* SYYSKYYN SYDÄNTEN viikko 6 *

Ensinnäkin... hienoa nähdä kuinka ollaan taas virkeänä porukkana liikkeellä...



Toiseksi: lääkärin suusta: 15 % raskauksista menee kesken, jos alkuraskauden UÄ:ssa näkyy elävä sikö, ruskuaispussi jne. keskenmenorski putoaa 10 %:iin. EHKÄ ihmiset joilla menee raskaudet hyvin ei kirjoittele tälläisille palstoille tms. niin paljon kuin ne jotka hakevat myös vertaistukea toisilta esim. keskenmenon kokeneilta... Mä olen esim. täällä törmannyt itseni liäksi mustaakseni vain 1:een muuhun, jolla ei keskenmenoja...



Ja kolmanneksi: Onko kellään mitään kivoja kuulumisia??? Täällä saa niin paljon lukea surumielisiä viestejä jokapäivä, että alkaa ahistaan... joo, en tietenkään voi ymmärtää teidän keskenmenon tms. kokeneiden tunteita, mutta meneekö kellään kivasti juuri nyt??? Täähän on kuitenkin odotus-palsta... Itse yritän selvitä päivästä kerrallaan ja yritän olla ajattelematta koko ajan mahdollista keskenemenoa... enkä todellakaan halua lukea espoon kaupungin sivuilta keskenmenosta... YMMÄRTÄÄKÖ kukaan mitä tarkoitan?!? Enkä todellakaan halua vähätellä kenenkään kokemuksia... mutta eikö meidän pitäisi elää juuri tässä hetkessä???



Pahoittelen jos/kun pahoitin jonkun mielen tällä kirjoituksella...



Hyvää viikon jatkoa ja tsemppiä kaikille, kaikissa tilanteissa!!! :)



-mira-

et varsin pahoittanut, mutta et minulta ikävä kyllä ihan hirveästi ymmärrystäkään saa. Kun tämä alkuraskaus nyt on monelle, varsinkin keskenmenon kokeneelle tai muita hankaluuksia lasten saannissa kokeneelle, tosi hankalaa aikaa. Asia varmasti helpottaa kun aikaa kuluu ja raskaudet etenevät. Kiva jos kohdallesi ei ole sattunut keskenmenoja, mutta niitä tosiaan sattuu aika usein, ja tosiaan melkein joka naiselle jos useaan otteeseen lasta yrittää.



Olisi tosi kiva minustakin olla vain iloinen ja stressitön tämän raskauden suhteen, mutta se ei nyt vaan ole niin helppoa. Pitäisi kyllä elää varmasti tässä hetkessä, mutta tämä hetki nyt on vähän epävarma hetki. Lupaan tsempata jos ultrassa on kaikki hyvin.



virva.

En minäkään ole vain iloinen ja stressitön tämän odotuksen kanssa!!! Joka päivä kuulostelee itseään ja tunteitaan, toisena päivänä kun ei ole oireita olen jo varma että nyt alkio on menehtynyt!

Eli en itse koe olevani suinkaan vielä mitenkään vahvoilla tämän raskauden kanssa... mutta eipä se stressaaminen asiaa yhtään auta!!



Jälleen pahoitellen -Mira-

ja voisihan sitä kyllä nähdä kupin puoliksi täynnäkin. Nyt en vielä vain koko aikaa uskalla, ja tämä on varmaan paljolti se paikka blogin ohella jossa pelkoja aukoo. Ehkä ajatellen, että täällä ymmärretään. Mutta onhan se totta, että jos lukisi luottavaisia viestejä tunnelma ehkä tarttuisi.. Mutta toisaalta minusta on ihan aiheellista antaa tilaa myös ahdistukselle, joka on tässä vaiheessa varmaan monella suhteellisen tilaa vievää.



Varmaan on kyse persoonien eroista paljolti, joku ei vello tunteissa ja saa paremmin sysättyä pelot taakse. Mutta on luullakseni ihan tosissaan kyse myös siitä, että ehkä vähemmän pelkää jos ei keskenmenoa ole kokenut.. mutta en tiedä, ehkä se ei vaikuta.



