LOKAKUUN PÄIVÄNSÄTEET********
Tervehdys pitkästä aikaa! Jotenkin vähänlaisesti ehtinyt pyöriä täällä netissä, vauvan kanssa niin mukavan intensiivistä oleilua ollut tämä 4,5kk. Lueskelin tuossa edellisen ketjun kuulumiset, mutta ajattelin aloittaa uutta, kun oli kasvanut niin monisivuiseksi.
Meillä siis Aino nyt n 4,5kk (synt.13.10), viime neuvolakäynnillä 64,5cm ja 7,2kg, syö rintamaitoa, korviketta, velliä ja eilen ekaa kertaa perunaa! Hassut ilmeet oli kyllä! :D Vauva on ollut tosi terve ja varsinkin aluksi nukkui hyvin, nyt huonommin... Tuttia joutuu laittamaan suuhun pahimmillaan tunnin välein!!!! Yöllä ei niin usein syö kuitenkaan, 1-2 kertaa. Onko vinkkejä tuohon tuttirumbaan?
Meillä mies osallistuu hyvin vauvan kanssa olemiseen, aina kun on kotona... Mutta harrastaa niin paljon, että olen aika paljon viikolla kahdestaan Ainon kanssa. Olen kyllä itsekin päässyt käymään jo jumpassa, aloitin pilateksella, mikä on hyvä lantionpohja- ja syvien vatsalihasten kannalta. Nyt olen jo käynyt muokkauksessa jne. Mutta painoa edelleen n 7kg jäljellä, ainakin lähtöpainoon, mutta mun puolesta voisi tippua hyvin vielä 12 kiloa.
Olipa kiva lueskella kuulumisia, "kateellisena" hyvin nukkuvien vanhemmille ja sympatisoiden huonoihoisille ja allergiavauvoille. Aika monet vauvoista taitavat jo kääntyä? Meillä ei vielä, vahingossa pari kertaa pyörähtänyt, mutta istumaan pönkää kovasti. Ei halua sylissä makoilla yhtään, vaan istumaan pitää päästä. Missä vaiheessa vauvoja voi alkaa pitää istuma-asennossa? Vai voiko silloin, jos menee siihen itse?
Hyviä hiihtoloma-viikkoja kaikille, osalla takana, osalla edessä, ja paljon aurinkoa! Kohta se kevät ja kesä sieltä tulee!
Saneline ja Aino
Kommentit (96)
Molemmilla lapsilla nyt RS-viruksen aiheuttama "flunssa" voitonpuolella. Esikoinen selvisi kotihoidolla, mutta 6kk tyttösen kanssa käytiin usein hengittelemässä spiraa ja happea. Kotihoidolla muuten imetty räkää ja sumutettu nenää, sekä höyryhengitelty niin että on saanut syötyä, nyt molemmilla tauti on taittunut kohti parempaa ja ke illan jälkeen ei olla lääkärillä käyty. Molemmilla jälkitautina silloin todettiin vielä korvatulehdus, kiva pääsiäinen oli - itkua ja huutoa ja nuhaneniä:(
Muuten meillä menee ihanasta tyttö on kova ryömijä ja menee mihin vaan veljensä perässä. Edelleen aurinkoinen ja hyväntuulinen itsensä, jos vaan saisi terveenä olla.... Täällä vaan odotellaan kesää ja kirmataan pihalle heti kun saadaan porukka kuntoon.
Meillä molemmat lapset menevät kunnalliseen ruotsinkieliseen päiväkotiin tammikuussa 2010, siihen asti mennään mummojen ja lyhennetyn työviikon voimin. Olen paiskinut hommia oikein urakalla, kiitos tämän laman, lapset ovat olleet mummin kanssa ja isi on auttanut myös hurjasti.
Hyvää kevättä kaikille ja pysykää terveet terveenä!
Rouvaii ja typy 6kk, sekä esikko 1v 10kk
Ollaan tässä jonkin aikaa katseltu isompaa asuntoa, ja nyt sitten sellainen löytyikin. Muutto siis edessä toukokuun loppuun mennessä. Huh, hirvittää jo etukäteen. Onneksi asunto on jo nyt suunnilleen tyhjillään, joten päästään pikkuhiljaa roudaamaan tavaroita. Pientä maalausta/tapetointia meinattiin tehdä, ei onneksi isompia remontteja tarvita. Paitse kylppäriin sitten kun saadaan yksi vanhempi laina maksettua muutaman vuoden kuluttua.
