Lue keskustelun säännöt.
Kasvattamisen ja temperamentin yhteensovittamisen vaikeudesta.
10.02.2009 |
Eilinen kasvatuskeskustelu poiki yhden av-historian viisaimmista kommenteista, jossa asia on esitetty hyvin havainnollisesti. Haluan vielä jakaa tiedän kanssanne tämän viestin, joka oli samanmielisenä vastauksena toteamukseen, että joistain lapsista ei tule mallikäyttäytyviä, vaikka vanhemmat tekisivät kasvattamisen eteen kaikkensa, kun taas toiset lapset käyttäytyvät hyvin, vaikka vanhemmat eivät laittaisi tikkua ristiin.
"Yllättävän moni, jopa useamman lapsen vanhempi, kuvittelee, että lapset ovat jotenkin samasta muotista luotuja. Että kun heitä kasvattaa " oikein" , niin heistä kasvaa hyviä kansalaisia.
Vaikka oletettaisiinkin, että kaikilla vanhemmilla olisi samanlaiset kasvatukselliset tavoitteet (vaikka oikeasti ei tietenkään ole), niin siitäkin huolimatta eri lapset ja eri perheiden lapset koostuvat hyvin erilaisista aineksista. Jotta näistä erilaisista aineksista päädyttäisiin samanlaiseen lopputulokseen, niin jokaisen lapsen on kuljettava oma polkunsa.
Mielestäni on ylioptimistista olettaa, että jokaisella vanhemmalla olisi kykyjä löytää se lapsensa polku, jos se ei kulje päämäärään kovin suoraa reittiä. Ja joidenkin lasten polku kulkee melko suoraan, toisten hieman kiemurrellen ja joidenkin polku tekee valtavia mutkia, lenkkejä ja käännöksiä takaisin päin. Ja näiden viimeisten vanhemmilta vaaditaan paljon enemmän uskoa kykyihinsä, pitkäjänteisyyttä ja lujaa tahtoa kuin suoran polun vanhemmilta.
Omien lasteni polut kulkevat toisella suoraan ja toisella tuota takapaikkireittiä. Ja suorapolkuisen vanhempana oleminen on todellakin helppoa kuin heinänteko ja hyvin palkitsevaa. Toisen vanhempana saa tuntea jatkuvaa voimattomuutta, avuttomuutta ja neuvojen puutetta, kun kukaan ei tunnu kokeneen samaa.
Eli lapseni ovat hyvin erilaiset, kuin yö ja päivä, joten minä tiedän jotain kasvatuksen erilaisista haasteista. Silti minun lapseni on luotu samoista geeneistä, joten heissä on paljon yhtäläisyyttäkin. En oikein osaa edes kuvitella kuinka toisenlaisia ovatkaan muut lapset, jotka on vielä luotu täysin eri aineksista!"
Kommentit (7)
usein kuulee myös sanottavan, että "ihan samalla lailla olen lapseni kasvattanut, vaan toinen on jne."
JOs lapset kerran ovat erilaisia, niin miksi ihmeessä edes yrittää kasvattaa samalla lailla? Eikös sen jo järkikin sano? Jos toinen uskoo puhetta, ja toinen ei, niin silloin sille toiselle tarvitaan eri keinot.
Mun mielestäni nykyajan lässytyskasvatus on monille fyysisille ja rajuille pojille lähinnä heitteillejättö. Että jos ei puhe mene perille, niin sitten kaikki jää vähän niinkuin lapsen omalle vastuulle. " se vaan on semmoinen".
Ei lapsia pidä lyödä tms. mutta monet lapset tarvitsee touhuissaan ihan kädestä pitäen toimintaa, isompanakin. Moni fyysinen jannu kaipaa niitä rajoja ihan konkreettisesti, että joku ottaa riehujan kiinni, ja pitelee. Nykyään se vaan on niin kamalaa ja kauhistuttavaa, että todella moni lapsi lähtee omille raiteilleen jo pelkästään sen takia, että heidän temperamenttinsa ei saa tarvitsemaansa vastakaikua, ei ole mitään mihin peilata omia voimavarojaan, kun nyhverövanhemmat vaan yrittää vähän piipittää, että "et viittis, kun siskoskin aina uskoo näin."
T: Kolmen pojan äiti, ongelmanuorten (huume yms.), maahanmuuttajanuorten ja koululaisten kanssa paljon töitä tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ettei se kelpaa kasvattamattomuuden syyksi, että kun tuon lapsen poku on se kiemuraisin, niin en minä osaa selvitä sen kanssa.
