Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vapaaehtoiset erakot
17.12.2014 |
Tämä on tarkoitettu enemmän ja vähemmän erakkoluontoisille ihmisille.
Millaista elämänne on? Miksi olette erakkoja? Minkälaatuisia ovat sukulaisuus- ja ystävyyssuhteet? Olen kiinnostunut erakkoelämästä ja haluaisin kuulla kaiken mitä keksitte kertoa.
Olen kyllästynyt ihmisuhteisiin. Minulle tulee niistä aina tavalla tai toisella paha mieli. En kestä enää sitä oloa, kun pitäisi olla sosiaalinen ja osata käytöstavat. Aina jotain menee pieleen ja olen typerys. En osaa enkä enää edes halua osata. En ole somessa eikä minulla ole paljonkaan ihmiskontakteja enää. Pari ystävää ja harrastus- sekä työpiirit + puoliso. En ole masentunut vaan oikeasti onnellinen elämässäni. Ainoat ikävät tunteet ja melankolia liittyy jollain tapaa ihmissuhteisiin ja sosiaalisiin kontakteihin ja omaan huonommuuteen näihin liittyen.
Miltä tuntuu olla erakko? Ymmärretäänkö teitä vai yritetäänkö teiltä penätä selityksiä valinnallenne?
Kommentit (33)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aika totaalinen erakko, 40 vuotias nainen.
Sukulaissuhteet? Vanhempieni kanssa olen kerran kuussa ehkä tekemisissä, muuhun sukuun en ole pariin vuosikymmeneen ollut missään yhteyksissä. En käynyt edes suvun häissä tai muissa juhlissa. Inhoan moisia juhlia.
Ystäviä tai kavereita minulla ei ole, enkä sellaisia kaipaa. Minulle kaikki ihmissuhteet ovat aina rasite, jotain mitä olisi pakko jaksaa, ja kun kerran oikeasti ei ole pakko, miksi sitten olisin ihmissuhteissa. Olen töissä, mutta työni on äärimmäisen itsenäistä, harvoin puhun töissä kenenkään kanssa. Teen lisäksi 2-3 päivää viikossa etänä kotoa käsin.
Erakkona olo tuntuu minusta hyvältä, koska se on oma valintani ja sopii introvertille luonteelleni. Hassu kysymys edes tuo "ymmärretäänkö teitä" tai "penätäänkö teiltä selityksiä valinnallenne" - kuka ihme olisi ymmärtämässä tai penäämässä selityksiä, kun ei ole kenenkään kanssa tekemisissä :D Ei kukaan edes tiedä miten yksityiselämääni elän, joten miten kukaan sitä ihmettelisikään.
Pari ystävää ja harrastus- sekä työpiirit + puoliso.
Jos aiot olla erakko, niin näistä sosiaalisista piireistä pitää hankkiutua eroon :)
Mulla on suunnilleen sama kuvio: harrastuksen tilalla tosin lapsi ja sen aiheuttamat sosiaaliset tilanteet (tahra/koulu ja niiden juhlat, lapsen harrastukset (ei vielä ole niin vanha että hoitaisi ne itse täältä peräkylältä, lapsen kaverit ja niiden vanhemmat).
Ystäviä näen pari kertaa vuodessa. Suku alkaa harveta, joten ne ei enää tuppaudu kylään jatkuvasti, soittele perään. Veljeni on samanlainen kuin minä, ollaan yhteyksissä jos on asiaa, muttei lätistä niitänäitä huvinvuoksi joka viikko.
Mies on samanlainen kotihiiri kuin minäkin, joten vapaa-aika menee enimmäkseen oman perheen parissa. Rentoudun ja lataan akkuni yksin ja hiljaisuudessa, usein yöllä kun muu perhe nukkuu. Mies ymmärtäää yksinolon tarpeeni, lapselle joutuu välillä laittamaan rajat.
Kohta 22 v nainen, ei ole kavereita eikä ole koskaan ollutkaan, vanhemmat pitää toisinaan yhteyttä minuun mutta minä en heihin, poistun kotoani vain kun on pakko (tilaan joskus ostokset kotiovelle) eikä oikeastaan kiinnostakaan muuttaa tilannetta. En pidä ihmisistä.
5: Pakko mun on töissä käydä enkä harrastusta viitsi lopettaa siksi että siellä käy muitakin..
