Kalastajan vaiko eronnut?
Kommentit (1154)
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se uusi oli kait ainakin blogin perusteella vihjausten mukaan kuvioissa jo viime vuoden kesällä kun silloin kirjoitti että on perhosia vatsassa, uusia tunteita ja pitää olla rohkea ja uskaltaa ja kyllä aivan tavallisillekin perheen äideille voi vielä tapahtua.
"Ja mieskin jossain työjutuissa. Että se siitä kesäidyllistä ja yhteisestä ajasta. Tai parisuhteen hoidosta ja huollosta. Mutta ei se mitään, ei kesällekään kannata asettaa mitään kummia odotuksia. Että se taikoisi kaikesta parempaa. Että kaikki olisi onnellisempaa ja helpompaa tai että ne tunteet, joita haluaisimme tuntea heräisivät eloon.
Kesällä saattaa sen sijaan olla taipumus herättää uusia tunteita, ravistella ja heitellä vähän.
Ja jos se tapahtuu, on se ehkä vielä parempi kuin toivottujen ja suunniteltujen odotusten täyttyminen. On ehkä parempi, ettei se mukava piknik, jonka olet suunnitellut sujuvan tutuissa puitteissa tapahdukaan. On ehkä parempi, että joudut johonkin ihan muuhun. En tiedä. Mutta olen edelleen sitä mieltä, että elämän parasta antia ovat uudet kokemukset. Asiat, joista et tiedä ja jotka ovat melkein liian pelottavia toteutettaviksi.
Ja jos nyt mietit, ettei sulle koskaan tapahdu mitään niin kummallista. Ei sun elämässä. Ei meille tavallisille perheenäideille. Kyllä tapahtuu. Ne ovat vaan joskus niin pieniä juttuja, ettet huomaa niitä. Uskalla tehdä asioita tapahtumaan. Uskalla hankkia pieniä salaisuuksia. Uskalla tuntea perhosia mahanpohjassa."
Eli kun mies on työreissulla, niin rouva kehittelee kotona avioliiton ulkopuolista suhdettaan. Ja kehuskelee siitä blogiinsa naamioimalla jutut ympäripyöreäksi vihjailuksi.
Puistattavaa, niin puistattavaa. Ihan oikein kalastajalta, että kirjoitti sen Finnish infidelity -jutun instaansa. Niin makaa kuin petaa.
KV tuskin enää asustelee nukkekodissaan kuin ainoastaan silloin, kun lapset vierailevat hänen luonaan. Tämä selittäisi paljon, esim. hutaisten tehdyt bloggaukset. On tietysti ihan ymmärrettävää, että uusi rakkaus vetää puoleensa. Mutta olisiko jo aika tuoda tuo vuonojen villi viikinki parrasvaloihin, saisi blogi kaipaamaansa piristystä. Voihan olla, että herrasta kuoriutuisi karismaattinen poseeraaja, tämä avaisi aivan huikeita yhteistyömahdollisuuksia uusiin yrityksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se uusi oli kait ainakin blogin perusteella vihjausten mukaan kuvioissa jo viime vuoden kesällä kun silloin kirjoitti että on perhosia vatsassa, uusia tunteita ja pitää olla rohkea ja uskaltaa ja kyllä aivan tavallisillekin perheen äideille voi vielä tapahtua.
"Ja mieskin jossain työjutuissa. Että se siitä kesäidyllistä ja yhteisestä ajasta. Tai parisuhteen hoidosta ja huollosta. Mutta ei se mitään, ei kesällekään kannata asettaa mitään kummia odotuksia. Että se taikoisi kaikesta parempaa. Että kaikki olisi onnellisempaa ja helpompaa tai että ne tunteet, joita haluaisimme tuntea heräisivät eloon.
Kesällä saattaa sen sijaan olla taipumus herättää uusia tunteita, ravistella ja heitellä vähän.
Ja jos se tapahtuu, on se ehkä vielä parempi kuin toivottujen ja suunniteltujen odotusten täyttyminen. On ehkä parempi, ettei se mukava piknik, jonka olet suunnitellut sujuvan tutuissa puitteissa tapahdukaan. On ehkä parempi, että joudut johonkin ihan muuhun. En tiedä. Mutta olen edelleen sitä mieltä, että elämän parasta antia ovat uudet kokemukset. Asiat, joista et tiedä ja jotka ovat melkein liian pelottavia toteutettaviksi.
Ja jos nyt mietit, ettei sulle koskaan tapahdu mitään niin kummallista. Ei sun elämässä. Ei meille tavallisille perheenäideille. Kyllä tapahtuu. Ne ovat vaan joskus niin pieniä juttuja, ettet huomaa niitä. Uskalla tehdä asioita tapahtumaan. Uskalla hankkia pieniä salaisuuksia. Uskalla tuntea perhosia mahanpohjassa."
