Sanonpa täällä, etten menetä ystäviäni:

Jollekin kirjoittajalle haluan täsmentää, että kaverit eivät ole kieltäytyneet meidän kutsusta vaan ne elukat on olleet mukana. Ja kun elukat on mukana, kaverit viihtyy eli tässä tapauksessa elikoita ei ole käytetty tekosyynä, ettei me ystävät keskenään voitais tavata. Pitkin hampain olen niellyt ärsytyksen, kun rakit juoksee pitkin kämppää ja ajatellut, että kaikki mahtuu rinta rinnan niin lapset, elikot kun aikuisetkin.

Kyse oli vaan siitä, että ihmettelen SUURESTI, miksi ne istuu muuten aina kotona eikä nauti vapaudestaan, ja kun kysyy, miksi valitat etkä lomaile, ne sanoo syyksi sen elikon 'Ei voi lähteä, kun on noi koirat'.

Se mua nyppii, että ihminen sitoo itsensä ja elämänsä eläimeen ja valittaa tilanteestaan! Ja edelleen musta eläin ei ole hyvä SYY ja musta on törkeää tuoda elukat toisten kotiin ns. kyläilemään. Kyllä ne jotkut kysyykin joskus, mutta pystyykö tällainen munaton ap sanomaan niille suoraan ei - no ei sellaista vaan sanota ihmisille.

T. ap

Ja kutsun ystäviäni tasapuolisesti myös tilaisuuksiin, jossa ei ole lapsia, koska lasten takia, en ole joutunut jättämään mitään väliin, mitä olisin halunnut tehdä. Enkä muuten ikinä ole käyttänyt lapsiani tekosyynä, jos en ole halunnut jonnekin mennä.



Jälkikirjoituksena vielä, että saatiin yhdeltä pälliltä kutsu jouluglögille. Siinä luki, että lapsiperheet päivällä ja muut illalla. ME olemme ainoa lapsiperhe porukasta, joten kyllä meni viesti perille. Toisaalta sama tyyppi lähettää miehelleni vieläkin kutsut X ja avec, joten pälli mikä pälli. Ajattelinkin seuraavaksi laittaa siskoni mieheni aveciksi ja katsoa venahtaako äijän naama.

Onko asia eri, jos ei ole lapsia eikä koiria?

eivät ymmärrä, ettei ihmistä ja eläintä voi verrata tai niistä puhua samassa lausessa koskaan!

Juuri se ärsyttää, että ihmiset luulee, että nämä 2 asiaa voi rinnastaa.

Ovat kyllä tosiaan pällejä..ihan oikea sana heille. Mutta vaikuttavat kyllä sellaisilta että ehkä ei lapsia heille kannattais tulla... kunhan huomaavat että sitä uhmaikäistä onkin sangen kiva viedä hoitoon...



Mä en kans tajuu et mun ystävät raahaa tänne koiriaan. Kerrankin mulla oli lastenkutsut ja olin oman koirani laittanut hoitoon. Eiköhän sinne tule veljeni muija koiransa kanssa joka ravaa ensin koko huushollin, riehaannuttaa lapset, kaivaa pihalle ison kuopan ja paskasten tassujen kanssa tule sitten sisälle!! Puoli tuntii aikaa kerätä ne roskat pois... että näin.

Siis ihan noinkin mä ajattelen.. kaveriporukassa on näitä koirallisia. Niistä puhutaan kun vauvoista, annetaan rokotukset, ostetaan jumalattoman kallista ruokaa, yritetään kasvattaa oikein hienosti.. ja samalla nämä koiralliset kasvattajat neuvoo miten lapsia pitäisi kasvattaa...

Annetaan rokotukset ja muutenkin pidetään terveenä. Jos on rahaa tarjota koiralle hyvää ja monipuolista ruokaaa, niin mikäs siinä..

Mä ainakin teen niin, vaikka mulla on myös lapsia.

täsmälleen, mitä tarkoitat. Osalla vastaajista ei liene tällaisia ystäviä, joten on vaikea tajuta, mikä siinä voi jos ei nyt ärsyttää, niin ainakin ihmetyttään, että toiset elävät eri tavoin.



