Lue keskustelun säännöt.
Perheeni on vankilani:(.
07.02.2009 |
Karrikoidusti sanottu, mutta kyllä se niin on.
Meillä on pieniä lapsia ja kyllä on elämä rajoittunut niiden saamisen jälkeen. Aina sanotaan, että lapset antavat paljon, mutta päällimmäisenä on kyllä tunne, että olemme itse luopuneet paljosta, ehkä liian paljosta koska elämänilo on hiipumassa.
Lasten ehdoilla mennään, mutta ne ehdot ovat liian kovat. Hoitajia ei ole, joten emme pääse mieheni kanssa kahdestaan minnekään ja se on vähentänyt läheisyyttämme. Emme pysty edes keskustelemaan mistään lasten hereillä ollessa koska joku keskeyttää jatkuvasti.
Syömisestä en ole nauttinut aikoihin, ruuasta nauttiminen oli ylellisyyttä mitä oli ennen lapsia. Nyt se hotkitaan nopeasti ja samalla pompitaan ylös alas pöydästä joko vessaan, rättiä hakemaan tms.
Töissä käydään pätkissä silloin kun lapset eivät ole kipeinä. Usein siis ovat, joten työt kärsivät ja stressi lisääntyy siitäkin.
Matkoja ei enää edes suunnitella. Kävimme kerran tuttavaperheen kanssa viikonloppumatkalla, mutta heidän lapset ovat isompia, joten ei siitä mitään tullut. Emme pystyneet hetkeä istumaan rantaravintolassa kun omat lapsemme eivät pysyneet aloillaan. Loppumatkan olimmekin erillämme, me leikkipuistoissa ja he muualla. Toisen kerrankin oli matka suunnitelmissa, mutta lapset tulivat taas kipeiksi, joten peruttiin se. Ei siis enää matkoja meille.
Monet juhlat ja tilaisuudet ovat jääneet väliin kun joku sairastuu tai juhlat ovat tarkoitettu vain aikusille. Niihin emme pääse.
Enää ei jaksa suunnitella ja yrittää, niin monesti olemme pettyneet. Parempi lähteä siitä ajatuksesta, että kotona ollaan.
Ystäväperheitä emme ole tavanneet aikoihin. Useimmilla on lapsia ja ei seurustelusta ja keskustelusta tule mitään kun kaikki energia menee lapsiin ja heidän tarpeiden täyttämiseen.
Emme vihaa lapsiamme, olemme vain alistuneet siihen, että elämä on tälläistä nyt. Toivon, että suhteemme kestää nämä vuodet ilman läheisyyttä. Voimia parisuhteen eteen ei oikein enää ole. Olen ensisijaisesti äiti. Ehkä vielä joskus jotain muuta.
Kommentit (161)
Mulle jäi päällimmäisenä kuvana mieleen se, että ap ei ole opettanut lapsiaan olemaan itsekseen ja joskus odottamaan, kun äiti on täyttänyt jonkun tarpeensa. Varmaan kaikilla lapset yrittvät dominoida arkea huutamalla päälle ja vaatimalla loputtomiin, kyse on vain siitä, miten paljon niiden antaa varpaille hyppiä.
Mä olen paljon itsekseni lasten kanssa, sillä mies on työn puitteissa 2-5 päivää viikossa matkoilla. Mun elämä olisi aivan mahdotonta, jos lapset (5 ja 2) eivät osaisi olla myös itsekseen! Mulle on ihan luontevaa sanoa, että menkääs lapset nyt tekemään jotain kivaa itsekseen, äiti haluaa tehdä tämän jutun rauhassa. Joskus saman joutuu sanomaan karjumalla, mutta saan silti omaa rauhaa. ;)
Mullakin on ollut viime vuosina paljon univelkaa, ja sen olemme ratkaisseet sillä, että yhden yön viikossa vähintään minä saan nukkua rauhassa. Mies hoitaa siis kaikki mahdolliset yöheräilyt ja aamutoimet. Se yksikin yö auttaa kummasti.