Ihmeen terveenä ollaan oltu koko porukka, pientä nuhaa tms lukuunottamatta ei mitään ongelmaa. Toivottavasti ei aletakaan sairastella. Itselleni ei kovin helposti tulekaan mitkään taudit ja varmaan vielä maidon mukana menee vasta-aineet.
Meillä on neuvola vasta toukokuun puolella, puolivuotispäivääkin päästään juhlimaan vasta ensi viikolla. Varmaan korkeintaan 7kg painoa nyt, pikkuinen hoikahko tytsi meillä. Ryömintä ei ole vielä hallussa, tällä hetkellä lähinnä punnerrellaan ja liu'utaan taaksepäin. Satunnaisesti puolivahingossa kääntyy vatsalta selälleen. Koirien kanssa tyttö on alkanut seurustelemaan enemmän ja enemmän. Ihanasti suhtautuvat vauvaan, pusuja satelee välillä vähän liiankin kanssa.
Meillä on suunniteltu, että mies pitää isäkuukauden, minkä päätteeksi neiti menee hoitoon. Perhepäivähoitopaikkaa ollaan aikeissa hakea, se on mielestäni alle vuoden ikäiselle paras hoitomuoto jos kotihoito ei onnistu. Eikä se ihan taloudellisista syistä nyt tule onnistumaan ellei lottovoittoa tipahda. Eikä meillä ole sellaisia sukulaisia/tuttuja, jotka pystyisivät auttamaan hoidossa.
Pitää mennä, sen verran vaativaa rutinaa kuuluu leikkimatolta.
Neuvola takana ja heti alkuun poitsun strategiset mitat: pituus 67cm ja paino 8,5kg! Eli hieman lyhyt jämäkkä ukkeli on meillä :) Pituutta pitää vähän seurata kun on hieman alakanttiin, mutta paino reilusti plussan puolella. Ja kyllähän se ruoka maistuukin, soseita kun poika saa niin kuuluu vaan tyytyväistä mmm-ääntä :) ja isompia annoksia saa kuulemma antaa, kuin mitä olen varovaisesti nyt antanut. Ja lihaa ja viljaakin saa jo masitella! Aika hurjaa, ei kiinteitä syövä kylä tunnu enää niin vauvalta vaikka imetänkin vielä.... Mutta vietetäänhän meilläkin parin päivän kuluttua puolivuotis-synttäreitä!
Katyez: onnea asunnon löytymiseen! Muutossa on aina kova urakka, mutta kyllä sitten on hyvä olla kun vaan ehtii asettua uuten kotiin :) mites iso asunto teille nyt tulee sitten?
Meilläkin isä pitää isäkuukauden kesällä, saas nähdä mitä minä keksin silloin tekemistä ;) Ajattelin olla kotona vielä syksyn ainakin, keväällä sitten katsotaan jäänkö minä vai isukki kotiin pojan kanssa. Ja varmaan mene sitten hoitoon ensi vuoden syksyllä, niin ollaan ainakin tällä hetkellä ajateltu, saa sitten nähdä onko päiväkoti vai mikä se oikea paikka meille...
Tanni: kiva kuulla että teilläkin voidaan hyvin! Kuulostaa siltä, että teilläkin ollut sama tutkimusrumba kuin meilläkin. Meidänkin pojasta tehtiin lähete lastenkirurgille tähystysarviota varten, toivotaan nyt ettei sinne tarvitsekaan mennä.
Toivottavasti flunssat ja muut ikävyydet ovat kaikilla hellittäneet!
Aurinkoiset terveiset,
Sabriina ja poika ihan just 6kk
Sabriina, se uusi asunto on 4h+k, reilu 10 m2 tätä nykyistä isompi. Lähinnä siinä on yhden pienen lisähuoneen (=vauvan huoneen) lisäksi se, että on paljon paremman mallinen. Tämä nykyinen on jotenkin niin sokkeloinen ja jotenkin hölmösti käytetty neliöt, vapaa lattiapinta-ala puuttuu kokonaan. Plus tietty yleinen epäjärjestys ja se, että on ihan liikaa tavaraa... Ja ne koirat.
