MInkälaista on olla tukiperhe? Päivän uutisen innoittamana perustan ketjun kokemuksille.

Perheen yksi tukilapsi: yh-äidin lapsi, äidin sukulaiset kaikki kaukana eli tukiverkkoa ei oikeastaan ole, äiti kaipaa välillä tuulettumisaikaa ja lapsi onkin yhden viikonlopun kuussa tukiperheessään tekemässä kaikkea kivaa sillä aikaa kun äiti saa rentoutua.



Perheen kaksi tukilapsi: yh-isän lapsi, lapsen äiti kuollut jonkin aikaa sitten eli siinä mielessä lapsella on erityishuomiota vaativaa käytöstä, hän kaipaa aikuisen turvallista seuraa (muunkin kuin isän joka suree yhä kuollutta puolisoaan) ja huomiota.

että ärsyttää ja kovin monien puheet täällä!!



Että tukiperhettä hakevat on sossun asiakkaita ja ongelmat sen mukaisia yms..

Me ei ainakaan olla ikinä oltu sossun asiakkaita,tukiperhe haussa ja nyt kai löytynytkin.

Olen kahden lapsen yh,heikot tukiverkot ja isä ei tapaa lapsia.

Niin uskoisin saavani lisää voimia kun kerran kuussa saisn tehdä omia juttuja ja nukkua pitkään. Lapsillani ei ole minkäänlaisia ongelmia ja normaalia elämää elämme. Välillä vaan jokainen kaipaa sitä hetken hengähdystä!



Eli tyhmää on yleistää noin kun ei asiasta mitään tiedä!

ja kohta alkaa riittää.



Oman pienen lapsemme kehityksen turvaamiseksi emme halunneet mitään "ongelmaa" tukilapsen mukana vaan tarjota turvallisen viikonlopun yksinhuoltajan lapselle kahden vanhemman perheessä. Ja näin meille löytyikin lapsi. Ja nyt on sitten paljastunut ettei asia ollut lainkaan sovitun kaltainen. Lapsi on pahasti häiriintynyt, pahonpitelei poikaamme, rääkkää kissojamme, on koko ajan valvottava. Rikkoo tahallaan tavaroitamme ja valehtelee kaikesta. Äiti on pahasti alkoholisoitunut ja yksikään lapsen palautus ei ole onnistunut sovitusti. Eli meille alkaa rittää!!!!!

Meidän perheellä ei ole tukilasta, mutta haluaisin meidän lapsellemme tukiperheen.



Meitä on kaksi työssäkäyvää vanhempaa ja lapsemme on ainut lapsi, erityislapsi, jonka suurimmat ongelmat ovat dysfasia ja adhd.



Lapsi on ihana ja aurinkoinen kullanmuru, jota rakastamme hyvin paljon. Mutta hän on aina kanssamme. Täyttää kesällä seitsemän, mutta emme yhtään uskalla laskea häntä ulos yksin. Hänellä ei ole kavereita ja olemme tavallaan " Jumissa" hänen kanssaan. Parisuhdetta emme ole pystyneet hoitamaan ollenkaan.



Hän muuten ei ole väkivaltainen ja ylivilkkauskin ilmenee karkaamisena ja ulkona päättömänä juoksemisena. Sisällä ei leiki, vaan istuisi mielellään telkkarin ääressä katselemassa musiikkia.



Miltä sinusta kuulostaisi tälläinen lapsi?

Mä olen huono ihminen ja autan vain oman hyvän mielen saamiseksi, mutta mun taidot ja hermot eivät juuri nyt venyisi tauotta vaikeen lapseen. Meillä ei ole lapsia, joten kokisin olevani parhaimmillani ainakin leikki-ikäisen lapsen kanssa, jolla ei ole muuta hoitopaikkaa vanhemman tai vanhempien menojen ajaksi.

Saako tukiperheenä esittää toivomuksia vai kelpaanko enää tällaiseksi perheeksi?

ja kohta alkaa riittää.

Oman pienen lapsemme kehityksen turvaamiseksi emme halunneet mitään "ongelmaa" tukilapsen mukana vaan tarjota turvallisen viikonlopun yksinhuoltajan lapselle kahden vanhemman perheessä. Ja näin meille löytyikin lapsi. Ja nyt on sitten paljastunut ettei asia ollut lainkaan sovitun kaltainen. Lapsi on pahasti häiriintynyt, pahonpitelei poikaamme, rääkkää kissojamme, on koko ajan valvottava. Rikkoo tahallaan tavaroitamme ja valehtelee kaikesta. Äiti on pahasti alkoholisoitunut ja yksikään lapsen palautus ei ole onnistunut sovitusti. Eli meille alkaa rittää!!!!!

