Miksi kaikki 2-3vuotiaat POJAT on niin huonosti käyttäytyviä?

kysehän on lasten normaalista käytöksestä, joka on aikuisten mittapuun mukaan huonoa.

Toki lapsia koko ajan ohjeistetaan käyttätytymään oikein ja 99% prosenttia sen aikuisikään mennessä oppiikin, mutta kyllä se on luonne ja temperamentti joka pääasiassa vaikuttaa käytökseen ja opin perille menoon

Oma poikani on kohta kaksi vuotias, joten voi olla, että tilanne vielä muuttuu. Toistaiseksi kaikki on kuitenkin mennyt hyvin. Mielestäni on tärkeää muistaa, että tuollaiset ryhmätilanteet ovat harjoittelua ja lapset vasta opettelevat sosiaalisia sääntöjä. Kaikilla ei ole muita paikkoja, joissa olla tekemisissä toisten lasten kanssa. Ja kun sanat loppuvat kesken, eikä ole muuta keinoa ilmaista itseään, niin lapsi tönäisee yms. Jos lapsi kerran tai kaksi tekee jotain väärää, ei häntä heti pidä leimata huonosti kasvatetuksi tai ilkeäksi. Tilanteeseen pitää puuttua ja kertoa, että tuollainen on väärin. Kotona lapsi saattaa olla oikea enkeli ja tällaisia tilanteita ei tapahdu, niin että voisi siellä harjoitella aj käydä läpi asiaa. En myöskään halua leimata, että tällainen olisi ainoastaan poikia koskevaa. Pojallani on paljon ikäisiään kavereita ja osa niistä on tyttöjä ja täytyy sanoa, että samanlaista välienselvittelyä tekevät myös tytöt. Varsinkin eräs, joka on päiväkodissa oppinut varmaan pitämään vähän liiankin hyvin puoliaan. Yleensä leikit sujuvat kuitenkin hyvin.



Oma poikanikin on muutaman kerran tönäissyt toista, mutta kun olen siihen puuttunut, niin tällainen käytös on loppunut ja nyt sujuu hyvin leikit. Tarkkana pitää silti aina olla tai ainakin kuulolla, kun lapset leikkivät keskenään. Pelottaa vain, kun lapset ovat niin kovia matkimaan. Jos joku tönäisee poikaani, poikani voi tehdä sen seuraavalle tajuamatta ehkä, että se on väärin. Tämän takia on tärkeää puuttua myös, jos joku toinen käy tönäisemässä poikaani, jotta poikani kuulisi, että myös muita kielletään tuollaisesta käytöksestä. Minä ainakin puutun, jos joku käy lastani lyömään tai muuta. En silti leimaisi lasta jotenkin sosiaalisesti sopeutumattomaksi. On hassua miten vanhempanakin tytöt ja pojat ovat välillä hyviä ystäviä keskenään ja välillä pahimipia "vihamiehiä", mutta näin se menee. Tytöt saavat välillä poikien niskavillat pystyyn ja toisinpäin, mutta eiköhän ne leikit useimmiten suju hyvin. ¨



Olen melko varma, että sinunkin kohdallesi näitä välienselvittelyjä tulee niin tyttäresi kuin poikasikin osalta, mutta niistä selviää, kun niihin heti puuttuu. Toiset vain ovat itsepäisempiä ja vaativat useamman kerran kieltoa. Tulet vielä huomaamaan, miten pahalta se tuntuu, kun oma lapsi lyö tai tönäisee toista. Ei sekään ole helppoa, mutta silloin ehkä tajuat, että opettelua tarvitaan ja lapsi ei käyttäydy aina huonosti vaan voi olla oikea kullanmuru normaalisti. Pitää vain olla sen verran tarkkana, ettei mitään liian pahaa pääsisi tapahtumaan ja keksii lapsen iälle sopivan rangaistuksen. Itse ehkä, jos huono käytös jatkuisi kielloista huolimatta, poistuisin paikalta ja harjoitusta jatkettaisiin taas seuraavalla kerralla. Kyllä se yleensä tepsii, kun lapsi todennäköisesti kuitenkin haluaa leikkiä toisten kanssa ja kotiinlähtö kesken leikkien voi olla kamalaa.



