Käänteinen "tarrataulu" / rangaistustaulu?

Pukeminen tuottaa vaikeuksia. En hauaisi alkaa palkitsemaan siitä, että hoitaa asian, kuten pitäisi ja oletetaan eli reippaasti (koska muitakaan lapsia ei siitä normaalista käytöksestä palkita). Ajattelin tehdä rangaistustaulun. Jos ei pukeminen suju, saa ruksin ja useammasta ruksista jää harrastus väliin. Onko järkeä vai tuleeko traumat?

kaikki sujuu paremmin positiivisen kautta. Jokaista lasta kasvatetaan hänen kykyjensä ja kehityksensä mukaan, ja jos pukeminen on tälle lapselle vaikea asia, sen sujuminen on palkitsemisen arvoinen juttu. Jos muut lapset valittavat asiasta, tee heille oma taulu jostain heille vaikeasta asiasta.

jos rangaistustaulu on koko ajan seinällä, ja koko päivän ja viikon se on muistuttamassa siitä, että aamulla tuli kiukuteltua. Se ei todellakaan motivoi pukemaan hyvin, kun rastit on silti seinällä aina, vaikka pukisi kuinka hyvin.



Miten muut lapset ovat oppineet pukemaan? Totta kai he osaavat jo pukea, kun ovat sen aikanaan opetelleet. Eikä heitä pidäkään pukemisesta palkita, sillä se opettelun aika oli jo vuosia sitten. Mutta eihän tältä pieneltä voi vaatia samaa osaamista kuin isommilta, joten et voi kohdella eri-ikäisiä lapsia tasa-arvoisesti koska he ovat eri tilanteessa.



Saahan sulla olla periaatteita, mutta ei ne voi johtaa kohtuuttomuuksiin. Mieti ne periaatteet loppuun asti, ja muista, että lapset ovat erilaisia. Kovakalloisemman kanssa joutuu käyttämään eri keinoja kuin joustavamman lapsen kanssa.

Niin aikuisilla kuin lapsillakin. Ajattelepa jos itse saisit töissä diplomin seinällesi, kun teet jonkin projektin hyvin. Tai sitten vastaavasti jos teet sen huonosti, saisit "häpeätaulun" seinälle. Kumpi toimisi paremmin?

Aikuiselle itse pukeminen on "normaali" asia. Sen sijaan lapselle se on uusi asia, joka pitää oppia. Jos esimerkiksi viikon ajan kannustat lasta tarrojen avulla pukemaan itse, hän todennäköisesti unohtaa periaatteellisen vastustamisen ja alkaa jatkossa pukea itse ilman palkintoja. Toki tarrapalkinto kannattaa ottaa käyttöön kaikille lapsille, vaikka he pukisivat muutenkin itse.

Kyseessä on muuten vanhin lapsi, vaikka ehkä toisen kuvan saa. Ja kyse ei siis ole siitä, ettei osaisi, vaan ettei halua ja mikä milloinkin on huonosti. Joinain aamuina ei osaa laittaa itse, eikä kukaan muu. Aina klikkaa pukemisessa jokin. Mutta olette oikeassa - harmillista olis joutua tuijottamaan niitä epäonnistumisia seinällä. Toimiiko tällaset tarrataulut? Jotenkin olen vain ollut aina noita tarratauluja vastaan, kun olen ajatellut, että perusasiat pitää oppia ihan perustelun kautta. Tähän asti onnistuikin, mut nyt loppu äitillä pinna...



Taidan koittaa ainakin aluksi, että palkintona on tavallaan se tarra taulussa, eikä mitään "viidestä lelu" tai "kymmenestä elokuviin"...

ilman mitään lelupalkintoja. Ainakin meillä toimii, kun tarrat on aiheeltaan sellaisia, mistä lapsi pitää :) Tarrat on olleet nyt käytössä pari viikkoa ja muutos on huomattava! Meillä ongelmana siis pöydässä riekkuminen.

Jos haluaa ottaa tarrataulupalkitsemiset kaikille käyttöön, niin sitten jokaiselle vaatimukseksi omalle ikätasolle sopiva homma, esim. oman huoneen siistinä pitäminen tms.



Tosin ei tuollainen tarrataulu enää kovin isojen lasten homma ole, kyllä ne ymmärtävät jo puhetta ja sen, että jokaisella perheenjäsenellä on kodinhoidossa omat pienet velvollisuutensa, jotka tulee hoitaa ilman palkintoja. Mutta kolmevuotiaan ymmärrys on vielä vähäisempää, siksi käytetään tarratauluja.



Eli minä ottaisin tarrataulun vain pienimmän käyttöön, ja palkinto olisi sitten joko jotain sellaista, mistä isommat eivät ole kateellisia tai sitten palkinto on koko perheelle, eli kun pieni saa tarrataulun täyteen, niin hänet viedään uimahalliin, mäkkäriin tai ties mihin, ja samalla mennään koko perheellä. Ja tietty siinä välissä sinne ei sitten mennä vaan vasta sitten, kun kaikki tarrat on kasassa. Näin palkinto säilyttää arvonsa.

