LOKAKUUN PÄIVÄNSÄTEET********
Tervehdys pitkästä aikaa! Jotenkin vähänlaisesti ehtinyt pyöriä täällä netissä, vauvan kanssa niin mukavan intensiivistä oleilua ollut tämä 4,5kk. Lueskelin tuossa edellisen ketjun kuulumiset, mutta ajattelin aloittaa uutta, kun oli kasvanut niin monisivuiseksi.
Meillä siis Aino nyt n 4,5kk (synt.13.10), viime neuvolakäynnillä 64,5cm ja 7,2kg, syö rintamaitoa, korviketta, velliä ja eilen ekaa kertaa perunaa! Hassut ilmeet oli kyllä! :D Vauva on ollut tosi terve ja varsinkin aluksi nukkui hyvin, nyt huonommin... Tuttia joutuu laittamaan suuhun pahimmillaan tunnin välein!!!! Yöllä ei niin usein syö kuitenkaan, 1-2 kertaa. Onko vinkkejä tuohon tuttirumbaan?
Meillä mies osallistuu hyvin vauvan kanssa olemiseen, aina kun on kotona... Mutta harrastaa niin paljon, että olen aika paljon viikolla kahdestaan Ainon kanssa. Olen kyllä itsekin päässyt käymään jo jumpassa, aloitin pilateksella, mikä on hyvä lantionpohja- ja syvien vatsalihasten kannalta. Nyt olen jo käynyt muokkauksessa jne. Mutta painoa edelleen n 7kg jäljellä, ainakin lähtöpainoon, mutta mun puolesta voisi tippua hyvin vielä 12 kiloa.
Olipa kiva lueskella kuulumisia, "kateellisena" hyvin nukkuvien vanhemmille ja sympatisoiden huonoihoisille ja allergiavauvoille. Aika monet vauvoista taitavat jo kääntyä? Meillä ei vielä, vahingossa pari kertaa pyörähtänyt, mutta istumaan pönkää kovasti. Ei halua sylissä makoilla yhtään, vaan istumaan pitää päästä. Missä vaiheessa vauvoja voi alkaa pitää istuma-asennossa? Vai voiko silloin, jos menee siihen itse?
Hyviä hiihtoloma-viikkoja kaikille, osalla takana, osalla edessä, ja paljon aurinkoa! Kohta se kevät ja kesä sieltä tulee!
Saneline ja Aino
Kommentit (96)
Laitan tässä nyt viestiä pitkästä aikaa, joskus odotusaikana osallistuin syyskuulaisten jutteluihin, mutta poitsulla ei ollut mikään kiire maailmaan, joten liityn nyt teidän seuraanne!
Meidän poitsu syntyi 9.10 ja 4kk neuvolassa mitat oli 67cm ja 7,2kg (syntyessä 53cm ja 3,7kg), meillä on menty osittaisimetyksellä toisesta viikosta alkaen ja nyt rintaraivareiden ja flunssan seurauksena poitsu on vähentänyt tissittelyä niin paljon että kohta se on loppu.. enää syö noin kerran pari päivässä..
Kiinteiden maisteleminen aloiteltiin jo 3,5 kk iässä ja poitsu tykkää!! :)
Pari viime yötä on mennyt huonosti, tunnin parin välein heräilty.. käytiin korvatkin tarkistuttamassa, mutta olivat ok..
Ikinä ei olla kuitenkaan koko yötä nukuttu, pisin pätkä on kuusi tuntia (ja tämä tapahtui kerran)..
Aika monet vauvoista taitavat jo kääntyä?
Meillä opittiin mahalleen kääntymään viikko sitten ja nyt ei muuta tehdäkään!!
Samalla unohtui taito kääntyä takasin selälleen, joten nyt sitten kiukutaan ja potkitaan mahallaan kun ei pääse liikkeelle..
Missä vaiheessa vauvoja voi alkaa pitää istuma-asennossa? Vai voiko silloin, jos menee siihen itse?
Meillä on pungettu istumaan kanssa jo kauan.. lääkäri sanoi että tuettuna on ok, jos itse vauva tuntuu haluavan istua.. Ja näkeehän sitä niin maailman ja lelut ihan uudella tavalla! :)
Ai niin siitä miehen osallistumisesta, meillä kyllä hoitaa hyvin kun oon poissa, mut silloin kun ollaan kotona niin tuntuu, et mies vaan leikkii pojan kanssa (ja hyvähän sekin on! ), mutta mulle jää kaikki "hanttihommat"..
Olen suunnittelemassa kestoilun aloittamista/testailua kun on kakkailu hieman vähentynyt.. onko kellään vinkkejä hyviksi kuorivaipoiksi+sisävaipoiksi? Noilla äitiyspakkauksen ImseVimseillä aattelin aloitella..