äh. tiiän kyllä, että voisin ajatella positiivisesti niin, että kun ei ole mitään todisteita muusta, olen tästä vain onnellinen. (Niin tein viimeksi, mutta kesken se meni.) Normaalissa arjessa menee energiaa siihen, että pysyy positiivisena ja luottavaisena, ehkä tänne tulee sitten purkauduttua.



Olipa tämäkin semmoinen, purkaus.



virva



ps: ei tosiaan ollut kyse mielen pahoittamisesta, mutta minusta vain on tärkeää, että täällä on tilaa hyville ja huonoille tunnelmille. :)

Eilisessä ultrassa näkyi tykyttävä sydän ja täysin viiikkoja vastaava sikiö, viikot tasan 7. Jännä miten konkreettiseksi asia yhtäkkiä muuttui, tähän asti kaikki on ollut vain loputonta pahoinvointia, viikkoja tuskallisen vähän. Nyt tuntuu että neuvola ja np-ultrahan on tosi pian! Viikkoja tuntuu niinku ois tullu lisää ;o)



Mulla on takana olevasta km:sta huolimatta ollut tämän raskauden suhteen tosi luottavainen olo, joten sikäli en teitä rasita surumielisillä viesteillä, mutta tiedän että tämä alku on monille niin pelonsekaista että kyllähän tämä alkutaival voi olla ankeaakin luettavaa, eikä se mua haittaa.



ANGELMOM: Minä söin tuon ab-kuurin raskausaikana pissatulehukseen mutta vasta loppuraskaudesta, rv 37+. Onhan se harmi jos joutuu alkuraskaudesta syömään lääkettä mutta eihän meiän tavisten auta ku luottaa lääkäreihin, kyllä he turvallisia lääkkeitä määrää.



HARRASTUKSET (TOPPUUTTELU): Meillä ei raskaudesta vielä tiedä muut ku siskoni joten kukaan ei voi toppuutella, mutta en usko että toppuuttelisikaan. Aloitin ennen vuodenvaihdetta kuntokuurin ja aloin käyä kovasti uimassa ja juoksulenkillä ym. Päätin että jatkan raskaudesta huolimatta ja haluaisin kovasti jatkaa, MUTTA ei yksinkertasesti pysty kun oksennus on koko ajan kurkussa. Toivon että kun paha olo väistyy, saisin taas jatkettua liikunnallista elämää. En tosiaankaan haluaisi olla sellanen laiskamato, mutta en yksinkertasesti pysty nyt tekemään mitään, reitti vessaankin voi tuntua joskus liian pitkältä ;o) Itse pidän jumppaa joten se on pakollinen joka viikko, viime viikolla kuitenkin oksensin niin paljon että pyysin tuuraajaa. Mutta siis luonnollisesti, aion jatkaa jumppaa koko kevään.



Hei tehdäänkö nykyään sokerirasitus kaikille raskaana oleville? Mulle ei oo koskaan tehty.



Eilen siellä varhaisultrassa se lääkäri alko kauheesti suositella np-ultran yhteydessä jotain verikoetta, joka nykyään kuulemma otetaan kaikilta (jos haluaa) ja on paljo tarkempi ku np-ultra, sillä saa selville jos on kromosomipoikkeavuuksia. Esikoista odottaessa ei sellasta otettu. Mulle tuli pikemminki sellanen olo että en halua tietää! Se np-ultran tarkkuus riittää vallan mainiosti! Onko joltain otettu edellisissä raskauksissa sellasta? Mistä se verikoe otetaan? Minusta vai istukasta vai häh?



