"Minä en anna lapsille aamupalaa,

että jotkut on tosiaan niin tyhmiä kuin ovat.



kyllä vanhempien kuuluu välittää esimerkiksi lasten läksyistä. vähintään tarjota apuaan ja tarkistaa, että ovat tehdyt.



ystäviä meille saa tulla. onhan se ihan selvä että kun ne ei ole omia niin niiden kikatus ja rätkätys ärsyttää mutta varmasti meidänkin kakarat ärsyttää naapurin äitejä... ja silti lapset saa kyläillä koska heidän on tärkeää saada ystäviä ja olla sosiaalisia.



ja kyllä meidän perheessä kaikki passaa kaikkia. se on oikeeta rakkautta, kun joskus vaikka kiireessäkin tekee toiselle jonkun palveluksen ihan vaan, että se ilahtuisi... kyllä isompikin lapsi tai mies/vaimo ilahtuu kun on vaikka ruoka lautasella... mieheni tekee mulle aina iltapalan kun tulen iltavuorosta :)

vaikka 8. ja 2. -luokkalainen laittavat itse aamupalansa, 5-vuotias saa aamupalaa päiväkodissa. Viikonloppuisin laitan pienille aamupalan, esikoinen ottaa itse.



Läksyjä en kuulustele, koska lapset pärjäävät hyvin koulussa muutenkin. Autan jos pyytävät ja osaan.



Yökyläilyjä meillä ei juurikaan harrasteta, koska siinä ei nuku kukaan ja seuraavana päivänä kaikki ovat väsyneitä. Muuten lasten kaverit ovat meille tervetulleita.



Huolehdin lapsistani ihan kiitettävästi, mutta tarkoitus on myös kasvattaa heidät tulemaan toimeen omillaan, joten loputtomiin ei passaa.

Vaikka itselläni ei ole samanlaista taustaa kuin sinulla, niin allekirjoitan täysin tekstisi!



Surullista, että monet vanhemmat pitävät työtä ja uraa niin tärkeinä, että ne menevät (suuren selittelyn kanssa toki usein) lasten edelle 95 % ajasta.



Mielestäni tämä lähtee jo suurista elämän valinnoista (opiskelu, puoliso, asuinpaikka).



Enkä missään nimessä tarkoita sitä, että äidin (tai isän) pitää jotenkin uhrautua. Itse olen opiskellut hyvän ammatin, olen ollut pitkään kotiäitinä, mutta tehnyt samalla mielekästä keikkatyötä, jolloin mies on ollut lasten kanssa. Asumme erittäin mukavassa paikassa, jossa on hyvä koulu, mutta kotimme on vanha ja aina remontin tarpeessa. Jostain kun on tingittävä.



"Passaan" mielelläni rakkaita perheenjäseniäni, mutta niin passaa miehenikin osaltaan (esimerkiksi hieroo minua, tekee ruokaa, menee lasten kanssa ulos peuhaamaan, jotta saan joskus ottaa ylelliset päiväunet). En tiedä ymmärränkö tuon sanan oikein, mutta esimerkiksi noita Ap:n mainitsemia asioita, pieniä juttuja mitä arjessa voi toisen eteen tehdä. Kyllä meillä myös omatoimisuutta opetelleen, ettei se mielestäni sitä tarkoita, että _aina_ tehdään kaikki lapsille valmiiksi.



Välillä tietysti viiden lapsen hulinassa ja raha-asioiden puristuksessa huomaa olevansa juuri se stressaantunut, kiireinen äiti, joka ei ehdi kuunnella lapsiaan. Silloin pysähdyn ja muistutan itseäni, mikä tässä maailmassa on kaikkein tärkeintä. Melskaan perheeni kanssa olohuoneessa laulamassa singstaria, luen pikkuisille Uppo-Nallea, suunnittelen eskarilaisen kanssa nukkekodin sisustusta, juttelen koululaisen kanssa koulupäivästä ja jalkapallosta. Siivoan lasten kanssa yhdessä askartelukaapin, vanhoja jo unohtuneita valmiita taideteoksia ihaillen. Istun mieheni kanssa saunassa pitkään ja hartaasti kaikesta maan ja taivaan välillä höpisten. Leikkaamme tytön kanssa koiran kynnet ja viemme pojan kanssa koiran ulkoilemaan. Tai sitten pidän lapsiani vaan sylissä ja silitän. Ihan mitä vaan, mutta täyttä elämää!



Monet tuntemani vanhat ihmiset ovat sanoneet, että jos he jotain saisivat muuttaa menneisyydestään, niin olisivat enemmän lastensa ja muiden rakkaidensa kanssa, ehdottomasti. Se on sellaista viisautta, mitä yritän itsekin oppia.

vaikka oli syötetty aamupala

huuli pyöreänä missä meni vikaan kun lapset ja nuoriso voi todella huonosti suomessa....

syytellään päivähoitoa ja mitä ties kornia.



fakta on se että missään muualla kuin suomessa ei lasten odoteta itseväistyvän niin aikaisin ja ottavan suuren taakan harteilleen huolehtimalla täysin itsestään ja ottamalla vastuun kaikesta kuten reippaan aikuisen kuuluisi.

ja aikuisia ei saa häiritä, ei niiitä kiinnosta, kyllä sä itsekin osaat....

sad but true.

Eikös tuo nyt ole ihan perusjuttuja. Ruokkia, vaatettaa lapset (ja mieskin siinä sivussa), tarkistaa koululaisen läksyt. välittää myös lapsen kavereista, koska he ovat tärkeitä juuri sinun lapsillesi..

Kyllä minä teen oikein mielelläni näitä asioita ja olen ylpeä siitä olenhan ÄITI.