Mukavaa kevään odotusta kaikille! :D
Piti heti tulla kertomaan, että nyt meidänkin pikkuneiti on hoksannut kääntymisen! Kädet ei vielä ihan silleen mene, kuin pitäisi, alakäsi jää alle, muttei oikeaoppiseen kierähdykseen varmaan enää kauaa mene. Ikää nyt tytöllä 4 päivää vaille 4 kk.
Kestoista: Meillä käytettiin niitä äp:n imse vimsejä alkuun, mutta nyt tuntuu ettei ilman lisäimuja riitä näille pissamäärille. Olen viime aikoina tykännyt käyttää Popoliineja, meillä on niitä muutama aio ja jokunen kuori+sisävaippa. Pienimmältä ja miellyttävimmältä tuntuva paketti vaikuttaisi tulevan fuzzi bunzeista, noita taskuvaippoja kun valmiiksi kasattuna mieskin osaa käyttää. Muuten jää välillä kuori laittamatta ja välillä on kuori ilman sisävaippaa ;) Öisin ja reissussa meillä on käytetty kertiksiä ihan helppouen takia.
kiitos paljon neuvosta, ajattelin tässä ihan varovasti aloitella.. Eräs lastentarvikeliikkeen omistaja sanoikin ihan osuvasti että on siitä yhdenkin keston käytöstä päivässä joku hyöty! 30 vaippaa kuussa..
Ja siitähän se yleensä sitten lähtee.. :)
Semmoinen tyhmä kysymys vielä.. jos käytän vaippaa, jossa tasku+imu ja haluan käyttää lisäimua, laitanko sen lisäimun "irralleen" vai tungenko taskuun.. :)
Ja teille tsemiä kääntymiseen! :)
Nyt se jo onnistuukin :) vaikka aika vaivalla näyttäisi pungertavan.
Itse olen tunkenut ne kaikki imut sinne taskuun. En kyllä ole yhtään varma onko oikea tapa...
Täytyy tässä ilouutinen teillekin kertoa, poitsulle on tulossa eka hammas!! :)
Ihmeteltiin kun pari viime yötä on ollut kovin katkonaisii, mut nyt syykin selvisi !!
vaikka aika hiljainen tämä lokakuun pino tuntuu olevan. Onkohan kaikki jossain Yahoo:ssa tms. eikä niinkään täällä vauva-palstalla..?
Meillekin tuli tuossa viikko sitten 4kk täyteen ja neuvolassa käytiin. Mitat ovat komeat 68,5cm ja 7770g! Pituus huitelee jossain yläkäyrän yläpuolella eikä tuo elopainokaan ihan mitätön ole :-)
68-senttisistä vaatteista ollaan jo osittain siirrytty 74-senttisiin ja tuntuu niin haikealta, kun vauva ei enää ole mikään pikkuruinen... Toisaalta tyttö on edelleen täysimetyksellä ja oikein tyytyväinen päivät sekä yöt, joten siinä mielessä meillä onneksi jatkuu hyvin läheinen symbioosi vielä toivottavasti sinne puoleen vuoteen asti.
Meillä vauva ei huoli tuttia eikä tuttipulloa laisinkaan ja aluksi stressasin kamalasti sitä etten pääse minnekään kuin muutamaksi tunniksi yksinään. Nyt huomaan kuinkan nopeasti kuukaudet ovat kuluneet enkä koe jääneeni yhtään mistään paitsi. Muutenkin tämän kolmannen vauvan kanssa on osannut nauttia joka hetkestä täysillä - toisin kuin esim. esikoisen kanssa jolloin mietin koko ajan onko tämä normaalia / miksi vauva tekee noin / pitäiskö sen osata jo kääntyä/istua/nousta seisomaan/kontata jne. jne.. Nyt otan vaan rennosti ja nautin ihanasta vauvasta!
Esikoisella oli juuri 6-vuotissynttärit ja haikeana mietin, että juurihan poika vasta syntyi! Ensi syksynä eskariin ja pikkulapsiaika jää vääjäämättä taakse. Ihan itkettää kun ajattelen asiaa... :-( (Lieneekö imetyshormoneilla jotain tekoa asiaan...) En olisi millään valmis päästämään poikaa vielä "suureen maailmaan" vaan haluaisin pitää hänet siipieni suojassa vielä kauan, kauan...
unohdin ihan vastata kysymykseen... Eli meillä mies hoitaa kyllä vauvaa tosi paljon aina iltaisin ja viikonloppuisin. Ei meillä lasketa kuka tekee mitäkin, mutta ruokkiminen on pelkästään minun vastuullani, niin isä on sitten luonnostaan muuten paljon enemmän vauvan kanssa. Tekee iltapesut ja vaihtaa kakkavaipat jne.
