Lue keskustelun säännöt.
Mua ihmetyttää nuo BLOGIN kirjoittajat.
28.01.2009 |
Tämänkin lehden blogistit ihmetyttävät. Olen pystynyt päättelemään yhden kirjoittajan henkilöllisyyden ja toisen tiedän varmasti. Kumpikaan näistä ihmisistä ei juttele asioistaan läheskään, siis likimainkaan, yhtä avoimesti kasvotusten kuin blogissaan kirjoittelevat. He pistävät mahakuviaan, lastenvaatekuviaan, kuvia perheestään blogiinsa. He kertovat syvimmät sielunsa salaisuudet muka avoimen rehellisesti blogissaan. KAsvotusten eivät osaa mielipidettään ilmaista saati edes kertoa tunnetilastaan. Toisin sanoen blogiin saa laitettua itsestään tosi paljon silotellumman kuvan. Kuva ei ole realistinen, kun tuntee ihmisen.
Miksi teette näin? Miksi etta halua aitoja ystäviä? Oletteko ajatelleen, että oikeat tuttavanne ja ystävänne eivät halua enää edes olla teidän läheisimpiänne, kun te kerrotte julkisesti syvimmän ajatuksenne, joita ette pysty "ystäviksenne" kutsumillenne ihmisille kasvotusten puhumaan. Eikö se teistä ole omituista? Minua ainakin loukkaa, että yhdenkin ihmisen sairauksista ja raskauksista saa lukea netistä. Niin, hän on siis antanut minulle osoitteen blogiinsa. Pitäisikö minun käyttäytyä kuin tietäisin, mitä ystävälleni kuuluu vain miten päin?
Esimerkiksi hän on sanonut netissä lasketun aikansa tarkasti, mutta livenä minulle, että syksyn korvilla pitäisi syntyä. Siis tämä on ihan pieni esimerkki, mutta ymmärrätte idean.
Ihmettelen ja olen huolissanikin, miten virtuaalisuus vaikuttaa minäkuvaan ja ystävyyssuhteisiin.
Kommentit (59)
Eiks nykypäivää ole just se, että voidaan puhua vaikka av:n välityksellä????? Sitähän te jankutatte koko ajan, että blogi on samanmoinen yhteydenpitokanava kuin jokin muukin!!!
Tämä on miekenkiintoinen aihe. Nythän pohditaan Facebookin yksityissuojaa parhaillaan ja muutenkin näiden uusien ilmiöiden asemaa. Fakta on se, että netti tuli kansan tietoisuuteen ja käyttöön noin 10 vuotta sitten. Se on aika kyhyt aika. Irkki ja fb ja blogit varsinkin ovat tosi tuoreita ilmiöitä, joten käytäntö ei ole hioutunut. Mä uskon tosissani siihen, että joillain blogisteilla on nettietiketti hukassa. On yksioikoista syyttää muita "vanhanaikaisiksi". Se on lyhytnäköistä.
T: viestinnän ammattilainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
netissä jotain asiaa minusta mitä ei voi sanoa kasvotusten ja siitäkin voisin loukkaantua jos joku sanoo minulle yhtä ja blogista käy ilmi että on valehdellut mulle. Mutta en onneksi ole niin itsekeskeinen ihminen että olisin vielä hoksannut loukkaantua siitä, että joku kirjoittaa blogiinsa jotain mistä ei ole ensin informoinut minua . Jokainenhan on minulle tilivelvollinen, kaikki blogittekstit on ensin hyväksytettävä minulla eikä blogiin saa laittaa mitään mikä tulisi minulle yllätyksenä...
Minustakin tuntuu, että olen menettänyt ystäväni blogille. Sen jälkeen kun ystäväni alkoi kirjoittamaan blogia hän ei enää kirjoita minulle sähköpostia, korkeintaan laittaa lyhyen viestin, että "käy katsomassa mitä meille kuuluu blogistani". Siellä ei kuitenkaan ole mitään erityisen henkilökohtaista hänestä, vain ne kiiltokuvaversiot hänestä eli tyyliin kävin jumpassa ja leivoin lapsen synttäreille näin hienon kakun ja ostimme tämmöisen uuden auton. Mulla on ikävä ystävääni - sitä jossa oli rosoja ja säröjäkin.
itsekeskeinen, että vaatisin "jokaista" ihmistä hyväksyttämään tekemisensä minulla, mutta niin itsekeskeinen olen, että loukkaannut, kun äitini ilmoittaa blogissaan menevänsä naimisiin, minun olevan koeputkilapsi, siskoni odottaa poikaa. Anteeksi vaan, mutta olen todella sitä mieltä, että minä en ole tässä tapauksessa itsekäs, vaan joiltakin puuttuu käytöstavat ja kyky oikeisiin ihmissuhteisiin.