Mutta se juuri on niin rasittavaa, että käyttäydytään ikään kuin se koita olisi vaativampi ja sitovampi kuin kaverin lapsi. Ja samalla jättäydytään kokonaan oikeaista vanhemmuuuden huolista. Koira ei istu aikuisena terapiassa pohtimassa äitisuhdettaan. Ja rajojenasettelu koiralle ja lapselle eivät ole sama asia! En suoraan sanottuna ymmärrä äitjeä, jotka tännekin kirjoittavat, että ihan sama juttuhan se on, onko kysessä koira vai lapsi. Ehkä vielä taaperon uhman kohdalla, mutta ei todella koiran kasvukriisit ole samanlaisia mietinnän paikkoja kuin kokonaiseksi ihmiseksi kasvavan lapsen.



Vielä haluan sanoa, että aikuisuus ei katso sitä, että on lapsia TIETENKÄÄN. Mutta usein tietynlainen aikuisen roolin välttäminen kulkee käsi kädessä näiden "koiralapsellisten" kanssa. He eivät ainakaan ääneen pohdi sellaisia elämään kuuluvia asioita kuin vastuun ottaminen omista vanhemmista, kun nämä väistämättä vanhenee. Ja tämä ei koske kaikkia, eikä missään nimessä tahattomasti lapsettomia oli kotona koira tahi ei!!

vaikka voinkin mielipiteeni ilmaista hieman hienovaraisemmin ja sivistyneemmin. Mutta onhan tuo nyt ihan sairasta, että ihmiset hommaa niitä elukoita ja hoitaa niitä kuin lapsiaan. Olen itse opiskelija ja minua suorastaan oksetti kuunnella kun opiskelijaystäväni todella vertailivat lapsensaantia koiranhankintaan. Yöks.



Näkee että tämä maailma on mennyt ihan sairaaksi, ihmiset luulevat voivansa hallita kaikkea oman mielensä mukaan. Sydäntä riipoo sitten kuunnella 80-vuotiaiden vanhusten itkua siitä, ettei heillä ole lapsenlapsia, tai 50-vuotiaiden ihmisten syvää ja aitoa katumusta ja surua päätöksestään olla lapsettomia. Tai nähdä 45-vuotiaiden epätoivoista yritystä saada lasta, kun sitä ollaan jo 10 vuotta suunniteltukin. Säälittää ja surettaa ja todella sydäntä särkee.

osapuoli ymmärrä eikä kunnioita toisen ihmisen elämää. Silloin on parempi olla erillään kun ei haluta millään lailla ymmärtää eikä asettua toisen ihmisen asemaan. Ei silloin voi vielä olla aikuinen, kyllä te molemmat osapuolet olette vielä kovin itsekeskeisiä, omaan napaanne tuijottajia joille ei olisi pahitteeksi kasvaa vielä muutama vuosi ja miettiä, että "hetkinen, mitä se aikuisuus taas onkaan?".

Mä olen lapset saanut jo nuorella iällä, silloin en koiraa halunnut siihen elämäntilanteeseen. Nyt lapset on jo isompia ja hankittiin koira. Ja kyllä mun täytyy sanoa että tuli vähän lapsen odottaminen mieleen. Naureskeltiin sitä kavereiden kanssa. Odotettiin kun kuuta nousevaa pentujen syntymistä, ja hankittiin jos mitä tarviketta kotiin, ihan leluista lähtien. Sitten odotettiin että saadaan pentu kotiin ja sen jälkeen alkoi heti pennun kouluttaminen. Edelleen mä hoidan sitä koiraa, vien ulos ja annan ruokaa, rokotukset hoidetaan ajallaan, tämä kaikki siksi että koirasta ei ikinä kasva omatoimista, ei se osaa ottaa ruokaa kaapista tai mene vessaan tarpeilleen. Kyllä mä pidän että tavallaan toi koira on yksi mun lapsista, karvainen sellainen.





Tietyllä tapaa lapsia ja koiraa voi kyllä verrata toisiinsa. Toki jokainen ymmärtää että koira on kuitenkin "vaan" koira, mutta ei sen pitäsi olla keneltäkään pois että me jotkut pidetään koirista hyvää huolta ja rakastetaan niitä. Kun olen koiran ottanut, niin siitä myös pidän huolen.

