Lue keskustelun säännöt.
Perheeni on vankilani:(.
07.02.2009 |
Karrikoidusti sanottu, mutta kyllä se niin on.
Meillä on pieniä lapsia ja kyllä on elämä rajoittunut niiden saamisen jälkeen. Aina sanotaan, että lapset antavat paljon, mutta päällimmäisenä on kyllä tunne, että olemme itse luopuneet paljosta, ehkä liian paljosta koska elämänilo on hiipumassa.
Lasten ehdoilla mennään, mutta ne ehdot ovat liian kovat. Hoitajia ei ole, joten emme pääse mieheni kanssa kahdestaan minnekään ja se on vähentänyt läheisyyttämme. Emme pysty edes keskustelemaan mistään lasten hereillä ollessa koska joku keskeyttää jatkuvasti.
Syömisestä en ole nauttinut aikoihin, ruuasta nauttiminen oli ylellisyyttä mitä oli ennen lapsia. Nyt se hotkitaan nopeasti ja samalla pompitaan ylös alas pöydästä joko vessaan, rättiä hakemaan tms.
Töissä käydään pätkissä silloin kun lapset eivät ole kipeinä. Usein siis ovat, joten työt kärsivät ja stressi lisääntyy siitäkin.
Matkoja ei enää edes suunnitella. Kävimme kerran tuttavaperheen kanssa viikonloppumatkalla, mutta heidän lapset ovat isompia, joten ei siitä mitään tullut. Emme pystyneet hetkeä istumaan rantaravintolassa kun omat lapsemme eivät pysyneet aloillaan. Loppumatkan olimmekin erillämme, me leikkipuistoissa ja he muualla. Toisen kerrankin oli matka suunnitelmissa, mutta lapset tulivat taas kipeiksi, joten peruttiin se. Ei siis enää matkoja meille.
Monet juhlat ja tilaisuudet ovat jääneet väliin kun joku sairastuu tai juhlat ovat tarkoitettu vain aikusille. Niihin emme pääse.
Enää ei jaksa suunnitella ja yrittää, niin monesti olemme pettyneet. Parempi lähteä siitä ajatuksesta, että kotona ollaan.
Ystäväperheitä emme ole tavanneet aikoihin. Useimmilla on lapsia ja ei seurustelusta ja keskustelusta tule mitään kun kaikki energia menee lapsiin ja heidän tarpeiden täyttämiseen.
Emme vihaa lapsiamme, olemme vain alistuneet siihen, että elämä on tälläistä nyt. Toivon, että suhteemme kestää nämä vuodet ilman läheisyyttä. Voimia parisuhteen eteen ei oikein enää ole. Olen ensisijaisesti äiti. Ehkä vielä joskus jotain muuta.
Kommentit (161)
Muutama vinkki vielä, jos sattuisi helpottamaan..
Meillä tuli kuopuksen pitkän sairaala-ajan ja infektioherkkyyden myötä rutiiniksi käsidesin käyttö kotonakin, etenkin näin pahimpaan infektioaikaan. Käsihygienia muutenkin oikeasti vaikuttaa aika paljon siihen kuinka paljon tulee tauteja..ei ne niitä poista, mutta jos yksikin flunssa tai mahatauti vältytään sillä, niin se on jo paljon.
Väsymykseen..millaiset työvuorot ym. teillä on? Meillä on koettu tosi hyväksi systeemi että viikonloppuisin (mies siis vkl vapaalla) mies saa nukkua yleensä lauantai-aamut, ja minä sunnuntai-aamut. Silloin toinen hoitaa lasten aamutoimet ja aamupalat, ja toinen saa nukkua. Viikon väsymyksetkin kestää kun tietää että se yksi nukkuma-aamu häämöttää viikonloppuna :) Ja tämä systeemi vaikka minä en edes käy vielä töissä, ja mies herää aikaisin viikolla. Hyvä systeemi, kaikki tyytyväisiä, suosittelen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä ei ole kyse, tykkään olla enemmän kotona kuin esim. baarissa missä en ole käynyt vuosiin.
Kaipaan miestäni! Olemme tässä yhdessä, mutte emme kuitenkaan ole. Emme ehtineet juurikaan elää kahdestaan parisuhteessa kun saimme jo ensimmäinsen lapsemme ja sen jälkeen parisuhde onkin taantunut.