IKÄEROJUTUISTA vielä sen verran että ihmiset on tosi paljo kyllä antanu neuvojaan että pieni ikäero jne, ja kyselleet aina että joko, joko. Myös se on ahistavaa, jos vaikka haluaiski pitkän ikäeron ja joutus tota kuunteleen vuosikausia... Ihmiset ku ei ymmärrä että kaikki asiat ei niille kuulu. Mulle pikkuvauva-arki oli niin rankkaa että jos joku ehotti/kyseli ennen ku lapsi oli edes vuotta että joko seuraava on tulossa niin olin aivan JÄRKYTTYNYT koska en ois voinu kuvitella että siinä tilanteessa jaksais vielä olla raskaanakin! Mutta kukin taaplaa tyylillään, mulla ei oo mitään pienen taikka ison ikäeron puolesta eikä vastaan, itse ruvettiin seuraavaan yritykseen kun tuntu että ollaan valmiit, nyt ikäeroksi tulee reilu 2,5 v.



HANNELE rv 7+1 *jee pieni sydän hakkaa*

Mä mietin vielä tätä juttua keskellä yötä kolmen aikaan kun heräsin... :/



Olen tietoinen siitä, että tämä raskaus voi mennä kesken, voin jäädä auton alle kotoa lähtiessä, lapselleni voi sattua jotain kotimatkalla, taloni voi palaa tänään.... tiedän nämä asiat, mutta en voi niitä murehtia koko ajan. En voi surra tulevaa kun en tiedä mitä tulevaisuus tuo. Jos tämä raskaus menee kesken, en voi sille mitään... mutta en sitä asiaa stressaamalla ainakaan paranna asiaa yhtään... ehkä siksi yritän pysyä positiivisella mielellä. Vau.fi-sivuilta "Raskaus viikko viikolta" osiosta löysin alla olevan tekstin, mikä mielestäni olisi hyvä kaikkien muistaa... Vaikka se pieni sintti on vain senttien pituinen, me vaikutamme jo myös hänen/sen elämään...



"Äiti on lapsensa ensimmäinen elinympäristö ja syntymättömän lapsen linkki ulkomaailmaan. Mikä vaikuttaa äitiin, vaikuttaa myös lapseen. Äidin tunnetilat välittyvät sikiöön istukan kautta." (vau.fi)



Ehkä mun pitäis hakee oma vertaistukeni jostain muualta, ehkä tää ei oo mun tapa tai sitten mulla vaan hormoonit heittää kuperkeikkaa tällä erää... noh, katsotaan nyt...



Postiivista aamua !! :)



-Mira, katkarapu 10+0-

Olen sitä mieltä että, tälläisellä palstalla tarvitaan kaikenlaisia ihmisiä. Niitä joilla on kova luotto ja niitä jotka epäilevät ja välillä vaihdetaan puolelta toiselle.

Alkuraskaus sressaa sen me kaikki tiedämme ja täällä siitä sressistä on niin helppo puhua. Nyt alussa raskaus on itselle todella konkreettista mutta, muut ei sitä oikein vielä ymmärrä. Meillä mies ei oikein uskalla vielä ajatella loppuun asti koska, hän kokee sen itse vasta pelkkänä ajatuksena. Empä oikein haluaisi vielä koko ajan hänelle tai muillekaan hössöttää keskenmenoista ja muista jotta, hän edes vähän uskaltaisi edetä ajatuksissaan. Totta kai olemme puhuneet mutta, hössötystä koitan välttää. Täällä muutkin on samassa tilanteessa joten, koen saavani hössöttää.

Taitaa helposti mennä niin että, täällä purkaa pahat paineet ja tosi elämässä jakaa sitä hyvää oloa. Unohtuu kokonaan kertoa täällä hyvät uutiset. Nyt pitää siinä siis stempata :)

Minusta ainakin tuntuu siltä, että tää alku on aina tämmöstä. On pahoinvointia ja tosi monella aivan syystäkin mieletöntä epävarmuutta. Mutta loppua kohti tää muuttuu positiivisemmaksi.. ainaki mun kokemuksen perusteella. Kunhan "kriittiset viikot" ovat ohitse niin pikkuhiljaa raskaus muuttuu todellisemmaksi ja oma olo varmemmaksi. Että enpä jaksa uskoa että tää loppuun asti näin menee.. enkä minäkään mieltäni pahoittanut, mutta ei kyllä ymmärrystäkään oikein jaksa antaa. Olen sitä mieltä, että täällä pitää saada kertoa mielen päällä olevat asiat, ovat ne sitten hyviä tai huonoja.