Olen myös erityisen ylpeä miehestäni, joka helposti hoitaa kaikki kolme lasta eikä stressaa ihan pienestä itkusta. Jos esim. olen jossain ilman vauvaa ja vauva herää unilta ennenaikaisesti vaikka vähän nälkäitkuisenakin, ei mies koskaan lähde soittelemaan perääni että tule jo. Antaa mun olla rauhassa sen minkä olen ja viihdyttää vauvaa jollain konstilla siihen saakka että "maitovarasto" saapuu kotiin. On helppoa kun tietää, että mies pärjää lasten kanssa ihan siinä missä minäkin.
Muuten vauva on kyllä alkanut todella paljon vierastaa vieraita aikuisia. Aloitti 3kk iässä jo. Lapsia ei yhtään eikä tuttuja aikuisia, mutta kaikkia muita. Sehän tosin on merkki vaan hyvästä kehityksestä, joten antaa vierastaa rauhassa :-) Saa olla turvassa tutussa sylissä.
Meillä tulee huomenna kaksi viikkoa täyteen tuosta erityiskorvikkeen aloituksesta. Aloitimme myös kortisonikuurin tuohon ihottumaan, kun se alkoi märkimään. Laitoimme ensin kolmena päivänä aamuin illoin ja nyt kolmena päivänä aamulla vain. Sen jälkeen täytyisi pitää vähintään kymmenen päivän tauko kortisonista ja rasvailla perusvoiteella.
No, eilen oli sitten ensimmäinen kortisoniton päivä ja ihottuma tuli heti takaisin. Ei yhtä pahana, mutta tulipahan kuitenkin ja tänään se on taas pahempi kuin eilen. Alan olla ihan epätoivoinen tämän tilanteen kanssa, mikä poikaamme oikein vaivaa? Olen pitänyt häntä puhtaana, kylvetetty kerran viikossa öljyn kanssa, rasvattu perusvoiteella aamuin illoin, vaihtanut puhtaita vaatteita ja lakanoita jatkuvasti, pesty kasvoja ja kaulaa päivittäin vedellä, olemme olleet kortisonikuurilla, antaneet pelkästään tuota erityismaitoa ja emme ole aloittaneet uusia kiinteitä ruokia. Silti tuo tulee takaisin. :( Seuraava neuvola on 13.3. ja se maitoaltistus keskuslastenneuvolassa on kun kutsutaan, toivottavasti kuitenkin pian. En tiedä mitä teen väärin... Käy niin sääliksi lasta, kun hän raapii päänsä verille melkein joka ilta, olen leikannut kynsiä melkein joka toinen päivä ja pitänyt myssyä päässä, ei auta. Itku kurkussa joka aamu hänen veristä päätään pesen ja hoidan.
Toivoisin niin, että se vika löytyisi ja pystyisin häntä auttamaan. Toivottavasti siellä altistuksessa he ovat sitten viisaampia.
No, päivä kerrallaan, eiköhän tämä tästä sitten joskus... Voikaa hyvin, kirjoittelen lisää sitten joskus myöhemmin! Ei ollut tarkoitus tartuttaa tätä alakuloa teihin, anteeksi, jos niin kävi! :)
Harmistunut Lillian
Hienosti oli meidän kirppu kasvanut! Painoa oli 5.9kg ja pituutta 62cm, pienihän tuo vieläkin on mutta kuudessa viikossa painoa oli kilo tullut!
Lillian: Kurjaa nuo iho-oireet, oletteko erikoislääkärillä käyneet? On kurjaa omaa lasta katsoa kun toisella on hankala olo. Voimia sinulle ja toivottavasti pääsette pian altistukseen!
Hyvää viikonloppua kaikille!
Moikka!
Joo hermo alkaa mennä, koska meidän neiti on päättänyt että enää ei nukuta päiväunia! Normaalisti nukkuu 3 päikkärit. Yleensä aina aamupäivällä 2-3h ja iltapäivällä vielä kahdet unet joista vikat on kyllä tyyliin 30min. Mutta ihan kunnon päikkäreitä on nukkunut näihin päiviin asti. Ja ainakin yhdet päikyt on melkein sen 3h!
No nyt melkein viikon ajan on tyttö nukkunut 4-5 päikkärit, pituudeltaan max 50min. Joinakin päivinä on jotkut päikkärit ollu 2h, mutta kutakuinkin todella lyhyitä. Laitan tämän taas niihin "tämä on taas joku vaihe" piikkiin ja siis todella toivon, että tämä todella on joku vaihe! Yöllä kuitenkin on taas viime aikoina hereillyt 2h välein. Tai eka pätkä on sen 3h ainakin 19.30-22.30, mutta joka ilta en itse viitsi ihan 19.30 mennä nukkumaan. Melkein kyllä aina painelen itse myös nukkumaan heti kun vauva on nukahtanut tai menen suoraan sänkyyn´, kun vauvan on saanut iltavellin. Mies onneksi hoitaa esikoisen iltatoimet joka ilta ja vie myös koiran iltapissalle.