4: No juu totta.. Ajattelin lähinnä loukkaantuvaa lähisukua tai pikkujouluihin turhaan kutsuvaa työporukkaa :)
Olen puhunut tästä paljon puolisoni kanssa ja miettinyt tätä asiaa koko yön. Jostain käsittämättömästä syystä tämä pelottaa vaikken ole tekemässä mitään peruuttamatonta. Ajatus muutoksesta tuntuu suorastaan hyvältä. Uuden vuoden lupaus itselleni on, että pidän sosiaaliset kontaktit niin vähissä (itseäni syyllistämättä) kuin haluan. Ei enää pakollisia juhlaillallisia tai muita sosiaalisia pönötyksiä!
Tuleeko teillä koskaan sellainen olo, että nyt pitäisi päästä "tuulettumaan"? Onko teillä joku jolle soittaa silloin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 10:00"]
Kohta 22 v nainen, ei ole kavereita eikä ole koskaan ollutkaan, vanhemmat pitää toisinaan yhteyttä minuun mutta minä en heihin, poistun kotoani vain kun on pakko (tilaan joskus ostokset kotiovelle) eikä oikeastaan kiinnostakaan muuttaa tilannetta. En pidä ihmisistä.
[/quote]
Minäkin tilaan ostokset kotiovelle :)
Kuinkas työ- ja opiskelukuviot?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On työporukka, jota tapaan vain töissä. Ja harrastuksen puitteissa tapaan paria ihmistä. Sukulaisia en lainkaan ja miehen sukulaisia pari kertaa kuussa ohimennen. Siinäpä ne. En soittele kenenkään kanssa enkä kyläile vaan olen kotosalla kirjojen parissa, netissä, museoissa tai luonnossa. Mies on, joka piirun verran sosiaalisempi kuin minä, mutta menee sitten menonsa ilman minua. Olen introvertti enkä siksi kärsi tilanteesta lainkaan! En viihdy porukoissa, koska olen aina liian erilainen muihin verrattuna. Matkustelusta tykkään, mutta silloinkin olen omissa oloissani ja vain kohteet kiinnostavat, ei ihmiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 10:03"][quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 10:00"]
Kohta 22 v nainen, ei ole kavereita eikä ole koskaan ollutkaan, vanhemmat pitää toisinaan yhteyttä minuun mutta minä en heihin, poistun kotoani vain kun on pakko (tilaan joskus ostokset kotiovelle) eikä oikeastaan kiinnostakaan muuttaa tilannetta. En pidä ihmisistä.
[/quote]
Minäkin tilaan ostokset kotiovelle :)
Kuinkas työ- ja opiskelukuviot?
[/quote]
Teen töitä netin kautta. Opinnot kävin etänä aina kun oli mahdollista.
Olen erakoitunut viime vuosina lähes täysin. Olen avioliitossa ja puolisoni mäkättää jatkuvasti, miten minun pitäisi hankkia sosiaalista elämää (tosin kyseessä lienee se, että hän haluaisi olla enemmän yksin kotona). Lähisukulaiseni ovat narskuja, mt-potilaita tai ihan lapsia, joita en halua "saastuttaa" omalla sosiaalisella haasteellisuudellani. Ystävistä vieraannuin, kun ulkonäköni kärsi leikkauksessa. Olen tavallaan antanut periksi itselleni sen, etten vain kerta kaikkiaan tule toimeen ihmisten kanssa, enkä pidä muista ihmisistä kuin poikkeustapauksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 10:01"]
Tuleeko teillä koskaan sellainen olo, että nyt pitäisi päästä "tuulettumaan"? Onko teillä joku jolle soittaa silloin?
[/quote]
Ei minulle ainakaan tule koskaan sellaista oloa että haluaisin ihmisten kanssa puhua tai mennä jonnekin toisten kanssa. Jos kaipaan vaihtelua, menen itsekseni vaikka luontoon kävelemään tai hyvään ravintolaan syömään, tai taidenäyttelyyn tms. Toisten seuraa en kaipaa koskaan. 2 koiraa minulla kyllä on seurana, ja niistä pidän huomattavasti enemmän kuin ihmisistä :)
t. 3
[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 10:10"]
Olen erakoitunut viime vuosina lähes täysin. Olen avioliitossa ja puolisoni mäkättää jatkuvasti, miten minun pitäisi hankkia sosiaalista elämää (tosin kyseessä lienee se, että hän haluaisi olla enemmän yksin kotona). Lähisukulaiseni ovat narskuja, mt-potilaita tai ihan lapsia, joita en halua "saastuttaa" omalla sosiaalisella haasteellisuudellani. Ystävistä vieraannuin, kun ulkonäköni kärsi leikkauksessa. Olen tavallaan antanut periksi itselleni sen, etten vain kerta kaikkiaan tule toimeen ihmisten kanssa, enkä pidä muista ihmisistä kuin poikkeustapauksissa.