Mukava kuulla, että verikakkavaivat alkaa olla jo ohi teillä ja tannilla. Meidän tytöllähän aikanaan syy ei ikinä selvinnyt, mutta väliäkös sillä kun ongelmaa ei sen koommin ole ollut. Meillä oli aika tähystykseen, mutta peruin sen.
Mukavaa loppuviikkoa kaikille!
meillä alkoi veriuloste uudelleen. Eli pysyi vähän yli viikon kokonaan pois ja nyt on taas n. viikon ollut lähes joka kakkavaipassa. No, lääkäri käski puhelimessa seurata 3-4 viikkoa ja sit palata asiaan jos jatkuu . Täytyy ottaa kai yhteyttä sitten kun ei ollutkaan ohimenevä vaiva.
Terve!!!
Kesä on jo ovella!!! Tänäänkin tänne etelä-suomeen luvattu 20 astetta, ihanaaaaaaa!!!
Meillä myös muutto edessä! En voi sietää muuttamista tai varsinkaan sitä pakkaamista. Ja nyt ei varmaan pakkaamisesta tule yhtään mitään tuon vauvelin kanssa.... Mies onneksi lupasi ottaa viikon vapaata töistä, että saadaan pakattua. Muutamme jo tai ainakin yritetään muuttaa toukokuun puolessa välissä. Pääsemme muuttamaan ihan uuteen taloon (valm. 02/09), ei tarvii paljon remppoja tehdä! Omakin asunto meni kaupaksi alle kuukaudessa!
Meillä Veralle on nyt tullut ikenestä läpi alas ainakin yksi hammas. Lusikka kivasti aina osuu siihen, kun Vera syö. Vielä eivät ole ihan täysimittaiset hampaat. Vera myös ryömii ja kovasti harjoittelee edelleen konttaamista. Välillä jopa saa siirrettyä käsiäkin vähän eteenpäin. Hän myös istuu usein toisella kädellä tueten itseään. Menee jo laatikoille jotka ovat hänen tasollaan ja availee niitä!
Yöllä edelleen syödään kerran 3-4 aikaan. Päätin, että nyt kun muutamme niin siirrän tytön omaan huoneeseen nukkumaan ja yritän päästä tuosta yhdestä yösyömisestä eroon. Välillä tuntuu, että tyttö heräisi yöllä jo siihen että minä käännän kylkeä. Jos vaikka nukkuisi rauhallisemmin omassa huoneessa.
Päiväunia nukutaan edelleen ainakin kolmet. Ajat ovat mitä sattuu puolesta tunnista max. kahteen. Illalla mennään nukkumaan 19-20 ja nukahtaa puolessa tunnissa itsekseen. Välillä käännetään konttausasennosta selälleen tai laitetaan tuttia muutaman kerran. Yöllä nukkuu ihan kiitettävästi. Herää 1-5krt.
Meillä on vaunuista otettu jo koppa pois. Makuupussi on siinä ratasosassa. Vaunut on siis rattaina jos ollaan ulkona ja Vera viihtyy hereillä. Tykkää kattella maisemia rattaista. Ostimme myös ihanat pinkit matkarattaat ja niitä ollaan muutaman kerran testattu. Kätevät tuolla kaupoilla ja yhdellä kädellä saa kasaan autoon. Ja vie huomattavasti vähemmän tilaa kun vaunut ja nyt koirakin mahtuu kyytiin.
Eli eipä ihmeitä meille kuuluu. Kovaa kehitystä joka päivä!!
Aurinkoista päivää kaikille!!
Tarita ja Vera 6,5kk
voi tanni, todella ikävä kuulla että teillä verikakat palasivat! voin todella kuvitella, miltä susta tuntuu :( toivottavasti nyt nopeasti taas helpottaisi, tai sitten että saisitte jotain selvyyttä asiaan pian. tuo 3-4 viikon odottelu kuulostaa aika kurjalta...
me käytiin pojan kanssa kontrollikäynnillä lastenlääkärillä verikakka-asioiden tiimoilta, meillä on onneksi pysynyt kakka verettömänä :) muuten meni lääkärissä käynti hyvin, mutta odotushuoneessa istuttiin lähes puolitoista tuntia odottamassa... alkoi kyllä poika vähän hermostumaan. hemoglobiini oli vielä viime labroissa alhainen joten se vielä katsottiin tänään, toivottavasti olis lähtenyt jo nousuun. täytyy kai pikkumiehelle alkaa syöttämään lihaa että sais vähän enemmän rautaa :) muuten meillä kyllä kaikki hyvin tällä hetkellä.