Enhän minäkään ole yhtään keskenmenoa kokenut, ainakaan tietääkseni, jos ei aivan varhaisia ole tullut.. Mutta ensimmäistä lasta "yritimme" lähes vuoden, että tiedän sen tunteen kun lapsen haluaisi mutta se ei olekaan niin päivänselvää että lapsia saa. Me kuitenkin saimme esikoisemme (ja tämän tulevan pikkukakkosenkin) aivan luonnollisin keinoin emmekä ehtineet tutkimuksiinkaan mennä.



Mutta täällä on tänään niin ihanan aurinkoinen päivä että minä raahaudun pois tästä tietokoneelta ja nauttimaan ihanasta aurinkoisen keväisestä pakkaspäivästä :) Aurinkoista päivää kaikille!



Viuhti ja pikkupapu 8+0

Kävin eilen tarkistuttamassa tilanteen eikä selvää syytä verenvuodolle löytynyt. Löytyi kuitenkin pieni täysin viikkoja vastaava pikkuinen, jonka sydämen lyönnitkin näkyivät. Lääkäri käski tulla uudelleen, jos vuoto taas alkaa ja sanoi, että tässä täytyy vaan toivoa parasta ja koittaa nauttia. Sanoi kuitenkin ymmärtävänsä, ettei se varmasti ole kohdallani helppoa. Yritän todella paljon olla positiivisella tuulella ja huolehtia vähemmän, mutta se vaan tuntuu niin vaikealta etenkin kun ruoka ei vaan mene alas ja huomenna pitäisi taas mennä töihin. Jos vaan saisi jotenkin ruokahalun takaisin ja sitä kautta voimia niin eiköhän se positiivinen asennekin voisi löytyä jostain :) Te olette olleet ihanana tukena ja pidän niin peukkuja kaikille!

Kylläpä tuli melkosen sekavat ajatukset päälle, ko luin viestejä sitten eilisen. Nyt varmasti loukkaan jotain sanoillani, mutta toivottavasti en kuitenkaan ketään..



Jokaisen ihmisen raskaus on erilainen, jokaisen ihmisen huoli on erilainen, jokaisen ihmisen huolien purkaminen on erilainen ja jokainen kestää tavallansa kaiken sen minkä täällä kirjoittaa tai lukee - annetaan jokaiselle täysi vapaus olla sellainen, kuin ikinä haluaa ja kokee. Ei kenenkään ahdistusta, tuskaa, onnea, iloisuutta voi kukaan toinen niin hyvin tietää kuin aina se allekirjoittanut ihminen. Toisen mieli keventyy, kun saa purkaa huoliaan täällä, kaikilla kun ei välttämättä siviilielämässä ole sitä tukiverkostoa niin helposti saatavilla. Toisen mieli mustuu, kun lukee toisten huolista, ahdistuksesta, pelosta. Täa kaikki on aivan normaalia ja kuuluu meän ihmisolentojen elämään. Kukaan ei ole toista parempi tai huonompi, olemme kaikki samanarvoisia iloista tai suruista huolimatta, meillä kun sattuu vaan olemaan nyt sama päämäärä - syyskuu ja silloin tapahtuva ihana ihme! Raskausaika on tärkeä ja sen tuomat muutokset voivat hämmentää...Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja sananvapauden jyllätä :) *HEI* me ollaan täällä toisiamme varten, ei toisiamme mollataksemme tai toisen tunteita loukaten. Jokainen meistä on tärkeä täällä :) Ja nyt palopuheesta muihin aisoihin...



