G: olisitko halunnut, että oma äitisi olisi ollut kotiäiti?

Minulla oli aina tarhassa kavereita ja tykkäsin olla siellä. Myöhemmin koululaisena oli kivaa kun sai olla muutaman tunnin itsekseen kotona kaikessa rauhassa ennen kuin vanhemmat tulivat kotiin. Tein "kaikkea kiellettyä", kuten luin pöydässä sarjakuvia samalla kun söin, tosi hurjaa siis :D No joo, todellisuudessa yleensä leikin /yksin tai kaverin kanssa), luin, katsoin telkkaa ja söin välipalan, myöhemmin katsoin välillä myös videoita (saatiin ne kun olin viidennellä).

äiti oli kotona työssä. Meillä asui myös mumma ja isäni täti.

Hauskaa oli ja paljon tekemistä sisarusten ja naapureiden lasten kanssa. Kerhossa käytiin ja leikittiin isolla porukalla päivätpitkät. Välillä vain vaihdettiin taloa. Ihanan vapaa lapsuus. Ei meistä kukaan olisi hoitoon halunnut.

sosiaalisia oltiin. Ketään ei jätetty yksin, harvoin riideltiin. Tämä oli 70 luvulla

Hyvin ollaan pärjätty koulussa ja työelämässä kaikki(ja jopa kotiäitinä ja isänä=)

Äitini oli lähestulkoon aina kiukkuinen ja huusi pää punaisena jos lapset (tai muut ihmiset, esim. naapurit) eivät osanneet toimia äitini tahtomalla tavalla. Toiveitaan hän ei koskaan sanonut ääneen, muiden olisi pitänyt vaan tietää mitä tehdä, miten ja milloin =o

Koko ajan piti olla varuillaan kun ei tiennyt milloin tekee jotain sellaista mikä ei äitiä miellytä.



Vielä aikuisenakin varon puheitani äitini lähettyvillä, ettei tämä vain saisi aihetta hermostua tai aloittaa tuntikausien luennointia siitä miten pitää elää, olla, ajatella ja puhua :(



Itse olen ollut kotiäitinä 5 vuotta =)

pikkusiskon koulumatkalta takaisin kotio, kun se kasteli housunsa puron yli hypätessä. Vasta koulussa myöhemmin muistin, että eihän sillä ollut avainta vaan se oli minulla. Noh, naapurin rouva oli kotirouva ja hänellä oli myös vara-avain meille ja pikkusisko oli sen muistanutkin.



Ennemmin olisin halunnut edes nähdä isäni joka luikki lipettiin jo kun äitini oli raskaana, mutta eipä nykypäivänä(kään) kukaan tunnu isän roolista puhuvan. Äiti meni töihin joka aamu kimppakyydillä parhaan kaverini äidin kanssa ja minä ja kaverini mentiin yhdessä kouluun! Se oli suht hieno naapuruussuhde. :D

En olisi halunnut. Äitini oli tosin opettaja (lyhyet päivät ja pitkät kesälomat) ja minulla on kaksi pikkusiskoa, joten äiti oli aika paljon kotona lapsuuteni aikana.



Kouluaikana säälin kaveriani, jonka piti kiiruhtaa kotiin, kun hänen mummonsa odotti ja huolestui jos kaveri ei tullut ajallaan. Itse menetin jotain kallisarvoista, kun pikkusiskoni meni kouluun, enkä enää saanut olla iltapäivisin yksin kotona.



Kultainen keskitie tuntuu minusta parhaalta. Lapselle ei välttämättä ole hyväksi mennä 11 kk vanhana päiväkotiin 9 tuntia päivässä. Mutta uskon vahvasti, että suurin osa lapsista hyötyy vähintää osa-aikaisesta hoidosta 2-3 vuotiaasta alkaen.



Minä aloin nauttia äitiydestä (jota olin odottanut kovasti ja valmistautunut siihen että se on rankkaa) ihan uudella tavalla, kun lapsi meni hoitoon ollessaan puolitoistavuotias.

että lapselle ON tärkeää että hänellä on muita leikkikavereita. Ei sitten niin väliä ovatko ne tarhassa vai omassa pihassa. Jos perhe asuu syrjässä eikä naapureilla ole lapsia, niin ehdottomasti vähän isompi lapsi hoitoon että saa ystäviä! Leikki on muiden lasten kanssa on lapselle tärkeä juttu!