Nössöä tai itkupilliä en silti halua pojastani kasvattaa, joten en ala sössöttää ja hössöttää, jos joku on poikaani tönäissyt ja hän on vain mennyt nurin. Nostan tarvittaessa takaisin jaloilleen, vien huomion muualle ja annan leikin jatkua. Tietenkin, jos on sattunut, lohdutan, mutta turha hössötys vain tekee lapsesta ruikuttajan ja hankaloittaa sosiaalisten tapojen oppimista. Kukaan lapsi ei tykkää ruikuttajasta ja voi näin altistua kiusaamiselle...lapsesta tulee ikäänkuin vinkulelu. Kun hipaisee, hän päästää hassuja ääniä. Kuulostaa rajulta, mutta näin se minun mielestäni on. En sano kuitenkaan, että se olisi oikein. Äiti ei kuitekaan ole loppuelämää paikalla ja lapsen on opittava myös itse selviytymään...

Olen itse huomannut, että ne äidit jotka aina lässyttää lapsilleen, että kuinka sä nyt noin teit etc. Niiden lapset on pahimpia. Eli kasvatus on se A ja O! Tuttavapiirissä on eräs äiti joka nyt vasta on alkanut torumaan ja antamaan rajoja lapselleen, kun perheeseen syntyi toinen lapsi ja lyöminen ja pureminen siirtyi sinne. Monet ei sitä oman lapsensa huonoa käytöstä huomaa ennen kuin toisten kiusaaminen siirtyy kuopusta kohtaan.

Kun suuttuu, heittää tavaroita jne. Voin vannoa että siihen ei ole meillä kannustettu!! Aina ja joka ikinen kerta puututaan siihen ja torutaan myös huonosta käytöksestä noin yleensä. Emme anna pojan satuttaa muita (yleensä estämme koskemasta muuten kuin esim. paijaamasta nätisti), mutta joskus poika innostuu liikaa ja leikkiminen muuttuu riehumiseksi -> joku saattaa lentää kumoon. Tästä olen pahoillani ja pyytäisimme lapsen kanssa anteeksi jos vanhemmat eivät juoksisi karkuun heti kun jotain sattuu! Etenkin pienten tyttöjen äidit näyttävät vetävän herneet nenään eivätkä jää kuuntelemaan anteeksipyyntö & selvittely-vaihetta ollenkaan. Riittää että poikani kävelee tytön lähellä, kaatuu itse ja tyttö säikähtää -> "mennään pois".

Olen itse huomannut, että ne äidit jotka aina lässyttää lapsilleen, että kuinka sä nyt noin teit etc. Niiden lapset on pahimpia. Eli kasvatus on se A ja O! Tuttavapiirissä on eräs äiti joka nyt vasta on alkanut torumaan ja antamaan rajoja lapselleen, kun perheeseen syntyi toinen lapsi ja lyöminen ja pureminen siirtyi sinne. Monet ei sitä oman lapsensa huonoa käytöstä huomaa ennen kuin toisten kiusaaminen siirtyy kuopusta kohtaan.

Tuossa alussa: PEESI TUOLLE!

Perhekerhossamme käy äiti, jolla keskimmäinen on 3 v tyttö, pojat ovat 5 ja 1 v. Oma tyttöni on 1,5 v ja on monta kertaa yrittänyt saada kaveria tästä tytöstä. Tyttö on ilkeä. Äidin silmät eivät ikinä näe mitään, kun tyttö tönii omani pois, kääntää selkänsä ja vie nukketalon mukanaan. Kun omani ohjentaa lelua tuolle tytölle, tyttö läppäsee tai tönäsee pienen käden pois. Ilme kertoo myös paljon. JUURI NIINÄ HETKINÄ sen äidin huomio on jossain muualla.

Ja tämä äiti on just sellanen lässyttäjä. Puhuu kyllä mutta ei vahdi eikä tee mitään vaikka lapsi sitten ihan selkeästi uhmaa asetettuja rajoja.

MUTTA POJISTA:

oma poikani on kiltti, rauhallinen eikä viihdy näiden ärhentelevien poikien joukossa. Yleisempää on, että pojat ovat uhoajia. Se vain on niin!