Me kyläillään ja matkustellaan paljon, vaikka lapset on erittäin vilkkaita ja touhukkaita, usein myös kurittomia... Kokemuksella osaamme tosin jo välttää ikävimmät tilanteet, ja menemme ihan suosiolla lapsiystävällisiin paikkoihin, vaikka mieli tekisi seikkailemaan. Osa jutuista pitää vaan osata hyväksyä, kuten se, että kahdenkeskinen aika miehen kanssa pitää varastaa silloin, kun lapset nukkuu tai katsoo dvd:tä, tuota siunattua keksintöä. ;D
Nyt olen ekan kerran viikkoon ihan puhtaasti itsekseni, kun miehellä on takana pidempi työrupeama. Mies lähti lasten kanssa pihalle viettämään isi-lapsihetkeä ja äiti saa omaa aikaa ilman hälinää. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no 40 on melko hyvä esimerkki siitä, että asiat voi tehdä myös vaikeasti jos haluaa... :O.
....3v ikäisen kanssa...
Ja sehän on fakta.
olen sitä mieltä, että asenne ei ole nyt kohdallaan.
Ensin sille lapsettomalle vastaajalle. Et voi tietää mitä lapsiserhe-elämä on, jos et sitä koskaan ole äitinä viettänyt. Ja toiseksi viestistäsi paistaa katkeruus.
Toiseksi ap.lle itselläni on tavalliset7terveet lapset 5 v ja 1 v 3kk matkustan n. 300 km matkan suuntaansa lasten kanssa joka toinen kuukausi, eikä mitään ongelmaa. lähdemme matkaan aamupalan jälkeen ja pidetään taukoja tarpeen mukaan, tauko on yleensä 1 h. varsinkin jos syödään.
Ravintolassakin on käyty koko perheellä ja siinä mukana ystävä. Kyllä jaksavat odottaa, ja jos ei niin sitä opetellaan. Jos pitävät ääntä ei ole minun ongelmani. Eivät tietenkään huuda tms. mutta jos vierus pöytä ei suvaitse lapsia, voi vapaasti vaihtaa pöytää minun puolesta.
Hankikaa lapsiperheitä ystäviksi. Itse vierailen näin eikä mitään ongelmia tavaroiden suhteen. Isommat leikkii keskenään ja nuoremmat silmien alla olohuoneessa. Tehkää ystäväperheen kanssa lapsenvahti vuorot niin että vuorottelette lapsienne hoidossa ja pariskunta kerrallaan pääsee tuulettumaan.
Mutta kuulostaa toki tutulta kertomuksesi. Itselläni oli viime syksynä ehkäisyrengas joka ei sopinut minulle. Tuli masennusoireet. Mies oli sitä mieltä että akka pitäisi hoitoon laittaa. Parisuhteemme ongelmat olivat mielestäni jaksamiseni pahin rasite. Mutta lopetin ehkäisyn ja olo on nyt parempi. Itse kirjoitin päättötyötä yhtäaikaa kun lapset olivat viime syksyn kotona. Nyt ovat hoidossa ja minä teen opinnot loppuun. Vaatii arjen suunnittelua, esim. ruuan suunnittelia ja valmiiksi teko illalla jotta kun kaikki on kotona saadaan heti ruokaa eikä äksyily karkaa. Kokeile sitäkin.
enää ei jaksa kaivat mitään muuta.
musta tossakirjoituksessa ei ole mitään itsekästä.
Rakastan lapsiani ja on meillä kivaakin. Mutta kun elämä pyörii aina lasten ehdoilla, jää kaikki muu pois ja se raastaa. Eikö ns. hyviä äitejä ikinä harmita nuo asiat vai osaatteko suhtautua esim. sairasteluihin ja sen takia peruuntuneisiin juttuihin vain asenteella "ei se mitään haittaa"?