[/quote]
Kuulostaa jossain määrin itseltäni. Minäkään en halua pakottaa itseäni kenenkään euraan koska olen kuitenkin rasittava ja typerä ihminen. Itsekän en pidä monestakaan ihmisestä. Tuo periksi antaminen kolahtaa itseenikin.
Minä sanoin mun puolisolleni pontevasti eilen, että nyt mulla loppui hänen kavereidensa/sukulaistensa kanssa sosialisoiminen koska se tekee niin pahaa. Voin vieläkin todella pahoin lauantaisista näkemisistä vaikkei mitään ihmeellistä ole tapahtunut. Vuosia olen sitä tehnyt ja nyt perkele riittää. Hän kuunteli ja kunnioitti tätä vaikka selvästi häntä harmitti.
ps: Otan osaa leikkauksesta ja siitä johtuvista haasteista.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 10:15"]
[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 10:01"]
Tuleeko teillä koskaan sellainen olo, että nyt pitäisi päästä "tuulettumaan"? Onko teillä joku jolle soittaa silloin?
[/quote]
Ei minulle ainakaan tule koskaan sellaista oloa että haluaisin ihmisten kanssa puhua tai mennä jonnekin toisten kanssa. Jos kaipaan vaihtelua, menen itsekseni vaikka luontoon kävelemään tai hyvään ravintolaan syömään, tai taidenäyttelyyn tms. Toisten seuraa en kaipaa koskaan. 2 koiraa minulla kyllä on seurana, ja niistä pidän huomattavasti enemmän kuin ihmisistä :)
t. 3
[/quote]
Hmm okei.. Mulla itselläni tulee ehkä kerran-pari kuussa joskus sellainen "nyt äkkiä jotain sutinaa -olo" joka tarkoittaa ystävän kanssa viinilasillista jossain intiimissä kuppilassa. Ei missään nimessä yökerhossa. Ja nimen omaan kahdestaan, ei mitään "miesten metsästystä", vieraisiin tutustumista tai muuta minglausta.
En siis taida olla ihan niin pesunkestävä erakko kuin osa teistä :)
ap
Olen keski-ikäinen nainen ja työssäni joudun olemaan sosiaalinen ja puhumaan paljon. Kotona haluan olla omissa oloissani, en kaipaa seuraa. Elän yksin, en tunne itseäni yksinäiseksi, hermoni lepäävät, kun saan olla yksin, omine ajatuksineni. Isääni pidän yhteyttä, muut sukulaiset eivät kiinnosta. (Äitini on kuollut).
[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 10:01"]
Tuleeko teillä koskaan sellainen olo, että nyt pitäisi päästä "tuulettumaan"? Onko teillä joku jolle soittaa silloin?
[/quote]
4 tapaa silloin niitä paria ystäväänsä. Tai hankkii lapselle yökyläpaikan ja menee miehen kanssa hevikonserttiin/festarille tms. Firman pikkujouluihin tms illanviettoihin yleensä osallistun, meillä on ihan kiva pienehkö porukka ja kokkaillaan yhdessä tms rentoa.
Kaukaisempia sukulaisiakin oli ihan kiva nähdä tädin sunttärijuhlilla 10v tauon jälkeen. Palasi kyllä nopeaan mieleen, miksi en ole heitä kaivannut elämääni.
Tämä viikko on ihan helvetti, ohjelmaa 4 iltaa työpäivän päälle putkeen vaikkakin ihan kivaa ohjelmaa (lapsen joulujuhlia, piparitaloja serkuksille, lapsen harrastus)... mutta vastapainona ei sitten viikonloppuna ole yhtään mitään mikä vaatisi poistumaan kotoa/näkemään ketään perheen ulkopuolista.