Iän myötä on vauhtia omaani löytynyt, ja opettelee pitämään puoliaan, mutta lyödä hän ei osaa. Eikä töniä. Ei edes takaisin.

Koulumaailmassa tulee olemaan kovaa.

Siksi hän onkin päiväkodissa, vaikka minä pienemmän kanssa olenkin, opettelemassa ja oppimassa nämä kovan maailman sosiaaliset taidot, ettei jäisi jalkoihin, että osaisi osan antaa mennä eikä suhtautuisi niin herkästi.

Tyttö on taas toista maata, sosiaalinen ja temperamenttinen. Aikansa yrittää, sietää, sitten antaa takaisin samalla mitalla tai vähän isommallakin.

SInä päivänä kun hän "antaa takaisin" perhekerhon isommalle tytölle, perheen äiti aivan varmasti puuttuu tilanteeseen, silloin huomaa, kun meidän kamala kakara kiusaa hänen kultamussuaan.

Meillä AINA puututaan tönimisiin, lyömisiin, puremisiin ,lelun ottamisiin toiselta...Jäähyä istutaan, kovatsi torutaan. Otetaan etuuksia pois. Mutta eipä aita mikäöän, kun on umpiluupää poika!



Ja isompi taas on niin kiltti ollut aina että on pahaa tehnyt, kun toiset ovat jallittaneet.



Että se siitä kasvatuksesta.

salli mun nauraa sun typeryydelle ;)

no, toivottavasti siperia opettaa sua rankalla kädellä ja ottamaan nuo ruusunpunaiset laput pois silmiltä.

palaa asiaan vasta parin vuoden päästä uudestaan, sillä välillä voitkin lukea vaikka keltinkangas-järvisen kirjoja lasten erilaisista tempperamenteista ja sinkkosen juttuja pojista...

Niin ja onhan se meidän poika vilkas, mutta saankohan siitä kasvatettua sellaisen yhden käden sormilla laskettavan hyväkäytöksisen pojan. Toivon, että saan, koska minusta varsinkin jos on ensimmäinen lapsi poika, he ovat uhmakkaampia. Kyllähän meidän tyttökin on uhmakas, mutta ei tarkoituksella ilkeä niin kuin useat pojat.

T. ap

Musta sellaisissa "ilkeissä" lapsissa on ihan yhtälailla tyttöjä ja poikia. Onhan pojat ehkä keskimäärin vähän enemmän meluisia ja menevämpiä mutta harvemmin suorastaan huonosti käyttäytyviä.

Mielestäni aika moista yleistystä. Meillä tosiaan kolme poikaa ja meidän pojat ovat perusrauhallisia, mies on myös rauhallinen. Me ollaan aina annettu pojille paljon syliä ja hellyyttä. On luettu ja mietiskelty monia eri asioita. Meillä on suvussa paljon poikia ja kaikki ovat erilaisia, ne muutamat tytöt jotka suvusta löytyy ovat paljon vilkkaampia ja itsekkäämpiä kuin pojat. Ja ihan yhtä lailla tappelua aloittamassa kuin pojatkin silloin kun tappelua syntyy. Tyttöjen tappeluja ja kähinöitä ei vain tahdota samalla lailla huomata tai niihin ei puututa. Poikien omiin kylläkin heti. Epäreilua mielestäni. Muistan itsekin lapsuudesta miten viekkaasti sain tappeluista aina syyn vieritettyä vajaa kaksi vuotta nuoremman veljeni niskoille. Tyttöjä uskotaan helpommin, vaikka ei olisi syytäkään.

Nössöä tai itkupilliä en silti halua pojastani kasvattaa, joten en ala sössöttää ja hössöttää, jos joku on poikaani tönäissyt ja hän on vain mennyt nurin. Nostan tarvittaessa takaisin jaloilleen, vien huomion muualle ja annan leikin jatkua. Tietenkin, jos on sattunut, lohdutan, mutta turha hössötys vain tekee lapsesta ruikuttajan ja hankaloittaa sosiaalisten tapojen oppimista. Kukaan lapsi ei tykkää ruikuttajasta ja voi näin altistua kiusaamiselle...lapsesta tulee ikäänkuin vinkulelu. Kun hipaisee, hän päästää hassuja ääniä. Kuulostaa rajulta, mutta näin se minun mielestäni on. En sano kuitenkaan, että se olisi oikein. Äiti ei kuitekaan ole loppuelämää paikalla ja lapsen on opittava myös itse selviytymään...