Tarrataulut toimivat mainiosti ja nehän on tarkoitettu vain väliaikaiseksi ratkaisuksi opettelua tukemaan. Ei tarrataulukon palkinnon tarvitse olla aina lelu tai elokuvareissu, pienempikin riittää. Meillä on palkintona ollut kotona järjestetty elokuvailta, uimahallireissu (minne olisimme menneet joka tapauksessa) ja kaikkea muuta pientä mukavaa.

meillä kohta 5 v ja tarrataulu toimii hienosti.

Jos lapsi on harrastuksestaan tarpeeksi monta kertaa poissa, hän ei halua kohta edes mennä sinnä, vaikka olisikin mielekäs harrastus. Traumoja tuskin tulee, mutta mitään järkeä tuossa ei ole.



Hyvä konsti vaateiden pukemiseen reippaasti on kehua joka ikisen vaatteen jälkeen. Pukemisesta pitää tehdä hauskaa, niin se sujuu reippaasti.

Voi tuntua typerältä, mutta jos tosissaan haluat, että lapsi oppi pukemaan reippaasti täytyy siihen kannustaa.



Jos rankaiset lapsi laamaantuu kokonaan ja pukeminen saattaa jopa vaikeutua.

Mieti miltä tuntuu pukea kun ei meinaa saada, vaikka jalkaa lahkeeseen ja koko ajan kumittelee mielessä, että raksi tulee jos en nyt saa puettua nopeasti. Paniikki iskee. lapsi stressaantuu, eikä mikään enää suju.

AP

lienee vielä ongelma.



Kyllähän sinä voit päättää, että perusasiat opitaan ilman kikkailua. Jos haluat pitää kiinni siitä periaatteesta, niin varaudu kivisempään tiehen (joka ei tietenkään välttämättä liian ylettömän kivinen ole).



Itse olen ajatellut, että miksi asioista pitäisi tehdä tarpeettoman vaikeita. Ei toki aina tarvi mennä siitä missä aita on matalin. Mutta nyt ei ole siitä kyse, vaan opettamisesta ja kasvattamisesta. Ja joskus siihen kasvatustyöhön tarvitaan muitakin välineitä kuin pelkkä puhe.



Ota ihmeessä tarrataulu käyttöön. Meilläkin se tuotti toivotun tuloksen todella nopeasti. Enkä kyllä keksi mitä haittaa siitä olisi. Ei se, että sinä tässä yhdessä asiassa palkitset, tarkoita, että sinun täytyy juuttua palkitsemismalliin loppuiäksesi. Meillä se tarrataulukkoaika kesti vain hetken.

Kyseessä ei missään nimessä ole pukemisnopeus, josta kiikastaa! Vaikka kyllä tuo puoli tuntia saa sisävaatteiden ja ulkovaatteiden pukemiseen kulumaan pahimmillaan (kinttaat ja vetoketju autetaan). Mutta se aika varataan etukäteen, jotta ei tule sitä kiirepaniikkiakin. Silloin ei kyllä päästäisi mihinkään! Kyse on siitä, ettei mikään vaatekappale ole koskaan hyvin, laittoi hän se itse tai joku muu. Pukemiseen ikään kuin liittyy nykyään se kitinä ja natina ja mikään-ei-ole-hyvin. Ihan sama ollaanko lähdössä kauppaan vai harrastukseen.



Kiitos todella paljon hyvistä vastauksista ja tuesta!



AP

Sanon lähtiessä, että kun olen valmis, niin lähdetään. Se joka ei ole silloin valmis saa jäädä kotiin pukemaan ja tulee perässä tai jää kotiin.

Puen itse niin hitaasti ja touhuan muuta että lapset kerkiää ihan rauhassa pukea, mutta jos 8-v ei ala edes pukeamaan. Pyörii vain vaateet kädessä tai vastaavaa, niin jätän kotiin ja me muut mennään pihalle odottamaan.

Alkuun hän karjui oven suussa meitä tulemaan takaisin, mutta emme tulleet. Hän oppi pian, että jää hauskasta paitsi jos ei pue lähde samaan aikaan kun me muut.



Kouluun hän lähtee yksinään ja kerkeää aina ajoissa. Sitä pitää vaan vanhemmilleen oikutella aina ennen lähtöä, jos yhdessä ollaan johonkin lähdössä.

Jos yksin lähtee pihalle, niin vaatteet on salamana päällä.

Meillä tosin ei kerätty tarroja vaan merkkejä vihkoon ja kymmenestä merkistä sai palkinnon, yleensä retken jonnekin kivaa paikkaan, kerran taisin leipoa kakunkin :-) Ja juuri kiukutteluun ja motivaation puutokseen se tarrojen keräily toimii, ei taitojen oppimiseen, koska siihen auttaa aika ja opettaminen.



