Lue keskustelun säännöt.
Mistä nelikymppinen löytää iloa elämäänsä?
04.03.2009 |
Perheestä tietysti, mutta arjesta on väkisinkin tullut suorittamista. Aikataulut voisi kirjottaa valmiiksi seuraavalle vuodelle, niin tarkkaan tietää mitä milloinkin tulee tapahtumaan. Ei ole aikaa eikä tilaa... niin, ei edes muista mille. Luulen että olisi aika saada elämääni jotain uutta. Mutta mitä, kun ei ole yhtään ylimääräistä aikaa eikä rahaa.
Kommentit (53)
mä olen jo melkein 50v ja nuorimmainen lähtee syksyllä kouluun, 3 muuta jo isoja. Vaikka on aina ollut taloudellisesti tiukkaa niin olemme onnistuneet esim matkustamaan joka vuosi sekä lasten (1-4) kanssa että kaksin. Me kumpikin odotetaan todella kovasti aina näitä kahdenkeskisiä reissuja, ollaan kuin teinit ja nautitaan vapaudesta:) Sillä erotuksella että me nautimme myös matkan tarjoamista muista ylellisyyksistä kuten hyvästä ruuasta ja nähtävyyksistä.
Lastenkin kanssa matkustaminen on upeaa, mutta toki se tapahtuu heidän ehdoillaan. Olenkin opetellut itsekin nauttimaan altaan reunalla tai rannalla löhöämisestä ja nyt kun nuorinkin ui hyvin niin mielellään lueskelen hyvää kirjaa silloin.
Meillä ainakin on miehen ja lasten kanssa niin paljon haaveiltavaa, tehtävää ja juteltavaa ettei hetkeäkään ole elämä tuntunut tylsältä ja eletyltä!!?? Omaa rauhaa joskus tietty kaipaan mutta osaisinko edes enää nauttia siitä? Varmaan siivoaisin tai touhuaisin jotain sen sijaan että olisin vaan ja rentoutuisin:D
Ehkä onnellisimpia hetkiä on se kun koko pesue lasten kumppaneineen on samassa pöydässä viikonloppuisin - siinä on meteliä ja naurua kuin La Famiglia Italianassa konsanaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä hetkellä kuuntelen esim. innostuneena Ruotsin euroviisuehdokkaita:). Myöhemmin keväällä tutustun muidenkin maiden ehdokkaisiin... ja sit tietty euroviisut on aina olleet mulle suuri juttu! Tää on vain esimerkki sellaisesta josta saan energiaa ja jonka avulla jaksan! Jostain voi varmaan kuulostaa hassulta...
Toinen mitä odotan on puutarhanlaitto. Jotkut vain huokailevat kun kerron että meillä on edessä hehtaarin kokoisen tontin raivaus - me ollaan miehen kanssa aivan onnessamme!
Sit odotan aivan innoissani myös pyöräilyä, mä teen kesällä aina pitkiä retkiä. Tietty sekin onnistuu vain siksi että mies on sitten kotona lasten kanssa, elleivät tule mukaan.
Mut ehkä mäkin olisin aivan nuutunut jos tekisin jotain samaa hommaa 8-16 ja olisin ehkä tehnyt sitä jo 10 vuotta? Mä olen aina sanonut että ihmisen ei pitäis olal samoissa töissä yli 3 vuotta.
Ehkä työpaikan tai alan vaihdos auttaisi?
Parit harrastukset, omat + lasten, kodinhoitoa ja lepoa.
Kaikki on vaan jo niin tuttua ja tylsää.
Se tarkoittaa että kaikki on periaatteessa kunnossa elämässä. Itsellä todettiin ikävä, todennakoisesti eliniän pituuteen vaikuttava, sairaus 37-vuotiaana, ja kun ikää karttuu niin sellaisia todetaan yhä useammalla. Se pisti arvot uuteen järjestykseen ja sen jälkeen olen ollut ihan tyytyväinen sellaiseen "tylsyyteen" missä ehtii ja pystyy vielä harrastamaan, hoitamaan kotia, ja lepäämään, ja muutenkin elämään "tavallista elämää".
Tiedättekö, jokainen "tylsä" päivä on ainutlaatuinen eikä tule enää koskaan takaisin. Lapset kasvaa joka päivä, eikä sitä aikaa saa koskaan takaisin. Jokainen päivä on päivä vähemmän elämää.
Nämä ns. tylsät päivät ja viikot ovat oikeasti ainutkertaisia, ja ei niitä todellisuudessa paljoa ole. Jos ajattelet, että 10 vuotta on tylsää, niin mitä sinulla on jäljellä? Ehkä 30 vuotta? Ehkä 2 vuotta. Elämä on rajallinen ja se voi päättyä milloin vain. Jos sinä itse tai läheisesi sairastuu tai kuolee, onkin "tylsä" elämä muuttunut "raskaaksi elämäksi".