Täällä lynkataan kaikki erimieltä olevat narsisteiksi, enpä taida edes viitsiä omaa mielipidettäni asiaan sanoa. Voi terve taas meitä naisia, liikaa ilmeisesti aikaa miettiä muiden asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin kaipaan säröistä ja rosoista ystävääni, en teflonpintaista kiiltokuvaa.
aivan eri kuvan kuin mitä todellisuus on.
Välillä on tullut pohdittua, että elääkö ihminen mielikuvitusmaailmassa. Ei mielestäni kovinkaan tervettä.
Päteminen blogin kautta on säälittävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja on antanut osoitteen minulle. Tosin käytän niin harvoin nettiä, että en pääse koko ajan seurailemaan blogia.Siellä sitten luki, että hän on raskaana. Minusta se oli tökeröä. Varsinkin kun itselleni raskausuutiset ovat sitä intiimeintä omaa, uutinen, joka kerrotaan tarkasti harkitussa järjestyksessä. Kyllä se oli minulle merkki, että olemme ex-läheisiä.
Olen siis se, joka kirjoitti lapsettomuusblogia, vissiin 49.
Olen nyt siis tosiaan raskaana, ja kerroin sen kyllä blogissa. Koska olen muutenkin asioiden vatvomiseen taipuvainen, olen kertonut raskaudesta kasvotusten lähimmille ystäville ja perheelle. Olen kuitenkin miettinyt erään toisen läheisen lapsettoman suhteen kertomista. En ole varma tietääkö hän raskaudesta, enkä ainakaan itse tahdo kertoa hänelle ennen varmempia viikkoja, koska en tahdo satuttaa häntä "turhaan". Hän on kuitenkin saattanut kuulla asiasta. Välillä mietin mitä tapahtuisi, jos hän lukisi blogiani. Loukkaantuisi varmaan.
Kiiltokuvamaisuudesta olen tavallaan samaa ja tavallaan erimieltä. Blogin pitämisessä on nimenomaan vaikeaa pitää rajaa sen yksityisen oman ja muille jaettavan tiedon välillä. Ehkä ystävänne eivät tarkoituksella siloittele pintojaan vaikuttaakseen paremmilta, vaan kertovat ne asiat jotka kokevat voivansa julkaista. Tottahan siinä pinnat siloittuvat.
Pidin itse ennen blogia elämästäni, johon tahdoin laittaa lähinnä ottamiani kuvia ja piirtämiäni piirustuksia. Luulen sen siloittuneen reilusti, koska tuli otettua kuvia aika ihanista asioista, maisemista ja leipomuksista, retkistä ja kauniista tilanteista.
Toisaalta tein sitä tietoisesti silottaen, koska en tahtonut siihen julkiseen kerrottuun blogiin kaikkia rosojani laittaa. Toisaalta otin vain kuvia ja kerroin asioita niistä jutuista, jotka olivat sillä hetkellä kiinnostavia.
Nykyään en ole jaksanut pitää sitä blogia, koska se toine on tullut niin tärkeäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta itse tykkään mieluummin blogata ja keskustella anonyyminä.
Mutta hiukan oudostuttaa, että ihmiset paljastavat koko identiteettinsä jossain blogissa ja Facebookissa. Netistä ei mikään koskaan katoa ja vaikka poistuisit Facebookista, tietosi säilyvät Facebookissa ikuisesti.
Vähän pitäisi olla varovaisempi sen kanssa mitä tietoa jakaa koko maailman kanssa.
mua ahistaa se, että tiedot säilyvät. Mua kammoksuttaa blogitkin,koska omat päiväkirjatkin hävettää :/ Niitä olen poltellut. Musta on ihanaa kääntää sivua ja antaa ajan kullata menneen. Jotenkin kamalaa olisi palata elävästi tunnetiloihin vaikka aikoihin, kun lapset oli pieniä ja hermo oli kireellä. On ihanakin unohtaa. Olisi jotenkin ihan kamalaa, että lapset isoina lukisivat kirjoituksiani ja muodostaisivat sen perusteella kuvan pikkulapsi-ikänsä tunnelmista. Minusta on huomattavasti parempi,kun saan kertoa muistini mukaisia asioita heidän lapsuudestaan. Voi jättää pois painajasimaiset yöt, kakkojen koostumuksen, koliikkihuudit yms. asiat, joista tuoreilla äideillä on tapana tuulettaa.