Lisäksi ei ole niin väliä onko äiti/isä töissä vai kotona, kunhan on osallistuva ja kiinnostunut lapsesta.



Tässä mun päätelmät:)).

ja olikin aluksi pph, mutta 5-vuotiaana jouduin päiväkotiin ja olisin halunnut olla kotona. Samoin koulun jälkeen olisi ollut ihanaa jos äiti olisi ollut kotona. Itse haluaisin olla kotiäiti, mutta ei se ole mahdollista sen jälkeen kun lapset on täyttäneet sen 3. Ei se Suomessa taida onnistua vaikka miehelläni onkin kohtuullisen hyvät tulot.

Ei ole koskaan tullut mieleenkään.

Meillä oli äiti päivät kotona, kun oli pieni maatila. Pidin siitä, kun äiti oli kotona kouluun lähtiessä ja koulusta tullessa. Eläinten pito lopetettiin ja äiti lähti opiskelemaan uutta alaa, kun olin 9. luokalla, ja meni töihin lukioaikanani. Silloin osasi jo pitää itsestään huolta ilman äitiä...

Äitini oli puolestaan aina töissä. Toivoin häneltä 9 vuotta yhtä päivää, kun tulisin koulusta ja tuoksuisi pulla. Koskaan en sitä saanut. Eli enemmän aikaa olisin halunnut äitini kanssa, mutta en olisi halunnut hänen kuitenkaan olevan kotiäiti, koska pidin tarhasta. Eli kultainen keskitie puuttui.

Onneksi isäni hoiti hänenkin roolia todella mallikaasti :)

Minut vietiin hoitoo yksityiselle pph jo muutaman kk ikaisena, en muista minka ikainen olin, mutta reilusti alle vuoden ikainen. Tykkasin kylla olla hoidossakin, talla hoitajalla oli 2 omaa lasta poika pari vuotta vanhempi kuin mina ja tytto 2v nuorempi kuin mina. Varsinkin tuon pojan kanssa minulla oli aina hauskaa, ja he asuivat isossa talossa jossa asuivat isovanhempia ja perheen tati+serkku, joten tuntui etta olin osa isompaa perhetta siella, koskaan minua ei muistamani mukaan syrjitty millaan muotoa tms.

Sitten menin eskariin ja sielta menin serkkuni luo pphoitoon koulun jalkeen (siella en viihtynyt koska tapeltiin saman ikaisen serkkuni kanssa jatkuvasti ja aitinsa oli epareilu minua kohtaan). Kun aloitin koulun vuonna -83 aitini sai toisen lapsen ja oli aitiyslomalla varmaan noin 9kk?

Se oli ihanaa aikaa koska koulusta tullessa oli aiti vastassa ja sitten tehtiin aina jotain kivaa jne. Sitten kun aiti palasi takaisin toihin, olin hieman kade sellaisille kavereilleni joiden aidit olivat kotona tai pph:jia ja heille oli ain amuakava menna kylaan koulun jalkeen koska tuoksui aina pullalta ja siella oli aikuinen paikalla...



Itse olen ollut kylla toissa lapsieni lapsuusajan, mutta sillein etta sitten mieheni hoitaa heita, jos itse olen toissa (yotoita), ja nyt olen pph!!



Lapset ovat kylla saaneet kayda kerhoissa, muskareissa yms sosiaalistumassa.

ja se oli upeaa. Tosin hänellä oli osan aikaa myös hoitolapsia. Valitettavasti en pysty omille lapsilleni tarjoamaan samaa.

Olisin mieluummin ollut tarhassa kuin kahelin äidin kanssa. Hän kävi terapiassa ja parantui, mutta oli siinä vaiheessa hyvin tasapainoton.

Äitini oli kotiäiti, koska ensin halusi hoitaa meitä kotona ja sitten ei enää saanut töitä, kun oli ollut liian monta vuotta pois työelämästä.