taritan tytsy onkin liikkuvaa sorttia! meidän poika liikkuu käsipelillä eteenpäin ja harjoittelee kovasti konttausasentoa mutta sitten hermostuu kun ei ihan tajua että mitäs sitten pitäis tehdä :) menee vähän vielä yli ymmärryksen pikkuisella...
tällaista tällä kertaa :) aurinkoista ja hauskaa vappua kaikille!
sabriina ja poika 6kk
Nyt on taas vähän yli viikko olleet pois ja toivottavasti pysyvätkin ettei tarvii ottaa lääkäriin yhteyttä lainkaan.
Meillä eka hammas puski alaikenestä läpi ja toista pukkaa joten aika huonosti nukuttu on. Lisäksi oon raskaana ja voin todella pahoin joten välillä on ollut tosi vaikeaa....
Meillä ei vielä nousta konttausasentoon. UHä peruutetaan tai pyöritään navan ympäri. Isommat sisarukset eivät haluakaan poikaa liikkeelle kun tulee ja pilaa leikit....
Mutta täytyy mennä, kutsuhuuto...
Onneksi olkoon tanni (vai saako onnitella). Varmasti aikamoista hulabaloota. Aika huisilta tuntuisi jos oma masu olisi taas kasvamassa. Mulle laitettiin just hormonikierukka, joten ei taida sellaista olla tiedossakaan. Välillä kyllä on vauvamasua ikävä... ainakin vähän...
Aika samanlaista on meilläkin liikkuminen, peruutusta ja navan ympäri pyörimistä. Istuminen sujuu jo jotenkin, myös syöttötuolissa.
Tavallaan hyvä, ettei tyttö tuolla uudessa kodissa remontin keskullä vielä maalipurkkeihin kiipeile tai mitään. Kamalasti hommaa pohjatöissä onkin, vaikkei mitään seinien+katon maalausta kummempaa meinata tehdä. Tänäänkin mennään tytön kanssa koirien lenkityksen jälkeen taas jatkamaan tapetin repimistä, seinien pesua, kittausta ym.
Ihana ilma ulkona, täytyykin mennä heti sinne koirapuistoon. Mukavaa tiistaipäivää kaikille!
Moi,
Ensimmäiseksi onnittelut Tannille raskauden johdosta!!! Itse en moiseen enää ryhdy. Meillä on lapsiluku täynnä!
Eli siis neuvolassa kävimme pitkästä aikaa. Mitat oli 69,5cm ja noin 7530g.
Veralle on ilmestynyt iholle aika paljon allergiaan viittavia länttejä. Olen rasvannut niitä nyt kortisonilla 0,5%, ja ovat jo vähän paremmat. Neuvolassa oltiin sitä mieltä, että parempi viedä lasten/ihotauti lääkärille. Epäili heti jotain ruoka-ainetta, joka aiheuttaa allergiaa. Se mikä ruoka se olisi, niin ei ole mitään hajua... Vera myös raapii itseään paljon, kun vaatteet otetaan pois, joten iho myös kutisee. No pitää varata aikaa lääkärille sitten tuolla Helsingin puolella (muutamme 16.5. takasin Helsinkiin).
Vera oppi nyt vihdoin konttaamaan. Muutamaa päivää ennen vappua otti ekat konttausaskeleet. Ensin meno oli aika haparoivaa, mutta nyt menee jo kun vanha tekijä. Istuu myös jo aika hyvin, kun hänet lattialle istumaan laittaa. Vaunuista myös saa itsensä istuma-asentoon...
No eiköhän tässä tullut tärkeimmät! Vähän on laiskanpuoleista tämä kirjoittaminen lokakuisilla tällä hetkellä!! Tulkaas kaikki kertomaan kuulumisia!
Tarita ja Vera
Itsellä ikävä vauvamasua mutta ei sitä kauheaa ja rajua pahoinvointia joka minulla on ollut joka raskaudessa. Meille tuskin enää vauvaa tulee, mieli hieman haikea kun Iidakin alkaa olla jo iso neiti, ei kyllä kooltaan mutta taidoiltaan.
Ensi viikolla on 8kk neuvola, sitten tarkempia mittoja mutta 62cm vaatteet mahtuvat vieläkin hyvin.