Onnittelut hyvistä ultrakuulumisista, ainakin *Syysnuppu* oli käynyt ja oli joku muukin, Mirakos se olikaan?! :)



Tosta verikokeesta - täällä se on otettu unp-ultran yhteydessä jo toistakymmentä vuotta ja aina oon sen ottanut, kun oon siihen jo niin tottunut, etten osaa olla sitä ottamatta. En koe sitä mitenkään ikävänä asiana, vaan sellasena, että se tukee ultran tuloksia ja antaa vieläkin varmempaa tietoa, kuin ultra.



*Sokerirasituksesta* Sekin on niin paikkakuntakohtaista. Vasta kuulin, että Tampereella eräässä paikassa neuvolassa joku lääkäri määrää kaikki odottajat siihen ja täällä vastaavasti se menee siten, että jos on tarvetta. Ite menen, kun oon käynyt kakkoselta ja kolmoselta eli ihan rutiinitoimenpide. Kakkoselta jouduin siihen, kun painoa oli muka liikaa. Taisin painaa synnyttämään mennessäni jotain reilut 78 kiloa. Paastosta napsahin silloin vkolla 28 kiinni, mutta ruokaseurannalla pidin sokerit pois eikä tarttenut alottaa mitään lääkitystä.



Nyt pakko mennä! Voikaa hyvin ja nauttikaa elämästä :)



AJ ja taitaa olla tasan 9+0 en oo varma ;)

Mietin tuossa maanantaina samaa kuin mira79 että kylläpäs täällä on surullisia mietteitä koko ajan (vaikka ymmärrään että kun on huolia niin ne täytyy saada jossakin purkaa) ja mielessäni ajattelin, että jos minulle jatkossa tulee yhtä ahdistava olo kun luon tätä palstaa niin taidan jättää kokonaan tämän väliin.



Hyvät uutiset ovat lähes kokonaan kadonneet ja mietin samaa että eikö kenenkää raskaus suju hyvin. Ja vaikka itsekin pelkään km niin yritän sen laittaa taka-alalle koska jauhamalla siitä sitä ei voi estää. Ja olen itse kokenut myös osittaisen keskenmenon eli esikoista odottaessa odotin aluksi kaksosia ja rakennu ultrassa vasta huomattiin että toinen oli mennyt kesken noin rv 14. Mutta siitä huolimatta ajattelen nyt positiivisesti ja haluaisin enemmän sellaista positiivista asennetta myös tänne.



Perjantaina on ensimmäinen neuvola. Mahtaakohan ne kuunnella sydänääniä jos on vasta rv 8 + 3?



Täällä varsinais suomessa joutuu sokerirasitustestiin jos painoineksi näyttää ylipainoa.



Itse en ole vähentänyt urheilua. Kirja liikkuva äiti oli mielestäni hyvä opus josta sai tietää liikunnasta ja raskaudesta ja niiden yhteen sovittamisesta.

Taallakin on jo kayty ultrassa viikko sitten, ja se varmaan tehdaankin sitten aikas monta kertaa. Edellisen kanssa tehtiin varmaan viisi kertaa, kun joka laakarikaynnilla kurkistettiin masuun.



Tosi iso yllatys oli, etta kuulin myös sydan aanet! Vaikka viikkoja oli vasta 6.



Huono olo on yha vaan, mutta inkivaari tuntuu auttavan. Laitan muutaman siivun inkivaaria kuumaan veteen ja juon. Nam.



Voimat vahissa, ei oikein tarinat nyt irtoa. Myötatuntoinen halaus ja voimia kaikille niille, jotka ovat kokeneet keskenmenon. Kylla se vaaveli sielta viela tulee.



Mukavaa viikon jatkoa!



cirppu 7+

Mulla ei alkanut viimeksi kuunteleen <3 ääniä, vaikka viikkoja 8+ eli ilmeisesti eivät halua aiheuttaa pettymystä oottajalle, kun/jos ne eivät kuulukkaan.