Nauttikaa tästä päivästä, nauttikaa rakkaistanne, elämä on tässä ja nyt, ei huomenna, ei ensi viikolla. Vain nyt.
Kiitollinen tietysti siitä toimintakyvystä joka on.
Parit harrastukset, omat + lasten, kodinhoitoa ja lepoa.
Kaikki on vaan jo niin tuttua ja tylsää.Se tarkoittaa että kaikki on periaatteessa kunnossa elämässä. Itsellä todettiin ikävä, todennakoisesti eliniän pituuteen vaikuttava, sairaus 37-vuotiaana, ja kun ikää karttuu niin sellaisia todetaan yhä useammalla. Se pisti arvot uuteen järjestykseen ja sen jälkeen olen ollut ihan tyytyväinen sellaiseen "tylsyyteen" missä ehtii ja pystyy vielä harrastamaan, hoitamaan kotia, ja lepäämään, ja muutenkin elämään "tavallista elämää".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työpaikan vaihto olisi kiva vaan ei uskalla nyt taantumassa.
Opiskelu voisi houkuttaa, siihenkään vaan ei ole hirveän paljon rahkeita laittaa.
Mikähän olisi jotain minkä voisi omaan tahtiin opiskella?
Tiedättekö, jokainen "tylsä" päivä on ainutlaatuinen eikä tule enää koskaan takaisin. Lapset kasvaa joka päivä, eikä sitä aikaa saa koskaan takaisin. Jokainen päivä on päivä vähemmän elämää.
Nämä ns. tylsät päivät ja viikot ovat oikeasti ainutkertaisia, ja ei niitä todellisuudessa paljoa ole. Jos ajattelet, että 10 vuotta on tylsää, niin mitä sinulla on jäljellä? Ehkä 30 vuotta? Ehkä 2 vuotta. Elämä on rajallinen ja se voi päättyä milloin vain. Jos sinä itse tai läheisesi sairastuu tai kuolee, onkin "tylsä" elämä muuttunut "raskaaksi elämäksi".
Nauttikaa tästä päivästä, nauttikaa rakkaistanne, elämä on tässä ja nyt, ei huomenna, ei ensi viikolla. Vain nyt.
Luulisin sen johtuvan osittain väsymyksestä - kun on väsynyt, ei jaksa tehdä muuta kuin asiat rutiinilla ja vain välttämättömimmän, kyllähän se elämä siitä tylsistyy. Ajatukset ovat muualla kuin siinä mitä tekee eikä ole välttämättä tarpeeksi läsnä hetkessä. Ajanpuute pahentaa tätä - ei ole aikaa ajatella, mitä oikeasti elämältä haluaa, luulee, ettei itse pysty vaikuttamaan mihinkään - että on toisten (työn, vastuiden) vietävissä.
Mistä saa aikaa nukkumiseen ja aikalisän oman elämänsä pohtimiseen - ja sen jälkeen arvovalintoihin? Jonkinlaisia valintojahan sitä on aivan pakko tehdä, jos elämä tuntuu nyt epätyydyttävältä. Vanhampana ei pysty irrottautumaan monestakaan vastuusta, jotka on pakko kantaa. Mutta uskoisin, että jokaisella on jonkinverran ajallista joustovaraakin elämässään. Siten löytyy mahdollisuuksai ottaa elämäänsä sellasia asioita, jotka tuovat siihen lisää sisältöä ja merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niinhän se on että meillä on vain tämä hetki, mennyt on mennyttä ja tulevaisuudesta ei tiedä.
Liian usein elämä menee siinä että odotetaan viikonloppua, tulevaa lomaa etc etc ja sitten kun se viikonloppu tulee niin sekin hurahtaa liian nopeasti ohi. Eli pitäisi oppia elämään NYT ja nauttimaan elämästä JUURI NYT. Helpommin tietysti sanottu kuin tehty!
Mä yritän itse muistaa tämän, järjestää asiat niin että nauttisin elämästä tällä hetkellä.
By the way, katsoitteko joku päivä sitten Aira Samulinista tehtyä dokkaria? Siinä on esimerkkiä meille nuoremmille, miten vaikeuksista ja nyt jo korkeasta iästä huolimatta voi elää täysillä! Nauttia kaikesta kauniista eikä anna itsensä rapistua.
Luulisin sen johtuvan osittain väsymyksestä - kun on väsynyt, ei jaksa tehdä muuta kuin asiat rutiinilla ja vain välttämättömimmän, kyllähän se elämä siitä tylsistyy. Ajatukset ovat muualla kuin siinä mitä tekee eikä ole välttämättä tarpeeksi läsnä hetkessä. Ajanpuute pahentaa tätä - ei ole aikaa ajatella, mitä oikeasti elämältä haluaa, luulee, ettei itse pysty vaikuttamaan mihinkään - että on toisten (työn, vastuiden) vietävissä.
