 avioliittovuoden jälkeenkin aina useita kertoja viikossa, meille se on voimavara ja yhteinen ihana asia. Seksi antaa voimaa ja iloa elämään.



vl-äiti kertaa kahdeksan

Tietysti kaikki lestadiolaiset ihmisetkin ovat erilaisia. Lestadiolaisetkin ovat siis IHMISIÄ, ei mitään erityislaatuisia olioita. Tottakait jokaisella lestadiolaisella on oma luonteensa, niinhän kaikilla ihmisillä on. Tottakait jokaisella lestadiolaisella on myös väsymisen aikoja, jolloin on kiukkuisempi yms... Niinhän kaikilla muillakin ihmisillä on. Parempiakin aikoja on lestadiolaisilla, niin kuin kaikilla muillakin. Minä taas olen aina jaksanut ihmetellä sitä, että miten joku ihminen voikin kuvitella, että 100 000 lestadiolaisihmistä olisi samanlaisia?

Ei liity tähän, mutta toinen juttu mitä olen aina jaksanut ihmetellä, kun meiltäkin on monesti kysytty, että muistatko kaikkien sisarusten nimet? (7hlö)

Tuntuu joskus että mitä kysyjän päässä liikkuu? Onko hänellä itsellä niin huono muisti, ettei kykene muistamaan seitsemää eri nimeä?

Minulla on myös ei vl ystäviä, ollut lapsuudesta asti. Olemme jakaneet iloja ja suruja, kuten sinä olet saanut jakaa jonkun vl äidin kanssa. Itselleni vl ystävät ovat todella rakkaita ja tärkeitä, mutta myös muutamat ei vl ystävät ovat olleet elämässäni tärkeitä ihmisiä ja olen saanut heiltä paljon!

Tutustuin erääseen vl-sukuun. Olen itse kirkosta eronnut, mutta en ateisti vaan ihan tavallinen pulliainen.

Suvun mummo piti minusta kovasti ja kirjoitti minulle henkilökohtaisen kiitoskirjeenkin erään tärkeän asian takia. Vaikka olin nuori ja minulla oli huulipunaa ja tiukat farkut yms. tunsimme olevamme hyvin läheisiä hänen kanssaan.

Aikaa meni ja muutimme paikkakuntaa. Saman suvun mies oli seurakunnassa pappina. Lapsemme kuuluvat kirkkoon, kuten mieskin. Kävimme srk.n kerhoissa lasten kanssa. Tämä miespappi oli todella lapsirakas ja ei myöskään osoittanut mitään paheksuntaa minua kohtaan.

Mutta annas kun papin vaimo tuli lapsikatraineen paikalle, oli tunnelma ihan toinen. Jatkuvaa rähinää ja komentelua toisten lapsille. Tiuskintaa huonosti kasvatetuista lapsista (ja tilanne oli sellainen, että hänen miehensä oli kysynyt minun tytöltäni jotain ja tyttöni vastasi. Papin vaimopas siitä kimmastui ja alkoi päkätyksen ja paheksunnan). Oli todella väsyneen oloinen ja pakko sanoa, että aika meni toisten lasten moittimiseen enemmän kuin omiensa vahtimiseen. Ainoat ystävälliset sanat hän sanoi toiselle vl-äidille.

Ja hassua, että minusta ja tästä toisesta vl-äidistä tuli ihan hyviä tuttuja. Hän on kertonut minulle vaikeuksistaan saada vielä yksi lapsi. Iloitsimme yhdessä hänen raskaudestaan. Hän kuunteli kun kerroin väsymyksestäni ja siitä, että minulle on tehty sterilisaatio. Ei paheksunut vaan hienotunteisesti antoi tukea, vaikka tiesin ratkaisuni olevan hänen vakaumustaan vastaan.

