G: olisitko halunnut, että oma äitisi olisi ollut kotiäiti?

ja en kyllä erityisemmin siitä nauttinut, kotona oli aina tylsää, yksin joutui pihalla leikkimään, kun korvessa asuttiin..



Muistan monesti halunneeni päiväkotiin tms. Mutta äiti halusi väkisin hoitaa lapset kotona.. Eskarissakaan en ollut ja se kyllä näkyi sitten kun menin kouluun ja muutenkin koko kotihoito näkyy varmasti edelleen. Siis luulen että sosiaalinen kanssakäyminen tai sen vaikeus johtuu nimenomaan siitä että varhaislapsuudessa ei tullut tarpeeksi kontakteja muihin lapsiin ja aikuisiin..

Koulussa se olikin sitten vaikeaa, kun "kylmiltään" sinne joutui.

Olin arka ja ujo, olen sitä vieläkin ja se tuotti/tuottaa suuria vaikeuksia vielä tänäkin päivänä.



JOS olisin pienestä asti ollut muuallakin hoidossa, voisin melkein varmaksi väittää että olisin tälläkin hetkellä paljon sosiaalisempi ihminen.

Mutta en äitiä kuitenkaan syytä, hyvää se vaan tarkoitti.



Tiedänpähän että omille lapsille en nyt tee samoin, vaan kyllä käyvät kodin ulkopuolellakin. Olen huono äiti siis =)

Vaikka olin pienenä vain osan päivää..

Omat olen viennyt vasta 3 vuotiaasta eteenpäin tarhaan ja viimeisen kanssa meni 3kk ennen kuin sopeutu edes vähän..

Kannatan kyllä kotiäitiyttä ehdottomasti!!

Äiti olisi halunnut olla kotona ja oli usein kiukkuinen ja stressaantunut töittensä vuoksi.

[



Muistan monesti halunneeni päiväkotiin tms. Mutta äiti halusi väkisin hoitaa lapset kotona.. Eskarissakaan en ollut ja se kyllä näkyi sitten kun menin kouluun ja muutenkin koko kotihoito näkyy varmasti edelleen. Siis luulen että sosiaalinen kanssakäyminen tai sen vaikeus johtuu nimenomaan siitä että varhaislapsuudessa ei tullut tarpeeksi kontakteja muihin lapsiin ja aikuisiin..

Koulussa se olikin sitten vaikeaa, kun "kylmiltään" sinne joutui.

Olin arka ja ujo, olen sitä vieläkin ja se tuotti/tuottaa suuria vaikeuksia vielä tänäkin päivänä.



JOS olisin pienestä asti ollut muuallakin hoidossa, voisin melkein varmaksi väittää että olisin tälläkin hetkellä paljon sosiaalisempi ihminen.

Mutta en äitiä kuitenkaan syytä, hyvää se vaan tarkoitti.



Tiedänpähän että omille lapsille en nyt tee samoin, vaan kyllä käyvät kodin ulkopuolellakin. Olen huono äiti siis =)

[/quote]

Tietysti jos erityisesti tarhaan haluaa,niin ehkä eri juttu.

Mutta ujo ja arka on kyllä enemmänkin luonne kysymys.



Mulla on kaksi lapsista ujoja ja erittäin arkoja ottamaan kontaktia,ollut tarhassa ja ollaan paljon liikuttu/ kyläilty ja tavattu ihmisiä.

Ei kyllä mitenkään ole vaikuttanut siihen että olisi ollut rohkeampia ottamaan kontaktia.

ruoat kyllä laittoi ja piti lapsista ja kodista huolen, mutta ei esim. pitänyt leikkimisestä tai pelaamisesta. Käytiin tarhoissa ja kerhoissa, ja sitten meillä oli 5 vuotta (eri) kodinhoitaja, joka asui meillä. Samanikäisistä siskoista ja pihan lapsista riitti leikkikavereita. Isä kävi muutaman kerran viikossa.



Luulen, että hän olisi ahdistunut kotonaan, hyvä kun sai toteuttaa itseään töissä. Luuleen, että työssäkäyvänä oli parempi äiti meille.