- En ymmärrä, miksi kaikki hauska jäisi pois? Ettekö voi vuorotella miehen kanssa, ja esim. tavata ystäviä juhlissa vuorotellen, jos lapset sattuu juuri silloin sairastumaan?Eikö hyviä äitejä ikinä harmita kun ruokaa ei saa syödä rauhassa tai nukkua joskus väsymystä pois?
- Sinullahan on mies! Vuorotelkaa, toinen syö rauhassa ensin ja toinen sitten, tai syöttäkää lapset ensin ja syötte sitten yhdessä. Tai nautitte myöhäisillallisen viinilasillisten kanssa, kun olette nukuttaneet lapset. Nukkukaa vuorotellen välillä, pakkoko kummankin tai vain toisen on joka yö herätä? Lähtekää välillä toinen pois kotoa vaikka muutamaksi yöksi tuulettumaan ja sitten on toisen vuoro saada taas nukkua. Tai kokeilkaa unikoulua, jos lapset ovat jo sen ikäisiä.Miten voin vaihtaa asenteen sairasteluja kohtaan ja ottaa ne ilolla vastaan? Mitä yhdestä vatsataudista, ollaan tässä nyt viikko sisällä ja nautitaan, niinkö?
-Jos yhden viikon silloin tällöin olen sisällä, niin mitä siitä. Jos ei itse sairastu, voi käydä omalla lenkillä, kun toinenkin vanhempi on kotona. Ainakaan lapsenne eivät ole oletettavasti kroonisesti vakavasti sairaita ja ette asu sairaalassa lastenne kanssa jatkuvasti, vai mitä?En siis halua menettää perhettäni, mutta tälläistä se elämä lasten kanssa on.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä elämä ihan noin vaikealta tunnu mitä sinä kuvaat :)
Onneksi!
no 40 on melko hyvä esimerkki siitä, että asiat voi tehdä myös vaikeasti jos haluaa... :O.
....3v ikäisen kanssa...
Ja sehän on fakta.
ja kapeakatseisia, tosi musta-valkoisia? Ihan kuin olisi vain yksi ja oikea linja vanhempana tai erityisesti äitinä olossa ja kaikken pitäisi sopia samaan muottiin. Ihmiset ovat erilaisia, kaikille luonteille ei käy sama kaava että pullantuoksuinen äiti lakkaa elämästä omaa elämäänsä täysin ja hukkaa minuutensa siinä samalla kun omistautuu 100%:sti lapsilleen ja vain lapsillee.
Meillä täällä keksi-eurooopassa kotiäitien jaksamisesta huolehditaan neuvolan/lääkärin vastaanotolla, sillä kaikki tietää että kotiäitinä oleminen ei aina ole helppoa. Siksi huolehdittaan kysymällä, että olethan löytänyt itsellesi jonkin sopivan harrastuksen tai saathan muuten itsellesi hieman omaa aikaa perheen pyörittämisen lisäksi. On aivan luonnollista, että jossain vaiheessa voi väsyä samoihin rutiineihin, varsinkin jos ei voi ollenkaan kehittää/hoitaa itseään ja elämän joka ainoan minuutin täyttää koti. Onnellinen ja tyytyväinen äiti=onnellinen ja tyytyväinen perhe, siksi äitien hyvinvointi on tärkeää. Avoimia päiväkotejakin on paljon, jotta sinne voisi lapset viedä vaikkapa pariksi tunniksi viikossa. Enkä nyt puhu mistään baareissa juoksusta, vaan ihan siitä että äiti voi vaikka käydä jumpalla tai kampaajalla ja ajatella sen 2 tuntia per viikko ihan vaan itseään. Ei ole itsekästä pitää huolta omasta jaksamisestaan, vaan se palvelee koko perheen etua. Toki on ihmisiä, jotka eivät jostain syystä halua yhtään omaa aikaa, enkâ heitä sellaisesta valinnasta moiti, jokainen tyylillään. Mutta täällä päin Eurooppaa on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että äiti pitää myös omasta henkilökohtaisesta hyvinvoinnistaan huolen ja on siihen enemmän kuin oikeutettu. En voi ymmärtää joidenkin ihmisten jyrkkiä asenteita, tulee mieleen että ovatko he ehkä katkeria jos joku haluaa ja saa elää muutakin kuin perherumbaa tunnin, kaksi viikossa? (siis viikossa 168 tuntia, joista 2 ihan vaan itselle, ei ole paha).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunne on tuttu ja varmaan nykyperheillä todella yleinen. Miksi oikeastaan uskomme kaiken maailman kasvatusoppaita ja median typeriä roolimalleja. Itse ajauduin lähes burn-outiin, kunnes tajusin, että minulla on ennen kaikkea oikeus ja velvollisuus nauttia oikeasti lapsistani.