Vältän turhaa julkisuutta ja varsinkin tätä ketjua luettuna olen vakuuttunut, että toimin hyvin. Ei kaikkien tarvitse olla facebookissa ja kirjoittaa blogia ollakseen nykyaikaisia :)
Miettikäähän siskot, ettette blogeilullanne loukkaa läheisiänne - niitä eläviä ihmisiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiva kun saa anonyyminä tukea omille ajatuksilleen.
Mutta todellakin jotkut ihmiset kaipaisivat kauhallisen hienotunteisuutta. Jotkut asiat vaan on sellaisia, että ne kerrotaan livenä läheiselle. Mutta ymmärrettävää on sekin, ettei joillakin ole läheisiä. Eikä niitä tällä tavalla edes saa!
Maailmassa on pahempiakin pakkomielteitä kuin ketjun nostaminen av-palstalla. Yksi pahempi pakko mielle on blogin pitäminen eli se, että kertoo julkisuushakuisesti omasta elämästä suurelle joukolle, koska ei ole ketään elävää ihmistä, jolle asioita purkaisi. Huom. pelkkä blogin pitäminen niin, ettei se loukkaa muita eli kolumnimaisella tasolla, ei kuulu nyt tähän.
Minä tunnen ja tasan tiedän yhdenkin ihmisen, joka ei ole väleissä sisarustensa kanssa kuin hyvin satunnaisesti, ei isän kanssa, ja kaveritkin ovat vain sitä varten, että niitä saa neuvoa. Itsestään ei anna koskaan yhtään mitään. Kuuntelee muka hyvin empaattisesti ystävän ongelmia ja jaksaa niistä valinnoista moralisoida toiselle kaverille. Tosin kypsyyttään osoittaakseen sanoo, että jokainen tekee omat valintansa.
On niin tekopyhää elää netissä tunteikasta, analyyttistä, muut huomioon ottavaa, herkkää, kypsää asioiden käsittelytavat omaavaa elämää. Tekopyhän sinänsä mielenkiintoisesta blogista tekee se, että tosielämässä ihmisellä on suuria ongelmia tulla toimeen ihmisten kanssa, keskustella syvällisesti asioista, käsitellä ongelmia rakentavallatavalla, jos ollenkaan, ottaa aidosti huomioon toisten mielipiteet.
Tekopyhyys on mielestäni ketjun nostamista huomattavasti pahempi pahe. Mutta sinä kritisoija oletkin se narsisti, joka pitää blogin avulla itsestään valheellista kuvaa. Tiedoksi, meille siloiteltu kuva itsestäsi ei tuo sinusta yhtään lisäpistettä - päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli elämässäni todella vaikea asia, enkä tuntenut ketään muuta jolla olisi ollut samanlainen tilanne. Olen myös aina ollut kova kirjoittamaan kaikenlaista. Ystäviä minulla on paljonkin muttei siis ketään sellaista joka olisi ollut samanlaisessa tilanteessa.
Kun aloin pitää blogia, sain kontaktin moniin ihmisiin joilla oli samanlaisia ongelmia kuin itsellänikin. vertaistukea siis.
Todella hyvä kokemus ja auttoi mua valtavasti kun sain jakaa asioitani sellaisten kanssa joilla oli sama vaikea tilanne.
Tuohan on juuri ideaali tilanne. Kiva että olet saanut samanhenkisiä ystäviä!
Pidän sitä salaa, en ole kertonut ystäville misä blogi on, mutta jotkut tietävät minun sitä pitävän. Se koskee lapsettomuuttani, keskenmenoa, nyt viimeaikoina tätä raskautta, jonka puolesta kovasti pelkään.
Kerron siellä todella henkilökohtaisia asioita, mutten koskaan kenenkään muiden asioita. Saatan kyllä sanoa, että oli huono paiva erään ystävän kanssa. Jos joku ystäväni sen sattuisi lukemaan, luulen hänen tietäneen jo valmiiksi että näin kävi. Mutta en tosiaan ole kertonut heille blogin nimeä tai mitään.