Silloin totesin, että ei ole olemassa yhtä vl-ryhmää vaan siihenkin ryhmään kuuluu kateellisia, katkeria, lempeita, empaattisi ihmisiä, kuten meihin muihinkin. Usko ei tee ihmistä autuaaksi ja ihmisluonnetta paremmaksi. Jos on katkera ja kateellinen niin on sitä, vaikka uskoisi puu-ukkoon. Mutta jos on empaattinen ja lämmin luonne niin uskokaan ei sitä voi kaataa.

Kun olen lukenut tämän lähes saman vastauksen täältä vaikka kuinka monta kertaa. En tiedä ketään aikuista, perheellistä ihmistä, joka vertailisi mielessään (saati sitten ääneen) nykyistä kumppaniaan johonkin lukioaikaiseen poikaystävään, tai opiskeluajan satunnaisiin tuttavuuksiin. Joten sen voitte kyllä unohtaa ;) Kuuluu samaan sarjaan kuin visio siitä, että elämä ei-uskovaisissa perheissä olisi jotenkin alkoholin ja yleisen dekadenssin leimaamaa ;) .

Läheisyys on kyllä varmasti hyvä asia, ja televisiottomuus, mutta ainakin mun arkikokemuksen mukaan toisen aikuisen läheisyyttä ei ihan hirveästi kaipaa, kun on koko päivän ollut pienten käytettävissä. Ja meillä on vain kaksi lasta. Mutta mukavaa, jos teillä on toisin. Ehkä aktiivisuutta selittää myös itsetyydytyksen kokeminen synniksi?

on tullut sellainen käsitys että lestadiolaisissa perheissä rakastellaan enemmän kuin monissa muissa. Avioliitto on ikuinen ja sitä vaalitaan, fyysinen läheisyys on yksi parhaimpia keinoja siihen. Elämä kun on vilkasta suurperheessä niin seksistä saa voimia. Kun ei ole entisiä kumppaneita, ei ole mustasukkaisuutta, vertailua ja aviovuoden pysyy aina meidän kahden välisenä. Lisäksi on vielä se, ettei elokuvat ja telkka vie yhteistä aikaa illasta. Meillä ainakin rakastellaan vielä 17 avioliittovuoden jälkeenkin aina useita kertoja viikossa, meille se on voimavara ja yhteinen ihana asia. Seksi antaa voimaa ja iloa elämään.

vl-äiti kertaa kahdeksan

Ei ainakaan meillä. Meillä on 10 vuoden sisään syntynyt 5 lasta ja kyllä päivät on välillä niin hulinaa joten ei monestikkaan kumpikan jaksa alkaa hommailemaan. Silloin kun on ollut pieni vauva niin kyllä mulla on illalla ensimmäisenä mielessä se että pääsee nukkumaan.

Meillä kyllä mies hoitaa paljon lapsia ja tekee kothommia niin hän kyllä tietää miten niissäkin on hommaa ja joskus väsyttävääkin.

on tullut sellainen käsitys että lestadiolaisissa perheissä rakastellaan enemmän kuin monissa muissa. Avioliitto on ikuinen ja sitä vaalitaan, fyysinen läheisyys on yksi parhaimpia keinoja siihen. Elämä kun on vilkasta suurperheessä niin seksistä saa voimia. Kun ei ole entisiä kumppaneita, ei ole mustasukkaisuutta, vertailua ja aviovuoden pysyy aina meidän kahden välisenä. Lisäksi on vielä se, ettei elokuvat ja telkka vie yhteistä aikaa illasta. Meillä ainakin rakastellaan vielä 17 avioliittovuoden jälkeenkin aina useita kertoja viikossa, meille se on voimavara ja yhteinen ihana asia. Seksi antaa voimaa ja iloa elämään.

vl-äiti kertaa kahdeksan

tässäkin asiassa on hyvä muistaa että olemme yksilöitä ja erilaisia. Jos tälle pariskunnalle asiat on noin mukavasti, se ei tarkoita että kaikilla tai edes suurimalla osalla lestadiolaisista on. Sukupuolielämän vilkkauteen ja hiljaisuuteen vaikuttavat niin monet asiat.

