MInkälaista on olla tukiperhe? Päivän uutisen innoittamana perustan ketjun kokemuksille.

ymmärrän ilot ja surut, isojen ja pienten. Noh, en ehkä oikein osaa sanoa, mikä olisi niin hirmukäytöksinen lapsi, että joutuisin sanomaan, etten pärjää. Tuntuu että lapsuus ja lapsuuden piirteet ovat kovasti muuttuneet 15-20 vuodessa, kun itse olin lapsi. Lapsena olin kyllä jatkuvasti lapsenvahtina pienemmilleni, joten silloista kokemusta isosta joukosta ja kurinpidosta on. Ei sillon kyllä tullut mieleen, etten pärjää.



On ollut tosi mielenkiintoista lukea tätä ketjua, ja toivottavasti tässä on tietoa nyt muillekin, joita tää asia kiinnostaisi. Tiedän ainakin kaksi perhettä, jotka miettivät samaa, mutta eivät tavallaan uskalla.



ap

että lapsen aiheuttamat vahingot me tietysti korvataan oli lapsi meillä tai muualla, mutta oletan kyllä, että tukiperheen vanhemmat vahtivat lasta niin, että vahingot jäävät mahdollisiman vähäisiksi. Siis kuten tekisivät jos lapsi olisi heidän omansa. Kuten minä itsekin teen.

kun ne kuuluivat siihen samaan vahingoista piti sanoa kun ne kuuluivat samaan kokonaisuuten tuon autonallejäämisen kanssa

minä kyllä ymmärrän, että tukiperheessä ollaan talon tavoilla, mutta olettaisin kyllä tukiperheessäkin ymmärrettävän sen, että jotkut niistä tavanomaisista kasvatusmenetelmistä ovat vaan vääriä toisilla lapsille. Esimerkiksi meidän erityislapsi ei ei vaan kieltämisellä ja haukkumisella kasvatu - huonompaan suuntaan vain menee. Niin että jos sinä moitit häntä siitä, että hän kiljuu ja rypistää piirustuspaperin suuttuessaan, hän todennäköisesti kiljuu vaan lisää ja heitttelee vielä tavaroitakin. Jos sen sijaan ymmärrätkin sanoa että joo, näen että sinua harmittaa ja vähän kehut kun hän hillitsi itsensä EIKÄ hakannut pöytää ja sinua pettymyksen tullen vaan ilmaisi itseään hillitymmin, hän todennäköisesti lopettaa sen karjumisenkin ihan pian. Ja saat todennäköisemmin tilaisuuden sanoa, että ensi kerralla ehkä riittäisi vaan sekin kun SANOISI että harmi kun meni pieleen, ei tarvi pakosti edes huutaa.

As ja adhd-lasten kanssa toimeen tulemiseen ja kasvattamiseen on tarjolla iso kasa kirjallisuutta, josta pariin valikoituun kappaleeseen toivoisin tukiperheen tutustuvan ennen kuin päättävät, että "talon tavoilla" mennään. Informoitu ja perusteltu ja mietitty päätös on aina parempi kuin sellainen joka perustuu siihen olettamukseen, että minä olen oikeassa ja te väärässä varsinkin kun te tarvitsette apua.

Ja onhan se nyt IHAN selvä, että jos sinä otat lapsen hoitaaksesi niin sinä olet vastuussa siitä, ettei lapsi jää autonalle, oli hän sitten normaali tai adhd tai sinisilmäinen tai jotain muuta! Ei voida ajatella, että tukilapset ovat jotenkin vähemmän arvoisia kuin perheen omat lapset tai että toisten lasten voi antaa joutua vaaraan tai vastaavaa. Tukilapsi on oikeutettu samaan huolenpitoon kuin muutkin!

että meillä syödään pöydän ääressä, ei piirretä seiniin, ei kiusata kissa jne. Ei tietenkään mitään laitonta tai muuten toimimatonta vallankäyttöä.



Meillä ei ole lapsia, joten vertailua tai kilpailua omiin lapsiin ei synny. Siinä mielessä tukilapsi saisi kaiken huomiona. Totta kai vastaan ja huolehdin lapsesta kaikella taidollani, mutta ajattelin vaan sellaisia tilanteita, kuten esim että lapsen kanssa autossa joutuu kolariin, vaikka joku muu ajaa kylkeen tms.



Ap

Kiva, ettet palästynyt perhettämme=))



Antoi varmaan paljon ajattelemisen aihetta ja oli hyvä, että aloituksesi teit.



Meille tosiaan yritetään löytää tukiperhe ja todella toivon, että ovat ajatelleet kaiken alusta loppuun ja vivat hyväksyä lapseni sellaisen kuin on.



-4-

siis olen se, jolla ei ole ollut niin ruusuista aikaa tukiperheenä.



Emme toki olettaneet että meille tulisi roboottimainen, hiljainen, superkiltti lapsi (onko sellaisia olemassa). Olisimme odottaneet oman lapsemme kasvamista vanhemmaksi mutta sossut pyysivät meitä tähän hommaan jo nyt ja kertoivat lapsen olevan oikeasti täysin sopiva meille.



Ymmärrämme erilaiset lähtökohdat ja olemme aikuisina valmiit kohtaamaan erilaisuutta ja tukemaan lapsen kehitystä parhaamme mukaan. MUTTA, oma lapsemme on vielä pieni emmekä halua altistaa häntä liian aikaisin liian paljolle. Siksi asetimme tiukat ehdot tukilapsellemme ja se, mitä tässä purnaan on se että sossut huijasivat meitä.



Alkoholiongelmaisen äidin öiset kännipuhelut (joo, hoituisivat puhelimen hiljentämisellä mutta haluan pitää puhelimeni päällä oman äitini sairastapauksien takia) ärsyttävät ja sunnuntaiset lapsen palautukset sossukontakteiden maustamina tympivät. _JA_ on tosi ankeaa olla osallisena lapsen pahoinvoinnin seuraamisessa.

Lapsi oli ihan normaali ja mukavaa seuraa samanikäiselle sisarukselleni. Se oli silloin Pelastakaa Lapset ry, jonka kautta lapsi tuli meille. Oli meillä monen vuoden ajan. Äitini toivoi sopivan ikäistä lasta kaveriksi ja sai.

Vierailija kirjoitti:

että ei kannata ryhtyä tukiperheeksi siksi kun haluaa auttaa väsynyttä yh-äitiä.

Tuo on vanhaa ajattelua. Nykyisin yh-äideille ja yh-isille etsitään monesti tukiperhettä varhaisena tukena. Lapset ovat ok, mutta vamhempi alkaa uupua ja tarvitsisi omaa aikaa. Tai vain lepoa arjesta.

Tukiperhetoiminta on kunnan näkökulmasta todella edullista ennalta ehkäisevää toimintaa. Sen saa, jos vain löytyy tukiperhe.

Nykyisin ainakin omassa kunnassa pyrkivät katsomaan lapsen ja tukiperheen yhteensopivuuden. Se kai menee hyvin, vaativat tai sovituista toimintatavoista piittaamattomat vanhemmat on suurempi ongelma.