Itellä olo on jees ja en ees ajattele tätä raskautta juuri lainkaan, ko meillä on vipinää ja touhua pitkin päivää aina iltaan saakka eli melkein unohan olevani raskaana. Etova olo, väsymys ja herkät nännit kertoo tilastani kyllä =)



Ja laitetaanpa positiivisuutta kehiin eli jo tässä vaiheessa varmasti jokainen miettii, toivoo, arvailee tulevan sukupuolta :) Mitä ite ajattelet ja arvailet tulokkaasta? Ite toivon nyt vuorostaan meille poikaa, vaikka tyttöselle olisikin kaikki vaatteet ja muut releet valmiina. Ja nimiäkin on tullut jo hieman kateltua ;)

Kyllähän sekin kuuluu asiaan että hiukan kaikki mietityttää :)

Mulla on onneksi terapia ja pelkopoli tukena tässä projekti kakkosessa. Hyvä siis, että apua saan ja otan kyllä vastaan :) :)



Onko kukaan toista odottava huomannu pahoinvoinnin hellittävän jo?

Vaikka en tiedä, onko tässä eroa eka, toka vai kolmas..

Mulla ei tällähetkellä ole mitään muuta kuin sekava olo kun verensokeri laskee. Hassua.



Ja onkos teille kellekkää tehty sektiota? Olis kiva kuulla kokemuksia? :)

Ihan mahoton haave on synnyttää normisti, mutta en tiiä onnistuuko. Yks takana ja se oli niin huono kokemus.



Luulen että tää on poika, niin erilaiset oireet. Mutta toivon tyttöä :) :)

Mielipiteeni asiaan, mistä on ollut keskustelua nyt kiivaasti... eli liiallisesta synkistelystä. Ymmärrän asian molemmat puolet, ja toivonkin että kuten tähänkin asti täällä kaikki saa olla omia itsejään ja tuoda ne kaikki kurjimmatkin ajatukset esiin. Ehkä liikaan synkistelyyn on "syyllistytty" ja ainakin omalta osaltani yritän ajatella positiivisemmin jo oman hyvinvoinnin kannalta. Ja niinkuin joku jo totesikin, alkuraskaus vaan nyt on niiiiiin riskialtista, epävarmaa ja jopa pelottavaa aikaa, että aina ei vain osaa ajatella iloisesti. Ja tähänkin on useilla syynä ne km:t, lapsen menetykset... Ja uskon myös siihen, että kun jokainen on ylittänyt sen 12 viikon maagisen rajan, on varmasti jo paljon iloisempi ja luottavaisempi mieli! :) Itellä se on ainakin semmonen rajapyykki, jota odottaa kuin hullu puuroa! :)



Mulla oli tänään eka neuvola, LA aikaistui päivällä ja viikoissa mentiin siis yksi päivä eteenpäin, nyt 6+2. Sain viikon päästä ajan neuvolalääkärin ultrattavaksi, ihanaa! Ja kolmen viikon päästä sitten uusi neuvola-aika. Kivalta tuntuu, että saa km:n takia edes jotain "erityiskohtelua", kun mulla vois olla ihan hyvin vasta eka neuvolakäynti silloin kun meen toista kertaa.



Ei muuten vieläkään mitään merkittäviä oireita, syönnin jälkeen iltaisin on ollut turvonnut olo mutta siinä kaikki.. ollako tuosta nyt sitten iloinen vai pettynyt?! ;) Flunssan on pukannut päälle, ja taitaa lämpöä olla. Pääsinpä hyvällä syyllä töistä lähteen neuvolaan, kun olin muutenkin kipeänä, sanoin että lähden kotiin lepäämään. :D



Syysnupulle onnittelut sydämen sykkeestä! Ja kaikille muillekin, jotka sen on jo päässyt näkemään!



myym

Varasin juuri varhaisultran yksityiselle 11.2. Sillon on viikkoja 7+6. Toivottavasti jotakin näkyy. Haluaisin kovasti jotain varmennusta ennen matkalle lähtöä. Ensin meinasinkin etten yksityiselle varaa mutta, kuulin tutusta jolla, kohdun ulkopuolinen oli todettu vasta viikolla kahdeksan. Sen verran pelästyin ajatellessani itseäni makaamassa rannalla itunen kasvamassa kohdun ulkopuolella.