Kun lapset on saatu nukkumaan, on jo niin väsynyt, että tekee mieli jo itsekin nukkumaan.
Oikeastihan meillä on kaikki hyvin. Minä vaan kaipaan miestäni ja sitä suhdetta mikä meillä oli ennen lapsia.
Ap.
lapsillani oli korvakierteet, yövalvomisia, rotaripulit osastojaksoineen yms. Sairastelua oli paljon ja tottakai se kysyi fyysistä jaksamista. Pitää ajatella ettei se jatku loputtomiin vaan että se tilanne hoidetaan.
Meillä tuo sairastelukierre johtui suurelta osin asunnosta jossa oli kosteus- ja homevauriot. Muutto lopetti sairastelukierteen. Olisiko mahdollista että teilläkin olisi sisäilmaongelmia, jos vähänkin epäilyttää niin tutkimukset kehiin.
Tiedän monta perhettä joilla on ollut sama ongelma, runsasta sairastelua ja lopulta syy on löytynyt - homeongelmat.
Äitiydessä on osattava laittaa muiden hyvä olo etusijalle ja se on lapset. Jos lapset ovat tyytyväisiä on elämä paljon helpompaa. Äitiys on luovimista, ennakoimista, täytyy osata ohjailla lapsia ja näin monet huonot hetket jää kokematta.
Olen seurannut läheltä äitiä jolla on hankalaa, nähnyt tilanteita jotka toisella tavalla hoidettuna ei olisi ryöstäytynyt hankalaksi. Täytyy kohdata se lapsi, ottaa kontaktia. Esimerkkinä kerron että lapsi kitisi ja vinkui, pyöri jaloissa ja minä tajusin heti että haki kontkaktia ja äiti ei sitä ottanut. Äiti ei huomioinut lastaan mitenkään muutoin kuin väistelemällä ja puhumalla muille aikuisille. Lapsi kinisi edelleen.
Lopulta sanoin että hei X etkö huomaa että pikkuinen haluaa että sinä huomaat hänet, ota syliin ja juttele hetki. Äiti toimi niin kuin pyysin ja tilanne oli hetkessä ohi ja aikuiset saattoi jatkaa seurusteluaan.
Pieni huomio lapselle ja tilanne ok. Perhe-elämä muuttuu hankalaksi ja kireäksi jos äiti on hermona, huono olo siirtyy lapsiin. Joskus on syytä mennä polvilleen ja katsoa maailmaa sen lapsen perspektiivistä.
Meillä jää lapsiluku yhteen ihan sen takia että minä en jaksa. Lapsi oli jo vauvana helppo, nytkin on ihana hymypoika- mutta samalla tosi temperamenttinen, hakkaa päätään lattiaan jossei saa mitä haluaa. Tuollaista on väsyttävää katsella vierestä; jos lapsi ei saa haluamaansa, heti alkaa se päänpaukutus ja huuto. Joudun tottakai menemään joka kerta väliin ettei satuttaisi itseään ja se on ärsyttävää, koska tekisi mieli antaa vain toisen rääkyä äänensä käheäksi. Tahtoikä menossa...huoh.
Minä ymmärrän sinua, mutta en kuitenkaan täysin ymmärrä. Suuri osa noista sinun kirjoittamistasi negatiivisista asioista ovat vain järjestelykysymyksiä. Esim. rauhassa syöminen, matkustelu, kyläily ja parisuhteen vaaliminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Molemmat pojat valvottivat paljon ja pitkään. Myöhemmin toisella todettu motorista vaikeuttaa ja keskittyminen koulussa on hankalaa. Olin kotona 5 v joista 2 viimeistä olin samalla perhepäivähoitajana. Itse nauti tosi paljon puuhastelusta lasten kanssa ja ihan arkisista asioista. Leikkipuistossakin oli kivaa, kun aina näki toisia äitejä ja oli itsellä juttuseuraa. Käytiin myös perhekerhossa enemmän äidin kuin lasten takia, mutta kyllä hekin siellä viihtyivät. Kaikesta ihanasta huolimatta sein väsytti valvominen ja jatkuva vastuu. Meillä ei myöskään muuta hoitoapua, kuin mummi pari kertaa vuodessa otti yökylään.