Pöydästä en ravaa enää hakemaan kenellekään mitään, kunnes olen itse syönyt. Keittiörulla auttaa kaatuneisiin juomiin ja lasten täytyy odottaa, kunnes kaikki ovat syöneet.
Onneksi lasteni isä on parempi pitämään kuria kuin minä, olemme alkaneet mennä enemmän hänen oppiensa mukaan.
Lapset kyllä vaistoavat olevansa taakka. Päätä tästä hetkestä eteenpäin, että asetat itsesi välillä etusijalle. Lapsilla on oikeus olla vanhempiensa aidon ilon kohteita. Nauti heistä osoittamalla, kuinka heidän on käyttäydyttävä, että kaikilla on kivaa.
Ei aina tavitse mennä pelkästään lasten ehdoilla. Sairaudet ovat tietysti eri asia, niille ei voi mitään ja silloin vanhempien onkin uhrauduttava.
Et taida muutenkaan museoissa paljon käydä, koska ei niissä tuntikausia saa kulumaan, jos ei johonkin Louvreen ole menossa (btw, olin 8 kuisen kanssa Louvressa, ja ehdittiin kiertää melkein koko museo, ennenkuin vauva hermostui!). Tavallisesti mulla on mennyt jossain perusmuseossa ehkä tunti, jonka vauva on katsellut ihmeissään tauluja ja tavaroita ja ihmisiä. :)
Kyse on nimenomaan siitä, mihin lapsensa totuttaa! Pienillä poikkeuksilla tosin, en veisi meidän viisivuotiasta nykyään johonkin klassisen musiikin konserttiin, koska lapsi alkaisi varmasti höpötellä, kiemurrella ja kiukkuilla alta puolen tunnin. Sama lapsi istui kaksituntisen konsertin läpi hiljaa ja tyytyväisenä kaksivuotiaana. :) Eli lapsen kehitysvaihe _pitää_ ottaa huomioon, mutta usein on kyse pitkälti vanhemman omista ennakkoluuloista, että mitä lasten kanssa "voi" tehdä.
44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei ole mitään tukiverkkoa. Siis ketään. Täällä ei ole MLL:ääkään, joten todellakaan koskaan ei olla kaksin. Elämä on aika kurjaa.
Me ei jaksettu ilman konflikteja tätä parisuhdetta. Me tehdään nyt niin, että toinen lähtee jonnekin lasten kanssa joka toinen viikonloppu. Toinen saa olla rauhassa kotona. Saa ainakin toinen omaa aikaa. Ja kotona. Eri asia on käydä laivalla tms. Me tarvitaan vaan tavallista arkea hieman helpompana. Esimerkiksi nyt mies on sukulaisissa lasten kanssa tämän viikonlopun.Minä lähden ensi viikonloppuna lasten kanssa motelliin yhdeksi yöksi, lähdetään lauantaina kukon laulun aikaan ja tullaan sunnuntaina illalla.Päivä ollaan hiihtämässä, pulkkamäessä yms. tavallista.
Välillä sitten toinen on lasten kanssa kotona ja toinen lähtee yksin jonnekin.
