Mitä ajattelisit, jos nelikymppinen hyvinkoulutettu sukulaisnaisesi

Mikäli hänellä on ongelmia, ne eivät pakenemalla katoa minnekään. Ongelmat ratkotaan toisin. Jos asia tulee puheeksi ennenkuin hän tekee mitään käänteitä elämässään kehoittaisin häntä käymään juttelemassa työterveyshuollossa työnsä kuormittavuudesta ja stressaavuudesta ja järjestelemään työnantajan kanssa esim. työhön uudelleen sopeutumista. Lisäksi esittäisin tälle pariskunnalle, että nyt jos milloin on aika miehen tukea naisen sairastumista ja pyytäisin heitä miettimään eroaan vielä. Mielestäni tosiaan ongelmia pakoon meneminen ei ole mistään kotoisin. Takuulla ei viihdy siellä mummonmökissä, koska ei noin vaan jätetä ja hylätä entistä elämää ja sen velvollisuuksia eikä varsinkaan petetä rakkaimpia.

Jos mies on ollut huono, niin ehkä parempikin erota. Minusta se ei ole ongelmien pakenemista, jos päätöstä on harkittu ja parhaaksi vaihtoehdoksi todettu. Huono liitto kun vaarantaa naisen terveyden (tästä näyttää olevan juuri tullut jokin tutkimustulos tms. koska on uutisotsikkona parhaillaan).



Työstä irtisanoutumisesta en tiedä, kuinka järkevää se on - joskus se voi kyllä oikeasti olla ainoa tapa päästä ulos sairaasta työyhteisöstä. Monet asiantuntijatyöt myös vaativat ihmiseltä aivan kohtuutonta työpanosta, ja jos se uhkaa omaa terveyttä (mielenterveyttä tai fyysistä terveyttä - nimenomaan monesti kyse on fyysisestäkin terveydestä, mm. verenpaineesta yms.), on varmaan ihan viisasta etsiä sellaista elämäntapaa, joka auttaa paremmin pysymään hengissä.

Minä olen 35-vuotias hyvinkoulutettu korkeahkossa asemassa oleva nainen, enkä ole koskaan ajatellutkaan mitään oravanpyöriä. Pidän työstäni, kuolisin mummonmökissä.

jos pari haluaa eri asioita.



Jos toinen on uraorientoitunut ja rakastaa kuluttaa (uusia autoja, iso talo, kalliita vaatteita, viimeisin kodinelektroniikka kotona jne. jne.) ja toinen ei kuluttamisesta ja uran luomisesta välit ---> paljon ristiriitoja suhteeseen.

Tarkoitan sitä, että jos toinen vaikkapa rakastaa matkailua ja toinen viihtyy kotona, on tuo paljon helpompi sovittaa yhteen (toinen kotona kun toinen matkustelee) mitä se jos arvomaailma on täysin erilainen.



Kannattaa muistaa se, että onni syntyy pienistä asioista. Moni suomalainen on onneton siksi, koska ihailee Paris Hiltonin tmv. elämää, ja kokee ettei omassa elämässä ole mitään koska ei ole varaa Luis Vuittoniin ja Manoloihin.

Totuus on kuitenkin se, että kun mennään siihen mikä todella on elämässä tärkeää, ne asiat ovat ihan jotain muuta kun materiaa.



Moni pitää esimerkiksi puutarhan hoidosta siksi, että siinä näkee käsiensä työn. Ensin näkee paljon vaivaa kun istuttaa ja kitkee ja kastelee puutarhaa, mutta loppujen lopuksi on palkitsevaa nähdä työnsä tulos kun syö oman puutarhan marjoja, juuteksia, omenoita... :)

Elämässä on myös eri tavalla kiinni kun elää hetkessä; kokee vuoden aikojen vaihtelut eri tavalla mitä ihminen joka raataa toimistossa pitkää päivää.



Loppujen lopuksi ihminen tulee pienellä toimeen, jos mietitte mihin _pakolliseen_ teillä menee rahaa, niin aika pieni se summa on. Jos henkilöllä on pieni pesämuna jolla ostaa asunto ja jemmaan jää vielä hieman pahanpäivän varalle, niin tekemällä pari päivää viikossa, viikon kuukaudessa, tai satunnaisesti hanttihommia, pystyy itsensä elättämään hyvin.



Uskon että tuollainen paluu "yksinkertaisuuteen" tulee jatkossa yleistymään. Ihmiset jotka raatavat niska limassa töitä ja koko ajan pyrkivät aina vaan parempaan elintasoon, ja koko ajan heitä riivaa riittämättömyyden tunne. Ihminen joka pilkkoo puita liiterissä, kuuntelee lintujen laulua pihalla, hiiihtää itse tekemäänsä latua, nauttii kesäpäivällä kahvinsa puutarhakeinussa... jne. on paljon onnellisempi kun ihminen jolla on koko ajan kiire tehdä rahaa.