Jos jotain se ärsyttää, niin sehän ei sitten ole mun ongelma, vaan se ongelma on sillä toisella ja sille en voi mitään.

MITÄ MÄ OON MENNY TEKEEN?????

Mulla on koiria ja lapsia



AAAPUUUUUUAAAAA

teininä ja nyt sitä ottaa päähän, että jotku kehtaavat opiskella, käydä töissä ja jopa hankkia lemmikkejä. Eikö niiden aika kulu teininä hankittuihin vahinkoihin. Ilmeisesti ap myös kituuttaa kouluttamattomana minimipäivärahalla. Mies on sidottu kivasti jo alle parikymppisenä tuomaan kotiin rahaa.

Kävikö mielessä, että kaikki eivät niitä sinun lemmikkejäsikään kenties tahdo kyläilemään? Kenties ne "ystäviesi" lemmikit ovat vain kohtelias tapa kieltäytyä kutsuistasi...

Minä olen käynyt lapsettomuushoitoja jo 10 vuotta eli olin 22 vuotias kun aloitettiin. Yksi lapsi on maailmassa, sain hänet 30 vuotiaana ja hoidot vaan jatkuvat, jotta lisää lapsia saataisiin ja haaveet suuremmasta perheestä täyttyisivät. Valitettavasti kaikille ei ole oma valinta, minkäikäisenä lapsia saa tai kuinka pitkään hoidoissa joutuu käymään. Vaikkei niitä hoitoja olisikaan tarkoitettu iäkkäille, mikä muu vaihtoehto meillä on? Jättää hoidot sikseen ja tyytyä kohtaloon tai vaihtaa miestä. Meillä nimittäin geenit eivät käy yksiin, joten jonkun toisen kanssa voisimme helpostikkin onnistua. Taistelemme siis luontoa vastaan jo alunperinkin. Älkää siis tuomitko ikää tietämättä taustaa, minusta ainakin tuntuu todella lohduttomalta, sillä emme näin olisi missään nimessä halunneet käyvän!

Tehän ette sitä päätä, mitä muut ihmiste asettavat samalle viivalle ihmisten kanssa. Joillekin kaikki perheesä elävät ovat samalla viivalla sen suhteen, että jokaisen tarpeet huomioidaan, ja jokaisen elämsätä tehdään mahdollisimman hyvää. Ei yksikään eläin ole pyytänyt päästä kenenkään lemmikiksi.

Ja mulla ei ole mitään eläimiä eikä tule, mutta mun puolestani jokainen saa suhtautua lemmikeihinsä just niin intohimoisesti kuin haluaa. Mua ei ihan hirveästi kiinnosta yhdenkään koiran tai kissan kuulumiset, mutta kohteliaasti kuuntelen. Puhunhan itsekin lapsistani, vaikka ihan varmasti joukosta löytyy niitä, jotka kuuntelee ne kuulumiset vain kohteliaisuudesta.

eivät ymmärrä, ettei ihmistä ja eläintä voi verrata tai niistä puhua samassa lausessa koskaan!

Juuri se ärsyttää, että ihmiset luulee, että nämä 2 asiaa voi rinnastaa.

eivät ymmärrä, ettei ihmistä ja eläintä voi verrata tai niistä puhua samassa lausessa koskaan!

Juuri se ärsyttää, että ihmiset luulee, että nämä 2 asiaa voi rinnastaa.

Jollekkin eläin on vähän niinkuin sama kuin oma lapsi. Ja aika mielenkiintoista, jos koiraa ei voi mökille ottaa... Samalla tavalla eläimen ottaa mukaan, kuin lapsenkin. Antaa toisten ottaa eläimiä ja toisten tehdä lapsia ja kolmansien otaa/tehdä molempia. Turha tässä on eläimiä haukkua, jos joku haluaakin lapsen sijasta koiran. Oma on valintansa.

Ja oli se ihana! Oikein hyvälle mielelle tuli kun katsoi sen touhuja. Tuli pieni koirakuume itsellekin, mutta koiraa ei voida ottaa miehen allergian takia.