Me ei jakseta erota, koska arkirutiinit pyörii kahdella ihmisellä hyvin ja jouduttaisiin koti myymään eron tullessa. Se olisi lapsille ikävää. Taloudellisista sistä eletään näin.
Me saataisiin toki palkattua joku tyttö kaupan seinältä muutamaksi tunniksi lapsia katsomaan motellirahalla (40 e), mutta ei haluta jotain uppo outoa lapsia katsomaan, että me ehdittäisi käydä kahvilla. Lapset on muutenkin päiväkodissa eivätkä kaipaa lisää stressitekijöitä. Me ollaan alistuttu siihen, ettei meillä ole yhteistä aikaa.Masentavaahan tämä on, mutta tällä järjestelyllä yritetään välttää riitoja. Oma aika tekee ihan hyvää. Saa syödä rauhassa, käydä lenkillä ja katsoa telkkarista mitä kanavaa haluaa. Lapsia tietenkin tulee ikävä, mutta ei niin ikävä kuin silloin, jos olisimme erossa. Nyt voi huolettomasti soitella vaikka joka toinen tunti.
Tsemppiä. Ei ymmärrä sellaiset tilannettasi, joilla on VÄHÄNKÄÄN auttavia ihmisiä ympärillä.
Lapsen iästä riippuu mitä häneltä voi vaatia l. tietenkään ei lähdetä sinfoniaorkesterin konserttiin jos lapsi on 2-vuotias.
Asennoitumalla oikein : elämässäni on lapsia, nämä muutamat vuodet vietän vapaa-aikaani paljon lasten ehdoilla.
Päiväjärjestys pidetään sellaisena, että siihen mahtuu myös parisuhdeaikaa - meillä kaikki lapset ovat omissa huoneissaan klo 20, joten meille jää monta tuntia aikaa kahdestaan. Lapsemme ovat pienestä saakka tottuneet siihen, että nukkumaanmenoaika on 20 ja nykyisin vanhimmat lukevat huoneissaan ennen nukkumaanmenoa, mutta siis ovat "pois jaloista" edelleen 20 lähtien.
Lapsen kasvatukseen kuuluu mm. se, että muillekin annetaan puheenvuoro, toisten puhetta ei keskeytetä, kädet pestään ennen ruokailua, kotiin tullessa ja aina WC-käynnin yhteydessä. Ruokailun voi hyvin järjestää ihan pienten kanssa niin, että ensin syötetään lapset, jotka sen jälkeen siirtyvät omiin puuhiinsa ja sitten vasta vanhemmat kaikessa rauhasssa. Isommatkaan lapset eivät mielellään istu pöydässä yhtään kauempaa kuin tarvis, joten arkiruokailuilla lapsemme saavat poistua pöydästä heti syötyään.
Päivähoidossa olevat pienet lapset sairastavat enemmän kuin kotihoidossa olevat. Päiväkotihoito myös stressaa lapsia, toisia enemmän kuin toisia ja stressi lisää sairastumisherkkyyttä.
Jos lapsesi ovat kotihoidossa, niin huolehdithan, että ulkoilette riittävästi, vähintään 2 tuntia/päivä - tämä keino auttaa sekä sairasteluun, että illalla unen tuloon.
Sille ei voi mitään, että lapset kaipaavat vanhempiensa huomiota ja jos lapsella on vain illat ja viikonloput ns. "vanhempiaikaa", niin näinä aikoina lapsen tarpeisiin on vastattava. Molempien vanhempien osuus on yhtä tärkeä, joten toinen voi tehdä jotain lasten kanssa sillä aikaa kun toinen tekee vaikkapa viikon kauppaostokset helpottaakseen arki-iltoja.
Kahdenkeskistä aikaa voi järjestää hankkimalla luotettavan lastenhoitajan kotiin (Mll) joiksikin tunneiksi, jotka voi viettää elokuvissa, teatterissa, ravintolassa tai vaikkapa hotellihuoneessa puolison kanssa.