Eli kun mies on työreissulla, niin rouva kehittelee kotona avioliiton ulkopuolista suhdettaan. Ja kehuskelee siitä blogiinsa naamioimalla jutut ympäripyöreäksi vihjailuksi.
Puistattavaa, niin puistattavaa. Ihan oikein kalastajalta, että kirjoitti sen Finnish infidelity -jutun instaansa. Niin makaa kuin petaa.
Tuo postaus oli kyllä niinkuin hormoonien jälkihuumassa kirjoitettu je ehkä myös lasi tai pari hyvällä omallatunnolla otettu. Itsellekkö oikeastaan sen kirjoitti että jälkeenpäin muistaisi milloin se oli? Aika hullua oli lukijoille noin kirjoittaa. Kirjoitettu ennen kuin ajateltu tarkemmin. Kyllã silloin jo moni lulija taisi ymmärtää.

Tätä mäkin oon ihmetelly. Onko Kalastajan vaimo pian nelikymppisen äidin blogi vai 14-vuotiaan teinin päiväkirja..?🙄
Odotellaan nyt rauhassa, kyllä pian tulee se raskauspostaus :)
Se vähän riippuu naisesta, mutta mieluummin eronnut, koska en harrasta varattuja.
Vierailija kirjoitti:
Odotellaan nyt rauhassa, kyllä pian tulee se raskauspostaus :)
Se vielä pisteenä iin päälle jos ei tarpeeksi olla jo naureskeltu ja ihmetelty!
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää asioiden kaunistelu, siis eron kaunistelu 'Minä muutan' postauksessa ja sen jälkeen. Asioiden peittely. Se että katsotaan mitä meistä tulee ym. Kun kuitenkin näyttää siltä että päätökset olleet jo silloin olleet lopullisia. Norjan kiinteistöjen tiedot ovat julkisia netissä ja jos ketä kiinnostaa niin siellähän näkyy että onkija on ostanut KVn osuuden talosta helmikuun alussa. Ei kai niin tehdä jos muutetaan erilleen ja katsotaan 'jos meistä tulee vielä pari'. Miksi valheiden ja kaunistelun vyyhti? Olisi päässyt itsekkin helpommalla jos olisi sanonut asiat suoraan.
Se että aiemmassa kommentissa joku mainitsi että vaimon on pitänyt muuttaa pois jostain syystä. Blogissahan sanoi
jossain vaiheessa että on itkenyt joka päivä. Syyt eroon ovat kai vakavammat kuin vain irtokarkit.
Minua ihmettyttää asioiden kaunistelu ja vähättely kaikista eniten.
Miksi se ihmetyttää. Enemmän ihmetyttäisi, jos kertoisi kaikki yksityisasiansa juurta jaksain tuntemattomille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se uusi oli kait ainakin blogin perusteella vihjausten mukaan kuvioissa jo viime vuoden kesällä kun silloin kirjoitti että on perhosia vatsassa, uusia tunteita ja pitää olla rohkea ja uskaltaa ja kyllä aivan tavallisillekin perheen äideille voi vielä tapahtua.
"Ja mieskin jossain työjutuissa. Että se siitä kesäidyllistä ja yhteisestä ajasta. Tai parisuhteen hoidosta ja huollosta. Mutta ei se mitään, ei kesällekään kannata asettaa mitään kummia odotuksia. Että se taikoisi kaikesta parempaa. Että kaikki olisi onnellisempaa ja helpompaa tai että ne tunteet, joita haluaisimme tuntea heräisivät eloon.
Kesällä saattaa sen sijaan olla taipumus herättää uusia tunteita, ravistella ja heitellä vähän.
Ja jos se tapahtuu, on se ehkä vielä parempi kuin toivottujen ja suunniteltujen odotusten täyttyminen. On ehkä parempi, ettei se mukava piknik, jonka olet suunnitellut sujuvan tutuissa puitteissa tapahdukaan. On ehkä parempi, että joudut johonkin ihan muuhun. En tiedä. Mutta olen edelleen sitä mieltä, että elämän parasta antia ovat uudet kokemukset. Asiat, joista et tiedä ja jotka ovat melkein liian pelottavia toteutettaviksi.
Ja jos nyt mietit, ettei sulle koskaan tapahdu mitään niin kummallista. Ei sun elämässä. Ei meille tavallisille perheenäideille. Kyllä tapahtuu. Ne ovat vaan joskus niin pieniä juttuja, ettet huomaa niitä. Uskalla tehdä asioita tapahtumaan. Uskalla hankkia pieniä salaisuuksia. Uskalla tuntea perhosia mahanpohjassa."