Menin tarhaan 3-vuotiaana ja veljeni oli 5-vuotias. Äitini jäi edelleen kotiin ja vähitellen masentui. Hän teki jonkin verran töitä kotoa käsin mutta hänen olisi pitänyt päästä työelämään kodin ulkopuolelle. Kaikki olisi voineet paremmin.

Mulla on vieläkin oikein traumat siitä, että en päässyt päiväkotiin. Meidän lähellä oli ihanan näköinen päiväkoti (se leikkipiha...), jota aina haaveillen katselin, ja olin niiiin kateellinen niille, jotka siellä saivat olla. Mä olen oikeasti katkera vieläkin että en päässyt sinne, mä olen ihan varma, että se olisi ollut mulle hyväksi.

Olin pienenä mummon hoidossa esikouluikään saakka. Ekan luokan alettua menin koulun jälkeen mummolaan. Äiti teki ihan tavallista sihteerintyötä, hän oli yksinhuoltaja.



Sitten äiti meni uusiin naimisiin ja pikkuveljeni syntyi kun olin 10v. Äiti jäi silloin kotiin kun siihen oli taloudellinen mahdollisuus.



Olen kokenut kummatkin puolet. Päiväkotikokemukseni ovat vähäisiä, mutta kivaa siellä oli.



Veljen syntymän jälkeen minua ärsytti se että äiti oli kotona, kun tulin koulusta. Ei hetkenkään rauhaa! Mamma hyÖkkäsi heti kumppuun kysymyksineen koulupäivästä, läksyistä, harrastuksiin menoista jne. Kaipa vauvan kanssa kotona oli tylsää ;)



Veljeni on hyvin erilainen luonne ja uskon että hän hyötyi rauhallisesta kotihoidosta.

että olen aina kotona kun hän tulee koulusta. Monet luokkakaverit joutuvat hoitamaan kaiken yksin, lähtemään harrastuksiin yksin jne., ja vanhemmat tulevat vasta illalla kotiin. Tuli hyvä mieli :). Itse kyllä olen päiväkodin kannalla, mielestäni se on lapselle hyväksi, ainakin osapäiväinen hoito. Mutta koulupäivähän on juuri sellaista "osapäiväistä", ja oli kiva kuulla, että lapseni mielestä on ihanaa, että koulupäivän jälkeen äiti on kotona odottamassa :).

Tosiaan pienempänä olisin sinne tarhaan halunnut, mutta kouluikäisenä olin tosi onnellinen että äiti oli kotona kun tulin koulusta. 53

äitini sai minut esikoisensa 28 vuotiaana ja 2 pikkusiskoa niin että kun minun hotiovapaani(3vuotta) oli umputumassa äiti sai toisen siskoni ja samalla tavalla kolmannen siten oli kotona 9 vuotta putkeen teki kaikki lapset kerralla ja palasi sitten töihin. enkä koe että äiti olisi ollut joku kotiäiti. ja minulla hyvät muistot tästä ajasta.

ratkaisun, että äiti perusti yrityksen, jota hoiti kodista käsin ja minä olin puistossa pari tuntia päivä. Monet muutkin lapset taisivat olla ainakin osin kotihoidossa. Siellä sitten vedimme pitkin pihoja vahvimman oikeudella. Eli isommat kiusasivat pienempiä ja meno oli aika julmaa. Puistossa taas lapset olivat järjestäen aika pieniä ja pihalla oli minusta tylsää talvipäivinä. Jos olisin tiennyt, että on olemassa päiväkoteja, missä aikuiset ohjaavat lasten leikkejä, olisin taatusti sinne halunnut. Muistan miten IHANAA oli päästä esikouluun, vaikka olin arka ja varmaan aika epäsosiaalinen kotihoidon takia.



