ulkomaalaisten vaimot

Mieheni on pohjoismaista. Hän rakastaa saunaa, makkaraa, olutta jne. Puhuu suomeakin kurssin jälkeen. Lapsillamme on hänen nimensä, mutta suomen kansalaisuus.



Olen aina puhunut lapsillemme suomea, vaikka asuimme hänen kotimaassaan silloin. Jos hän ei ymmärtänyt, se ei ollut minun ongelmani. Ajattelin, että hän voi opetella minun kieltäni, kuten minä olin opetellut hänen. Ja lapsiltani en olisi koskaan voinut viedä äidinkieltäni pois. Heillä on oikeus minun sukulaisteni kieleen.



Älkää ikinä luopuko äidinkielestänne. En voi kuvitella tarpeeksi hyvää syytä sille, että äiti puhuu lapselleen kieltä, jolla hän ei itse sano äiti tai isä. Ja niin, lapsemme ovat kaksikielisiä. Tosin nykyään asumme Suomessa, joten isän äidinkieli on heikompi tällä hetkellä.

niin tulee ittekseen puhistua että tuokin tuollanen ((((sensured)))) ja mietittyä että suomalaisen kanssa ihan varmaan ei tällastakaan vääntöä tulisi. MUTTA en vaihtaisi, en takuulla! <3 ;)) Ei ne kiukutuksen aiheet kuitenkaan siitä ulkomaalaisuduesta johdu vaan ihan muista jutuista. Kultainen mies joten miksipä vaihtamaan.... ja puhekielenä muuten suomi.

mutta toisinaan ois kivaa voida olla rennosti jalat pöydällä (no onhan mulla kyllä :) ja vaan syödä telkkarin edessä sipsiä tai nameja. Vaan silloin on iltaruoka-aika meillä, niin ei tule sitten koskaan "sikailtua" niinkuin ennen suomessa. Onneksi on kyllä aika helppo toteuttaa tää mieliteko :)



Ja mulla kanssa työn ja tuskan takana pitää lapset suomenkielisinä myös, esikoinen puhuu lähes ainoastaan isän kielellä, vastaa lyhyesti suomeksi muttei osaa suomeksi selittää mitään vaikeaa. Ja pitää tsempata itseään siinä, että aina muistaa itse toista kieltä puhuvalle lapselle vastata suomeksi, aivot vaan helposti vastais sillä kuullulla kielellä.

Hän ei osaa kenialaisen isänsä kieltä, ei tunne Kenian kulttuuria, ei ole kasvanut sen mukaan, on käynyt Keniassa ensimmäisen kerran yli 20-vuotiaana yms.

Pitäisikö Pauli Saapunkiakin kutsua saksalaissuomalaiseksi kun isänsä on saksalainen? Isä joka hylkäsi lapsen ja ei edes tuntenut poikaansa kuten ei Barack Obaman isäkään.

ulkomaalaisen miehen vaimon aikuisena lapsena sanoisin, että vaikka olen tavallaan saanut lahjaa kahden kulttuurin perimän ja edut, olen saanut myös kokea, miten olen kahdessa kulttuurissa aina se ulkomaalainen ja ulkopuolinen. Joten siinä mielessä olisin ehkä kenties kuítenkin preferoinut äitini valinneen itselleen kotimaisen puolison ja minulle yhdet juuret.

Te vaimot ja äidit tulette aina pysymään suomalaisina - teillä tulee aina olemaan kansallinen identiteetti.

Teidän lapsillanne on kaksi identiteettiä.

Vaan kussakin kotimaassa näitä identiteettejä ei koskaan tulla ottamaan täydestä. Vai mitä sanotte siitä, että Barack Obamaakaan ei kutsuta kenialais-amerikkalaiseksi vaan mustaksi presidentiksi. Yhtä laillahan hän on musta kuin valkoinenkin. Ja yhtä lailla minä olen britti kuin suomalainenkin. Omasta mielestäni. Vaan en suomalaisten mielestä - heille olen ulkomaalainen. Enkä briteille. Heistä olen ulkomaalainen.

Teille kaikille silti onnea ja voimia. Ja ymmärrystä tukea lapsianne.

Ei ole ollut...mutta mieheni kyllä muistuttaa tavoiltaan muutenkin länsimaalaista.

tuntuuko teistä koskaan siltä että olispa kiva olla suomalaisen miehen vaimona vaihteeksi, juoda miehen kanssa vaikka lapin kultaa tai ihan mitä vaan mutta kun sais edes puhua suomea jne. miehen kanssa. rakastan kyllä miestäni ja meillä menee ihan hyvin mutta onko muilla koskaan samatyyppisiä tunteita/ajatuksia ? asumme miehen kotimaassa.