Jos univelka alkaa tuntua liialliselta, niin voi mennä hotelliin nukkumaan - kyllä toinen puolisoista yhden yön yksinkin pärjäilee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
taitaa olla, että aikuiset asettuvat elämään elämäänsä lasten ehdoilla, eikä niin kuin sen pitäisi olla ,että lapset otetaan mukaan siihen aikuisten jo olemassaolevaan elämään.
Kuinka suuri perhe teillä oikein on ja minkäikäisiä? Kun perheessä on alle vuoden vanha lapsi, niin vanhemmat joutuvat tinkimään omista jutuistaan, mutta sitten helpottaa.
Surullista, että mielestäsi tilanteelle ei voi mitään. Oletko ihan varma? Ajatuksesi ovat kovin negatiivisiä, ja olen sitä mieltä, että sinun pitäisi ottaa itsellesi aikaa ja emmotella itseäsi tavalla tai toisella.
AV-standardin mukaan olen huono äiti. Äiti on kone, jonka pitää palvella perhettä yötä päivää, ja vielä nauttia siitä. Muuten olisi lasten ollut parempi olla syntymättä.
Oikeasti en usko olevani ainut joka vain sinnittelee päivästä toiseen odottaen aikaa jolloin saisi elämänsä takaisin. Menojalasta ei ole kyse (en viihtynyt ravintoloissa ennen lapsiakaan) vaan ihan siitä että saisi joskus edes olla rauhassa, nukkua koko yön, syödä ruokansa lämpimänä. Rakastella ilman pelkoa että joku kohta herää. Tehdä aikuisen asioita. Ettei olisi aina vain toisten tarpeiden tyydyttäjä.
Vierailija: Ihan samat fiilikset. Aamulla kun heräsin, toivoin että olis jo ilta ja pääsisi takaisin nukkumaan. Päivät oli kärsimystä.
Ap varmaan kaipaisi vertaistukea. Luultavasti tiedostaa itsekin asenteensa, turha siitä hälle paasata.
Mulla kanssa välillä käy ajatus, että voishan elämä olla toisenkinlaista. Ahdistaa se, kun koskaan ei saa olla rauhassa. Ei edes vessassa voi käydä ilman että joku kolkuttaa oveen. Kaikki ei ole ihan kasvatuksestakaan kiinni lasten kanssa, sillä lapsia ON erilaisia. Toiset on temperamenttisempia kuin toiset. Sen tiedän itsekin, sillä toinen lapsi on helppo ja toinen erittäin vaativa. Ainoa lohtu tässä hullunmyllyssä on se, että taatusti muillakin on ihan samanlaista. Joskus olisi vaan niin ihanaa olla yksin, viettää päivä yksin! Kaikilla ei ole mummoja tai muita auttavia lähellä. Joskus olisi vaan ihana herätä päivään niin, että kukaan ei vingu vieressä. Saa kai sitä tuntojaan purkaa, eikö vaan?
Meillä ei ole mitään tukiverkkoa. Siis ketään. Täällä ei ole MLL:ääkään, joten todellakaan koskaan ei olla kaksin. Elämä on aika kurjaa.
Me ei jaksettu ilman konflikteja tätä parisuhdetta. Me tehdään nyt niin, että toinen lähtee jonnekin lasten kanssa joka toinen viikonloppu. Toinen saa olla rauhassa kotona. Saa ainakin toinen omaa aikaa. Ja kotona. Eri asia on käydä laivalla tms. Me tarvitaan vaan tavallista arkea hieman helpompana. Esimerkiksi nyt mies on sukulaisissa lasten kanssa tämän viikonlopun.Minä lähden ensi viikonloppuna lasten kanssa motelliin yhdeksi yöksi, lähdetään lauantaina kukon laulun aikaan ja tullaan sunnuntaina illalla.Päivä ollaan hiihtämässä, pulkkamäessä yms. tavallista.
Välillä sitten toinen on lasten kanssa kotona ja toinen lähtee yksin jonnekin.
