Mua ihmetyttää nuo BLOGIN kirjoittajat.

Mutta todellakin maalaisjärjellä ajateltuna, se on vaan ko. henkilön oma mielipide, jota voi kaunistella niin paljon kuin haluaa. Kasvotusten joutuu miettimään toisenkin mielipidettä asiaan...



Facebookissa olen huomannut, että ainakin itselleni on sinne jo kertynyt sen verran paljon kavereita, että eipä sinne viitsi paljon mitään kovin henk.koht. laittaa... Pitäisi laittaa toinen facebook, johon ottaisi vaan ihan lähimmät kaverit... joille viitsisi laittaa kaiken :-)



Esim. meillä on nyt paljon surua perheessä. En halua mitään säälittäviä - otan osaa viestejä 'ystäviltä'... joten aika hiljaiseloa on facebookissa.

Tosi oudoksuttavaa ja vaivaantunutta olla tekemisissä kaverin kanssa, jos tietää paljon, mutta toisaalta ei tiedäkään.



Mutta toisaalta sekin kertoo ihmisestä aika paljon, että on jopa antanut osoitteen, mutta ei pidä mitään yhteyttä vuorovaikutteisesti. Jää vähän sellainen maku, että ihminen kehuu tekemisillään. Ja ehkä just vähän tuoolaista nykykiusaamisen makuakin on. Itsestäni ainakin tuntuu, että en kertoisi raskauteni etenemisestä kovin tarkkaan, jos en olisi livenä valmis kertomaan olevani raskaana.



Mulla on tällainen tilanne. Olen lukenut erään olevan raskaana, mutta en ole raskausilmoituksen jälkeen lukenut blogia. En tiedä, olettaako hän minun seuraavan hänen elämäänsä blogin kautta )antoi osoitteen), mutta minä en seuraa. Niinpä en tiedä, vaikka olisi saanut keskenmenon tms. En ole sanonut lapsilleni tai miehelleni yhteisen tutun "raskaudesta", koska enhän tiedä nykytilannetta. Näen häntä kerran vuodessa, joten tilanne ei ole selvinnyt minulle. Lisäksi puhelimessa hän on kovin estynyt.



Minä olen ottanut linjan, että tiedän vain sen, mikä minulle päin naamaa sanotaan ja minkä silmilläni näen. Minä en ainakaan edesluota siihen, että blogissa oltaisiin kovin rehellisiä. Kovin kiiltokuvamaista kuvaa, yksipuolista, niissä itsestä annetaan.



Mutta mielenkiinotinen ilmiö on.

yhteyttä blogeja kirjoittaviin kavereihini. Jotenkin tuntuisi turhalta kysellä heidän kuulumisiaan tai kertoa omistani, koska kuitenkin ruotivat tekemisensä päivittäin kaikelle kansalle. Mihin sellaiset ystävät enää tarvitsisivat minua?

Eräs tuttuni yli 10 vuoden takaa pyysi minut kaverikseen ja hyväksyin kaveripyynnön. Olimme törmänneet joitain viikkoja aiemmin ja huomanneet että meillä on saman ikäiset lapset. Kävin hänen profiilisivullaan ja huomasin hänen viimeaikaisten tilapäivitystensä koskevat lapsensa sairastelua. Ei missään viestissään kertonut mistä varsinaisesti on kyse, mutta oli vihjaillut pitkään viitaten (vakavaan?)sairauteen. Lähetin hänelle yksityisviestin, jossa kysyin suoraan mistä on kyse ja kerroin huolestuneeni luettuani hänen tilapäivityksiään. Hän ei ikinä vastannut viestiini ja on jatkanut tätä "vihjailuaan" tilapäivityksissä. Ihmettelen vain miksi hän pyysi minut fb-kaverikseen ja miksi vihjailee asioilla, mutta ei halua kuitenkaan kertoa mistä on kyse. Outoa ja ärsyttävää.

t. itsekin silleen rajoittunut ihminen

Ei ole hyvätapaista huudella kuukupin käyttöä blogissa tai raskauden etenemistä, jos ei osaa puhua asioistaan oikeassa elämässä. Kirjoita päiväkirjaa. Tai myönnä, että olet "silleen rajoittunut" sekä vielä narsistisen huomionkipeä.