Meillä neiti ryömii, melkein konttaa, nousee itse istumaan ja uusin taito on kavuta joka paikkaan seisomaan. Alastulo ei vielä onnistu, siinä saakin olla kokoajan vieressä vahtimassa. Kopsuja sattuu jatkuvasti ja yksi aamu putosi meidän sängystä kun oli hiljaa herännyt., onneksi ei kuinkaan käynyt.
Ruokia Iida vaihtelevasti syö, imetän vielä, öisinkin meillä tissutellaan 1-5 krt /yö. Iidalla on korvikepohjaisista puuroista tullut poskiin ihottumaa ja oksentaa puurot. Nyt kun olen itse jäätelöä syönyt niin Iidalle tulee vähän imetyksen jälkeen poskiin ihottumaa ja ripuloi, onneksi ensi viikolla on lääkärineuvola.
Nyt on neidillä taas pientä lämpöä ja nuhaa, toinen hammas on juuri puhkeamassa, toivottavasti siitä johtuvaa. Nyt ei sairasteluja kaivattaisi, lähdemme Kreetalle kahdeksi viikoksi helatorstaina.
Nyt kuuluu pihalta huutoa, aurinkoista loppuviikkoa!
Juu, saa onnitella, vaikka aika puskista tämä raskaus tulikin...miä oon aina raskautunut aikaisintaan ½ vuotta yrityksen aloittamisesta ja ekaa yritettiin vuosi. Niinpä oli iaka ihme että tää tapahtui noin vaan naks. Meillä siis hulinaa riittää, kun tulokas on viides (ja VIIMEINEN), mulle tehdään sektio joten samalla teetän sterilisaation. Muille ei oo kerrottu kuin vanhimmalle muksulle (11v poika) jonka kommentti olikin että "muutan pois kotoa". Oli pakko kertoa kun oksennan useita kertoja päivässä. (8- ja 6-vuotiaille on riittänyt selityksesksi vaan että on paha olo). Lisäksi olin juuri ehtinyt töihin ilmoittaa että tulen ja hain hoitopaikkojakin...Saisihan tuon lain mukaan vielä perua mutta meen nyt töihin elokuussa (tai itse asiassa virallinen 1.työpäiväni on 1.6. mutta koska oon ope, palaan töihin kun koulut elokuussa alkaa). Siis vajaaksi neljäksi kuukaudeksi. La joulukuun puolivälissä ja ikäeroa tulee 1v2kk.
Meillä myös tissutellaan vielä öisin. Neuvolassa olivat sitä mieltä että voisi yrittää luopua, mutta viime yönä ainakin tutilla ei rauhoituttu millään. Vielä ei meillä kontata eikä eteenpäin ryömitä, peruutus yhä in.
Nyt on ne veriulosteet pysyneet poissa ja periaatteessa kaikkea ruokaa on maistettu. Viljoista tosin kokeiltu vasta kauraa ja ruista. Ja kananmuna myös kokeilematta.
Mutta nyt täytyy mennä. Kirjoitelkaahan muutkin.
Tanni
Onnea tannille uudesta raskaudesta. Meilläkin ois toiveita toiseen lapseen, mutta yritystä ei vielä ole aloitettu koska kuukautiset on mulla edelleen pois. Miten muilla, onko alkaneet jos osittain vielä imetätte?
Poika täytti jo seitsemän kuukautta, mutta vielä täällä ei ryömitä. Kovasti kurkotellaan mahallaan leluja edestä ja pyllyä nostetaan korkealle, mutta eteenpäin ei kulje. Istuminen onnistuu jo tosi hyvin lattialla, mutta heijasteita sivuille ei tule. Jos kupsahtaa tyynylle niin siitä mennään sitten mahalleen ja jatketaan näin, ei siis osaa punnertaa takaisin alkuasentoon.
Miten muilla raskauskilot, joko ootte sulatelleet ne pois? Mulla tippui hieman alle lähtölukemien imetyksen johdosta, mutta nyt uhkaavasti yrittää nousta kun tulee ravattua tuolla kaapilla pitkin päivää ja makia maistuu vähän turhankin hyvin :(
Vähänlaisesti tuntuu olevan meillä asiaa :)
Meilläkin alkaa olla jo konttausasentoharjoituksia, mutta eteenpäin ei vielä liikuskella ryömimälläköön. Pientä hivuttautumista kyllä tapahtuu, ja tietysti peruutusta. Mutta oppinee nopeasti kun joku kerta hoksaa. Istumisen kanssa sama juttu kuin kuuhullulla, eteenpäin pitää käsillä vastaan, mutta sivulle päin kupsahdellaan ja siitä mahalleen.