Itseäni auttoi kun opetin tanssia kerran viikossa sai oma aikaa ja omaa rahaa. Lisäksi parin viikon välein tapasin yksin ystäviäni ja noin kerran kuussa kävin illalla kaupungilla iltaa viettämässä ja tanssimassa kavereideni kanssa. Isä jäi aina silloin hoitamaan. En siis ryyppäämään lähtenyt vaan ihan pari sideriä ja tanssiminen riitivät, niin ei seuraavana päivänä liikaa väsyttänyt.
Eli käykää vuorotellen ulkona ja omissa menoissa ja ehkä joskus voitte palkata hoitajan muutamaks tunniks esim. Mannerheimin lastensuojeluliiton kautta.
ja ei se äidin ikä todellakaan ole niin tärkeä. Itse tein lapset nuorena ja en ole sitä katunut, vaikka välillä olikin rankkaa ja on vieläkin vaikka pojat jo koulussa.
Luojan kiitos olen jättänyt lapset tekemättä. Ketjun aloittaneen kirjoituksen tyyppiset kertomukset vahvistavat lapsettomuuspäätöstä, en halua koskaan tuohon ansaan.
Olen pahoillani puolestasi ap. Koeta sinnitellä ja kerro miehellesi, että ikävöit häntä. Ehkä voisitte tosiaan joskus palkata lastenhoitajan, että pääsisitte edes yhdeksi illaksi olemaan vain kahdestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ymmärrän sinua, mutta en kuitenkaan täysin ymmärrä. Suuri osa noista sinun kirjoittamistasi negatiivisista asioista ovat vain järjestelykysymyksiä. Esim. rauhassa syöminen, matkustelu, kyläily ja parisuhteen vaaliminen
Rauhassa syöminen - onnistuu toki illalla kun lapset nukkuvat
Matkustelu - onnistuu jos kukaan ei sairastu, mutta vain lapsien juttuihin, eivät viihdy muuten
Kyläily - aina on jonkun ruoka-tai nukkuma-aika, joten vähän hankalaa ja vieralut ovat muutenkin vain lasten vahtimista kun lapset riitelevät ja kylässä ei saa koskea joka paikkaan
Parisuhteen vaaliminen - ok, tämäkin onnistuu illalla klo 9 jälkeen.
mutta minusta lapseton ei voi mitenkään ymmärtää tätä ihan oikeasti..Siis joo sen puolen, mitä ikäänkuin menettää. Mutta ei sitä, miten hirvittävän, pelottavan rakas oma lapsi on kaikesta arkirumbasta ja väsymyksestä huolimatta. Ja miten paljon iloa lapsi kuitenkin elämään tuo. Se on jotain niin voimakasta, rakkaus lapseen, että minusta parhaimmassakaan parisuhteessa sellaista ei koe ikinä.
Jos äiti joutuisi valinnan eteen, että "pyyhkiikö lapsen pois elämästään" vai jaksaako kuitenkin sitä omaa-joskus rankkaakin- elämää, niin terveelle äidille tämä ei todellakaan ole vaikea valinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ymmärrän sinua, mutta en kuitenkaan täysin ymmärrä. Suuri osa noista sinun kirjoittamistasi negatiivisista asioista ovat vain järjestelykysymyksiä. Esim. rauhassa syöminen, matkustelu, kyläily ja parisuhteen vaaliminen
Rauhassa syöminen - onnistuu toki illalla kun lapset nukkuvat
Matkustelu - onnistuu jos kukaan ei sairastu, mutta vain lapsien juttuihin, eivät viihdy muuten
Kyläily - aina on jonkun ruoka-tai nukkuma-aika, joten vähän hankalaa ja vieralut ovat muutenkin vain lasten vahtimista kun lapset riitelevät ja kylässä ei saa koskea joka paikkaan
Parisuhteen vaaliminen - ok, tämäkin onnistuu illalla klo 9 jälkeen.
Rauhassa syöminen - onnistuu... Syökää rauhassa miehen kanssa vuoronperään, jos ei muuten. Ja ei ne lapset nyt niin kauheesti syömistä estä. Jossain muussa minusta mättää, jos ei syöminen suju.
Matkustelu - onnistuu... Kyllä me ollaan koko ajan reissattu lomilla lastenkin kanssa. Aika paljon asenteesta kiinni. Jos lähtee nurjalla asenteella, niin ei siitä kivaa tule.