Juo Lapin Kultaa, kuuntelee suomalaista musiikkia ja on melkoisen "suomalainen" muutenkin :). Asutaan nykyisin miehen kotimaassa, aikaisemmin asuimme Suomessa. Ensi jouluna laitamme suomalaisen jouluaterian, kun se on miehenikin mielestä parempi kuin täkäläinen. Lomamme vietämme Suomessa.

Ikinä en ole miettinyt, että haluaisin jotain muuta. Tämä on mun mieheni ja tämä on mun asuinmaani. Suomi on mun kotimaani ja sinne kaipaan aina, mutta mun elämäni on nyt täällä.

Eipä ole edes kokemusta suomalaisen miehen kanssa seurustelusta!



En juo alkoholia, inhoan sitä yli kaiken, vaikka joisinkin, ei se miehen "ulkomaalaisuus" sitä estäisi. Suomea joudun puhumaan ihan tarpeeksi, se jäänyt jo vuosia sitten kakkoskieleksi ja lasten kanssa puhutuksi kieleksi. Ajatuksetkin juoksee paremmin toisella kielellä. En minä miestä rakasta hänen "ulkomaalaisuutensa" vuoksi, mutta en kyllä kelpuuttais "suomalaista" miestä, en usko,että tästä maasta löytyisi mies minun makuun!

mieheni syö enenmmän suomalaisia möttöruokaa kuin minä. esim. eilen hän söi minun laittamaa Janssonin kiusausta.



Hänellä on lukuisia ruoka-allergioita ja hän voi syödä kuin vain tietynlaista, lähes maustamatonta ruokaa. Itse olen lähes kasvissyöjä enkä pidä edes suomalaisesta ruoasta. Minusta se on mautonta ja usein epäterveellistäkin.

Eli meillä on vähän hassusti tämäkin asia, hän syö suomalaista ruokaa ja minä etnistä, lähinnä hänen ruokakulttuuriin kuuluvia ruokia.



Hän puhuu sujuvaa englantia mikä ei ole hänen äidinkielensä tosin ja hyvää suomea. Mutta hän haluaa puhua aina ja jokapaikassa suomea, mikä on minusta oikeasti vähän ärsyttävää sillä englannilla asiat hoituisi nopsampaan, mutta hän haluaa kehittää suomenkieltään ja kai näyttää että kyllä tässä ihan hyvää suomeakin osataan.



Alkoholia emme käytä kumpikaan ja onneksi hän ei katsele mitään jalkapalloja taikka jääkiekkoja tv:stä. Mutta kotimaansa tapahtumia hän seuraa kyllä silmä tarkkana. Minusta hänen maansa historia on hyvin kiehtovaa ja aina siellä matkustellessamme minä kiertelen museoita ja historiallisia nähtävyyksiä.

Luen myös asiaan liittyvää kirjallisuutta. Minulle on avautunut hänen myötään ihan uusi maailma tältäkin osin, siitä olen kyllä tosi iloinen.



Minä rakastan kaikkia vanhoja Hollywood-leffoja + kotimaisia leffoja. Joskus hän kyllä innostuu katsomaan niitä minun kanssani.

en paljon tykkää siitä suorapuheisesta suomalaistyylistä, jossa kohteliaisuus on ihan mahdoton ajatus. Taidan olla vähän vanhanaikainen kun minulle sopii se, että minua pidetään kuin kukkaa kämmenellä, nyt pian 20 vuotta. En tosin tykkää Lapin Kullastakaan.

Mutta ymmärrän kyllä sua. Mulla on kanssa joskus ollut noita ajatuksia niiden kymmenen vuoden aikana jotka olen ulkomailla asunut. Nykyisen mieheni kanssa vaan kaikki on niin ihanaa ja olen kai tänä aikana niin hyvin kotiutunut tänne uuteen kotimaahani, ettei enää ole ikävä noita juttuja. Ainoa mikä on joskus kurjaa on se, etten voi puhua suomea mieheni kanssa. Vaikka hän opettelisikin suomen kielen, ei hän koskaan voisi saavuttaa sellaista tasoa, että ymmärtäisi puheeni kaikki nyanssit. Osa persoonallisuuttani jää näin hänelle ikuiseksi salaisuudeksi.

eli tuollaista tunnetta en ole kokenut. Mutta tietysti kaipaan suomenkieltä noin yleisellä tasolla, aikuismaista puhetta varsinkin. Puhun suomea lasten kanssa, mutta se ei ole vielä kovin abstraktilla tasolla :)