lapsi lyö
5-vuotias poikani lyö minua aina kieltäessäni häntä. Ihan sama mistä asiasta on kyse, jos vain hän ei saa tahtoaan läpi, hän lyö minua. En enää tiedä, mitä tekisin. Olen yrittänyt kokeilla kaikkea mahdollista, mutta lyöminen ja raivoaminen jatkuu vaan. Näiden kohtausten ulkopuolella poika on aivan normaali ja kiltti. Tuntuu, että olen huono äiti ja täysin epäonnistunut. Muita lapsia hän ei ole lyönyt. Onko kellään vastaavia kokemuksia/neuvoja?
Kommentit (3)
Oma pikku-veljeni oli kuulemma aikoinaan kova poika puremaan. oikein kovaa. aina kuin poika suuttui, se puri ja lujin. Kaikkea kokeiltiin, mutta kiltit konstit eivät menneet perille. Kerran veli sitten turhautuessaan iski hampaansa minuun, niin että pienet terävät hampaat saivat melkein siskon vuotamaan verta. Silloin äitini hermostui, nappasi veljeä kädestä kiinni, ja puraisi. Ei kovaa, silleen vain että tuntui, ei siitä jäänyt edes jälkeä. Se ei sattunut, mutta säikäytti pienen pojan tietysti pahan päiväisesti niin että alkoi poika itkeä.
"No tuntuiko kivalta?" Äiti tivasi.
"EI!" veli parkui.
"No teetkös uudestaan?"
"EN!"
Siihen loppui se pureminen. En tässä sano että sinun pitäisi poikaasi hutkaista, vaan se, että jos kerran kyseessä on muuten kiltti mukula, hän ei todennäköisesti vain ymmärrä oikeasti satuttavansa sinua, ja sinun on tehtävä selväksi, että hutkiminen tuntuu ikävältä, ja siksi sitä ei saa tehdä. En pidä lapsiin kohdistuvasta väkivaltaisesta käyttäytymisestä, mutta totuus on, että joskus jotkut asiat menee perille vain kantapään kautta. :/ Toivottavaasti tilanne ratkeaa siellä tavalla tai toisella!
Ei muuta kuin samantien ilman neuvotteluja jäähylle.