Miten käy imetyksen, jos Wallinin ehdotus menee läpi?
Ehkä ne tiukasti ajattelevat, että puoli vuotta imetystä on tarpeeksi ja sillä hyvä.
Kommentit (96)
ehdotus. Oikeasta tasa-arvosta kaukana. Ja ne jotkatätä puoltaa, ajattelevat että kotona olevat naiset vaan laiskottelevat.. Kertoo kyllä paljon tästä yhteiskunnasta.. hohhoijaa
Mun mielestä lähinnä kertoo sen, että vihdoin tääläkin tajutaan jotain asioista ja siitä mikä olisi lapsille parhaaksi.
Ihmisten pakottamista samaan muottiin. Mistä sinäkin luulet tietäväsi mikä on kaikkien suomalaisten perheiden lasten parhaaksi. Luulotauti taitaa olla kansansairaus.
mutta yrittäjäisäthän tässä mallissa joutuisivat omat perhevapaansa kustantamaan. He maksavat todennäköisesti kovempaa YEL-maksua, jotta saisivat edes asiallisen päivärahan perhevapaansa ajaksi. Ei ole myöskään sanottua, että itsensä työllistävän yrittäjän asiakkaat odottavat perhevapaan ajan.
Yrittäjien kohdalla olisi siis paljonkin hiomista ennen kuin tuo malli voisi heitä koskea tai ennen kuin vapaan pitäminen olisi järkevää. Sama YEL-sääntö tietysti koskee naisyrittäjiä jo nyt ja siihen pitäisi jotenkin puuttua.
siksi, ettei kaikki isät voi tai halua jäädä kotiin. Meille kyllä kävisi, mutta kaikkien tilanne ei tätä salli. Tässäsitäpaitsi riistetään kansalaisilta tärkeä asia. VAPAUS VALITA
Ihmisten pakottamista samaan muottiin. Mistä sinäkin luulet tietäväsi mikä on kaikkien suomalaisten perheiden lasten parhaaksi. Luulotauti taitaa olla kansansairaus.
Kukaan nyt tuskin väittääkään tietävän mikä on parhaaksi, mistä sinäkin siis luulet tietäväsi ettei olisi kaikkien parhaaksi...
Sitten olisi äiti vuoden, mikä on enemmän kuin nyt.
Itse en kyllä keskenkasvuista miestä ottaisi... Ja naiset ehkä muutenkin oppisivat _valitsemaan_ isäehdokkaista. Hyvä juttu.
Kaikki ihmiset ja perheet eivät ole samanlaisia, joten on selvää että tämä laki ei voi olla kaikkien parhaaksi sillä se pakottaa kaikki samaan asiaan. Parempaan tulokseen päästään jos jokaisella perheellä on päätösvalta toimintansa suhteen ja siten valinnanvapaus toimia oman parhaansa mukaan.
Kaikki naiset eivät välttämättä halua sellaista keskenkasvuista miestä., joka haluaa tai pystyy olemaan kotona. Parinvalinnassa on tärkeämpiäkin kriteerejä.
rikkaat puoltaa. Eli jos ei oel varaa jäädä kotiin, niin valittaa. Kannattaa varmaan laitella rahaa säästöön, ettei tarvi itkeä rahan loppumista. Meillä ainakin mies pystyy olemaan kotona niin paljon kun vaan haluaa, eikä tee edes rahallisesti tiukkaa.
Outoa muuten sinänsä, että kyselyiden perusteella tää palsta on täynnä rikkaita mutta kun tulee tosi eteen kaikki onkin yllätys...yllätys köyhiä. Minne ne hyvätuloiset palstalaiset nyt katos?
Sen verran on eksoottinen käsitys vauvavapaasta :p
Niin kauan kuin meillä on laiskimus-naisia jotka ajattelevat kuin te, ja haluavat istua kotona lasten kanssa ja kutoa villasukkia, kun mies tuo leivän pöytään - niin kauan meillä taitaa sitten olla se ongelma että nainen ei koskaan tule työelämässä tienaamaan yhtä paljon kuin mies.
Taidatte haluta pitää yksin äitiysvapaanne vain sen takia, että saatte köllötellä kotona vauva sylissä ja katsoa telkkaa? Eikö miehelläkin ole oikeus nauttia ajasta lasten kanssa kotona? Onko joku miehen velvollisuus olla parempi palkkaisessa työssä ja elättää teitä kun istutte kotona?
He ovat sitten sen vuoden kotona ja mies käyttää etuuden käyttämättä.
Tuollaistahan se on. Varsinkin ekan kanssa.
Naisilla on vaikuttaa olevan kiire loata siskojaan. Kotona oleville ei näköjään suoda mitään kunnioitusta vaikka heillä olisi vielä pitkä ja hyväpalkkainen ura edessä.
Miksi haluatte vetää sisarenne lokaan? Kateellisuus kenties syynä?`Kilpailetteko aina oman aviomiehenne kanssa tasa-arvon nimissä?
Eikös pitkä vanhempainvapaa nimenomaan arvosta sitä kotona olemista??
Ja mistä ihmeen kilpailusta sinä puhut? Mitä kisaa sinä käyt?
näin feministinä mieltä lämmittää ajatus siitä, että naisten asema työmarkkinoilla paranee ja miestäni lämmitti ajatus, että hänelläkin on mahdollisuus muodostaa kunnollinen tunneside vauvaan.
eli jos tää menee läpi, niin varmaan aletaan pistää lasta alulle
Kaksi lasta itselläni, tein molempien kanssa töitä ja opintoja vanhempainvapaan aikana. Aika olisi tullut muuten kyllä tajuttoman pitkäksi.
Minusta ehdotus on hyvä.