Raskauskilot on mulla karisseet ja suunnnilleen pysyneetkin poissa, mutta esim vatsanympäärykseen on joitain lisäsenttejä jäänyt. Nyt vielä hormonikierukan laiton jälkeen turvottelee, joten näytän välillä ihan raskaana olevalta. Lantionleveys ei tässä raskaudessa muuttunut, ekassa levisi silleen, ettei enää mitkään housut menneet jalkaan.
Meillä on neuvola vasta huomenna, tulen sitten päivittämään kuulumiset.
Ihan ensiksi onneksi olkoon Tanni raskaudesta! Nauratti kyllä tuo sun pojan kommentti asiasta :) On teillä komea lapsikatras! Toivottavasti jaksat pahoinvoinnin ja pikkuisen kanssa.
Meillä onkin ollut "kiinnostavat" viimeiset kolme viikkoa... hohhoijaa. Yöt olivat olleet jo jokin aika todella levottomat, sitten tuli pojalle kahden päivän kuume ja kaikki rytmit ym menivät ihan sekaisin. No, selitys tuli sitten seuraavalla viikolla eli pojalle puhkesi ensimmäinen hammas! Sitten iski kaamea flunssa joka ollut hirveän sitkeä ja tarttunut pojalle, minulle, miehelle ja mun vanhemmille... Ja sitten sai poitsu ensimmäisen korvatulehduksensa, poika parka. Ja vielä vappuna iski! Oli kyllä poika aika reppana, selvästi kipeä ja kävi kyllä todella sääliksi. Onneksi antibiootti auttoi aika nopeasti mutta sitten puhkesi vielä toinenkin hammas. Panadol ollut siis hyvä ystävä meillä :) Ja mies oli tietenkin juuri tähän aikaan työmatkalla. Itsellä siis vuosikymmenen räkätauti samalla päällä :) Ei paljon kyllä ehtinyt sairastamaan. Ja sitten mies tuli kotiin ja saman tien iski hänellekin flunssa... Ja sitten minä (ikuinen korvalapsi) sain myös korvatulehduksen. Eikä antibiootti minulla sitten tepsinyt, eli nyt olen toisella kuurilla ja korva niin tukossa että olen ihan puolikuuro... No, eiköhän tämä tästä nyt lähde rauhoittumaan.
Ainakin verikakat meillä edelleen pysyneet poissa! Siitä olen todella kiitollinen! Toivottavasti tannillakin pysyvät kaaaaukana. Minä ainakin vieläkin aina kakkavaippaa vaihtaessa jännitän että miltä se tavara siellä näyttää...
Neuvolamitat pari viikkoa sitten olivat 8,5kg ja 66cm. Pituutta vähän seurataan vielä kun on vähän alakanttiin, ei tosin vielä mitään hälyttävää onneksi. Hemoglobiini oli vielä veriulosteiden johdosta vähän matala eli vieläkin pitää kesäkuussa labrassa käydä. Muuten poika taas iloinen oma itsensä, ruokahalua riittää ja aikas isoja annoksia soseita ja puuroa syö! Ja vielä sitten maitoa enemmän tai vähemmän päälle. Meillä vielä syödään kerran yössä, toiveissa olisi että vähitellen jäisi yösyötöt pois mutta saa nähdä miten käy. Poika on aika levoton yöllä, huutelee unissaan välillä todella usein mutta useimmiten rauhoittuu kun tutin laittaa suuhun. Enpä tiedä mistä johtuu, välillä vaikuttaa olevan ilmavaivoja...
Konttaus ei ole meillä vielä lähtenyt käyntiin, vaikka harjoitus on kova. Muuten poika liikkuu kyllä kovasti, käsillä vetää eteenpäin ja tutkiskelee enemmän ja enemmän koko kämppää. Ollaan jo jouduttu laittamaan sähköjohtoja ja lehtipinoja piiloon... Poika istuu oikein jämäkästi ja tuntuu että suojaheijasteetkin ovat kehittymässä mutta aina on vielä jokin suoja sivuilla ja takana kun istuu. Poitsu ei kyllä vielä pääse itse ylös istumaan mutta lähellä on sekin. Ja seistä pitäisi saada koko ajan!