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että jos omaa lasta esim tönitään mutta lasta ei varsinaisesti satu niin paljon että alkaisi itkemään. Niin sitten kun useamman kerran tunnin aikana on tönitty nurin niin lapsi alkaa pelkäämään tönijää ja tulee äidin luokse turvaan aina kun tönijä lähestyy. Miten silloin pitäisi toimia? Rohkaista lasta lähtemään leikkeihin, vaikka tönijä mitä todennäköisimmin tönii uudestaan ettei lapsesta tulisi nössö? Meillä poika ei edes yritä puolustautua toisaalta ei vingu eikä vikise ainoastaan hiljaa pelkää tönijöitä.

Tietysti olisi hyvä olla mukana leikissä, mutta kun suurin osa ajasta kuluu pienemmän lapsen perässä juoksemiseen. Pikkuveli kun yrittää tarmokkaasti tutustua myös puiston ympäristöön.

salli mun nauraa sun typeryydelle ;)

no, toivottavasti siperia opettaa sua rankalla kädellä ja ottamaan nuo ruusunpunaiset laput pois silmiltä.

palaa asiaan vasta parin vuoden päästä uudestaan, sillä välillä voitkin lukea vaikka keltinkangas-järvisen kirjoja lasten erilaisista tempperamenteista ja sinkkosen juttuja pojista...

Niin ja onhan se meidän poika vilkas, mutta saankohan siitä kasvatettua sellaisen yhden käden sormilla laskettavan hyväkäytöksisen pojan. Toivon, että saan, koska minusta varsinkin jos on ensimmäinen lapsi poika, he ovat uhmakkaampia. Kyllähän meidän tyttökin on uhmakas, mutta ei tarkoituksella ilkeä niin kuin useat pojat.

T. ap

Jos nyt aletaan yksi lauselma ottamaan kirjoituksistani irti. Niin voihan sen noin katsoa, mutta kokonaisuudessaanhan jo myönsin, että varmasti se on luonteesta ja kasvatuksestakin kiinni.

No minä kuitenkin kuulutan näitä tempperamenttisten poikien äitejä pitämään rajoja lapsilleen! Ne kun tuntuu niin monelta olevan hukassa kun pojat nyt on poikia...

t.ap

Taisinpas suhaista muurahaispesää...

ennemminkin sulta vain taisi päästä ison luokan aivopieru...

90 prosenttia mun tuntemistani alle kouluikäisistä pojista on empaattisia, uteliaita ja kivoja vesseleitä. Tosin mun tuntemani pojat ovat sukulaisia ja ystävien lapsia, en ole mitään perhekerhoihmisiä. Ehkä vika onkin siinä?! :D



Toisena tulee mieleen, että varmaan monen tytön äidin mielestä oman tuttavapiirinikin pojat ovat kauhean villejä. Illanistujaisissa, joissa on enemmän porukkaa koolla, sen huomaa hirveän selkeästi, että pojat pitää enemmän ääntä, juoksevat ja melskaavat. Tytöt useimmiten (huom yksilöissäkin on eroja) istuvat jonkun lelupaikan lähellä tai kulkevat kävellen juttelemassa yksittäisille ihmisille, kikattavat nurkissa jotain omia juttujaan jne. Eikä kyse ole kasvatuksesta, sillä tuntemiani tyttöjä kannustetaan touhuamaan eikä kielletä mistään poikamaisista jutuista tms. Ja poikia kielletään satuttamasta ja huutamasta ja sotkemasta, tietenkin.

Keskimmäinen poika on jo vähän paremmin osanut pitää puoliaan ja tyttö vilkkain ja rohkein. Kukaan meillä ei ole käyttäytynyt agressiivisesti, ja mielestäni se on pitkälti luonnekysymys eikä sukupuoleen sidonnainen.