Eli suoranaisesti ei päiväunien vähyys ole erityisesti vaikuttanut yöuniin... Alkaa taas itse olemaan väsynyt, kun joka yö heräillään usein. Yöllä syödään 2krt, ja onneksi nukahtaa heti uudestaan! Päivällä en saa nukutuksi. Äsken makasin sohvalla selvästi väsyneenä 30 min, mutta uni ei vaan tullut.
Mites muilla vauvat nukkuu päiväunia? Vaikuttaako yöuniin suotuisasti jos on nukkunut liian vähän päivällä? Voisi luulla, että mitä paremmin nukkuu päivällä sen paremmin nukkuu myös yöllä, mutta kaikkihan on yksilöitä.
Muutenkin, minusta tuntuu että meidän vauva ei olisi nyt ihan oma itsensä. Tuntuu, että kitisee koko ajan. Ei viihdy kauankaan itsekseen. Lattialle kun laitan hänet on hän salamana vatsalleen ja siitä sitten yrittää punertaa eteenpäin (tuloksetta) ja sitten pian alkaakin jo kitinä. Hereillä jaksaa olla 1-2h, jonka jälkeen on kiukkunen kun ampiainen jollei laita nukkumaan. Mutta tosiaan tuo päikyille laittokin on alkanut olla taidetta. Tyttö on selkeesti väsynyt, puen hänet huudon ja raivon kera vaunuihin, tyrkkään ulos ja sitten aletaankin virkeänä höpöttää. Saattaa höpöttää välillä 30min ennen kun nukahtaa ja tuossa välissä pitää joskus käydä kolmekin kertaa lykkimässä vaunuja, koska välillä sitten huutaa siellä.
Että tällästä valitusta tällä kertaa, anteeksi! Onneksi mun yh-viikko on ohi, mies tuli eilen siperiasta. Hauskaa viikonlopun jatkoa meille kaikille!! Ja tsemppiä teille jotka taistelette allergioiden kanssa!!!
Tarita ja Vera 4,5kk
spp: Emme ole käyneet erikoislääkärillä, odotamme kutsua sinne keskuslastenneuvolaan. Katsotaan nyt ensin, että kuinka viisaita he siellä ovat ja siitä tarvittaessa sitten eteenpäin... Iho on nyt yhtä kamala kuin ennen kortisoni-kuuriakin. :(
tarita: Voisiko Veralle tulla hampaita? Mielestäni se selittäisi tuon kitinän ja nukkumattomuuden. Kuolaako hän paljon, tai onko ikenet turvonneet tai punaiset? Mietin, että meidän Joelillekin on varmaan pian tulossa, kun hänelle nousi illalla kuume, joka kyllä laski heti supon ansiosta, eikä noussut enää takaisin. Ja muutenkin oli juuri tuollaista samanlaista, ei nukkunut missään kuin vartin kerrallaan ja ei maistunut ruoka, ei maito, eikä kiinteä. Ja äitini sanoi, että huomasi minulle tulleen hampaan, kun yht'äkkiä lusikkaan kilahti jokin :D Eli minulla ei ollut mitään tällaisia "oireita" ennen sitä. Toivottavasti menee pian ohitse, pärjäile!
Ihana ilma, mukavaa viikonloppua kaikille!
Lillian
Lillian+muut: Olen jo pitkään miettinyt, että varmaan Veralle hampaita on tulossa. On kuolanut jo kuukausitolkulla ihan käsittämättömiä määriä ja nyrkit suussa jatkuvasti. Puree myös puruleluja ja välillä myös minun sormia siis oikeen puree ikenillään. Suussa alhaalla paistaa valkoiset hampaat ikenien alla, mutta mielestäni ikenet eivät punoita tai pullota. Niitä kyllä selvästi kutittaa.
No eilisen valitukseni jälkeen jolloin tyttö oli nukkumassa, nukuui hän tietty heti sen 3h tai olisi nukkunut pidempäänkin, mutta herätin hänet 3h:n jälkeen. Vikat unet ole 16.16.30 ja voitte kuvitella mitä taiteilua ilta oli 19.30 asti. Yritin nukuttaa Veraa vielä sisälle vaunuihin-> tuloksetta! No 19.15 velli ja nukkumaan. Nukkui kai ihan kohtalaisesti, ei ainakaan herännyt 6 vaan 7.30.
Tulis nyt ne hampaat!!! Jos kitinä on sitä....
Tarita ja Vera
Vähän tulin kertomaan tuosta Joelin ihosta. Tosiaan, viime viikolla loppui se kortisoni-kuuri ja ihottuma tuli heti takaisin. Sunnuntaina se alkoi taas märkimään ja eilen Joel oli niin itkuinen, oikein huusi kivusta, kun rasvasin hänen ihoaan.