Olen ollut koko ikäni erakko. Lapsena olin sitä olosuhteiden pakosta. Äitini on erakko, mutta minä olisin ollut sosiaalisempi. Myöhemmin olin kokematon ja en siksi oppinut kovin hyvin käyttäytymään toisten seurassa. Menin naimisiin ja miehestä on seuraa. Sain lapsia ja jätin työelämän.
Lapset tuovat paljon sosiaalisia virikkeitä. Yksi lapsistani on erityisen suosittu ja oppii päiväkodista lisää. Vaikka olenkin kotona, hän saa olla osa-aikaisesti päiväkodissa, sillä uskon, että se on hänelle hyväksi. Uskon, että minäkin olisin kehittynyt samalla tavalla, jos vain olisin nuorempana päässyt ikäisteni seuraan! Tapasin kerran viikossa kerhossa toisia lapsia, mutta se aika hujahti hetkessä ohi ja jouduin olemaan ulkona leikeistä. Jokaisella oli jo omat juttunsa! Oma lapsi opettaa minulle sen mistä jäin itse paitsi!
Minulla on muutama äitituttu. Laitan aina paljon energiaa heidän tapaamiseensa. Mietin etukäteen jotain kivaa ja osaan ujuttaa nykyisin nämä kivat jutut luontevaksi osaksi tapaamistamme. Olen aina iloinen, kun tapaan toisen aikuisen ja se sujuukin hyvin ja syntyy uusia ihania muistoja. Tosi harvoin kuitenkin tapaan. En osaa sopia menoja kovin hyvin. Näissä äideissä taitaa olla samanlaisia kuin minäkin.
Olen miettinyt, että selviäisin varmastikin eristyksissä erityisen hyvin. Se ei horjuttaisi mielenterveyttäni. Olen henkisesti vahva, järkähtämätön. Olin 13 vuotiaana ensimmäisen kerran yksin kokonaisen viikon. Kuitenkin tahdon sosiaalisuutta. Mietin sitäkin, että miten vähän olen kokenut suhteessa ikäisiini ja miten paljon enemmän nämä kokemukset ovat merkinneet minulle. Toisaalta olen kohdannut vaikeuksiakin, mutta selvisin niistä, koska aikaa on ollut todellakin tarpeeksi keskittyä myös ongelmien ratkomiseen. Iloisia yhteisiä hetkiä vain ollut vähemmän? Tarvitsen toki paljon omaa aikaa, kun olen siihen tottunut. Luonto ja eläimet antavat paljon. Tunnen vierautta suhteessa toisiin ihmisiin. En harrasta ihmissuhdepelejä. En pidä siitä, kun kasvot kertovat muuta kuin suu sanoo. Jotkut lapset ovat onneksi ihania ja aitoja ihmisiä!
Mä olen ollut aina jossain määrin erakkoluonne. Välillä tulee olo, että haluaisin olla enempikin, kun en oikeastaan pidä ihmisistä. Kai mä olen jossain määrin sosiaalisesti kyvytön, mutta ainakin mulla aina ollut tarve viettää paljon aikaa yksin.
Olen nyt asiakaspalvelutöissä ja se on kamalaa, mutta tämä on onneksi vain määräaikainen työ. Kavereita tapaan ehkä pari kertaa vuodessa. Sukulaisia tapaan vähän useammin kun on ne sen verran ok tyyppejä. Mutta onneksi lähisuku on pieni, niin tavattavia ihmisiä ja siten tapaamiskertoja ei tule vuoden aikana liian kanssa. Kyllä mulle joskus tulee sellainen olo, että olis kiva tavata porukkaa, muttei kauhean usein - silloin voi kuitenkin tavata niitä vähiä kavereita. Toisaalta saan sitä "tuulettumista" menemällä myös yksin teatteriin tai elokuviin (ehkä kerran kuussa käyn).
Mun oikeastaan ainoa "oikea" harrastus on jumppa. Sosiaalisesti se on tosi hyvä, kun mun ei tarvii olla niitten kaveri eikä niille muille ole pakko puhua, mutta voi kuitenkin vähän jotain jutella jos siltä tuntuu. Muuten harrastan lukemista ja bloggausta (nettisosiaalisuus on välillä kivaa).
Miks sitä menee siihen typerään halpaan että pitäisi olla sosiaalinen tai muuten on päässä vikaa? Inrtoverttiys on negatiivinen ja ekstroverttiys positiivinen? Eikä ole :(
Alue: Aihe vapaa
up