Minunkin voimani ja taitoni ovat vain rajalliset, ja luulisin, että olisin hyvä tarjoamaan viikonloppukyläilyä lapselle, jolla ei ole muuta kylä- tai hoitopaikkaa vanhempien halutessa omaa aikaa. Tiedän, että olen huono ihminen, mutta luulen, että into loppuu kaikkein haastavimpien lasten kohdalla.

ja kohta alkaa riittää.

Oman pienen lapsemme kehityksen turvaamiseksi emme halunneet mitään "ongelmaa" tukilapsen mukana vaan tarjota turvallisen viikonlopun yksinhuoltajan lapselle kahden vanhemman perheessä. Ja näin meille löytyikin lapsi. Ja nyt on sitten paljastunut ettei asia ollut lainkaan sovitun kaltainen. Lapsi on pahasti häiriintynyt, pahonpitelei poikaamme, rääkkää kissojamme, on koko ajan valvottava. Rikkoo tahallaan tavaroitamme ja valehtelee kaikesta. Äiti on pahasti alkoholisoitunut ja yksikään lapsen palautus ei ole onnistunut sovitusti. Eli meille alkaa rittää!!!!!

että miten surullista, ettei hänellä ole kavereita. Ei tosin ole eräällä toisellakaan adhd-lapsella, joka on hirveän hauska ja nokkela, mutta kömpelyyttään myös loukkaava ja äkkinäinen.

Miten tarkkaan tukiperheasioissa sovitaan asioista? Mitä jos lapsi vaikka karkaa käsistäni ja juoksee auton alle? Entä lapsen aiheuttamat vahingot? Hyväksyvätkö lapsen vanhemmat, että tukiperheessä eletään sen talon tavoilla vai odottavatko, että oleminen on samaa kuin kotona?

Mutta sanoisin, että lapsen tempperamenttipiirteet eivät vaikuta haluuni olla hänelle tukiperheenä. Lähinnä tulee mieleen, että jos toistuvasti ja tarkoituksella satutetaan muita ja hajotetaan paikkoja, niin sitten en kyllä tiedä, mitä kieltämisen jälkeen voin enää tehdä...

Meidän perheellä ei ole tukilasta, mutta haluaisin meidän lapsellemme tukiperheen.

Meitä on kaksi työssäkäyvää vanhempaa ja lapsemme on ainut lapsi, erityislapsi, jonka suurimmat ongelmat ovat dysfasia ja adhd.

Lapsi on ihana ja aurinkoinen kullanmuru, jota rakastamme hyvin paljon. Mutta hän on aina kanssamme. Täyttää kesällä seitsemän, mutta emme yhtään uskalla laskea häntä ulos yksin. Hänellä ei ole kavereita ja olemme tavallaan " Jumissa" hänen kanssaan. Parisuhdetta emme ole pystyneet hoitamaan ollenkaan.

Hän muuten ei ole väkivaltainen ja ylivilkkauskin ilmenee karkaamisena ja ulkona päättömänä juoksemisena. Sisällä ei leiki, vaan istuisi mielellään telkkarin ääressä katselemassa musiikkia.

Miltä sinusta kuulostaisi tälläinen lapsi?

arvoisat 3,5 ja 6. Silloin te saatte hoitaa tavallisia helppoja kullanmuruja juuri sen aikaa kun teille sopii.



Valitettava tosiasia on, että kun joku tarvitsee lastensuojeluapua ja sitäkautta tukiperhettä niin kyseessä ei enää ole viikonloppukylälily lapselle, jolla ei vaan ole muuta kylä-tai hoitopaikkaa. Jos se lapsi olisi helppo kullanmuru, niin kai sen omat vanhemmat jaksaisi ottaa sen mukaan kaikkialle eikä tarvitsisi lepoa lapsestaan!



Minulla itselläni on erityislapsi, emmekä me saa tämänkaltaista apua, mutta JOS saisimme, niin voin kyllä kertoa, että siitä ei olisi apua, jos lapsi joutuisi kokemaan olevansa liian hankala tukiperheeseensä. Minä niin mielelläni tekisin kaiken sen lapsen knssa, enkä meinaa uskaltaa häntä kenenkään hoitoon tai vahdittavaksi antaa, kun aina saa pelätä, millaisilla itsektunnon kolhuilla lapsi tulee takaisin. Ja kuitenkin minäkin kyllä väsyn, ja tarvitsisin lepoa - lapsestani - niin kauhealta kuin se kuulostaakin. Ja voin sanoa, että helppo se lapsi ei ole. hän on aurinkoinen,empaattinen, hyvinkäyttäytyvä, lempeä ja ihana - ja täysin arvaamaton, raivokohtauksia saava, pelottavan kommunikaatiokyvytön seuraavassa hetkessä.