Kuukautisista joku kysysi... Minulla ei ole näkynyt eikä kuulunut vielä, mutta imetyshän meillä jatkuu vielä vaikka onkin vähentynyt. Raskauskilot minulla lähtivät todella nopeasti, varmaas kuukaudessa tai kahdessa. Kaiken kaikkiaan minulla nousi paino raskauden aikana noin 10kg, laitokselle jäi noin kuusi. Nyt painan itse asiassa pari-kolme kiloa vähemmän kuin ennen raskautta, vaikka mielestäni syön kyllä hyvin ja herkuttelen vähän liiankin hyvin. Taitaa tuo imetys viedä aika aljon energiaa minulla.
No niin, tulipa taas pitkä sepustus, jaksoikohan joku lukea... Ainakin oli kiva lukea teidän muiden kuulumisia!
Terveisin,
Sabriina ja poika
En ole pitkään aikaan tänne krjoitellut, lueskellut kyllä ahkerasti. Varmaankin viimeksi silloin raskausaikana tuli tänne kirjoitettua..mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)
Äkkiä se aika on kyllä mennyt. Kauheaa ajatella, että äippälomaa on jäljellä enää vajaa kolme kuukautta :( Itsellä ei ole työpaikkaa tällähetkellä, joten pitäisi alkaa katsella sitäkin. Jos ei tärppää niin jään kyllä mielellään kotiin. Ainut vaan, että rahan kanssa tulee tekemään tiukkaa. Ajattelin jäädä suoraa työttömäksi niin saa edes vähän parempaa rahaa kuin hoitovapaalla. Mites teillä muilla, menettekö töihin vai jäättekö hoitovapaalle? Jääkö jollakin meis hoitamaan lasta? Meillä se ei olisi mahdollista, koska mieheni on yksityisyrittäjä ja pakko siis olla töissä.
6 kk neuvola mitat oli 65,5 cm ja 7420 g. Hyvin oli kasvanut ja kehittynyt! Eilen eevi sitten päätti lähteä konttimaan..tuosta vaan!!Ja nyt sitten heti tekemässä pahuuksiaan laatikoilla :) Meillä Eevi onneksi pysynyt suhkoht terveenä, yhden korvatulehduksen ja silmätulehduksen sairastanut.
Viime viikolla oltiin sairaalassa aivosähkökäyrässä, koska Eevillä oli syntymän jälkeen sellaisia epämääräisiä nykinöitä ja hänellä epäiltiin epilepsiaa. Onneksi nykinät loppuivat eikä lääkitystäkään sitten enää jatkettu. Nyt oli sitten komas (ja toivottavasti viimeinen) EEG ja tulokset saadaan maanantaina. Rauhallisin mielin olen ollut, koska mitään kohtauksia ei Eevillä ole näkynyt. Toisaalta kyllä sitä aina välillä ajattelee, että mitä jos sieltä löytyykin jotain. Epilepsia kuulemma yleisimmin puhkeaa lapsilla juuri tässä iässä. Noh, toivottavasti siellä on kaikki hyvin!
Täällä oli joku raskaanakin, onnea valtavasti! Itsellä tuntuu, että kaikki ympärillä on raskaana. Meidän synnytysvalmennusryhmästäkin on jo kaksi uudestaan raskaana. Välillä sitä itsekkin haaveilee uudesta vauvasta, mutta pitäisi saada ensin työpaikka, koska äitiyspäivärahani on nytkin niin huono, että tiukkaa tekee. Iysellä raskaus ja synnytys meni niin helposti, että sen puolesta voisin haluta raskaaksi vaikka heti.
Mitenkäs teillä muutes vietettiin äitienpäivää?Oliko monille ensimmäinen?itselleni se oli eka äitienpäivä ja sain mieheltä ihanat lahjat :) Kahvitkin oli keitetty aamulla. Kyllä sitä on vain hienoa olla äiti!!
Girlieblue ja Eevi
Pikkuinen sirpukka neiti on, pituutta 66cm ja painoa 6,9kg.
Ryömii, melkein konttaa, nousee seisomaan, istuu tuetta.
Suussa kaksi hammasta =o)
Neidille tulevan ihottuman ja vihreän ripulin vuoksi aloitan maidottoman dieetin,
Yritän kirjoitella myöhemmin lisää, nyt pitää tavaroita kasailla, reissu lähestyy ja paniikki kasvaa..