Sen vuoksi pitäisikin pyrkiä pois siitä yleisestä ilmapiiristä, että jokainen vanhempi muka osaa kasvattaa, kun vain käyttää maalaisjärkeä. Sen sijaan pitäisi viljellä enemmän sellaista kulttuuria, että vanhemmuus on vaativa laji, ja sitä varten tulee opiskelle aivan kuin opiskellaan muitakin ammatteja varten. Eikä nyt sitten juututa siihen, ettei vanhemmuus ole ammatti.
tuntee, ettei itse pärjää lapsensa kanssa. Aivan varmasti löytyy keinot millä se pahinkin takapakkireittiläinen saadaan kuuntelemaan ohjeita MIKÄLI vanhemmat ovat valmiita tekemään töitä kasvatuksen eteen. Monesti vaan nostetaan kädet pystyyn kun "se on tollanen eikä tottele".
että kun toisen lapsen kasvattaminen on noiden takapakkien vuoksi huomattavasti mutkikkaampaa kuin toisen (suoran polun) lapsen, niin kuitenkin vain vanhempia syyllistetään. Harvassa on ne kommentit, missä kannustetaan, että hyvin olet selvinnyt, vaikka teillä on noin haastava lapsi.
Yksi vanhemmuus ja toinen vanhemmuus eivät ole kaksi samanlaista vanhemmuutta. Tällainen oletus tuntuu kuitenkin olevan omituisen tiukassa. Ainakin kasvatuskeskusteluissa näkyy juuri se, että moni julistaa, että kun teet näin ja näin, niin varmasti toimii. Mutta yleensähän ne varmatkaan kikat eivät toimi noiden mutkatielasten kohdalla.
Ja asiaa kokemattoman voi olla vaikea käsittää sitä avuttomuuden tunnetta, kun kuulee kasvatusongelmaansa monen monta varmaa keinoa, käyttää niitä, ja lapsi reagoi aivan päinvastoin kuin "luvattiin". Ja sitten saa päällensä vain syytöksiä, kun sinä et osaa tuon lapsesi kanssa. Vaikka todellisuudessa nämä syyttäjätkään eivät osaa juuri sen lapsen kanssa yhtään paremmin.
Mistäs sitä neuvoa sitten kysytään, kun mikään ei auta, ja oma pääkin lyö jo tyhjää.
Mitä sitten kasvatuskeskusteluun tulee niin harvoin olen omassa kaveri/tuttavapiirissäni törmännyt siihen, että kukaan julistaisi absoluuttisia totuuksia lasten kasvattamisesta. Keinoja voi jakaa ja kertoa mikä toimii meillä, mutta ei sitä voi taata, että se toimii, ainakaan ekalla kerralla, muualla. Ainut julkisessakin keskustelussa totuutena huudeltu juttu taitaa olla se, että lapset tarvitsevat rajoja, rakkautta ja johdonmukaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tai mahtaako tuolla olla tietä ensinkään, välillä tuntuu että ihan umpimetsään on marssittu monta kertaa.
mutta sen voin sanoa, ettei minulla ole "paljon enemmän uskoa kykyihini, pitkäjänteisyyttä ja lujaa tahtoa kuin suoran polun vanhemmilla". Tai no, enhän minä edes tiedä, mitä suoranpolun vanhemmilla on, mutta sen tiedän, että monta kertaa joka piävä mietin, olenko sittenkään oikeassa, teinkö sittenkään oikein tai edes tarpeeksi. Joka päivä rukoilen, että josko tämä juttu NYT menisi perille. Pitkäjänteisyydestä en tiedä, mutta AIKAAHAn minulla on tasan yhtä vähän tai paljon kuin muidenkin lasten kasvattajilla. Kun lapsi tulee teini-ikään, se tulee riippumatta siitä, olenko minä mielestäni kasvattanut hänet valmiiksi siihen vai en, kun hän tulee täysi-ikäiseksi, hän tulee, riippumatta siitä, sainko projektini valmiiksi vain en. Deadlinet ovat kyllä suurin piirtein samat kuin suoranpolun vanhemmillakin. Tahdon lujuudestakaan en tiedä, sillä aika vähän tässä minun tahdostani kiinni on, mutta sen tiedä, että olen oppinut valitsemaan sen, mitä tahdon ja ne taistelut, joita käyn. Ihan joka asiasta ei kannata nipottaa.
Ja sitten sanoisin kolmoselle sellaisen liikkuvaisen ja fyysisen pojan äitinä, että joo, tavallaan, minulla on poika, jota pitää ohjata olkapäästä väkijoukossa, esim kaupassa. Toisaalta ihan se perinteinen puheen lässytys ja perustele menevät hänelle paremmin perille kuin mikään fyysinen rangaistus ja ilman perusteluita ei mene perille yhtään mikään. joten ei se "lässytys" mitään heitteillejättöä ole.
että kun omat lapsetkin ovat niin kovin erilaisia, vaikka ovat samoista aineista tehtyjä, niin kuinka erilaisa ovatkaan muiden, eri geeneistä luotujen, lapset.
Mutta tuota muuta en olisi ihan äkkiä osannut noin hienosti kuvailla.
Eli olen täysin samoilla kannoilla.