G; Auttaako teidän vanhemmat teitä taloudellisesti?
Olen antanut itseni ymmärtää, että monet suuret ikäluokat auttavat lapsiaan tosi paljon, sanotaan, että monta kymmentä prosenttia saisi taloudellista apua vanhemmiltaan. En ole tämmöistä omassa lähipiirissä kovin kuullut (lähinnä lainojen takaamista, jollekin maksetaan puhelinkulut), mutta ilmeisen yleistä siis on.
Kysyisinkin siis teiltä, että ovatko vanhempanne auttaneet teitä aikuisiällä taloudellisesti?
Mitään tavallisia synttäri- tai joululahjoja en tässä nyt tarkoita tietystikään vaan enemmänkin semmoisia, että ovat avustaneet asunnon ostossa, antavat autoa käyttöön, antavat joka kuu jonkun satasen kouraan tms?
Minua ei ole itseäni koskaan autettu (vanhempani taitavat itseasiassa yllättäen olla vähävaraisempia kuin minä), miehen ensiasunnosta hänen vanhempansa omistivat jonkun 20%, mutta nykyään ei.
Kommentit (70)
Tehän ette siis elätä itsenäisesti omaa perhettänne vaan vanhempanne sen tekevät.
vaikka olemmekin (minä ja sisarukset) olleet omillamme jo vuosia ja tulisimme omilla palkoilla loistavasti toimeen. Meillä tämä on suvun tapa, tapa kierrättää omaisuutta ja varallisuutta seuraavalle polvelle ilman veroja. Autot, asunnot, kodinkoneet pystyy antamaan seuraavan sukupolven käyttöön ihan laillisesti. Suurin osa omista palkoistamme menee suoraan sijoituksiin.
Tämä onnistuu vain jos seuraavan sukupolven jäsenet ovat itsenäisiä ja tulisivat omillaakin toimeen, eli tuleva omaisuus jne ovat vain plussaa, ei elatusta.Saman teemme myös seuraavalle polvelle.
Se olisi kyllä nolouden huippu jos vanhempien pitäisi aikuisia ihmisiä rahoittaa!
Kun on oma perhe perustettu niin silloin eletään omillaan.
kasin kertoma tapa on aivan tavallinen varakkaissa perheissä ja suvuissa.
Nämä varakkaat kyllä kovasti kehuvat että pärjättäisiin omillaan ilman avustuksiaan. Mutta usein kun laitetaan elämään heidät ilman avustuksia niin ollaan aivan ahdingossa ja tuhlataan jne.
Omillaan pärjäämisestä heillä ei ole mitään käsitystä, miten voisikaan olla kun vanhemmat on aina antamassa rahaa. Se on helppoa sanoa että pärjättäisiin kyllä näillä tuloilla omillaan, mutta moni on jo niin tottunut parempaan elintasoon (avustukset palkan lisäksi) että tositilanteessa kun pitäisi omilla rahoilla elää niin ei se onnistukaan.
mieheni vanhemmat auttavat aina kun olemme tiukilla. ei siis lainaa vaan antaavat rahaa ja ovat ostelleet lapsille milloin mitäkin ja viimeksi ostivat uuden levytason tuohon keittiöön.
omat vanhempani ovat lainojemme takaajia ja lainaisivat kyllä rahaa jos pyytäisimme, mutta ennemmin pyydämme mieheni vanhemmilta kun mieheni ei voi alistua lainaamaan minun vanhemmiltani rahaa :)
Lastenhoitoapua kyllä on tarjolla ja ollaan tosi kiitollisia siitä.
Mutta en kyllä tajua että mitä noloa siinä on jos vanhemmat auttaisivat? Miksi se on noloa? Eihän se sitä tarkottaisi että olisi vanhempien varassa?
Eikai kukaan näistä ihmisistä jotka apua saavat, omaa talouttaan laske vanhempiensa tuen varaa?
Lastenhoitoapua kyllä on tarjolla ja ollaan tosi kiitollisia siitä.
Mutta en kyllä tajua että mitä noloa siinä on jos vanhemmat auttaisivat? Miksi se on noloa? Eihän se sitä tarkottaisi että olisi vanhempien varassa?
Eikai kukaan näistä ihmisistä jotka apua saavat, omaa talouttaan laske vanhempiensa tuen varaa?
jos ei pystyisi itse omilla rahoillaan pitämään samanlaista elintasoa.
Esimerkiksi työtön asuu Eirassa sukulaisten rahoilla ja ajaa Jaguaria, noloa!