Mistä saa aikaa nukkumiseen ja aikalisän oman elämänsä pohtimiseen - ja sen jälkeen arvovalintoihin? Jonkinlaisia valintojahan sitä on aivan pakko tehdä, jos elämä tuntuu nyt epätyydyttävältä. Vanhampana ei pysty irrottautumaan monestakaan vastuusta, jotka on pakko kantaa. Mutta uskoisin, että jokaisella on jonkinverran ajallista joustovaraakin elämässään. Siten löytyy mahdollisuuksai ottaa elämäänsä sellasia asioita, jotka tuovat siihen lisää sisältöä ja merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä kyllä en itse ole uskossa, joten ei ole omakohtaista kokemusta. Onnellisimpia elämäänsä ovat ne, jotka näkevät elämässään jonkun tarkoituksen - liittyi se sitten ihmissuhteisiin, ammatilliseen toimimiseen tms.
Ihmisillä jolla on jokin intohimo (harrastus tms.), jossa he haluavat kehittyä ja joka vie heidät flow-tilaan, ovat onnellisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin viimeisen vuoden olen valvonut kuopuksen kanssa, joten univelat ovat syöneet voimia aika paljon. Mutta ne upeat hetket lasten kanssa korvaa kyllä kaiken :)
Lisäksi olen päättänyt elää kirjaimellisesti tässä ja nyt. En säästä herkkuja johonkin tiettyyn päivään, en säästä viinilasillista perjantai-iltaan, en jätä tekemättä itselle mukavia asioita (siis sen mukaan mitä pystyn). Nautin viiniä kun siltä tuntuu (ehkä liian usein? No, itse tiedän rajani), syön suklaata joka päivä pari palaa, katson mieliohjelmani nauhalta kun lapset ovat nukkumassa jne.
Voin hyvin ja monesti iltaisin huokaisen kuinka onnellinen olen tästä ihanasta elämästä :)
33
Miten niin "tyhjäksi"?Tässä iässä on ihan yhtä tärkeä pitää huolta kunnostaan kuin nuorempanakin.
Liikkuminen / "urheilu" ei voi olla elämän kok sisältö, sillä sehän käytyhjäksi 40+ ja eteenpäin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vasta ihan viime vuosina innostunut toden teolla käsitöistä, taulujen maalaamisesta, vanhojen huonekalujen kunnostamisesta, sisustamisesta, puutarhanhoidosta, kokkaamisesta... Tietenkään näitä kaikkia ei ehdi jatkuvasti tehdä, mutta nytkin on muutama vanha rämä huonekalu varastossa odottamassa, että kelit vähän lämpenevät, ja pääsen niitä hiomaan pihalle. Aina on jotain kivaa odottamassa, kun vain ehtisi enemmän tehdä :-). Maalausteline on koko ajan kodinhoitohuoneessa odottamassa inspiraatiota. Nämä harrastukset eivät ole kalliita, eivätkä aikaan tai paikkaan sidottuja.
Lisäksi rakastan kirjoja ja harrastan aktiivisesti liikuntaa. Juoksulenkille lähden yleensä sitten, kun lapset ovat jo menneet nukkumaan. Jumpassa käyn kerran viikossa.
Lapsia on kolme (kaksi alakouluikäistä ja pienokainen).
yritän mahduttaa ystävien tapaamisia arkeeni - käymme yhdessä (perheittäin) luistelemassa, leikkipuistossa, pieniä mutta säännöllisiä kohtaamisia arjessa.
Riittävät yöunet ovat myös tärkeät - ja joista joustan aivan liian usein. Väsyneenä ja jaksamattomana elämä on tylsää ja puuroa, arjessa selviämistä.
samoin käsillä tekeminen ja kulttuuri.
En enää odottele yhteydenottoja enkä täydellistä omistautumista ystäviltä ja tutuilta vaan lähettelen kutsuja tapaamiseen ja annan anteeksi muiden kiireille ja väsymyksille.
Näin minulla on säännöllisesti ystäviä ja tuttuja kahvilla tai seurana jossain ja vielä kiittollisia sellaisia. (tapaamiset voidaan toteuttaa halvasti ja lasten läsnäollen)
Kuulun marttoihin ja käyn ahkerasti retkillä ja kursseilla. (ei maksa vuodessa paljon, tapaamiset joka kolmas viikko, eli ei kovin usein.)