Olen itse kanssa samoilla linjoilla siinä, että toisille tietyt asiat on helpompi kirjoittaa (ja vielä kommentoitia odottamatta) kuin tilittää ystäville. Itse olen toki siitä erilaisessa asemassa, että omassa ystäväpiirissäni ei ole muita "lapsellisia". Kukaan varmasti ihmettele, jos blogin muodossa lapsijuttuja käyn läpi muille samassa elämäntilanteessa eläville. Omat ystävät kun olisivat vähintään vaivaantuneita ja kyllästyneitä, jos meidän korvatulehduskierteitä harvase päivä päivittelisin. Onkin virkistävää, että pääsen näiden tosielämän luottoystävieni kanssa puhumaan ihan muita juttuja!



Fakta nyt vaan lienee, että toiset ovat valmiita puhumaan asioistaan enemmän blogeissa ja keskustelupalstoilla, kuin toiset. Ja taas sitten se tosielämässä puhuminen vaikeampaa. Siksi lienee chatit yms. suosittuja.

Lue juttu, niin tiedät mistä puhutaan.



Mä en ole yllättynyt, että joku tulee puhumaan äidistä kun tarkoitetaan tytärtä.

Ja komppaakin erästä kommentoijaa, joka arveli tämän olevan pakkomielle aloittajalle. Ketjua nostetaan kokoajan ylös. Veikkaanpa, että ongelma ei niinkään tällä bloginpitäjä-ystävällä vaan jollain ihan muulla ;)

aktiivisen "blogismin" taustalla on. Ihmettelen sitä samaa, miten joku voi yksityisyyttään jakaa niin avoimesti tällä lailla. Ihmettelen myöskin sitä, että miksi vaatteitaan ja ostoksiaan pitää jakaa ja esitellä. Tää on mielenkiintoinen ilmiö. Ja kyllä, minä olen se vinoutunut, joka sitten käy toisten eloa tätä kautta tirkistelemässä.



Tää on outo ja uusi ilmiö ja se kummastuttaa. Mistähän tosiaan kielii...

Mikä on se tarve, että pitää "kehuskella" omilla, lasten ja koko suvun tekemisillä? Laitetaan kaikenlaista kuvaa ja ollaan niin olevinaan. Mielestäni kyseessä on vain ja ainoastaan tarve olla julkisuudessa.



Ehkä se kertoo vain ihmisten yksinäisyydestä ja tarpeesta päästä esille.

en niinkään paheksu. Ihan ookoo ilmiö, JOS se olisi lisäsävy omaan persoonaan, mutta kun tuntuu, että blogismi on suurin osa identiteettiä. Sitähän se on, jos ei osata kasvotusten jakaa asioita oikeiden ihmisten kanssa.



Helppo kanava olla ihailtu ja pidetty, kun negatiivista kritiikkia ei tule. Ajatelkaapa, jos oikeassa elämässä voisi tulla toimeen ihmisten kanssa aina ilman ongelmia. JOs joku sanoisi jotain ikävää, poistaisi vain viestin.



Ei ole ihan tervettä kaikilla. Toki oiva tunteiden tuuletuskanava kieltämättä kirjoittaminen on, tekipä sitä yksin tai julkisesti.



Kannattaisi panostaa oikeisiin ystäviin!

Silloin olisi todellakin tarvinnut tällaista henkireikää ja kanavaa päästä tekemisiin muiden äitien kanssa, kun olisin yksin kotona pienten lasten kanssa eikä entisiä kavereita ja työelämässä olevia kiinnostaneet mun pienet kuviot pätkääkään.



Kun kirjoittaa avointa blogia ei tiedä tarkkaa ketä kaikkia siellä on lukemassa, siksi tän kaverinkin voi olla vaikea kohdistaa tekstiään sulle tai muille tutuille. Siksi hän saattaa kirjoittaa avoimemmin kun tavalliset lukijat eivät tiedä kuka on kyseessä, esim. jos kertoo vaikka sairaudestaan saattaa saada palautetta muilta tuntemattomilta lukijoilta joilla on samoja ongelmia. Vuorovaikutus ja vertaistuki on näiden blogien idea.

että joku vastaa kahden rivin vastauksella "tsemmpiä, oon ollu samassa jamassa"? Kyllä mekin tässä nyt olemme enemmän vuorovaikutteisia kuin yksipuolinen blogi. Tämäon keskustelupalsta, jossa voi vastat viesteihin, muuttaa mielipidettään jne. Blogi ei varsinaisesti ole tällainen.