Kyläily - Mikä tässä on vaikeaa? Muutama eka kerta voi olla totuttelua, mutta eihän ne lapset opi kylästelemään, jos ei missään ikinä käy. Alkaa sujumaan, kun kylästelee...
Parisuhteen vaaliminen - Onnistuu... Voihan sitä tehdä lasten läsnäollessakin. Halia, pusutella ja jutella mukavia. Lasten nukkumaanmenon jälkeen on sitten ihan kahdenkeskistä aikaa.
Nurja asenne vaikeuttaa elämää enemmän kuin lapset. Pikkasen positiivisuutta ja elämä lasten kanssa on mukavaa ja antoisaa :)
Se itseäkin toisinaan turhauttaa kun ei saa esim. syödä rauhassa. Joskus teemme sitten niin että lapset syö ensin ja sitten vasta aikuiset tai sitten että itse syön vasta kun kaikki muut on syöneet, siten saan ruoka rauhan.
Meillä siis kaksi lasta 2v ja 5v, enkä todellakaan tahdo kolmatta tähän hätään, ehkä sitten joskus, mutta ei nyt. Tämä on toisinaan ihan tarpeeksi rankkaa näidenkin kanssa.
Mutta en silti tunne olevani vankilassa. Tosiaan toi rauhassa syömisen tossa mainitsinkin. Matkustelusta taas, ulkomailla ei olla käyty, miksi edes pitäisi. Kotimaan matkailu riittää meille oikein hyvin vielä kun lapset pieniä ja ne reissut on onnistuneet hyvin, meillä ainakin lapset osaa käyttäytyä hyvin. Ja välillä otamme sitten tietoisen kahden keskisen irtioton arjesta (toki jos isovanhempia ei ole niin vaikeaa se sitten on) meilläkin isovanhemmat asuu kaukana, mutta kyllä me silti saamme järjestettyä toisillemme aikaa.
Käyn usein ystävieni luona lasten kanssa, meillä ainakin lapset leikkii tosi nätisti keskenään, ei niitä edes huomaa kun ovat niin nätisti toistensa kanssa. Harvoin tarttee puuttua heidän touhuihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rauhassa syöminen - vaikka sitten illalla. Sitäpaitsi meillä lapset on opetettu niin, että kun ovat syöneet, lähtevät pöydästä omiin leikkeihinsä ja aikuiset saavat jäädä syömään vielä jos haluavat. Tosin minua ei rasita myöskään keskustelu lasten kanssa ruokapöydässä. Wc-asiat hoidetaan ennen ruokaa.
Matkustelu - kyllä meidän muksut jaksavat olla esim. ostoksilla ja jopa museoissa. Varaan jotain ei sottaavaa syötävää mukaan. Sitäpaitsi itse tykkään esim. huvipuistoista tms. "lasten"paikoista.
Kyläily - meidän kuopus nukkuu tarvittaessa myös vieraissa tai nykyään ei edes ole niin nuukaa jos ei nuku. Nukkuu sitten vaikka autossa poistullessa. Aikaisemmin oli aina rattaat mukana. Ruokaa voi varata mukaan tai ainakin meillä toimii ruokahuolto lapsiperhetuttujen kanssa oikein kivasti: välillä syödään kaikki meillä, välillä heillä.
Parisuhteen vaaliminen - miksi lapsenne menevät nukkumaan vasta klo 21? Meillä 6, 4 ja kohta 2 -vuotiaat ovat sängyissään klo 20. Sitten miehen kanssa vietämme iltaa kahden. Meillä ei juurikaan ole tukiverkostoa täällä, mutta jos tosissamme haluamme järjestää kahdenkeskisen menon niin se onnistuu. Se vaan vaatii, että kuljetamme lapset hoitoon 80 km päähän, mutta satunnaisesti yökyläily onnistuu kyllä.
Montako lasta on?
Hoitakaa niitä lapsia molemmat iltaisin kun teitä on kaksi aikuista. Lisäksi voitte sopia että toinen katsoo lapsia ja toinen saa rauhaa. Järjestelykysymys.