Hyödynnän alelippuja ja tyydyn 'piippuhylyllekin' että pääsen esim säännöllisesti oopperaan tai teatteriin (esim oopperan halvin lippu 14e)
Väkertelen itsekseni tai lasten kanssa kaikkea kuten osallistun ATC-korttien vaihtoon.
pelkkien poikien äitinä koen, ettei heitä enää kouluikäisinä niin hirveästi äidin seura ja jutut kiinnosta. Jotkut miesten jutut ovat jopa sellaisia, että he eivät halua, että äiti lähtee mukaan kun haluavat olla miesten kesken. No, itse olen vähän yksin omien juttujeni kanssa ja siinä tilanteessa, että voisin kehittää jotakin ihan omaa juttua. Esim. lomat maistuvat oman perheen kanssa välillä vähän puulta.
Jumpassa kävisin useammin jos voisin. Ja hoitaisin itseäni, mutta perheen velvollisuuksia on sen verran, etten kuitenkaan ehdi.
Voisin kyllä kuvitella että äiti ja poikakin voisivat löytää yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Minä tykkään kovasti käydä poikani kanssa pyöräilemässä. Hän on myös kaltaiseni metsässä viihtyvä, eli marjastamme yhdessä usein syksyisin. Puutarhanhoito kiinnostaa häntä myös.
sitten hänellä on tietty isän kanssa joitain miehisempiä harrastuksia kuten amerikkalaiset autot ja kaikenlaiset vempaimet. Niistä en ole kiinnostunut yhtään.
Tyttäreni taas on niin omalaatuinen (autismipiirteinen, asperger) etten usko että hänen kanssaan koskaan löytyy yhteistä säveltä. Ei ole ainakaan vielä löytynyt vaikka hän on 7-v.
Sanoisin minäkin että eläkää tässä ja nyt. Miettikää miten tekisitte arjestanne mahdollisimman mukavan ja miellyttävän. Tunsin minäkin noin joskus, että elämä oli tylsää puurtamista. Sitten pitää vain miettiä mikä on MINULLE tärkeää, mikä antaa tyydytystä? Onko se työ, harrastus, meneekö miehen kanssa ok?
Meille muutto parempaan paikkaan oli tärkeä muutos minulle. Elämänlaatu parani huomattavasti.
Kuulostaa minusta siltä, että olet tehnyt klassiset "äidit" ja unohtanut oman aikasi. (Tosin en jaksanut lukea koko ketjua, vaan vain ekan sivun)
Itse huomasin olisikos ollut viime vuonna, että kappas vaan: meillä on miehellä ns. omaa aikaa, minulla ei. Mies teki vloppureissuja kavereiden kanssa, kävi harrastamassa jne. Minä sitten taas olin jämähtänyt kotiin. Eipä siinä mitään, siihen asti olin ollutkin ihan mielelläni koti-jämähtänyt pienehkö kuopuksen kanssa.
Ryhdyin sitten ihan tietoisesti ottamaan omaakin aikaa. Perhe ei kuollut siihen, että olen kerran vuodessa käynyt parin päivän "omalla lomalla" (ja pari työmatkaa siihen päälle). Eikä siihenkään, että aloitin jumpassa käynnin pitkästä aikaa. Näen kyllä lapsiakin, vaikka olen vähän enemmän poissa kuin ennen.
Jos sinulla on puoliso, ota oma aikasi - kahden aikuisen taloudessa tuon pitäisi olla järjestelykysymys. Meillä puoliso kipuili hetken, ja välillä kipuilee vieläkin, kun oli tottunut aina kotona työajan ulkopuolella olevaan vaimoon - mutta sopeutui. Lapset taasen eivät ole kipuilleet pätkääkään. Jos minä en ole kotona, isänsä on kotona. Hyvin kun kestivät myös isän reissut tähän mennessä :).
Ilman rahaakin voipi mennä vaikka kaverille kylään ja jumpan voi toteuttaa lenkkinä.
Meillä 5 lasta, tarha-ikäisestä lukiolaiseen.
Kaivelen kangasvarastoa ja kokeilen, mitä voisi yhdistää ja annan mielikuvituksen viedä. Alan kehittää väreistä ja materiaaleista ideoita sellaiseen, mitä ei vielä ole. Joka kerta kun saa jostain "lähes ei mistään" aikaiseksi jotain hienoa ja ihanaa, on huikaiseva. Saman itsetoteutuksen ilon saan myös pihan laitosta, uuden leivontareseptin leipomisesta tms. sellaisesta, minkä tuloksena syntyy jotain uutta ja joka tuo aistinautintoja. Uuden luominen saa minut flow-tilaan ja tuo merkitystä elämään, uuden oppimisen ja ihmissuhteiden lisäksi.
Mikä parasta, ei tarvitse edes matkustella tai muuten yritää tavoittaa huippukokemuksia, toisekseen, käsillä tekeminen säästää rahaa (edellyttäen että tekeleitä kehtaa käyttää) ja on siten myös taloudellista toimintaa, mikä soveltuu pienituloiselle.