Koen blogin olevan minulle ajoittain todella tärkeässä asemassa. Välillä en kirjoita sinne pitkiin aikoihin, mutta nyt esimerkiksi tämän raskauden aikana kirjoitan välillä useaan kertaan päivässä. Tämä siksi, etten tahdo kuormittaa läheisiäni jatkuvilla huolilla, vaan purkaa osan muualle. Lisäksi olen saanut mahtavaa tukea hankalissa hetkissä myötätuntoisilta lukijoilta. Kirjoitan blogia lähinnä itseäni varten, mutta minusta on myös mukavaa, jos se jotain toista auttaa, joku toinen vaikka lukee sitä keskenmenonsa jälkeen ja näkee miten asiat kuitenkin valostuvat. Ja toivon, että myöhemmin lapseton saa siitä toivoa. Olettaen, että tämä raskaus jatkuu loppuunsa.
Henkilökohtaisuuksista vielä: Kerron lähinnä tunteistani ja toimistani lapsettomuutta koskien, mutta en muuta. En ruodi parisuhdettani enkä perhettäni, ihan vaan koitan pitää itseni järkevänä painavan asian alla.
Jos joku ystäväni blogini löytäisi ja tunnistaisi minut, asia olisi ristiriitainen. Toisaalta kerron kyllä kavereilleni asioista kasvotusten, mutta joitain asioita varten kaipaan tätä yksityista avautumispaikkaa. Jos esimerkiksi koen kateutta ystävän ihanaa vastasyntynyttä katsottuani, saatan naama vihreänä kirjoittaa surullisia tekstejä siitä vaikka oikeasti sisimmässäni ole heidän puolestaan onnellinen. Jotkut tunteet vain ovat salaisia, mutta minusta on hyvä yleisesti huomata, että niitä on. Eli toinen lapseton ehkä huojentuu huomatessaan ettei ole niiden kanssa yksin. Niin itselleni kävi, kun luin erään lapsettoman ystäväni runoja.
Kaikkea en ole kirjoittanut tähän ketjuun, vaikka siltä itsestänikin näyttäisi...
Ajatukseni ei siis ollut kritisoida joka ainoaa blogin kirjoittajaa. 49 kuvaa hyvin sitä, milloin blogi toimii tehtävässää erinomaisesti!
Ajatukseni oli miettiä ilmiötä sen negatiivisia puolia korostaen. Minusta blogia voi käyttää väärinkin. Minusta on väärin kertoa blogin kautta sellaisia asioita, jotka olis tärkeä keskustella päin naamaa. Minä en pidä ollenkaan siitä tunteesta, että olen saanut tietää blogin kautta ystäväni raskaudesta, josta en siis muuten tietäisi. Hän ei ole sanonut asiasta minulle livenä. Ja hän on antanut osoitteen minulle. Kerran vierailin blogissa, mutta olen lopettanut sen.
Mielestäni osa blogin kirjoittajista on tosiaan narsistisen minäkeskeisiä ja tällaiset ihmiset käyttävät blogiaan jopa kiusaamistarkoituksessa. Ainakin minun tuttavapiiriini kuuluu yksi tällainen. Epäreilua on hohhoilla blogissa asioita, joihin toinen osapuoli ei voi vaikuttaa.
Olisi ollut kiva kuulla näiltä ei niin kivoilta blogisteilta ajatuksia, mutta ymmärrän hyvin, etteivät he kykene itsereflektioon, kun eivät kykene siihen aidoissa ihmissuhteissakaan.
Mielenkiintoinen ilmiö.
T: ap, joka itsekin blogeilee, mutta taatusti ajatellen ystävieni ja sukulaisteni tunteita
millä vuosikymmenellä te blogeja ihmettelevät elätte? omassa 20-30 vuotiaista koostuvassa ystäväpiirissäni lähes jokaisella blogi tai useampikin
ja näin on ollut jo lähes seitsemän-kahdeksan vuoden ajan. ei, emme ole nörttejä vaan ihan normaaleja ihmisiä, miehiä ja naisia. insinöörejä, opettajia, opiskelijoita, kotiäitejä - kuka mitäkin. blogeissa käsitellään varmaan kaikkea maan ja taivaan väliltä ja tämä on mielestäni aivan normaalia.