Meillä oli aina rahasta tiukkaa ja muistan, että se harmitti kun me kuljimme itse tehdyissä vaatteissa ja kaikesta pihisteltiin emmekä ikinä saaneet mitään kivaa ja hienoa. Muistan myös, että minua hävetti se, että äitini oli "vain" kotona kun kenenkään muunkaan äiti ei ollut. Kun koulussa puhuttiin vanhempien ammateista, minä en ikinä tiennyt mitä sanoisin että äitini tekee.



Äitini jaksoi aina olla katkera siitä, että oli "meidän takiamme" uhrautunut ja siitä, ettei saanut töitä. Koin jo lapsena kovaa syyllisyyttä siitä.



Olin jonkin verran kerhoissa ja puistossa tutustuin muihin lapsiin, mutta minulle olisi varmaan ollut parempi olla päiväkodissa. Olin aika arka ja tottumaton muiden lasten parissa olemiseen kun menin kouluun. Olinkin otollinen koulukiusaamisen kohde omituisine vaatteineni ja niistä vuosista jäljet ovat yhä nähtävissä.



Näistä kokemuksista johtuen en ole itse ollut kotiäitinä, menin töihin jo kun lapseni olivat hiukan yli vuoden vanhoja. Nyt olen ä-lomalla kolmannesta ja suunnittelen palaavani töihin kun lapsi on noin 2 v.

Olin ainut lapsi ja vanhempani yrittäjiä, vauvasta asti olin tarhassa vuoden ympäri kun vanhemmilla ei lomia ollut,kesäisin kun pk suljettiin jouduin vieraaseen "kesätarhaan", lisäksi oli vaihtuvia hoitajia vkloppuisin ja iltaisin, muuten illat, vkloput ym. roikuin mukana vanhempien töissä ja se oli tylsää. Äitini oli kuitenkin huolehtivainen ja ihana ihminen ja ne hetket kun äiti ehti tehdä jotain kanssani olivat minusta lapsena ihan parhaita. Mitään harrastuksia minulla ei ollut koska vanhemmat eivät ehtineet moiseen panostaa,muistan miten kadehdin aina lapsena ns.tavisperheitä jotka viettivät aikaa yhdessä.vanhempani eivät matkoiltaan ehtineet edes tarhan ja myöhemmin koulun juhliin.olen sitä mieltä että äitini olisi pitänyt keskittyä vain minuun ne ensimmäiset elinvuoteni ja senkin jälkeen panostaa perheen yhteiseen aikaan vaikka olisi sitten isompana tarhaan vienytkin. Lapsuudesta on jäänyt mieleen ikävä,turvattomuus ja aikuisten tylsä maailma. Äitini on herännyt asiaan myöhemmin ja näkee nyt lasteni ollessa pieni painajaisia lapsuudestani.omat hoidan kotona eskariin asti.

Äitini siis ei ollut kotiäiti.

äitini oli kotiäiti, mutta meillä oli ainakin osan aikaa hoitolapsia kotona.

Hoitolapset olivat kuitenkin minua paljon nuorempia ja muistan myös aina sen tylsyyden. Pihan muut lapset olivat päiväkodissa, ja olin siitä hyvin kateellinen.

Olisin halunnut myös sille ihanalle pihalle leikkimään ja askartelemaan. Tarhassa oli kuulemma myös vesileikkiallas, josta olin erityisen kateellinen.

Olin onneni kukkuloilla kun pääsin eskariin. Siellä oli ihanaa ja paljon kavereita. Muistelen vieläkin niitä aikoja lämmöllä.

Minäkin muistan sen, että oli ärsyttävää kun meillä oli AINA tosi tiukkaa rahasta.

Ikinä ei saanut mitään kivaa eikä ainakaan kallista. Ei edes lahjoiksi.



Oma lapseni jää ainokaiseksi ja halusin hänet ehdottomasti päiväkotiin. Meidän asuinalueellamme ei ole myöskään muita samanikäisiä lapsia päivisin kotona, enkä halua lapseni kokevan sitä pohjatonta tylsyyttä ja yksinäisyyttä mitä itse tunsin.

olisin halunnut tasapainoisen äiidn, jolla olisi ollut normaali minäkuva, töissä tai kotona.



mutta tää on tosi hauska ketju! kaikkea en lukenut, mutta kaikki tuntuu olevan tyytyväisiä siihen tilanteesee, joka perheeessä on ollut. se on musta hauskaa.



Hyvä kaikki äidit ja isät!