Me ei jakseta erota, koska arkirutiinit pyörii kahdella ihmisellä hyvin ja jouduttaisiin koti myymään eron tullessa. Se olisi lapsille ikävää. Taloudellisista sistä eletään näin.
Me saataisiin toki palkattua joku tyttö kaupan seinältä muutamaksi tunniksi lapsia katsomaan motellirahalla (40 e), mutta ei haluta jotain uppo outoa lapsia katsomaan, että me ehdittäisi käydä kahvilla. Lapset on muutenkin päiväkodissa eivätkä kaipaa lisää stressitekijöitä. Me ollaan alistuttu siihen, ettei meillä ole yhteistä aikaa.Masentavaahan tämä on, mutta tällä järjestelyllä yritetään välttää riitoja. Oma aika tekee ihan hyvää. Saa syödä rauhassa, käydä lenkillä ja katsoa telkkarista mitä kanavaa haluaa. Lapsia tietenkin tulee ikävä, mutta ei niin ikävä kuin silloin, jos olisimme erossa. Nyt voi huolettomasti soitella vaikka joka toinen tunti. Tsemppiä. Ei ymmärrä sellaiset tilannettasi, joilla on VÄHÄNKÄÄN auttavia ihmisiä ympärillä.
Ja jos oikeasti haluatte kahdenkeskistä aikaa, se kyllä järjestyy vaikka sitten sieltä kaupan seinältä, sekin on kiinni siitä, miten paljon arvostatte toistenne seuraa. Lapset kyllä pysyvät hengissä ja pärjäävät ja ehkä jopa nauttivatkin vieraamman hoitajan seurasta, sehän olisi heillekin tervetullutta vaihtelua.
olivat pienempiä. Nyt kun ovat jo koulussa, elämä on huomattavasti toisenlaisempaa. Lapset menevät kaverien kanssa ulos, osaavat pukea ja syödä itse, pyyhkiä takapuolensa jne. Välillä talossa on jopa aivan hiljaisia hetkiä, jolloin kuulee omat ajatuksensa. Ap, kyllä se siitä, elämä menee eteenpäin vauhdilla ja kohta kaipailet kaihoisasti sitä aikaa kun lapset olivat pieniä ja talossa oli vilskettä ja vilinää...
Kaikki on vaikeaa, jos asiat tekee vaikeiksi. Tiedätkö, että on olemassa suurperheitä, pikkulapsiperheitä ja vaikka minkälaisia perheitä, joissa on elämäniloa ja vauhtia, lapsista huolimatta tai juuri siksi. Elämä on juuri sitä, minkälaiseksi sen itse teet.
Meilläkään ei ole kodin ulkopuolista hoitoa tarjolla lapsille kuin n. kerran-kahdesti vuodessa. Me vuorottelemme lastenhoidossa niin, että omaakin aikaa jää. Muiden ystäväperheiden kanssa pidetään juhlia, joihin lapsetkin voi osallistua. Yhdessä perheen kanssa tykätään esimerkiksi ulkoilla, liikkua ja pitää peli-tai leffailtoja. Lapset syö kaksi lämmintä ateriaa päivässä (arkisin toisen hoidossa/koulussa), aamupalat ja iltapalat ja iltaisin peseytyvät ennen nukkumaanmenoa, mutta rutiineista huolimatta niistä voidaan joustaa tai ne eivät muuten estä elämistä.
Etsi joku mukava harrastus, ehdota kaveriperheille illanistujaisia joissa on lapsille omaa puuhaa tai lähtekää koko perhe kaveriperheen kanssa jonnekin. Meille lapset on ilonaihe ja rikkaus ja koko perhe voi hyvin. Sairastutaan täälläkin välillä ja valvotaan öitä, mutta ne eivät maata kaada, kun perusasiat on kunnossa ja elämäniloa riittää. Teilläkin on molemmilla työt ja kuulostaa siltä, ettei ole isompia suruja. Nauttikaa elämästä!