Kun pukeminen sujuu, palkitsemisen voi lopettaa, tai keksiä uuden opeteltavan asian. Meillä tuota merkkien keräämistä kesti ehkä vuoden, vähän alle, ensin lähtemiskiukuttelujen ja sitten illalla sängyssä pysymiseen ja kai vielä johonkin muuhunkin. Sitten se vain unohtui, kun lapsi kasvoi niin, että pelkkä käskeminen ja perustelu alkoi riittää.



5-vuotias tuntuu sinusta isolta, mutta hän ei todellakaan vielä osaa ajatella kovin pitkälle. Jos pukeminen ei huvita, hänen on vaikea päästä siitä yli vain koska sinä sanot, että nyt on kiire tai kaverit odottaa. Se tarra tai merkki ansiovihkossa on paljon selkeämpi ja motivoivampi asia, ja sillä voi päästä irti kiukuttelun kierteestä.

Yhdellä taululla oppi aina yhden asian. Taulussa oli jotain 15 - 20 ruutua tarroille, ja se riitti yhden asian kanssa. Lapsi oli 3 - 4 -vuotias. Ja tarratauluja käytettiin potalla käyntiin ja nukkumaan menoon vaihe kerrallaan. Eli kun oli todella jääräpäinen potalle menon vastustaja, niin ensin sai tarran aina siitä, kun ylipäätään suostui menemään potalle. Sitten seuraava taulukko oli sille, että meni käskystä potalle. Ja seuraava taulu sille, että meni itsenäisesti potalle. Ja aina yhdellä taululla oppi sen vaiheen mikä oli vuorossa.



Joten en usko, että ap:kaan tarvii välttämättä enempää kuin yhden taulun. Tai ehkä voisi olla ensin yksi taulu harjoitukseksi, missä olisi vaikka vain viisi ruutua, ja tarran saisi jo ihan vähäisestä suorituksesta, esim. alushousujen pukemisesta. Näin tarrakäytäntö tulisi tutuksi. Mutta sen jälkeen kun lapselle on systeemi selvä, niin voi olla että yhdellä taululla koko pukemisongelma tulee kuntoon.

Lapsellasi ei siis ole ongelmana itse pukeminen vaan ehkä joku muu: asenne, viitsiminen, toiminnan käynnistäminen/loppuunsaattaminen tai ehkä oikeasti se, että vaatteet todella hankaavat (kosketusyliherkkuus).



Palkinto ei siis tule pukemisesta vaan oikeasta asenteesta (=yrittämisestä). Rangaistus vain pahentaa tilannetta, etenkin, jos taustalla olisikin esim. kosketusyliherkkyys (en siis tarkoita, että tätä tulisi ensimmäisenä epäillä).

Tarrataulu on oikein mainio tapa kannustaa lasta selviämään ko "haasteesta". Sitä vaan lisäisi edelliin, että mielestäni palkinto ei tarvitsisi olla mikään tavara tms vaan ihan joku todella mukava tekeminen yhdessä äidin kanssa tai pääsy mummolaa tai jokin minkä tiedät todella motivoivan lastasi (isan kanssa uimaan jne).

Lisäksi voisi ottaa kehumisen aina kun homma hoituu. Voi vaikka isälle sanoa illalla, että "tänäänpä X sai vaatteet tosi hienosti päälle ja olin niin iloinne kun ennätimme kerhoon ajoissa. Minulle tuli NIIN hyvä mieli tästä aamusta". Voi kehaista lasta muidenkin ihmisten kuullen, kuinka X:llä on tällainen oppimisen paikka, haaste ja hän on niin hienosti alkanut sitä harjoittelemaan ja onnistunutkin jo tosi hienosti monta kertaa.

Aina siis mielummin kehutaan onnistumisista ja ohitetaan (jos vaan mahdollista) epäonnistumiset.

Pehmeä voitaa aina kovan :)

paljon tuntuaisti yliherkkyyksiä(adhd/asperger).Pukeminen on ollut vauvasta lähtien yhtä helv...Ainut keino millä päästiin eteenpäin oli se,että pojalle tuli ikää lisää.Toinen asia se,että hommattiin oikeanlaiset vatteet mitkä lapsi pystyi itse pukemaan ja mitkä "tuntui"lapsen päällä hyvältä,niin suostui ne sitten myös päälleen pukemaan.Pienempänä hyppi sisällä ilman vaatteita mielellään.

Ja edelleenkin pukeminen kestää,että lähtöihin saa varata aikaa ja tämä erityinen laitetaan pukemaan hyvissä ajoin enne muuta porukkaa,että ehtii vaatteensa saada ajoissa päälle.

Missään nimessä ei rangaistus taulukkoa käyttöön.Tästä ei tule lapselle kuin hallaa.Ennemmin se palkitsemis systeemi.Kannattaa keskustella lapsen kanssa mikä pukemisessa mättää....