Eli kun mies on työreissulla, niin rouva kehittelee kotona avioliiton ulkopuolista suhdettaan. Ja kehuskelee siitä blogiinsa naamioimalla jutut ympäripyöreäksi vihjailuksi.
Puistattavaa, niin puistattavaa. Ihan oikein kalastajalta, että kirjoitti sen Finnish infidelity -jutun instaansa. Niin makaa kuin petaa.
Eipä ole kalastajakaan välttynyt tuolta: "niin makaa kuin petaa" seuraukselta. Ehkä iski häneen jopa rajummin.
Vierailija kirjoitti:
Eikö Bloggaaja ole tehnyt 3pv vko töitä, lapset ovat olleet päiväkodissa ja koulussa. Omaa aikaa on jäänyt melko ruhtinaallisesti.
Luulisi että mies saisi tehdä työtään eli vetää kalastussafareita jotka aiheuttavat muutaman viikon poissaolon per vuosi. Muun ajan tekee etätöitä kotoa käsin eli on läsnä arjessa paljon.
Onhan bloggaajalla itsekin ollut näitä pellavasafareita, en ole nähnyt miehen valittavan asiasta.
Ja ylipäätään, kuka kokee oman kotinsa ja lapsensa rasitteeksi jota ei jaksa yksin hoitaa, eikö koti ja lapset ole voimavara, ei rasite.
Jossain vanhassa lehtijutussa miehen töistä kerrottiin, että on joka toisen viikon pois kotoa. Ei kukaan elä sillä, että vetää muutaman viikon kalastussafareita vuodessa.
Kun tuota blogin kesäperhos-juttua lukee, niin asia on kyllä ihan selvä. Päätös erota on syntynyt varmasti juuri tuolla hetkellä tai ainakin melko pian postauksen jälkeen. Niin paljastava vuodatus on. KV on korvannut päiväkirjan blogilla. On tuntunut varmasti jännittävältä kertoa Suuri salaisuus kaikille vähän kuin salassa, ettepä tiedä mitä ihanaa minun elämässäni tapahtuu. Ehkä blogia pitää alkaa lukea kuin kryptistä salakirjoitusta.

Kesällä joka toinen viikonloppu. Muutama kalatusreissu talvella esim. Kuuban johon otettiin koko perhe mukaan. Pääsääntöisesti tekee kotona töitä esim. kirjoittaa kirjaa, blogia jne.
Tykkään aina lukea blogien kommenttiboksit ja kohta on kulunut 2 viikkoa siitä, kun viime aikojen kommentit luvattiin julkaista. Toivottavasti ilmestyvät pian? En julkaise tätä kysymystä blogin kommenttiboksissa, koska siellä tätä ei kuitenkaan julkaista, mutta ehkä se luetaan täältä...?

Newsflash: bloggaajalla on "kommenttiboksiangsti", eli niitä tuskin on tulossa. Tyhjiä lupauksia niinku aina ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Kun tuota blogin kesäperhos-juttua lukee, niin asia on kyllä ihan selvä. Päätös erota on syntynyt varmasti juuri tuolla hetkellä tai ainakin melko pian postauksen jälkeen. Niin paljastava vuodatus on. KV on korvannut päiväkirjan blogilla. On tuntunut varmasti jännittävältä kertoa Suuri salaisuus kaikille vähän kuin salassa, ettepä tiedä mitä ihanaa minun elämässäni tapahtuu. Ehkä blogia pitää alkaa lukea kuin kryptistä salakirjoitusta.
Joo ja entäs ne kommentit:
Lukija: "Onko kaikki ok? Ihan kun olisit tehnyt jotain pahaa ja todistelet itsellesi, että se on oikein."
Kv: "Kaikki Ok 😂 Ai kamala varmaan vähän vaarallista kirjoittaa tällaista - helppo tulkita vähän yläkanttiin. En oo missään pahanteossa ollut, varmaan liikaa töissä, jossa yritetään auttaa kaikenlaisia perheitä... ja tulee välillä itselle vähän sellainen liiankin A4 -elämäolo. Ja sellainen voi kuivattaa elämänilon, yhä muistuttaa itselle että pikkasen voi tehdä hulluja (ei pahoja 😉) asioita eikä aina yrittää tehdä kaikkea niin oikein. Virheitä kun kaikki tekee, ei niitä voi välttää niin joskus kannattaa vaan kokeilla asioita.