Nim. Minä olisin kaivannut keskustelupalstaa aikoinani! Päiväkirjaan voi purkaa tuntojaan. Nettipäiväkirjaan voi purkaa tuntojaan ja kalastella säälipisteitä.

keskustelu on normaalia vuorovaikutusta. Tosin toivon, ettei kenenkään ainut paikka jakaa tuntemisiaan ja asioitaan. Mutta mun mielestä tuo blogin sävy on hieman esittelevä "näin meillä". Ja mä lähinnä ihmettelen juuri näitä lukijoiden blogeja, en esim. sitä oikeaa tyyliblogia, jossa esitellään ilmiöitä ja trendejä. Lukijoiden blogeissa esitellään kyseisen ihmisen elämää ja ostoksia. Tekisi mieli sanoa, että Lindex-ostoksia. Ja se, että päivityksiä saattaa olla pari per päivä, on outoa. Mielenkiintoista sekin ja se ehkä ilahduttaakin, että osa blogisteista on ystävystynyt, jopa niin, että toisesta tuli toisen vauvan kummi parin kuukauden blogista seuranneen ystävyyden jälkeen. Asiassa on puolensa. Itselle vaan oman elämän retostelu ei sovi. Etenkin kun kaikista lukijoista ei voi olla varma tai likujakuntaansa ei voi valita.

lukijoiden blogeista koska se vaikuttaa vähän sisäänlämpiävältä verkostolta. Siis että esitellään toisille mitä on tehty ja ostettu ja toiset sitten omassa blogissaan vastaa. Mutta varmaan tuo lindex-releiden vertailu ja tapaaminen muksujen kanssa jossain kahvilassa on kivaa ja olisin itsekin saattanut tykätä tuollaisesta kotona ollessa jolloin ne piirit oli tosiaan aika pienet ja jutut pyöri imettämisen ja potkuhousujen ympärillä.

että blogilla pönkitetään omaa ylivertaisuutta. Kaverille voi sanoa vastaan ja jutella, ja ohjata keskustelua, mutta blogisti heittää mielipiteensä valmiina eikä ota vastaan mitään rakentavaakaan kritiikkiä. On vaan asenteella jos en kelpaa, ei ole pakko lukea. Vähän niin kuin kaverit, joille ei voi koskaan sanoa mitään huonoa, joille ei voi koskaan kiukutella tai näyttää huonoja puoliaan. Blogisti on omassa ylivertaisuudessaan ja vielä luulee, että on jotenkin mahtava ihminen, kun saa vaan "ihanaa, mahtavaa, sä olet ihana, sä kuvailet hienosti tunteitasi" -kommentteja.



Eikä mua ärsyttäs tämä asia, jos tämä ei vaikuttaisi tosi elämään. Mutta kun tiedän, että oikeille ystäville, edes miehelle, ei kerrota asioita näin avoimesti. Ikään kuin kaverit saavat käydä lukemassa sisimmät ajatukset netistä ja saavat näpäytyksen, että eivät kuulu lähipiiriin, vaan lähipiiriin kuuluu suuri tuntemattomien joukko, joka hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on. Pakkohan se on hyväksyäkin, kun muuta mahdollisuutta ei ole.

itse en tunne ketään bloggaajaa joten asia ei sillä tavalla kosketa. Minusta tuolla ei juuri kukaan kirjoita henk koht asioista, no ehkä jarna ja mimon äiti. Muuten ne on juurikin sitä lindex-linjaa.

tämän lehden blogeja niin, että tarkoittaisin jotain tiettyä blogistia. Mutta yleisenä ilmiönä tämä on kiintoisa.



Kommentoikaahan blogistit!





Ap

ehkä teidän ystävien pitäisi puhua TOISILLENNE eikä niin, että toinen valittaa aihe vapaalla ja nyt toinen vuorostaan blogissaan. Kyllä alkaa mennä jo hitusen huvittavaksi ja lapselliseksi tämä touhu..