Soitin sitten neuvolaan, että mitä nyt tehdään. Kun se maitoaltistus olisi vasta torstaina, niin en kyllä ajatellut Joelia huudattaa tässä neljää päivää. Hän sai onneksi meidän ängettyä lääkärille. Lääkäri määräsi Kefexin-antibioottikuurin ihon märkimiseen ja Ataraxia kutinaan. Tuota Ataraxia saisi antaa 2 x 5ml, mutta annoin vain illalla 3ml ja sekin tuntui jo riittävän, niin miksipä sitä enempää antaisi. Ja aamuthan ei edes ole vaikeita, iltaisin tuo tuntuu kutiavan enemmän. Inhottaa antaa tuota myrkkyä, olen lukenut noita haittavaikutuksia ja tiedän kyllä mikä lääke tuo on. Kaiken huipentuma oli, kun farmaseutti apteekissa sanoi "ai, teillä on vasta 4-kuinen tuo vauva, yleensähän ei noin pienille määrätä tätä, mutta kyllähän lääkäreillä on kokemusta...". Niinkuin ei olisi jo valmiiksi ollut paha mieli.
Sitten lääkäri sanoi, että se voi olla, että tuo Almiron Pepti-maito ei sovi Joelille ja sitten täytyy määrätä vielä erityisempää korviketta. Ja kaikkihan tietävät, mitä vielä erityisempi tarkoittaa: vielä kalliimpaa! No maksoi mitä maksoi, saisi nyt tuon raukan kuntoon! :(
Lääkäri käski vielä rasvaamaan kortisonilla muutama päivä ennen altistusta, koska iho on tällä hetkellä niin paha, ettei he siellä altistuksessa huomaa edes mitään oireita.
Katsotaan nyt. Tulen sitten vaikka torstaina kertomaan, että mitä siellä sanottiin. Se aika on 8.15 (jipii!) ja kestää kuulemma 3-4h (jippii!!).
Lillian ja Joel
Voi lillian, Joelin iho kuulostaa kyllä todella pahalta, varmasti raastaa sydäntä katella vierestä... Toivotaan nyt että se tulisi kuntoon ja saisitte jotain selvyyttä asiaan että mikä sen voisi aiheuttaa...
Täällä ollaan koko perhe räkätaudissa, hohhoijaa... mutta eiköhän se tästä :) Meidän poika on nyt 4kk, mitat 63cm ja 7,5kg eli pieni ihana jässikkä on! Lihasvoimaa kyllä löytyy mutta ei vielä käännytä, lääkärin diagnoosi oli että vähän laiska on :) Viime viikot ovat olleet aika levottomia, yöllä on herätty välillä vähintään kerran tunnissa ja joskus viiden minuutin välein. Poika huutaa unissaan ja vääntelehtii, on paljon ilmaa vatsassa... ja lisäksi taitaa olla hampaita tulossa (taisi olla jollakin muullakin?), alaikenissä kuultaa ihan pinnan alla kaksi pientä hamposta, ja kuola valuu valtoimenaan jatkuvasti, ja kaikki lelut menevät suuhun. Ja meilläkin poika oikein puree ikenillään, ja kovaa. Ja edelleenkin jatkuu verinen kakka (tai vellikakka), joten vähän vaikea sanoa mikä oikein sitä unta häiritsee. Välillä päivälläkin on tullut huutoa (poika siis normaalisti tosi rauhallinen ja iloinen), ja vatsasta kuuluu viemäriääniä. Lääkärissä siis käytiin viime viikolla mutta hänen mielestään ei vielä mitään hätää kun poika ihan hyvinvoiva, joten saatiin uusi aika ensi viikolle. Harmittaa vähän tämä odottelu, mutta toisaalta ei turhia tutkimuksia toki pojalle haluaisi, mutta mutta... No, verikokeissa pitää vielä tällä viikolla käydä tarkistuttamassa hemoglobiinit ja tulehdusarvot. Ei ole kyllä hauskaa pidellä huutavaa vauvaa kun sormesta puserretaan veripisaroita näyteputkeen :(
Joku kyseli isän osallistumisesta. Meillä mies käy töissä joten päivisin ollaan pojan kanssa kahdestaan, mutta illalla sitten menee vauvanhoito aika hyvin puoliksi, mies vaihtaa taitavasti vaipat ym. Mutta välillä menee vähän hermo kun hän tekee kaiken niin perusteellisesti ja omaan hitaaseen tahtiinsa, mutta täytyy vaan muistaa että täytyyhän saada tehdä omalla tavallaan... :) Ihana, rakas mies kyllä on! Kotityöt muutenkin menevät aika tasapuolisesti, mutta kun nyt päivällä olen kotona niin tulee sitten pyykättyä ja siivottua vähän enemmän. Mutta kai se kuuluu kotiäidin elämään, se :)
Nyt täytyy saada vähän kahvia napaan, kun poika vielä nukkuu!