Kaikki siis hyvin, muistuttelen itselleni vain että elämää kannattaa elää. 😊❤️"
Ei jeesus mitä selittelyä. Mikä on A4-elämäolo? 😒
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tuota blogin kesäperhos-juttua lukee, niin asia on kyllä ihan selvä. Päätös erota on syntynyt varmasti juuri tuolla hetkellä tai ainakin melko pian postauksen jälkeen. Niin paljastava vuodatus on. KV on korvannut päiväkirjan blogilla. On tuntunut varmasti jännittävältä kertoa Suuri salaisuus kaikille vähän kuin salassa, ettepä tiedä mitä ihanaa minun elämässäni tapahtuu. Ehkä blogia pitää alkaa lukea kuin kryptistä salakirjoitusta.
Joo ja entäs ne kommentit:
Lukija: "Onko kaikki ok? Ihan kun olisit tehnyt jotain pahaa ja todistelet itsellesi, että se on oikein."
Kv: "Kaikki Ok 😂 Ai kamala varmaan vähän vaarallista kirjoittaa tällaista - helppo tulkita vähän yläkanttiin. En oo missään pahanteossa ollut, varmaan liikaa töissä, jossa yritetään auttaa kaikenlaisia perheitä... ja tulee välillä itselle vähän sellainen liiankin A4 -elämäolo. Ja sellainen voi kuivattaa elämänilon, yhä muistuttaa itselle että pikkasen voi tehdä hulluja (ei pahoja 😉) asioita eikä aina yrittää tehdä kaikkea niin oikein. Virheitä kun kaikki tekee, ei niitä voi välttää niin joskus kannattaa vaan kokeilla asioita.
Kaikki siis hyvin, muistuttelen itselleni vain että elämää kannattaa elää. 😊❤️"Ei jeesus mitä selittelyä. Mikä on A4-elämäolo? 😒
varmaan olo, joka tulee sen jälkeen kun on pettänyt aviomiestään työkaverin kanssa.

😂👏🏻😂
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostavan se kun bullan tuoksuinen äitibloggaaja jättää lapset, miehen ja kodin ”huvin vuoksi”. Kun sopuero joka ei ehkä ollut edes ero vaan pelkkä rakkauden vahvistaminen muuttuu julkiseksi entisen miehen ja elämän haukkumiseksi ja uusi mies oli kuvioissa ennen kuin sponsoritapettien liisteri oli kuivunut tai avioero voimassa. Kun kaikki on ollut kulissia jää pohtimaan oliko uusi mies kuvioissa jo kun tapetit tilattiin? No sitä emme saa koskaan tietää, blogista voimme lukea sokerikuorrutettua pajunköyttä.
Ja valtakunnallisista lehdistä miten aviokriisin saa aikaiseksi vaikka irtokarkkien mussutuksesta.
Olen tuon viestin kirjoittaja ja olen koko päivän kärsinyt tuosta kirjoittamastani haukkua sanasta. Se on liian vahva. Arvostella tai vähätellä voisi olla parempi. Pyydän anteeksi jos loukkasin vahvalla sanalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tuota blogin kesäperhos-juttua lukee, niin asia on kyllä ihan selvä. Päätös erota on syntynyt varmasti juuri tuolla hetkellä tai ainakin melko pian postauksen jälkeen. Niin paljastava vuodatus on. KV on korvannut päiväkirjan blogilla. On tuntunut varmasti jännittävältä kertoa Suuri salaisuus kaikille vähän kuin salassa, ettepä tiedä mitä ihanaa minun elämässäni tapahtuu. Ehkä blogia pitää alkaa lukea kuin kryptistä salakirjoitusta.
Joo ja entäs ne kommentit:
Lukija: "Onko kaikki ok? Ihan kun olisit tehnyt jotain pahaa ja todistelet itsellesi, että se on oikein."
Kv: "Kaikki Ok 😂 Ai kamala varmaan vähän vaarallista kirjoittaa tällaista - helppo tulkita vähän yläkanttiin. En oo missään pahanteossa ollut, varmaan liikaa töissä, jossa yritetään auttaa kaikenlaisia perheitä... ja tulee välillä itselle vähän sellainen liiankin A4 -elämäolo. Ja sellainen voi kuivattaa elämänilon, yhä muistuttaa itselle että pikkasen voi tehdä hulluja (ei pahoja 😉) asioita eikä aina yrittää tehdä kaikkea niin oikein. Virheitä kun kaikki tekee, ei niitä voi välttää niin joskus kannattaa vaan kokeilla asioita.
Kaikki siis hyvin, muistuttelen itselleni vain että elämää kannattaa elää. 😊❤️"Ei jeesus mitä selittelyä. Mikä on A4-elämäolo? 😒
No kiva. Mun kommentit pääsee näköjään blogiin ja tänne. Herättihän se kirjotus aikoinaan hämmennystä ja herättää ne vieläkin, mutta turha antaa enää palautetta.
Niin se 'Finnish infidelity'...