Uskaltaisitko jättää 6-vuotiaan
kotipihaan leikkimään kavereiden kanssa jos itse lähtisit n. tunnin kävely lenkille? Lapsi leikkii pihalla kavereiden kanssa normaalistikin keskenään, mutta ikinä en ole kotoa pois lähtenyt jos ovat ulkona. Onko tapana sattua tapaturmia jos vanhempi ei "läsnä"?
Kommentit (32)
ellen sitten sopisi naapurin kanssa että hän vahtii lastani.
aluksi kiersin pientä kehää että pääsisin äkkiä takaisin jos joku hätä tulee. Nykyisin on pari tuntia omin päin kotosalla, pihalla, luistelemassa. Pakkohan se on tottuttaa ettei koulun alettua itekseen oleminen tule yllätyksenä.Tähän asti (kop-kop) ei ole tapahtunut mitään.
eli pääsee sisään jos haluaa, ja on kännykkä jolla voi soittaa jos tulee jotain. Lisäksi olen aina sanonut naapurillemme että olen tietyn ajan poissa, en ole pyytänyt "vahtimaan" mutta että tietää kuitenkin että jos jotain sattuu niin lapsi voi mennä hänen luokseen.
Meillä kans 6v tyttö. Sen verran on yksin ollut, kun oon muutamaks minuutiks pistäytyny esim pihalle. Ja naapuriin hän on kulkenu yksin. Asutaan maalla ja kaverille on matkaa n. 400m, tie on tosi rauhallinen. Nään ikkunasta tien ja pystyn seuraamaan likan matkaa.
Kai se on pakko pikku hiljaa totuttaa pärjään pieniä aikoja yksin, koska ens syksynä kun menee kouluun, joutuu kulkemaan taksille melkein kilsan... Onneksi olen hoitovapaalla ja voin aluksi saatella...
mutta en olisi uskaltanut jättää tunniksi enkä missään tapauksessa kavereiden kanssa. 6-vuotias pystyy vastaamaan itsestään hetken aikaa, mutta häntä ei vielä voi laittaa vastuuseen joukosta kavereita. Mitä jos jotain tapahtuisi, kaveri putoaisi puusta tai joukossa tyhmyys tiivistyisi tai jotain?Ei 6-vuotias voi sellaisesta vielä vastata.
aamuisin ja iltapäivisinkin. Sai luvan lähteä koulusta josksu menemättä ip-kerhoon ja tulla kaverin kanssa kotiin. Olivat keskenään pihalla ja sisällä. Kun lapsi on koulussa, siihen on pakko luottaa, eikä voi vahtia koko ajan. JA minun lapseni täytti 7 vasta vuoden viimeisenä päivänä, joten oli 6-vuotias koko syksyn!
Meillä on lapsilla matkaa kouluun vajaa 2km... ei muuta kuin jalkaa toisen eteen. Ensimmäisellä kouluviikolla ollaan saatettu ensin kouluun ja sit vähän matkaa. Ja iltapäivällä ollaan menty vastaan parina päivänä. Sitpä ei ole muu auttanut kuin selvitä. Ei ole lomia ja vapaita niin paljoa että voisi olla saattelemassa. Eikä kyllä ole tarvinnutkaan. Asutaan kuitenkin kaupungissa on liikennettä ja kadun ylityksiä.
i]Meillä kans 6v tyttö. Sen verran on yksin ollut, kun oon muutamaks minuutiks pistäytyny esim pihalle. Ja naapuriin hän on kulkenu yksin. Asutaan maalla ja kaverille on matkaa n. 400m, tie on tosi rauhallinen. Nään ikkunasta tien ja pystyn seuraamaan likan matkaa.
Kai se on pakko pikku hiljaa totuttaa pärjään pieniä aikoja yksin, koska ens syksynä kun menee kouluun, joutuu kulkemaan taksille melkein kilsan... Onneksi olen hoitovapaalla ja voin aluksi saatella...
[/quote]
kyllä 6-v eskarilaista pitääkin opettaa myös pärjäämään yksinään pieniä aikoja alkuun tietty. (neuvolan oppaassakin lukee niin) miten hän muuten ensi syksynä osaa lähteä kouluun, kulkea koulumatkat ja olla iltapäivällä hetken kotona yksin?? ei joka kunnassa ole aamu-ja iltapäiväkerhoa eli kokopäivähoitoa enään koululaisille !!!
tunnet lapsesi parhaiten kuinka kauan voit jättää, ensin pieniä aikoja, sitten enemmän.( ei tuntikausia tietenkään, n tunti max ) kotiavain kaulaan, kännykkä taskuun tai kotona puhelin että voi soittaa... ja osaa soittaa äidille! onko ketään naapuria jonka luo voi mennä hakee apua jos hätä? kannattaa myös katsoa kenen kaverin kanssa on, kaikkien vilperttien kanssa ei voi jättää keskenään.
kaksistaan ulkona. Heille on tarkat säännöt, että saavat olla joko meidän pihassa tai naapurin pihassa, mutta minnekään muualle ei saa lähteä. Kertaakaan eivät ole tätä sääntöä rikkoneet.
Itse olen kuitenkin aina silloin kotona. Ihan siltä varalta, jos joku hätä tulee.
ja jos jotakin on ulkona sattunut ovat siitä "asianomaisen" äidille käynyt ilmoittamassa ja kertomassa myös meille. Leikkivät ja laskevat mäkeä melkein päivittäin 4kin tuntia peräjälkeen ja käyn välillä vilkaisemassa onko kaikki hyvin. Ja jos hänelle on tullut kylmä/nälkä ennen syömään pyytämistä on kyllä tullut kotia. Osaa itse tehdä mehua ja leipää, hoitaa wc-käynnit itse. Täytyy varmaan kännykkä hommata ihan varmuuden vuoksi ja ruveta vaan luottamaan "omaan pikkuiseen". Tuntuu hassulta että tällaista tarvitsee edes kysyä, kun ennen vanhaan lapset olivat yksin eikä ollut olemassakaan iltapäiväkerhoja ainakaan kun minä olin pieni. Tuntuu vain että se oma on jotenkin erilainen. Vaikkakin täytyyhän tuota kesän mittaan valmistaa siihen yksin olemiseen koulua varten ja käydä koulumatkoja.. t.ap
jos lapseni olisi yleensä ollut luotettava. Ja olen jättänytkin, nuoremmankin.
Hei haloo, nämä 6-vuotiaahan on kohta koululaisia, sitä on vaan opittava pärjäämään.
Jos sinulla on vaikka joku vanha kännykkä jättää 6-vuotiaan taskuun, jotta hän saa sinuun tarvittaessa yhteyden, niin hyvä.
Aloita puolen tunnin lenkeistä, ja pidennä siitä.