Tein eilen raskaustesin kun on jo tovin etonut ja pönäkkä plussahan sieltä pompsahti. Tänään kävin uä:ssä tsekkaamassa tilanteen kun ei hedelmöitysajankohdasta tietoakaan. La on nyt 23.12 ja viikkoja 8, meille on tulossa siis kolmas lapsi 2,5v sisään. Itse en ole vielä sokista selvinnyt, mies on innoissaan ja ihana lääkäri sai minuun uskoa valettua.
Meidän tyttö on ihana ja voi hyvin! 8kk neuvolaa ja omaa ekaa neuvolaa täytyy soitella huomenna. Meillä noustaan portaita, ryömitään, noustaan pystyyn jne. 8kk neuvolasta lähetettä allergiasairaalaan täytyy ruinata, sillä meillä atooppinen iho ei enää kotikonstein tainnu.
Rouvaii ja mupelot, sekä pähkinä (rv8+0)
Onneksi olkoon myös rouvaiille raskaudesta! Ja ihan jouluvauva vielä! Tässähän pamahtaa kohta vauvakuume itsellekin... :)
Tervetuloa uusille, mukavaa jos saadaan lisää porukkaa meidän ketjuun!
Ajattelin vähän kysäistä teiltä semmoista, että miten teidän pikkuiset nukkuvat päivällä/yöllä? Kun välillä tuntuu että meidän pienokainen ehkä nukkuu aika paljon, etenkin päivisin... Meidän poika nukkuu vielä kolmet päikkärit, noin 2 kertaa 1,5h ja sitten vielä illalla lyhyemmät tirsat, noin 30-45min. Kerralla jaksaa olla hereillä noin 2-3 tuntia. Illalla menee nukkumaan puoli yhdeksän maissa ja heräilee kuuden aikaan aamulla. Ja yöt ovat välillä vähän levottomat, huutoa tulee välillä enemmän ja välillä vähemmän, yleensä tutilla rahoittuu. Ja kerran yössä imetän.
Että tällaista tässä mietin, kiitos jos jaksatte vastata! :)
Terveisin,
Sabriina ja poika 6,5kk
Meilläkin ollaan rampattu lääkärissä veriuloste-asioiden takia ja nyt näyttää kuten Sabriinalla lupaavalle; viikon verran on kakka tullut päivittäin ja ilman verta!! Meiltäkin otettiin kymmeniä verikokeita,, ulostenäytteitä. ultrattiin ja seuraava vaihe olis ollut mennä 150km:n päähän yliopistoll. sairaalaan tähystykseen. Onneksi sinne ei jouduttu. Nyt toivotaan että veret pysyy poissa!!
Meillä on koko perhe paininut hirmuisen flunssan kourissa ja pieninkään ei ole siltä välttynyt. Eli yskää, räkää ja kuumetta. Tälläkin hetkellä vanhimmalla (10v) ja nuorimmalla (6kk) armoton räkätauti. Toiseksi nuorin (5v) sairasti myös mahataudin joka kumma kyllä ei tarttunut toisiin. Kesää odotan ja toivon että sen mukana flunssat väistyisi. Tuo nuha on kamalinta kun ei onnistu tutin imu eikä syöminen ja yöt on tosi rikkonaisia. Viime yönäkin on enemmän valvottu kuin nukuttu....sairaalahoitoon onneksi vielä ei olla jouduttu.
Meillä syödään 3 soseateriaa pvässä, mutta puuroja en oo vielä alkanut. pitäisi aloittaa mutta haluisin ensin tuosta räkätaudista eroon.
Meillä oltiin 6kk neuvolassa 73,5cm ja painoa 9570 g. Aikamoinen jässikkä.
Minun piti jo hakea hoitopaikkaakin kun olen elokuun puolessavälin jo menossa töihin. Pakkorako kun lainat painaa päälle. Onhan tuo kymmenkuinen aika pieni menemään hoitoon, mutta meillä on isommatkin menneet jo samoihin aikoihin ja ihan kunnon kansalaisia noista on kasvamassa. Taitaa olla isompi suru puserossa äidillä kuin lapsilla. Mutta onneksi tuo hetki ei ole ihan just nyt kuiteskaan joten nautitaan nyt kun voidaan!!
Mukavaa kevään osotusta kaikille!
Tanni ja poika 6kk ja risat