Alle kolmivuotiaana olosta en muista kun väläyksiä, joten siitä on vaikea sanoa mitään. Äiti vain oli ja mietti omia (työ)juttujaan samalla eikä äidin kanssa voinut leikkiä niin kuin muiden lasten kanssa. Mutta hyvä äiti hän oli ja parastaan tarkoitti. Silti sanoisin: lähes kaikille lapsille päivähoito on paras varhaiskasvatuksen ratkaisu, jos hoitopäivät mitoitetaan lapsen iän mukaan sopivan pituisiksi. Ja normaalilla itsetunnolla varustetulle aikuiselle ei riitä elämänsisällöksi kahden lapsen hoitaminen vuosikausia, mikä heijastuu lapsiin, vaikka miten yrittäisi viedä kerhoihin.



Muuten äitimme mietti usein, miksi tappelemme veljeni kanssa niin kamalasti kotona. Luulen, että olimme molemmat vähän turhautuneita kotihoitoon ja purkasimme sitä keskinäiseen nahisteluun.

Mutta olisin halunnut hänen kyllä olevan vähän enemmän läsnä, välimuotojakin on uraäidin ja kotiäidin välillä. Olen kuitenkin iloinen että olen saanut kotoa mallin työssäkäyntiin ja kouluttautumiseen, kyllä ne kaverien kotiäidit tuntui jo lapsena vähän yksinkertaisilta.

Äiti oli kotona 10 vuotta. Silloin kun hän lähti töihin, olin minä 10 ja nuorin sisarus 5.



Minulla on tuosta ajasta hyviä muistoja. Kävimme 3-vuotiaasta puolipäivätarhassa. (Paitsi meistä nuorin, kun hän ei halunnut :)....) Koulustakin oli kiva tulla kotiin, kun oli äiti kotona.

Eikä minulla ole siitä ajasta mitään oikein hyviä muistoja. Pienempänä mulla oli usein tylsää, muita lapsia ei ollut lähistöllä ja isommat sisarukset olivat koulussa. Oikein siis muistan miten olin kuolla tylsyyteen!!!! Siis se tylsyys oli päällimmäisenä tunteena jatkuvasti. Sama juttu sitten kun menin kouluun ja tulin kotiin koulusta. Ei ikinä ketään kavereita eikä järkevää tekemistä.



Myöhemminkin olin kateeliinnen niille jotka harrastivat jotain iltaisin tai tapasivat muita lapsia. Mä vaan olin kotona koska äiti näki sen parhaaksi:(((. Lisäksi mua häiritsi se ettei ikinä saanut olla rauhassa!



Musta on kasvanut suht arka ja epäsosiaalinen ihminen. En oikein osaa olla normaalisti ihmisten kanssa, olen vähän syrjäytynyt itsekin ainakin lasten saamisen myötä. Mun ekat lapset hoidin kotona 3-vuotiaaksi, sitten menivät pph:lle. Olisin halunnut heidät tarhaan mutta ei ollut mahdollisuutta.



Nuorin onneksi pääsi isompaan ryhmikseen ja on viihtynyt mainiosti ja on sosiaalisin kaikista lapsista. Ei ujostele eikä arastele. Osaksi varmasti luonnekysymys MUTTA luulen myös että kun pienestä oppii olemaan myös muiden aikuisten seurassa, alkaa luottamus maailmaan kasvaa.



Äitini ei mitenkään tehnyt mitään erityistä mun kanssa kun olin kotona. Ei pelannut eikä askarrellut.



Jos äiti on aktiivinen ja tapaa paljon muita ihmisiä niin silloin kotiäitiys on varmaan ok. Mutta ei muuten eikä ainakaan isomman lapsen kanssa!

Erittäin epäjohdonmukainen, ailahtelevainen, jopa mielivaltainen ja narsistinen persoona. Ehkä parasta oli, että isä heitti hänet pellolle kun olin 12 vuotias. Tosin olisi saanut tapahtua ja monta vuotta aiemmin.

Meillä ainakin esikoinen on perus luonteeltaan arka, mutta hoidon myötä on saanut huimasti rohkeutta, eikä enää arkaile läheskään niin paljon kuin ennen hoitoa. Jos olisin ollut kotiäitinä kauemmin niin ihan varma olen siitä että lapseni olisi tosi arka, aivan kuten itsekin pienenä olin.

