Mikki vai Timo Kuorosodassa
Kommentit (66)
Minun mielestäni Mikki kuoro oli tehnyt paljon enemmän työtä kappaleiden eteen ja esityksien koreografiaan. Hänen kuoron anti oli paljon viihteellisempää ja monipuolisempaa minun makuuni. Ihan kylmät väreet tuli Womanizer biisistä. Vaikken Britneyn versiosta pidäkkään. Kuoronjohtaja Miki on myös niin valloittava persoona super positiivisella ja humoristisella asenteellaan että vain tämänki vuoksi olisin voiton hänelle antanut.
Hevimusiikki ei minuun kerta kaikkiaan uppoa ja Timon viileä ulkokuori jättää minut naisena ihan kylmäksi, Sorry
...kaikki on sallittua ja kyseessähän oli loppujen lopuksi leikkimielinen ohjelma, jossa rahat menivät hyväntekeväisyyteen oli voittaja kuka hyvänsä.
Näin ollen onko sillä niin väliä, jos Timo keräsi ääniä söpöydellään vaikka Mikin kuoro ehkä todellisuudessa olikin ansioituneempi musiikillisesti? Me katsojathan sitä paitsi asian ratkaisimme. Minäkään en tosin itse äänestänyt.
Timon kuoro valitsi mielestäni kuitenkin biisinsä paremmin, sillä Mikin kuorolta ei etenkään rock sujunut viimeisessä jaksossa oikein uskottavasti. Ja oli selkeä yritys viedä Timon kuorolta äänestäjiä eli kyllä silläkin puolella osattiin taktikoida.
Iloinen poppi tekisi synkille suomalaisille hyvää... tuo ikuinen hevihuuto ehkä purkaa joitain perus-angsteja, mutta on vaan niin kovin kovin synkkää...
..pointtina olikin se, et mieluummin oisin ne rahat pistänyt SOS Lapsikylälle kuin johonkin treenikämpän hommaamiseen ja soitinten ostoon... :o/
kuule Kuorosodan pointtina oli se, että ihmiset saavat äänestää suosikkiKUOROAAN, ei suosikkiHYVÄNTEKEVÄISYYSKOHDETTAAN. Jos pointti olis ollut, että kohteet kilpailee keskenään, ei kuorojen olisi tarvinnut esiintyä :o
kuule Kuorosodan pointtina oli se, että ihmiset saavat äänestää suosikkiKUOROAAN, ei suosikkiHYVÄNTEKEVÄISYYSKOHDETTAAN. Jos pointti olis ollut, että kohteet kilpailee keskenään, ei kuorojen olisi tarvinnut esiintyä :o
Ja se Timon paljon käyttämä Antti-solisti oli huippu :)
Timo on jotenkin niin ihana ja mun mielestäni se pyöreä poika, joka lauloi paljon sooloja Timon kuorossa oli herttainen myös.
Kuka muistaa kun Antti oli idos-karsinnoissa?
.
Loppupeleissä annoin ääneni kuitenkin Timolle. Tämähän oli VIIHDEohjelma ja vaikka Mikin kuoro varmaan taiteellisesti parempaa työtä tekikin, niin jostain syystä Lappajärvi veti sympaattisuudessaan pidemmän korren. Ja kun vielä katson asiaa pienen pohjoissuomalaisen kaupungin viitekehyksestä käsin, niin uskonpa, että Lappajärvelle tällä oli suurempikin merkitys, Tuskin espoolaisia olisi voitto kovin kauan jaksanut lämmittää.
Niin ja vielä yksi juttu. Miettikääpäs sitä materiaalia, mistä kuorot on raavittu kasaan. 240 000 asukasta vs. 3000 asukasta... Niin että kaikki kunnia lappajärveläisille, hieno suoritus!
Loppupeleissä annoin ääneni kuitenkin Timolle. Tämähän oli VIIHDEohjelma
Kuka muistaa kun Antti oli idos-karsinnoissa?
.
Se oli samana vuonna kun Ari Koivunen. Putosi semifinaaleissa.
Toinen kuoro osaa laulaa, toinen ei.
jos yhtään laulutaitoja ja musiikillisia ansioita katsotaan.
Vie ihan 6-0 Espoon kuoroa, joka taas kyllä kuorona on hyviä ja ehkä sovitukset parempia.
Ponnetonta silti ollut Mikin touhut tänään, vaikka siitäkin pidänkin. Mutta Timon solistiti on olleet tosiaan aivan loistavia.
Mikin kuoron hintin vinkumista on jo kuunneltu ihan liian pitkäänkin.
nimenomaan musiikillisilla ansioilla Timolle!
Muissa kuoroissa on huumorilla annettu solistivuoroja vähän kaikille, niin Timo lauleluttaa vaan tota Anttila. Ihan tylsää. Ottaa kai varman päälle.
et sitten varmaan laske niitä ...?
Siksi harmittaakin kovasti Mikin ja Espoon kuoron puolesta, koska he todellakin olisivat ANSAINNEET tuon voiton.