Hyvää viikkoa kaiiklle!
Sabriina
4kk-neuvolassa käytiin ja mitoiksi saatiin 62cm ja 5,8kg. Kovasti tädille juteltiin ja naureskeltiin äidin sylistä, mutta tädin sylissä ei ollutkaan niin kivaa. Itkuhan siinä pääsi pikkuiselta, eli meilläkin näköjään vierastetaan. Jostain syystä iskänkin sylissä nykyään kitistään enemmän kuin minun.
Kääntyminen opittiin pari päivää ennen 4kk ikää ja koko ajan helpommin sujuu. Alkuun aika kauan sai vääntää ennen kuin kädetkin sai kunnolla mukaan. Napakka ja jäntevä tyttö oli nla-tädinkin mielestä. Istumaan ja seisomaan pitäisi päästä. Kuolaa tulee "litratolkulla" ja kaikkea pitää purra ja jäystää. Hampaita tosin ei vielä näy eikä tunnu kunnolla.
Lillian, meidän isompi tyttö on kanssa saanut ataraxia joskus, tosin ei ihan noin pienenä. En yhtään muista miksi sitä annettiin, mutta jokin kuuri se oli. Ei varmaan kukaan halua lapsellensa turhaan lääkettä syöttää, mutta ei lääkärit turhaan lääkkeitä määrää ainakaan näin pienille. Älä pode huonoa omaatuntoa pojan lääkitsemisestä, varsinkaan kun lääke auttaa.
Lilianille paljon tsemppiä, toivon todella että löytyisi apu pojan oireisiin... Onhan lääkkeistä sivuvaikutuksia, mutta vaikuttaa että ne on määrätty ihan tosi tarpeeseen, eli varmasti haitallisempaa on olla antamatta niitä. Eli heitä mielestäs pois se syyllisyydentunto niiden antamisesta.
Hauskaa Katyez, teillä on ihan samat 4kk mitat kuin meillä ! Meillä ei kyllä vielä kääntyillä, mutta istumaan olisi kova hinku. Tyttö vierastaa lähinnä vieraita miehiä (tai vähän tutumpiakin, esim. setäänsä vaikka näkevätkin aika usein). Äidin tai isän sylistä on kiva jutella vieraille, mutta vieraan sylissä hätääntyy, varsinkin jos on väsy.
Tänään mulla on vapaapäivä töistä, ihanaa... Tarkoitus olisi antaa tytölle lounaalla ekaa kertaa kiinteitä maistiaisia. Eilen illalla kokkailin löysää peruna-porkkana-korvikemaitososetta pakkaseen jääpalamuotillisen. Nauratti kyllä miehen kanssa, on se niin mautonta tavaraa aikuiseen makuun... Samoin kuin korvikemaito on tosi laimeen makuista, mutta näyttää kelpaavan :-) Vähän kyllä jänskättää että mitäköhän tyttö tuumaa soseesta.
Yöt menee ihan tosi hyvin tällä hetkellä, illalla vika maito joskus kymmenen-yhdentoista aikaan, ja siitä sitten aamuun asti, kuuteen-seitsemään asti nukkuu. Päiväunia tyttö nukkuu kolmet, ja usein monta tuntia kerrallaan.
Vähän välillä kiukuttelee nukkumisen kanssa ja testaa montako kertaa äiti tai isä suostuu juoksuttamaan pudonnutta tuttia (tahallaan sylkee sen pois suusta heti kun selkänsä kääntää). Viime viikonloppuna sitten kokeiltiinkin sellaista, että toisen tutinvientikerran yhteydessä sanottiin hänelle että kuulepas nyt on päiväuniaika, maha täysi ja vaippa kuiva ja isä ja äiti viereisessä huoneessa, ja tämä on viimeinen kerta kun tuodaan tuttia - jos heität pois, saat nukkua ilman. Ja sitten tuumasta toimeen. Kiukkuhan siitä tuli, ja 40 minuutin raivonpurkaus (keskeytti aina välillä huutamisen kuulostellakseen, ja sitten vielä kiukkuisempana aloitti uudelleen). Käytiin ovella sanomassa että olemme tässä, mutta nyt on nukkuma-aika emmekä tule viihdyttämään. Lopulta neiti nukahti, ja hokkuspokkus: seuraavilla päikkäreillä ei sitten enää juoksuttanutkaan meitä...