Meillä ainakin on niin vilkas 2v että pois alta! Eihän se mukavaa ole, kun näitä tönimisiä tulee ,mutta minkäs teet.

Kun vanhempien kasvatustaidot ovat tuota luokkaa, eikä mieleen tule mitään keinoja kitkeä epätoivottua käytöstä, nostetaan vain kädet pystyyn "minkäs teet", niin mikäs ihme se on, että lopputulos on ap:n kuvaaman kaltaista käytöstä muiden lasten seurassa.

No, mitäs jos yrittäisit kasvattaa sitä vilkasta lastasi siihen, ettei se tönisi muita! Vilkas lapsi tarvitsee erilaista kasvatusotetta, kuin luonnostaan säyseä ja rauhallinen! Minusta tuntuu, että poikia ei nykypäivänä usein OIKEASTI kasvateta lainkaan. Heidän annetaan kasvaa kuin pellossa ja riehua mielin määrin, koska "pojat on poikia". Tuon taakse on ah, niin helppoa vetäytyä. Kyllä vilkkaankin lapsen kuriin saa, jos osaa.

ap:n kanssa täysin samaa mieltä!

Kyllä myönnän, että pientä vilkasta poikaa on raskasta kasvattaa. Pojat on fyysisiä menijöitä ja niin kuuluu ollakkin. Pojissa on virtaa.

Toki poikien käytöstä pitää rajoittaa ja ketään ei saa satuttaa. Vilkkaatkin pojat rauhoittuvat aikanaan.

Tyttöjen äidit eivät monesti ymmärrä poika lapsia. Pojan perässä on juostu monet kerrat, mutta tyttöjen äidit saa istua hiekkalaatikon vieressä.

oiskohan se kenties ikä joka tekee lapselle luonnollisen uhmaiän...??ootko miettiny

Meillä siis lapsia neljä 2 molempaa sukupuolta. Onnea teille kovasti joilla on hyväkäytöksiset lapset ja jotka kuvittelevat että kaikki on kasvatuksesta kiinni. Tiedoksi vain, että siihen tarvitaan kyllä muutakin.



Meidän kaksi vanhinta 6 v. tyttö ja 5 v poika ovat rauhallisia, hyväkäytöksisiä, kohteliaita jne. jne., olemme hyvin tiukkoja ja meillä on paljon sääntöjä ja monet ovat ihastelleet miten mahtava käytöksisiä he ovat, ei siis ihmekään, että halusin lisää lapsia, en voinut kuvitellakaan, että lasten hoito olisi vaikeaa = ). Uhmakohtauksia oli, mutta menivät nopeasti ohi eikä niistä sen kummemmin. Halusimme siis vielä ainakin kaksi samanmoista vesseliä =D.



Saamamme piti ja luoja soi meille vielä yhden pojan ja yhden tytön. Nyt he ovat 3v ja 2v enkä tiedä välillä itkisikö vai nauraisiko...taidan tehdä niitä molempia välillä. Ihan vastasyntyneestä saakka he ovat olleet erilaisia kuin sisaret. Yöt valvottiin ja jos esim. tissiä ei heti saanut niin siitä tuli hirveä huuto. Temperamentiltään he ovat täysin erilaisia kuin isosisarukset ja erittäin vaativia. Tavarat lentää ja talo tärisee jos jokin ei mene kuten he haluavat. Pahimman uhman aikaan jouduin käyttämään jäähyä väh. 20 kertaa päivässä, eikä tulosta. Lapset on kaikki kasvatettu samalla kurilla ja otteilla mutta näin vain on päässyt käymään.



Mielestäni huonoa kasvatusta ja ilkikurisia lapsia ei voi yhdistää joka tapauksessa. Ilkikuriset pojan/tytön viikarit syntyy monista asioista.



Itse olen onnellinen, että lapset syntyivät tässä järjestyksessä, jos esikoinen ja toinen lapseni olisivat olleet näin temperamenttisia viikareita, olisimme jääneet kaksilapsiseksi perheeksi = ). Voin sanoa, että kaksilapsisena äitinä luulin jo osaavani lasten hoidon mutta näiden vesseleiden synnyttyä ymmärsin, etten osannut vielä puoliakaan.