että ei kannata ryhtyä tukiperheeksi siksi kun haluaa auttaa väsynyttä yh-äitiä.



esimerkiksi meidän perhe aikoo ryhtyä tukiperheeksi ja mahdollisesti myöhemmin sijaisperheeksi, mutta me ollaan kasvatettu kaksi lasta jotka sairastelivat nuorempana rankasti ja mulla on myös kasvatusalan työkokemusta sekä kokemusta kehitysvammaisista lapsista... mieheni on muuten vaan tosi pitkäpinnainen ja mielettömän kiinnostunut lapsista... kyllä siihen hommaan pitää ihan oikeasti haluta siksi, että tykkää haasteista ja haasteellisista lapsista, sen lisäksi tietysti että haluaa auttaa! ihan helppoo se ei välttämättä oo

Tutulla oli pari lasta ja he olivat kai lähinnä hiljaisia ja arkoja. Eivätkä oikein osanneet leikkiä perheen lasten kanssa, joten meni aikansa että leikit alkoivat sujua ja lapset alkoivat hoksata leikkimisen jujun.

Kaupungin ja oliko juuri MLL:n sivuilta saa vaan sellaisen käsityksen, että tukiperhetoiminnan alle menee myös nämä "normaalilapset", joilta vaan se kyläpaikka puuttuu. Vai onko sitten totuus se, että kaikki lapset vaativat erityistaitoja, mutta jos se kerrottaisiin heti, ei tukiperheeksi uskaltautuisi kukaan?



ap

Itse olen totaaliyh ja aina välillä haaveilen tukiperheestä, minullakin sukulaiset asuvat kaukana, joten omaa aikaa ei juuri koskaan ole. Mutta en ole koskaan kuitenkaan edes yrittänyt hakea tukiperhettä, koska:



A. tuskin saisin sellaista, koska meidän perheessä ei ole mitään suuria ongelmia. Lapsi on normaali ja hyvin kehittynyt, mulla ei ole päihde- tai muutakaan ongelmaa, mitä nyt uupumusta silloin tällöin.



B. mistä löytyisi tarpeeksi hyvä ja luotettava perhe omalle lapselleni? Tämä on nyt ehkä tietämättömyyteen perustuvaa ennakkoluuloa, ehkä tukiperheet testataan tosi tarkasti, en tiedä. Mutta silti mielessä olisi koko ajan epäilys siitä, että mitkä ovat auttajan todelliset motiivit, miten lastani perheessä kohdellaan jne. Esim. seksuaalinen hyväksikäyttö pelottaa... :(



Että voi se olla näinkin päin.

että entäs jos minua epäiltäisiin jostain perättömästä, enkä voisi mitenkään todistaa syyttömyyttäni... Ehkä näin epäileväistä ei päästetä tukiperheeksi...

Tyttöni ei heittele, eikä hajoita paikkoja mutta vahdittava hän on, varsinkin ulkona.



Hän on eriyislapsi, mutta helpoimmasta päästä. Mieti vielä asioita rauhassa ,koska tukilapset tosiaan saattavat olla tyttäreni kaltaisia tai vaikeampia.



Jotenkin tuntuu, että pelästytin sinut kertomalla lapsestani.



-4-

te auttamishaluiset mutta epävarmat! Kyllä moni yh tms mielellään ottaisi apua vastaan. Se ei ehkä kanavoidu tukiperhetoiminnan kautta, mutta ota yhteyttä kaupunkisi sosiaalitoimeen tai esim MLL:oon ja kerro tilanteesi. Joskus joku jo tietää jonkun joka ainakin tietää jonkun joka ilahtuisi lastenhoitoavusta. Ehkä jotkut mammakerhot ym voivat toimia oikeiden ihmisten yhteensaattajina.

Eli käytännössä sille kiltille 5-vuotiaalle lettipää tytölle ei tukiperhettä löydy. Vaikka tukiperheeksi haluavat juuri näitä pikku tyttöjä mieluummin ottaiskin.

Lapset ovat syystä tai toisesta lastensuojelun asiakkaita ja ongelmat sitten sen mukaisia.

En pelästynyt teidän perhettänne, mutta aloin ehkä paremmin oivaltaa tukilapsiperheen haasteita. Ehkä sovinkin ainoastaan vain tuollaiseksi "yh:lle omaa aikaa kerran kuussa" -tädiksi, mikä sekin on minusta ihan hienoa ja varmaan tarpeellista. Jokainen omien voimiensa mukaan. En myöskään ajattele niin itseäni, vaan esim jotain tilannetta, jossa lapsi pääseekin yllättämään minut ja hänelle sattuu jotain. Esim en ymmärrä pitää tarpeeksi tiukasti kädestä tilanteessa, jossa lapsi normaalisti yrittää ottaa livohkat.