Moni pienten lasten vanhempi on väsynyt mutta on niitäkin joilla se ei vaikuta makuukammarin touhuihin. Eikä suuri lapsilauma ole ollenkaan suhteessa rakastelukertoihin mielestäni. Tarkoitan tätä luuloa että lestadiolaiset parit ovat jatkuvasti toistensa kimpussa kun heillä on niin paljon lapsia. Esim. meillä on seitsemän lasta ja sukupuolielämämme ei tosiaakaan ole vilkasta. Kk-kiertoni on epäsäännöllinen eikä näin ollen voi oikein edes tietää milloin olisi otollinen hetki raskautua. Olen tullut raskaaksi esim. kun on saattanut olla seksiä yhden kerran kahden kuukauden sisällä. Että ei se yhdyntäkertojen määrä ole suoraan suhteessa lapsilukuun!

Mutta on se varmaan ihan totta että lestadiolaispareilla ei ainakaan televisio vie aikaa (mut onhan toisaalta netti!). Ja yleisesti liikkeessä muutenkin painotetaan vanhempien välisen suhteen vaalimista kaikin tavoin.

on tullut sellainen käsitys että lestadiolaisissa perheissä rakastellaan enemmän kuin monissa muissa. Avioliitto on ikuinen ja sitä vaalitaan, fyysinen läheisyys on yksi parhaimpia keinoja siihen. Elämä kun on vilkasta suurperheessä niin seksistä saa voimia. Kun ei ole entisiä kumppaneita, ei ole mustasukkaisuutta, vertailua ja aviovuoden pysyy aina meidän kahden välisenä. Lisäksi on vielä se, ettei elokuvat ja telkka vie yhteistä aikaa illasta. Meillä ainakin rakastellaan vielä 17 avioliittovuoden jälkeenkin aina useita kertoja viikossa, meille se on voimavara ja yhteinen ihana asia. Seksi antaa voimaa ja iloa elämään.

vl-äiti kertaa kahdeksan

nainen antaa monena iltana jo senkin takia, että pelkää miehensä tekevän syntiä jos mies joutuu harrastamaan itsetyydytystä.

Miehillähän ei halut laannu, vaikka olisi pieniä lapsia. Mies ei ole synnyttänyt ja alapää ole kipeä, ei imetä ja ei yöllä imetä. Syntiin vedoten on helppo painostaa vaimo harrastamaan seksiä heti muutaman viikon päästä synnytyksestä.

Nimittäin itse ainakin olen synnytysten jälkeen kehoittanut miestä hoitamaan hommansa itse kun olen halunnut päästä heti nukkumaan kun lapset on saatu sänkyyn. Ei vain ole oikein jaksanut seksuaalisesti innostua kun alapää on imetyshormoonien takia kuiva ja päässä jyskyttää väsymys ja tietää, että yöllä saa taas herätä monta kertaa imettämään.

Mutta on se varmaan ihan totta että lestadiolaispareilla ei ainakaan televisio vie aikaa (mut onhan toisaalta netti!). Ja yleisesti liikkeessä muutenkin painotetaan vanhempien välisen suhteen vaalimista kaikin tavoin.

nainen antaa monena iltana jo senkin takia, että pelkää miehensä tekevän syntiä jos mies joutuu harrastamaan itsetyydytystä.

Jokuhan sanoi että itsetyydytys avioliiton ulkopuolella on syntiä, ei avioliitossa jos se on molemmille ok.

En usko että kaikki vl-miehet olis jotenki keskimääräistä julmempia ja pakottais vaimonsa sänkyyn vasten tämän tahtoa.

Ja kyllä - meillä ainakin miehellä halut laantuu synnytyksen jälkeen kun vauva valvottaa ja ollaan väsyneitä..Saattaa mennä kuukausia ennen kuin taas homma toimii -jos toimii- :)