Meidän perhettä ei ole kukaan taloudellisesti auttanut. Itse olen 13-kesäisestä paiskonut kesätöitä ja laittanut säästöön. Kun muutin avomieheni kanssa 20-vuotiaana yhteen, olimme todella tiukoilla taloudellisesti. Kesätyörahoilla sitä sinniteltiin opiskeluajat. Olemme järkeviä raha-asioissa ja nyt meillä on säästössä kunnon pesämuna. Vauvaamme varten kaikki hankittiin käytettyinä, vaikka nyt olisi voinut ostaa uudempaakin.
Meillä molemmilla on sisaruksia. Oma isoveljeni perheineen on jatkuvasti lainaamassa rahaa vanhemmiltani, ja jättää maksamatta velkansa. Miehen pikkusisko on uusavuton rahan käytön suhteen. On elänyt miehensä siivellä jo vuosia ja näköjään elää seuraavat 5 vuottakin. Jännä juttu, että nämä sisaruksemme saavat avustusta koko ajan. Jopa heidän lapsensakin. Meidän lapsi ei sitten saakaan mitään...
Jotenkin suututtaa, että on meilläkin ollut joskus todella tiukkaa, mutta ikinä ei kukaan mitään tarjonnut. Mutta sisaruksille sitä rahaa oikein survotaan. Veikkaan, etteivät he ikinä itse opi itsenäisiksi rahan suhteen. Sisaruksillemme on muutenkin tärkeää ulkoiset puitteet. Otetaan velkaa yli varojen, loput mihin rahat ei riitä, mamma och pappa betalar. En hyväksy.
SEmmoista apua on ollut, että mm. takasivat ensimmäisen asuntolainamme aikanaan. Sekin on nyt jo aikaa sitten purettu, koska talo toimii itsessään vakuutena.
Ostavat joskus lapsille lahjaksi jotakin sellaista kalliimpaa jota oikeasti tarvitaan, kuten ulkoilupuvut, sukset, taitoluistimet ja kerran ollessani kotihoidontuella äitini maksoi lasten harrastuksen oma-aloitteisesti.
Mutta ei ole mitään kuukausirahaa todellakaan, eikä autoja ja asuntoja. Vanhemmilla on yksi sijoitusasunto joka on ulkopuolisella vuokralla.
ja tulisimme toimeen vallan mainiosti myös omillamme (kuten monta vuotta näin elimmekin).
Nyt tosiaan suurin osa tuloista menee sijoitukseen, ilman näitä omaisuuden järjestelyitä menisi vain pienempi osa palkoista sijoitukseen ja suurempi osa elämiseen, ei siinä sen kummallisempaa.
On toki varmasti perheitä, joissa seuraava polvi totutetaan jo pienestä pitäen siihen, että kaikki tulee valmiina ja aikuisinaan nämä eivät pärjää ilman aiemman sukupolven tukea. Sillä ei nyt ole vain mitään tekemistä sen kanssa, että joissain varakkaissa suvuissa omaisuutta siirretään seuraavalle polvelle monin eri keinoin.
Jos se "isovanhempi-sukupolvi" on erittäin varakasta ja rahaa on vaikka kuinka paljon niin miksi olisi kauhean väärin siirtää sitä rahaa seuraavalle sukupolvelle myös siten, ettei kaikesta mene perintöveroa? Mikä sen tekee vääräksi, noloksi jne? Nolompaa mielestäni olisi jos nuorempi polvi itsepintaisesti kieltäytyisi kaikesta rahallisesta avusta ja maksaisi sitten myöhemmin siitä samasta rahasta perintöveroa :) Miksi on niin merkityksellistä, koska se raha tule - se kun tulee samaan osoitteeseen joka tapauksessa.
Tämä systeemi edellyttää tietenkin sen, että se on vanhemman sukupolven tahto ja aloite, ei niin, että nuorempi polvi sitä odottaisi ja ehdottaisi.
Ei minun itsetuntoa, omanarvontuntoa jne hetkeuta se, että osa omaisuudesta on jo nyt perheen käytössä. Miksi ihmeessä hetkauttaisi?
Ei siis kummankaan vanhemmat. Mun vanhemmilla ei ole varaa, miehen vanhemmat laitaa rahansa itseensä. Ikää meillä vähän alle 30v.
Opiskeluaikana vanhempani maksoivat minulle "kuukausirahaa", ettei tarvitsisi nostaa lainaa, isommissa hankinnoissa on avustettu jne. Miehen vanhemmat ovat maksaneet hänen puhelinlaskunsa.