Jos ajatellaan kuinka moni nuorena juoksee baareissa, bilettää rankasti jne. mutta väsyy siihen touhuun (joku aiemmin-joku myöhemmin) niin sama voi käydä muissakin asioissa, arvomaailma muuttuu. Ja kun arvomaailma muuttuu, niin myös elämä muuttuu. Kännäämisen ja krapulan tilalle tulee ehkä lapsia ja liikuntaharrastus, ja jossain vaiheessa sitä katsoo elämäänsä taaksepäin ja miettiin miten joskus saattoi elää niin hullulla tavalla.



En näe mitään pahaa ap:n tuttavan valinnassa, itse voisin kuvitella tekeväni samoin:) ...Tosin en vielä, enkä ihan ulkovessa, ei sähköä, ei juoksevaa vettä tylliseen askeettiseen elämään sopeutuisi, mutta kuitenkin veri vetää maaseudun rauhaan. En koskaan ole sopeutunut oravan pyörään, ja aika hyvin olen elämäni saanut järjestettyä niin, että tehnyt lyhenettyä työviikkoa jne. vaikka rahallisest se ei ole ollut järkevää. Olen myös kieltäynyt ylennyksestä, jonka jälkeen vapaa-aikani olisi vähentynyt ja työ muuttunut haastavammaksi---> stressaavammaksi.

koska se kertoisi siitä, että ko.nainen viisveisaa siitä, mitä yleisesti yhteiskunnassa pidetään "kunniallisena" ja tarkoituksenmukaisena. Syrjään astumista pidetään luuseriutena, ja sen ennakkoluulon sivuuttaminen ON rohkeaa.



Tottahan on hyvä, jos normaalit ongelmansa uskaltaa kohdata ja ratkaista ns. arkielämässään. Mutta monasti juuri tuossa neljänkympin hutakoilla iskee sellainen perustavanlainen epäilys siitä, onko se koko ARKIELÄMÄKÄÄN järkevää ja moraalista. Onko oikein, että saastutamme arkielämässämme valtavasti? Pitääkö juosta oravanpyörässä typerässä duunissa ylitöitä tehden, vai voisiko ajatella, että työ on sivurooli elämässämme ja sitä tehdään vain ne tunnit, joita tarvitaan elatuksen hankkimiseen?



Nelikymppisenä voi myös todeta, että se 10-20 vuotta kestänyt avioliitto ei etene, vaan pakittaa, vaikka mitä tekisi.



Joten en mensisi kyllä tuomitsemaan sellaista ratkaisua ainakaan suoralta kädeltä. Pitäisin sitä ennemminkin rohkeana ja ihailtavana.



(jos kohta itse en moiseen ryhtyisikään, 42-vuotiaanakaan)

eli siihen kuului mm. erakoituminen, hän alkoi pelätä ihmisiä ja kävi epäluuloiseksi. Kyllä tuo pitäisi ainakin puolison tarkistaa, että ettei vaan olisi kyse sairastumisesta ennenkuin päätyy eroon. Ehkä joku työpaikalla tai kaveri huomaa tilanteen pikkaisen ulkopuolisena paremmin, että tilanne on pahenemassa. Puoliso voi itse joutua tunnemylläkkään mukaan, jossa ei osaa olla objektiivinen.

Itse olen ratkaisuuni tyytyväinen ja voin henkisesti paljon paremmin. Oli ihanaa päästä ulos hullunmyllystä (lue kansainvälinen liike-elämä) ja ryhtyä oman itsensä herraksi. Sekuntiakaan en ole katunut!

Itse asiassa olen ajatellut ihan samaa, paitsi etten haluaisi erota miehestäni. Haluaisin vain hypätä pois tästä oravanpyörästä.

eroaisi aviomiehestään ja muuttaisi pieneen mummonmökkiin asumaan vaatimattomiin oloihin. Jättäisi työpaikkansa ja rupeaisi kasvattamaan vihanneksia ja tekemään hanttihommia.

naisilla elämä on helvettiä - ainakin työelämässä. Niin taitaa suurella osalla kyllä ollakin...

on jotain pahasti pielessä, josta on saanut tarpeekseen ja han on saanut jostain riittävästi voimaa repäistäkseen itsensä irti. En usko, että kukaan jättää puolisoaan ihan vain toteuttaakseen itseään ilman että suhteessa on jotain vikaa.

ollut varmaan jo pitkään turhautunut elämäänsä ja kokenut, että elämä valuu ohitse. Nyt sitten ottanut ohjat käsiinsä ja alkanut toteuttamaan elämää, jota haluaisi oikeasti viettää. Tällä ihmisellä on joko tavattomati rohkeutta ja itsenäisyyttä tai sitten hänellä ei oman hyvinvointinsa vuoksi ole muutakaan mahdollisuutta.

En jaksa uskoa että suhtautuminen olisi todellisuudessa ihan yhtä myönteistä. Enkä minäkään sitä minään glooriaratkaisuna kokisi tai erityisenä itseni toteuttamisena siinä mielessä kuin se usein käsitetään. En vain oikein näe mieltä tässä nykyisessä elämäntavassa ja on vaikea motivoida itseään pinnistämään jonkin eteen johon ei edes usko.