Joku kyseli tyttö vai poika. Itse jotenkin huomaan ajattelevani koko ajan poikaa. Suvun kaikki muut lapset on tyttöjä joten, nyt olisi pojan aika. Tosin halvemmalla pääsisi kun, hakisi mekot sukulaisilta.

Itselleni ei oikein pahoinvointia ole edes vielä tullutkaan. Joskus iltaisin närästää jos, olen syönyt herkkuja tai juonut kahvia. Kerrankin joku konkreettinen syy olla syömättä herkkuja. Iltaisin on vaikeaa löytää hyvää asentoa. Tuntuu ettei sohvalla pysty olemaan jalat koukussa ollenkaan tai nukkuessa vähänkään mahaltaan oleminen on todella kummallisen tuntuista.

Onko muuten kasvanut ruokahalu tai tullut himo herkkuihin tai johonkin? Itselläni herkuttelu koko ajan mielessä.



M+ itunen 6+5

Kyllä nämä raskauden ensimmäiset viikot ovat niin pitkiä. Aivan yhtä pitkiä kuin ne päivät kun menee yli lasketun ajan. Ensin jännittää sitä, että onko siellä masussa elämää, ja sitten jos kaikki menee hyvin, on lopussa aivan yhtä tuskainen pääsemään valtavasta vatsasta eroon. Että niin se mieli muuttuu 9kk aikana. Hassu juttu.



Mulla on ultra vasta ensi viikolla, enkä malttaisi sitten millään odottaa. Melkein joka päivä meinaa tilata aikaisemman ajan, mutta oma gyne on niin mukava, etten millekkään örmykkä-äijän luokse haluaisi mennä. Joten täytyy vaan ootella.



Töissä on torstaina pienet kekkerit, jossa mennään nostamaan maljat työkaverin kunniaksi. En taida mitenkään päästä kiemurtelemaan lasillisesta irti (kuoharit on tilattu jo etukäteen) vaikka ei yksi lasillinen toukkaa haittaa, pysyisin mielelläni täysin nollalinjalla raskauden ajan. Vielä en haluaisi jakaa raskauttani kaikelle kansalle, ehkä sitten alku-ultran jälkeen jos siellä kaikki hyvin. Normaalisti kippistelen juhlissa vallan mielelläni, joten arvaisivat kyllä ihan salamavauhtia, miksi meikätytty viettää tipatonta tammikuuta.





Ihanaa kuulla että monilla on vauvan alku jo näkynyt. Ja torstaina taas pari ultraajaa lisää. Tulkaa sitten heti kertomaan uutiset.



Muutamaan päivään ei ole väsyttänyt NIIN sikana. Joten ehkä lähden tästä tekemään kotitöitä, eli tiskikoneen täyttöön...



Harakkahuttu 6+6

IHania uutisia, kun on sykkeitä kuulunut, erityisesti syysnuppu!



Vielä kerran kirjoitan siitä synkistelystä ja positiivisen ajattelun mallista. ON todella totta, että parasta olisi kaikille keskittyä vain positiiviseen. Kumminkin mietin vertausta kolarin pelkoon tai sairaudenpelkoon.. Kyllä kolariakin pelkäisi, jos se olisi joka päivä näin realistisesti mielessä, tai sitten jos olisi kolaroinut aiemmin autolla ajaessaan. Mutta no, ymmärrän kyllä miten paljon mukavampi olisi lukea positiivisista asioista. Mutta voin silti vannoa, ettei se tule olemaan minulle vielä seuraaviin 44 tuntiin helppoa! Jos kaikki on ultrassa mallillaan, parannan tapani. Ainakin osittain, sillä heikkoina hetkinä varmasti kirjoitan tänne myös ärhentelyjä ja itkuja. :D