Lapsen iästä riippuu tuo juttu. Jos perhe syö yhdessä niin kaikki on ruokapöydässä syömässä yhtäaikaa, lapsilla omat annokset edessä ja syövät niitä ja sinä syöt omaasi ja mies omaansa. Mikä tässä on ongelma?
Tottakai meno perutaan jos joku on sairas. Mieti jos sinä olisit sairaana ja muut terveitä niin eikö reissu peruuntuisi - miksi lapsen sairastuminen on ongelma. Sairauksille ei voi mitään, toki osan voi ehkäistä hygienia-asioilla.
Tuohon lasten riitelyyn ja kylässä ei saa koskea kaikkeen. Olet kasvattajana täysi tampio jos et pysty opettamaan lapsille käytöstapoja ja sitä ettei kyläpaikoissa tutkita kaappeja ja panna huushollia mullin mallin.
Alan uskoa siihen ettei sinulla ole kykyä olla kasvattajana. Lisäksi et osaa organisoida asioita.
Onko itselläsi ADHD tai jotain muuta häikkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rento elämänasenne ja rohkeutta tehdä ja mennä perheenä minne haluaa niin sillä pötkii pitkälle.
Meillä 3 alle kouluikäistä lasta ja elämämme on varsin aktiivista ja onnellista. Ravintolassa käyminen onnistuu, matkustelu ja mökkeily samoin, ystäviä tapaamme todella usein, ulkoilemme, vietämme aikaa yhdessä ja yritämme nauttia elämästä. Hoitajia meilläkään ei ole, mutta se ei haittaa, sillä se on tiedetty ja siihen on asennoiduttu jo ennen lasten saamista.
Parisuhde voi hyvin, on voinut koko ajan, vaikka emme pystykään hoitamaan sitä kahdenkesken lomilla tai risteilyillä (mikä tuntuu olevan av: n yleisen mielipiteen mukaan pakollista parisuhteen hoitoa). Yhteistä aikaa miehen kanssa on kuitenkin joka päivä lasten mentyä nukkumaan.
Molemmilla vanhemmilla on mahdollisuus harrastaa ja tehdä myös omia juttuja, sillä vanhempina olemme tasavertaisia.
Ja ikää meillä vanhemmilla vielä alle 30 (piti mainita kun joku tuli mummoäitiyttä puolustelemaan ;D).
Suunnittele päiväohjelma paperille ja noudata sitä.
Jotkut tarvitsee lukujärjestyksen selvitäkseen arjestaan. Onko sinulla joku diagnoosi ???
Rauhassa syöminen - vaikka sitten illalla. Sitäpaitsi meillä lapset on opetettu niin, että kun ovat syöneet, lähtevät pöydästä omiin leikkeihinsä ja aikuiset saavat jäädä syömään vielä jos haluavat. Tosin minua ei rasita myöskään keskustelu lasten kanssa ruokapöydässä. Wc-asiat hoidetaan ennen ruokaa.
------ehhehee....joo esim meidän 9kk ikäiselle voi tooooosi hyvin sanoa että menepäs siitä leikkimään - äiti ja isi syö nyt rauhassa... Ja kakat nyt tulee vaippaan kun tulee, ei auta että 3v ikäinen nämä jo hallitsee hyvin-----------
Matkustelu - kyllä meidän muksut jaksavat olla esim. ostoksilla ja jopa museoissa. Varaan jotain ei sottaavaa syötävää mukaan. Sitäpaitsi itse tykkään esim. huvipuistoista tms. "lasten"paikoista.
------------joooh....meidän 9kk ikäiseen kun veisi tuntikaudeksi museoon (tai minne vaan) niin johan riemu repeäsi....taas ihan ikäkysymys---------------------
Kyläily - meidän kuopus nukkuu tarvittaessa myös vieraissa tai nykyään ei edes ole niin nuukaa jos ei nuku. Nukkuu sitten vaikka autossa poistullessa. Aikaisemmin oli aina rattaat mukana. Ruokaa voi varata mukaan tai ainakin meillä toimii ruokahuolto lapsiperhetuttujen kanssa oikein kivasti: välillä syödään kaikki meillä, välillä heillä.