Meillä mies haaveilee jo uudesta vauvasta ja muistelee kaiholla mun vauvamahaa! Tosi hellyttävää, mutta mä kyllä ajattelin vähän vielä odottaa. Jos ainakin tuonne loppuvuoteen asti ennen kuin jätettäis ehkäisyt pois taas.
Kylläpä näyttää meidän vauvat alkaneen saada flunssaa ja muita sairauksia. Meillä meni yskät ohi mutta sitten viikon sisään on ollut mahatautia. Myös Elias oksensi eilen aamuna kolme kertaa. Muuten oli onneksi pirtiä ja söikin sitten hyvin joten aika vähällä päästiin kun koko homma tapahtui kahden tunnin sisään.
Me osallistutaan muuten rokotetutkimukseen Eliaksen kanssa. Hän saa joko pneumakokki- tai hepatiitti B rokotteen. Tietää emme saa että kumpaa laitetaan mutta toivottavasti se ois tuo pneumakokki ja jospa se ehkäsis sitten niitä mahdollisia korvatulehduksia.
Joo ja nyt on suussa neljä hammasta. Ja arvatkaapa mitä keksi heti ku ylähampaat olivat läpi puhjenneet? No hampaiden narskutuksen. Kuulostaa inhulta. Varmaan saanu multa geeneissä tämän taidon :)
Meillä ei vielä nousta konttausasentoon, mutta pyllyä nostellaan jo toispuoleisesti jalka suorana. Myös navan ympäri pyöritään päivä päivältä enemmän mutta massulta selälleen käännytään edelleen vain satunnaisesti.
Miten muuten tuo maitoallergia juttu, meneekö yleensä iän myötä ohi vai pitääkö tuota apteekin kallista maitoa ostella monia vuosia? Kuulostaa kyllä todella tyyriiltä aineelta mutta mitäpä sitä ei lapsensa eteen tekis. Asiat ja ostokset tärkeysjärjestykseen.
Nyt nukkumaan äitikin että jaksaa aamusta olla tikkana pystyssä kun mun elävä pikku herätyskello soi. Mainittinkin miehelleni eilen illalla että muuta siitä ei puutu ku 5 minsan torkku toiminto :)
kuuhullu ja elias (6kk)
Tänään oli 6kk neuvola, viime viikolla tuli puoli vuotta täyteen..
Pituutta oli 71,6cm ja painoa 8475g, tasaisesti menevät molemmat.
Pari viikkoa sitten poitsu oppi konttaamaan, mutta käyttää sitä taitoa vain "hätätilanteissa", eli kun on joku tarpeeksi kiinnostava asia näkösällä! :)
Istumaan nousi viime viikonloppuna ja nyt pysyy jo melko hyvin horjumatta.
Tänään aamulla yllätin poitsun korkeasta polviasennosta pinnasängyn reunasta roikkumassa..!! Täytyy siis taas laskea pohjaa, nyt ihan alimmalle tasolle..
Mites teillä muilla on syömiset edennyt? Monta ateriaa päivässä?
Meillä vielä kala ja kananmuna kokeilematta, ja niihin nyt vinkkejä voisin ottaa...?
Mites onko teillä jo siirrytty rattaisiin? tai enemmän istuvaan asentoon?
Entä milloin on turvaistuimen osto edessä?
Aurinkoisia Terkkuja Kaikille!
Täällä ollaan painiskeltu poitsun kakka-ongelman takia, ollaan juostu lääkärissä vähän väliä ja kaiken maailman kokeissa ja tutkimuksissa. Huhhuh. Mitään hälyttävää ei kuitenkaan löytynyt, ja jonkin aikaa onkin kakat olleet ihan normaalin näköisiä, eli ei verta vaipassa! Eli tällä hetkellä meillä kaikki sormet ja varpaat ristissä että tämä jatkuu näin ja ongelma hoitui itsestään :) mutta saas nähdä miten menee, ainakin äipällä tällä hetkellä parempi fiilis kuin aikaisemmin :)
Poika voi edelleen hyvin, kasvaa huimaa vauhtia! Mittoja en tällä hetkellä tiedä kun neuvola vasta ensi viikolla, mutta se 8kg meni rikki jo pari viikkoa sitten. Kiinteitä syödään meillä nyt kahdesti päivässä, arsenaalissa bataatti, peruna, porkkana, maissi ja päärynä. Ja kyllä pojalle maistuu! Aika hissukseen ollaan aloiteltu kun ei kasvun tai iän puolesta olisi vielä tarvinnut, lääkärin kehoituksesta aloitettiin suoli-ongelmien takia. Poika siis 5 ja puoli kk ikäinen nyt. Missä vaiheessa olette muut aloittaneet puuron syönnin? Olisi ihan kiva kohta kokeilla, varsinkin iltasyötölle niin ehkä yösyönnitkin vähitellen jäisivät pois... Mutta kerran vain syö tälläkin hetkellä joten ei paha. Yöllä vain poikaa näyttää vaivaavan ilmavaivat, kun unissaan huutaa ja vääntelehtii ja kovia paukkuja välillä tulee... Onkos kellään mitään poppakonstia ilmavaivoihin? Meillä käytössä maitohappobakteerit, masun hieronta ja pierujumppa.... Mutta kohtalaisen hyvin saan minäkin nukuttua yöllä, joten en valita (ainakaan kovin paljoa :)
Juuri tällä viikolla poika oppi liikkumaan eteenpäin, joten kohta taitaa meillä alkaa oikea hulabaloo :) Vatsallaan poika on kierinyt napansa ympäri jo jonkin aikaa sujuvasti ja käsillä liikuttanut itseään taaksepäin (omaksi harmikseen välillä). Alkuviikosta alkoi pysymään pitempiä aikoja miesten punnerrusasennossa, ja nyt osaa jo punnertaa itseään siitä eteenpäin. Ja nyt punnertaa välillä jo käsien ja yhden jalan varassa! Taitaa olla tuleva aerobicin maailmanmestari ;) Konttausasentoonkin välillä pyrkii, ei ihan vielä onnistu...
