Mitä pidätte MTV:n aamukokki Maija Silvennoisesta? Nyt ne on vihdoin saanu
sille rinnat peittävän essun päälle. Aiemmin daisarit hylly ruokien päällä.
Oli joskus aikoinaa ihan hyvä siinä yhdessä kokkiohjelmassa mutta nyt on jutut ja esiintyminen ihan kamalaa. Pelkään oikein, että mitähän se seuraavaksi sanoo.. Tunnen syvää myötähäpeää.
Kommentit (34)
mieshän tekee terveellistä ruokaa, kuitenkaan sitä mitenkään mainostamatta.
Pitkät rakennekynnet. Ihan käsittämätöntä kun tiedetään mitkä määrät pöpöjä ne kerää.
jolla molemmissa käsissä sormukset ja lihapullataikinaa vaan kouri menemään. Yök!
Muistatteko neloselta ohjelman nimeltä Foodclub? Siinä oli nuoret kokit Teemu Aura ja Tommi Tuominen (nämä Demon ja Groteskin ravintoloitsijat, jotka sai Michelin-tähden pari vuotta sitten)... sellaisia lisää! Ihania!
Aivan samaa olen minäkin ihmetellyt, että miksi hitossa b-luokan kokit yrittävät vielä telkkarissa leikkiä leipureita ja kondiittoreita. Sen verran säälittävää sähellystä, ettei siitä kukaan mitään hyviä ideoita saa.
t. kondiittorin vaimo
Kaikkein säälittävintä on se kun aamukokit leipoo, hankkisivat sinne kondiittoreja eikä kokkeja silloin kun tehdään kakkuja yms.
Terkuin keittiömestari joka taitaa leivonnan salat
hoh its taidat olla kylmäkkö........ ;)
Teresaa tiukkiksempaa saa suurennuslasilla etsiä
Katsokaa FooDoota!! Siellä on kokki paikallaan! Alex on asiallinen, hyvä puhuja, rauhallinen... niin ja onhan siinä silmänruokaa meille naisille! =)
Muistatteko neloselta ohjelman nimeltä Foodclub? Siinä oli nuoret kokit Teemu Aura ja Tommi Tuominen (nämä Demon ja Groteskin ravintoloitsijat, jotka sai Michelin-tähden pari vuotta sitten)... sellaisia lisää! Ihania!
Nämä kun sais takas ruutuun, karismaa...
Siitä ei kokki/mies parane, sympaattisen oloinen kaveri. Tämän "mikälie" nyt tässä nyt on on ihan kauhea, käännän kanavan heti ykköselle.
Muistaako kukaan Sannan sukunimeä?
Missäköhän "vaikuttaa" nykyään?
Maijalta on noin mennyt tatsi tv-esiintymisiin? Myötähäpeää täälläkin, kun se solkkaa ja soheltaa ruokien kanssa. Garam on kyllä ihan pohjanoteeraus, ihan onneton räpeltäjä.
joka ei sopinut sitten yhtään pinkin essun ja pinkin lavastuksen kanssa. Kerrassaan karmeaa heti aamutuimaan. Ruoka itsessään ei jäänyt mieleen yhtään kun olin niin järkyttynyt noista! ;-D
Alex on ihqu. Sami Garamin kokkauksista en ole koskaan perustanut ja muistan myös sen huulessa palavan röökin samalla kun grillaili lerssiä pallogrillissä veneen kannella joskus takavuosina. Ja ohjeet olivat kummallisia virityksiä tyyliin hk:n sinistä ja fazerin sinistä yhdessä. Kamalaa. Toinen 'voittajayhdistelmä' oli takavuosien karmea Makupalat ohjelma, jossa Janne Pekkala ja kumppani tekivät puolivalmisteista sörsseleitä. Muistan vaan että suunnilleen joka ruoassa oli yhtenä mausteena ihan felixin ketsuppi. Oolalaa mitä gurmeeta!
Ehkä siellä kokkikoulussa keskitytään vääriin asioihin opetuksessa?
Ei ole edes kokki koulutukseltaan, on vain "harrastuksen kautta " alkanut noihin hommiin. Muistan jostain esittelystä lukeneeni.
en voinut sietää ennen enkä nyt.
Maija on besserwisser.
Alex on ihana ja paras katsella ja kuunnella.
taitaa olla kieliläväri - ainakin puhuu sillä lailla. Ei sovi esiintyjälle. ilman ääntä menee kyllä :)
Maija on niin kaikkitietävä ja näsäviisas. Ällöttävää katsottavaa ja kuunneltavaa!!!
(eikä oikein sovi nuo sen rakennekynnet kokille.....)
Aika moka ammattikokille.
Halusi kai vain esitellä diamangejaan.
Hiuksetkin harotti ponnarilla niin, etteivät varmaan ole koskaan hoitoainetta nähneet.
Katse kummasti kiinnittyy näihin seikkoihin. Itse asia jää sivuun.
Eikä ikinä tekisi edes mieli tehdä mitään näillä eväillä. Tulee jotenkin epämiellyttävä ja kuvottava olo.
Maikkari on mokannut .........ja pahasti..