------------jepsis, kaksivuotiaan kanssa onnistuu, alta vuoden ikäisen kanssa ei--------------------
Parisuhteen vaaliminen - miksi lapsenne menevät nukkumaan vasta klo 21? Meillä 6, 4 ja kohta 2 -vuotiaat ovat sängyissään klo 20. Sitten miehen kanssa vietämme iltaa kahden. Meillä ei juurikaan ole tukiverkostoa täällä, mutta jos tosissamme haluamme järjestää kahdenkeskisen menon niin se onnistuu. Se vaan vaatii, että kuljetamme lapset hoitoon 80 km päähän, mutta satunnaisesti yökyläily onnistuu kyllä.
------------ei alta vuoden ikäistä ainakaan meillä laiteta yökylään....ehkäpä teillä laitetaan??? Ja alta vuodenikäistä on vaikea pakkopitää sängyssä jos oma kello ei vauvalla vielä toimi niin kuin aikuiset haluavat. 6kk iästähän sitä kelloa voi ruveta pikku hiljaa muokkaamaan mutta sillä ei vielä pitkälle pötkitä---------------
No totta hemmetissä ainakin jokainen normaali äiti valitsisi lapsensa, eikä "pyyhkisi pois elämästään ", niinhän sen ehdottomasti kuuluu mennäkin. En kai minä mitään sellaista väittänytkään. Totesin vain _omasta puolestani_ olevani iloinen, että en ole äiti, koska tunnen itseni ja tiedän, että aatokseni äitiydestä olisivat melkoisella todennäköisyydella samantyyppisiä kuin ketjun aloittajallakin. En usko, että jaksaisin pikkulapsiperheeni arkea, joten minun on varmaankin viisaampaa olla niitä lapsia tekemättä.
Ja ymmärrän, että lapseton ei varmasti osaa edes kuvitella äidinrakkautta ja sen suuruutta, mutta enpä minä sitä kyseenalaistakaan. Se on varmasti uskomaton tunne. Minä en vain halua sitä kokea.
Jos äiti joutuisi valinnan eteen, että "pyyhkiikö lapsen pois elämästään" vai jaksaako kuitenkin sitä omaa-joskus rankkaakin- elämää, niin terveelle äidille tämä ei todellakaan ole vaikea valinta.
Meillä on kolme lasta: 5 v, 3 v ja 6 kk. Olemme matkustelleet paljon lasten kanssa, ja hyvin se sujuu mielestäni. Vuorotellen teemme asioita, joista nauttivat lapset ja aikuiset.
En tiedä, mitä haluatte matkalla tehdä, mutta me olemme kiertäneet kaupunkeja ja maaseutua, olleet rannalla ja huvipuistoissa, museoissa ja vanhoissa linnoissa, vaellettukin helpoilla reiteillä. Lapset ovat tykänneet, lomakohteet valitsemme tietty niin, että myös täysin lapsille suunnattua tekemistä löytyy.
Ruoasta nauttiminen on helppo ratkaista: syökää kun lapset on jo nukkumassa. Ei joka päivä, mutta vaikka lauantaisin, laitatte jotain hyvää aikuiseen makuun.
Vuorotelkaa nukkumisessa, niin kuin on jo todettu.
Molempien kannattaa tehdä jotain yksin joka viikko. Sekin lähentää parisuhdetta, virkistää ja tulee uutta puhuttavaa, muutakin kuin lapsista.
Lapsenvahtia voi etsiä ilmoituksella esim. terveydenhuolto-oppilaitoksen ilmoitustaululla. Tutustutte pariin, jotta tarpeen tullen vahdin saa helpommin.
Vuorovuosin (tai useammin) pitkä vkl omien kavereiden kanssa vaikka ulkomailla. Lähentää ihmeesti omaan puolisoon!
Kyllä lastenkin kanssa voi nauttia elämästä, usko pois :-) Ja miehesi kanssa ehdit olemaan vielä enemmän kuin tarpeeksi ;-)
Ongelma on sinun korvien välissä - valitettavasti.
Miten tarvittaisiin joku erillinen aika parisuhteen vaalimiselle, sitähän vaalitaan pitkin päivää ei sille tarvita jotain varattua aikaa.
Sovimme miehen kanssa että viikonloppuna toinen saa nukkua toisena aamuna ja toinen toisena. Tää systeemi toimi hyvin. Ja saa meillä edelleenkin kumpikin viikollakin ottaa puolen tunnin torkut vaikka vuoron perään jos molemmat tosi väsyneitä.