Lähisukulaisellani on adhd, ja hän oli lapsena hyvin ailahtelevainen eikä välittänyt muista ihmisistä. Karkaileminen ja suuttuessa täysi itsekontrollinen pettäminen oli tuttua. Hän olisi saattanut hypätä vaikka parvekkeelta alas. Leikinlaskua hän ei sietänyt lainkaan, koska arveli sen olevan ilkeilyä itseään kohtaan. Nyttemmin hän on oikein mukava ja hauska nuori mies, työpaikka ja asunto ja tyttöystävä, ne elämän peruselementeiksi mainitut, ovat olemassa.



AP

mun mielestä sellaista kuin helppo ja normaali lapsi ei oikeastaan ole. vaikka kuinka valkkaisitte just tietynlaisen lapsen niin sillä on ne omat kotkotuksensa ja esim vanhemmista erossa oleminen voi hyvinkin laukaista lapsella erilaisia kiukutuksia ja ahdistuksia. joka tapauksessa kun hoitaa kenen tahansa, vaikka sukulaisen lasta niin sen itkeminen tai kiukuttelu ei tunnu yhtä helpolta kestää kuin oman lapsen. siis hommaan täytyy kyllä lähteä sillä mielellä, että sieltä ei välttämättä tule superiloista, tasapainoista ja hauskaa muksua kylään, vaan sieltä voi tulla vaikka tasapainoinen ja hauska muksu, jonka onkin rankkaa erota äidistään ja se saattaa itkeä vaikka koko yön... tällainen kokemus meillä on, mutta en mä voinut sitä yöllä heivata pihallekaan, siinä vaiheessa piti muistaa että tämä on ihana ja ihan tavallinen lapsi ja antaa sille hellyyttä ja aikaa... pystytkö tähän?

minä kyllä ymmärrän, että tukiperheessä ollaan talon tavoilla, mutta olettaisin kyllä tukiperheessäkin ymmärrettävän sen, että jotkut niistä tavanomaisista kasvatusmenetelmistä ovat vaan vääriä toisilla lapsille. Esimerkiksi meidän erityislapsi ei ei vaan kieltämisellä ja haukkumisella kasvatu - huonompaan suuntaan vain menee. Niin että jos sinä moitit häntä siitä, että hän kiljuu ja rypistää piirustuspaperin suuttuessaan, hän todennäköisesti kiljuu vaan lisää ja heitttelee vielä tavaroitakin. Jos sen sijaan ymmärrätkin sanoa että joo, näen että sinua harmittaa ja vähän kehut kun hän hillitsi itsensä EIKÄ hakannut pöytää ja sinua pettymyksen tullen vaan ilmaisi itseään hillitymmin, hän todennäköisesti lopettaa sen karjumisenkin ihan pian. Ja saat todennäköisemmin tilaisuuden sanoa, että ensi kerralla ehkä riittäisi vaan sekin kun SANOISI että harmi kun meni pieleen, ei tarvi pakosti edes huutaa.



As ja adhd-lasten kanssa toimeen tulemiseen ja kasvattamiseen on tarjolla iso kasa kirjallisuutta, josta pariin valikoituun kappaleeseen toivoisin tukiperheen tutustuvan ennen kuin päättävät, että "talon tavoilla" mennään. Informoitu ja perusteltu ja mietitty päätös on aina parempi kuin sellainen joka perustuu siihen olettamukseen, että minä olen oikeassa ja te väärässä varsinkin kun te tarvitsette apua.



Ja onhan se nyt IHAN selvä, että jos sinä otat lapsen hoitaaksesi niin sinä olet vastuussa siitä, ettei lapsi jää autonalle, oli hän sitten normaali tai adhd tai sinisilmäinen tai jotain muuta! Ei voida ajatella, että tukilapset ovat jotenkin vähemmän arvoisia kuin perheen omat lapset tai että toisten lasten voi antaa joutua vaaraan tai vastaavaa. Tukilapsi on oikeutettu samaan huolenpitoon kuin muutkin!

Meillä ihan normaali kahden vanhemman kolmen lapsen perhe. Mitään suurempia ongelmia ei ole meillä tai lapsilla. Mutta kun hoitopaikkoja ei vain ole ainoastaan maksettuja hoitajia pakollisiin menoihin. Mummot kuolleet eikä pahemmin muut sukulaiset/ystävät auta.