Mulle ainakin tuli mieleen pieni lapsi siitä hauvelista, semmonen ilkikurinen söpöläinen.

Tekis mieli mennä ens viikonloppunakin katsomaan sitä pikkusta.

heh, jos luulet tosissas niin.

Tai viepä hilseilevä kissas allergiakotiin tai ravintolaan, jossa allergisia ja katsele kissaa silitellen mitä tapahtuu.

Sairasta luulla noin.

Jollekkin eläin on vähän niinkuin sama kuin oma lapsi. Ja aika mielenkiintoista, jos koiraa ei voi mökille ottaa... Samalla tavalla eläimen ottaa mukaan, kuin lapsenkin. Antaa toisten ottaa eläimiä ja toisten tehdä lapsia ja kolmansien otaa/tehdä molempia. Turha tässä on eläimiä haukkua, jos joku haluaakin lapsen sijasta koiran. Oma on valintansa.

niin tosissaan. Mulla on ehdottomasti yksi paras tyttökaveri, jonka kanssa olemme tunteneet toisemme jo 20 vuotta. Hänellä on koiravauva ja mulla ihmisvauva. En ymmärrä miksi minun lapseni pitäisi olla hänelle rakkaampi kuin se koira. Uskon vakaasti, että ystäväni joutuis todella miettimään hartaasti, että kumman hän pelastaisi tulipalosta. Mutta siltikin hän on rakas ystäväni, enkä minä näe mitään eroa vauvojemme välillä. Tosin voimme olettaa, että hänen vauvansa kuolee aikaisemmin ja sitten hän ottaa toisen, kun taas minä en voi ottaa tosta vaan uutta.

onko kaikki suhteellista ja jokaiselle henkilökohtaista ja toisaalta onko ihmisellä ja eläimellä eroa. Minusta on. Jokaisella on oikeus olla intohimoinen lemmikkiään kohtaan. Tämä on OK. Mutta on suhteellisuudentajutonta, jos omassa henkilökohtaisessa maailmassaan rinnastaa tämän ihmislapseen missään muodossa. Eihän se edes ole oikein koiraa kohtaan, jota pitäisi kohdella niin kuin koiraa, ei niin kuin pientä ihmisvauvaa!



Ja alkuperäinen ärsytyksen aihe oli, että joillekin tämä hössötys on korviketta aikuisen maailman ristiriidoista, vaikeuksista ja haasteista mitä kaikkein läheisimpiin ihmissuhteisiin tulee. Mutta tietenkin on vain hyvä, että ihmiset voivat itse päättää, että eivät (vielä?) halua lapsia. Ei minulla sitäkään valintaa kohtaan ole mitään kaunaa. Samastun hyvin lapsettomiin enkä ajattele näin lapsettomista tai koiranomistajista yleensä, vaan tietystä tavasta nostaa koiraelämä jalustalle, joka on korni. Leikitään, että on muka niin kuin sitoutunut ja vaaditaan ympäristöltä suhtautumista samalla tavalla kuin jos olisi oikeita lapsia eikä tässä kaikilla ole mukana mitään huumoria, uskokaa pois!

kun sun ihmisvauvasi kasvaa, niin luultavasti alat nähdä eroja siinä, onko jollain koira lemmikkinä ja toisella lapsi kasvatettavana.



Ja eroa on jo lähtien siitä, että sinä (tai jos lapsesi on adoptoitu joku biologinen äiti jossain) on kantanut ja synnyttänyt lapsen ja ottanut kaikki siihen liittyvät vaivat ja riskit. Koiranvauvan omistaja hakee koiran kennelistä maksua vastaan.



Tiedän, että pennut ovat suloisia eläinlajilla kuin eläinlajilla ja se vauvamaisuus tai hauvamaisuus herättää hoivavietin, mutta vanhemmuudessa on kyse muustakin.

Tiedän, että pennut ovat suloisia eläinlajilla kuin eläinlajilla ja se vauvamaisuus tai hauvamaisuus herättää hoivavietin, mutta vanhemmuudessa on kyse muustakin.