Meillä vaunut ovat vielä makuuasennossa, mutta siinäkin saa selkänojaa nostettua että saa poitsu vähän katsella maisemia, ja suuresti nauttii siitä! Pari päivää sitten "istui" näin koko kauppareissun ja ihanasti nauroi ja jutteli koko ajan :)
Kauheita sairauskokemuksia jo pikkuisilla ollut, että lääkkeitä ja ihan sairaalaakin on tarvittu! Toivottavasti kevät tuo tullessaan kaikille hyvät voinnit ja voimat, sekä äideille että lapsille! Ja toivottavasti allergiat pian helpottaisivat, niin kuin kai useimmiten käy lasten kohdalla. Aika vaan lentää, alkaa meidänkin poika tuntua päivä päivältä enemmän pikkupojalta kuin vauvalta!
Pian tulee kesä, ihanaa! Aurinkoiset terveiset teille kaikille, kirjoitelkaapa kuulumisia!
Sabriina ja poika 5,5kk
Kirjoittelin tuonne toiseen aloitukseen mutta liitän sen nyt tännekin..
Iida-neiti täytti eilen 5kk!! Kyllä aika kuluu nopeasti. Torstaina pitkästä aikaa neuvola, sitten laittelen mittoja.
Meillä yöt on aikamoista hulinaa, Iida pyörii ja myllää unissaan, monesti heräytyy omaan punnerrukseen 2-5 välillä ja sitten valvookin tunnin tai pari, onneksi tyytyväisenä hereillä myllää että saan itse torkkua vieressä. Kiljuu ja höpöttöö kyllä niin kovaa ettei saa edes torkuttua. Päivisin nukkuu yleensä kolmet unet, aamulla 1-1.5h, iltapäivällä 2-3h ja illalla vajaan tunnin.
Tarita kyseli isän osallistumisesta vauvan hoitoon. Meillä hoito on pääasiassa minulla jo imetyksestä johtuen. Ja nyt on Iida alkanut itkeskellä isänkin sylissä jos häviän näkyvistä. Isän jäädessä hoitamaan meilläkin itketään minun poissaoloaika. Kummallisesti Iida herää päiväuniltaankin melkein heti kun jonnekin lähden, vaikka olisin juuri hänet pitkille unille nukuttanut vaunuihin. Nyt olenkin useimmiten ottanut sitten mukaan jos on enemmän asioita hoidettavana. Iida myös vierastaa paljon, mummokin käy useamman kerran viikossa mutta silti itkee joka kerta kun syliin ottaa.
Iida syö soseita jo kolme kertaa päivässä, nyt saa aamuisin puuroa, päivällä ennen pitkiä unia kasvissosetta ja illalla hedelmä- tai marjasosetta. Syö lähes purkillisen joka kerta. Meillä ilmavaivat on helpottuneet soseiden myötä, piereksii kyllä vieläkin, mutta ne ei näytä enää vaivaavan. Onkin jännää nähdä kuinka paljon on viime käynniltä kasvanut, posket on ainakin pyöristyneet ja nyt alkaa olla osa 56cm vaatteista pieniä.
Nyt on Iida alkanut paremmin viihtyä lattialla, pääsee kierimään pois peitolta ja leluja vie suuhun ja niitä tutkii. Kovasti vetää jalkoja mahan alle ja yrittää liikkelle päästä mutta kädet ei vielä tottele, peruuttaa kyllä välillä.
Hyvää alkanutta viikkoa!
Yritän laittaa kuvan Iidasta 5kk
!http://www.vauva.fi:80/perhe/perheshowimage?id=4942aa48-01a9-11de-ba35-…!