Meillä ainakin esikoinen on perus luonteeltaan arka, mutta hoidon myötä on saanut huimasti rohkeutta, eikä enää arkaile läheskään niin paljon kuin ennen hoitoa. Jos olisin ollut kotiäitinä kauemmin niin ihan varma olen siitä että lapseni olisi tosi arka, aivan kuten itsekin pienenä olin.

Olen ihan samaa mieltä siitä, että ujon ja aran lapsen rohkeutta voi myös vahvistaa jos lapsi saa sopivin määrin tavata myös muita ihmisiä. Ujokaan lapsi ei voi muokata itsetuntoaan rohkeammaksi jos hänellä on aina mukanaan "suojeleva" äiti. Olen aivan varma siitä että minulle on vain tehnyt hallaa se, että oma äitini oli kotona enkä päässyt koskaan kokeilemaan siipiäni. Esim. sekin voisi olla tärkeää että lapsi tulee yksin kotiin ja "joutuu" pärjäämään siellä muutaman tunnin yksin. Sekin voi jo vahvistaa itsetuntoa: "hei minähän osaan ja pärjään!"

62

Mä en todellakaan olisi hallunnut äidin olevan kotona. Olen sisaruksiani huomattavasti nuorempi, ja olisin ollut ihan yksin äidin kanssa. En usko hetkeäkään, että hän olisi jaksanut puuhastella mun kanssa siinä määrin kun siinä iässä (ennen kouluikää) olisin halunnut. Lisäksi musta on todella, todella hyvä, että jo lapsena pääsee näkemään, että asioita voi tehdä ja elämää elää hyvin eri tavoin, ettei ole olemassa vain mitään yhtä totuutta. Lisäksi eri ihmiset on yleensä kiinnostuneita eri asioista, niin että lapsen maailmankuva avartuu monella tavalla, kun tulee suvaitsemaisemmaksi ja lisäksi oppii paljon erilaisia asioita.



Mä olin pph:lla ja kovasti himoitsin tarhaan ja esikouluun, jossa olisi ollut paljon lapsia! Pph:lla meitä oli vain kourallinen ja siellä alkoi olla tylsää. Mä olin kanssa lapsena ihan äärimmäisen ujo, ja olen ihan varma että siihen olisi vähän auttanut, jos olisin päässyt olemaan enemmän muiden lasten kanssa.



Sen sijaan musta olisi kanssa ollut kiva että äiti olisi ollut kotona odottamassa koulun jälkeen. Olin yksin kotona ja muistan että se joskus pelotti.

johtuen kylläkin siitä että olen sisarusparven vanhin ja äitini hoiti pienempiä kotona siihen asti kun olin 11-vuotias. Olen tyytyväinen että hän oli kotiäiti, jaksoi hyvin meidän kanssa kotona eikä minulla koskaan ollut tylsää, asuimme isossa rivariyhtiössä jossa oli tosi paljon samanikäisiä lapsia jotka myöskin olivat kotona päivisin eivätkä tarhassa. Muistan vieläkin kun mietin aina kun kävelin koulusta kotiin että kuinka kivaa on kun äiti on kotona, välipala oli aina valmiina ja sai kertoa koulupäivän tapahtumista äidille. En kaivannut päiväkotiin (eskarissa olin kyllä) koska pihapiirissä oli paljon kavereita, uskon kyllä että jos ei näin olisi ollut, olisi ollut tylsää. Eli tosi paljon riippuu asuinpaikasta onko päiväkoti tarpeellinen sosiaalisen kehityksen kannalta.



Itse asumme paikassa jossa on paljon lapsia pihapiirissä ja aion olla kotona siihen asti kun lapsemme menee eskariin, ja sittenkin teen etätöitä kotona/lyhyttä päivää töissä (onneksi tähän on mahis) että olen kotona vastassa pikku koululaista. Jos lapsi haluaa mennä päiväkotiin, toki saa mennä vaikka puolikkaaksi päiväksi sitten kun on isompi. Nyt siis vasta kaksivuotias.