Se on tietenkin niin, että jos joku kirjoittaa surullisista asioista, tuntuu toisesta, ettei saa kirjoittaa ilostaan ettei surullinen loukkaannu. itse ainakin helposti ajattelen niin. Sen voisi ehkä heivata ajatuksena pois, ja jokainen voisi kirjoittaa miltä koskakin tuntuu.



virva

Mukava nähdä, että kirjoitukseni on aiheuttanut keskustelua ja rakentavaa sellaista. Mä yöllä hereillä pyöriessäni olin jo valmistautunut siihen, että lynkkaatte mut täysin tuosta mielipiteestä :/

On ollut myös mukava kuulla tänään niitä mukavia oloja, vointeja ja kuulumisia!! Sopivat hyvin tähän aurinkoiseen päivään!!

Enkä toki tarkoittanut että täällä ei saisi koskaan puhua mistään negatiivisesta... se on luonnollista, viime aikoina vaan kun näitä lukenut niin aika pessimistinen mieli jäi!

En todellakaan halunnut itselleni ymmärrystä vaan nimen omaan ymmärrystä asialle, pointille niin sanotusti!! :)



Mä olen asennoitunut siihen, että täältä tulisi poika, ehkä sen takia kun oireet on niin erilaiset kun esikoisen (joka siis tyttö) odotuksessa! Nimikin olisi jo valmiina... :)



Tänään oli hyvä päivä; rinnat äärettömän kipeet , aurinko paistoi ja vapaa päivä... :D



Voikaa hyvin siskot ja toukat!! :x

Ihana kommentti Miralla tuossa lopussa, yhdyn sanoihin vaikkei vapaapäivää mulla ollutkaan niin harvoimpa sitä kipeistä tisseistä näin iloisia ollaan ;)))



Täällä on käyty keskustelua iloisista ja surullisista ajatuksista ja hyvä että asiaa on tuuletettu sillä molemmantyyliset ajatukset ja fiilikset tähän raskauteen kuuluukin. En usko, että on olemassa ketään joka täysin 100% vaan iloitsee luottavaisena plussatestin saatuaan. Osa ajattelee ikäviäkin asioita enemmän ja osa vähemmän, riippuen paljon esim. siitä mitä on aikaisemmin kokenut. Kivoja uutisia on toki mukavampi lukea, mutta myös ne ikävät ajatukset ja huolehtiminen kuuluu "taudinkuvaan". Kyllä niitäkin ajatuksia pitää saada ruotia ja parempi se on täällä kun vaikka lähikaupan kassalle alkaa sydäntään purkamaan ;) Täältä kun taatusti löytyy ikäviinkiin fiiliksiin sielunsiskoja.

Toivotaan nyt kuitekin että saisimme kaikki jatkossa kirjoitella tänne paljon iloisia uutisia ultrista ja pienistä sydänäänistä ja kasvaista pikkumasuista :)



Minä sitten otin ja värjäsin hiukset tänään illalla vaikka kauan mietin että uskaltaako kun ei tainnut ollut suositeltavaa raskaana ollessa. Oli vaan pakko värjätä, ens viikolla on työmatka ulkomaille ja näytin siltä kun tumman tukkani päälle olisi vedetty maantienharmaa polkkatukka-peruukki ;) Sitä ei enää hätä-ponnareillakaan olisi saanut piiloon, heh, ei olisi koulutuksesta tullut mitään kun porukat olisivat vaan tuijottaneet suomalaisen outoa hiusmuotia ;))



Ainiin, tyttö-poika-galluppiin: en oikeen tiiä että toivonko/odotanko nyt kumpaa... vain tytöistä on kokemusta ja ne ainakin ovat ihania joten vielä yksi isosiskojen seuraksi sopisi :) Toisaalta sitten kun tyttöjä on jo kaksi niin poikakin voisi olla ihana, saisi mies kaipaamansa kalakaverin ;)



t. manna 6+5