Mutta missään vanhempien omistamassa asunnossa en ole koskaan asunut, enkä heiltä ole pyytänyt rahaa. Välillä haluavat yhä auttaa isommissa ostoksissa, ja joskus olen ottanut rahaa vastaan kun on "tyrkytetty". Rikkaita eivät ole.
Auttaisivat enemmänkin, mutta en halua. En halunnut mm. apua heiltä asunnon ostoon. Luulen ettei asunto olisi tuntunut omalta. Tiedän että veljiäni autetaan vielä enemmän ja se ei haittaa minua yhtään.
Omille lapsilleni säästän kaikki lapsilisät tulevaisuutta varten vaikka tarvisimme niitä joskus itsekin. Haluan auttaa heitä kun opiskelevat tai ovat ostamassa ensimmäistä asuntoa.
Olen jostain syystä aina pärjännyt omillani, niin myös mieheni. Nyt sitten yhdessä olessamme kumpikaan ei ole odottanut taloudellista tukea. Edes ensiasunnon lainan takaajiksi emme kehdanneet heitä pyytää, vaan järjestimme asiamme niin, että heitä ei edes tarvittu.
Miksi hiivatissa edes (eläkeläisten) vanhempien pitäisi auttaa työssäkäyviä lapsiaan? Vaikka tosin minänkin olen ollut hoitovapaalla + muilla perhevapailla 5 vuotta ja taloudellisesti on ollut tiukkaa, en ole osannut edes haaveilla vanhmpein tuesta. Hassua miten erilailla ihmiset ottavat vastuuta omasta elämästään.... :O
vastaavalla tavalla sinäkin olen ottanut vastaan "ulkopuolista" apua eli et ole påärjännyt täysin omillasi =)
Hassua tosiaan, miten erilailla ihmiset näitä asioita tarkkailevat.
Ei mitään kiinteätä kuukausisummaa, mutta aina kun mentiin viikonlopuksi kotiin antoi vähän rahaa matkaan ja kassin ruokaa.
Nyt ollaan molemmat töissä eikä avustusta tarvita. Lähinnä ollaan ostettu äidille isompia lahjoja kuten matkoja. Samoin kaikki kaverit on niin köyhistä perheistä ettei aikuisille apuja riitä.
Mutta minä en edelleen ymmärrä mitä vikaa siinä on jos selvästi varakkaammat vanhemmat avustavat jälkikasvuaan? Perintönä se raha kuitenkin lopulta tulisi.
ei voi verrata vanhempien avustuksiin. Vai onko sinusta lapsilisä ja vanhemmilta tuleva raha-avustus samanlainen juttu?
vastaavalla tavalla sinäkin olen ottanut vastaan "ulkopuolista" apua eli et ole påärjännyt täysin omillasi =)
Hassua tosiaan, miten erilailla ihmiset näitä asioita tarkkailevat.
- Meillä on yksi auto ja heillä kaksi. Joudun välillä käymään työmatkoilla ja lainaan heiltä aina niiksi reissuiksi autoa. Eivät halua edes polttoaineista rahaa, joten nostan matkakorvaukset oman auton mukaan itselle ja kulut menee vanhemmille. Kerran väkisin jätin diesel-rahat auton hansikaslokeroon ja olivat siirtäneet ko. summan lapsen tilille myöhemmin. Muutenkin autoa saa aina lainaan, koska ovat eläkkeellä ja kaksi auto on aivan turhaa.
- Joulut ja synttärit muistavat rahalla. Ei mitään isoja rahoja, mutta joululahjaksi saamme miehen kanssa sen 200 Euroa ja lapsi saa leluja. Veli saa puolisoineen saman rahan kuin mekin.
- Ovat antaneet mulle ja veljelle neljään kertaan isomman rahasumman. Siis puhutaan 20 000 -30 000 Eurosta. Viimeksi tuli tosin 50 000. Näillä rahoilla on tehty remontti ja maksettu asuntoa. Asumme kyllä kasvukeskuksessa, joten lainaa on asunnosta edelleen reippaasti.
- Sitten kaikkea pienempää: leivonnaisia, vaatteita lapselle jne.
Silti pärjäämme omillamme. Maksamme lainaa ihan rivakasti, laskut maksamme itse kuten matkatkin. Lapsikin pärjäisi mainiosti ilman mummun lahjavaatteita. Nuo heiltä saadut isommat rahalahjat mahdollistavat vain sen, että laina loppuu ennen kuin ollaan kuusikymppisiä...
Pikaisella silmäyksellä näyttäisi, että tuo näppituntuma, että montaa kymmentä prosenttia autetaan on tosiaankin suht lähellä totuutta.