Mikä on ihanin muisto lapsuudestanne, jonka muistatte vieläkin?

Sienimetsässä äidin kanssa, olin ehkä 6v. Minulla oli oma pieni pärekori. Ikivanha metsä, suuret, vankat ja vanhat naavapartakuuset ja melko tasainen metsänpohja, jossa kasvoi mustikanvarpuja ja sananjalkoja. Metsän äänet ja tuoksut, hämäryys vaikka oli keskipäivä, näkyi kaikenlaisia ötököitä ym. Sellaista metsää ei taida paljoa juuri olla enää.

-N59, Savosta

Vierailija kirjoitti:

Maaseudun mummolaan liittyy ristiriitaisia muistoja. Se oli hyvin erilainen paikka kuin kotini kaupungissa ja siksi salaperäisen tuntuinen. Isoisä siellä oli hiljainen ja etäinen, isoäiti kipakka. Toisaalta siellä koki jotain uutta ja erilaista: pieni mökki syrjäisen tien varrella, tien toisella puolella pelto ja mökin vieressä synkeä kuusimetsä. Isoäiti leipoi itse leivät ja pullat. Hänen kanssaan pääsin navettaan katsomaan lehmien lypsämistä. Hyvin näppärästi ja helposti se näytti sujuvan. Itse olin liian pieni edes yrittämään sitä työtä, mutta se on jäänyt mieleeni.

Ja iltapäivän kahvihetki: seinäkellon raksutus tuvassa, kun pöytään katetaan vanhat kukkakoristeiset kahvikupit ja keksejä ja nisua. Isoisä tulee ulkotöistä tupaan kahville. Kahvikuppien koristelujen katselu oli minusta hauskaa silloin. Viereisestä ikkunasta katsoen jossain kaukana häämöttää lähimmän naapurin kotitalo.

Nuo kahvihetket kuuluivat minunkin lapsuuteeni

Se into jostain pienistä asioista.

Lapsuuden joulut, ruuat, silloin vielä elossa oleva suku ympärillä, kutkuttava jännitys aamusta asti.

Loputtoman pitkät kuumat kesäpäivät. Mökkiranta, sauna, sen jälkeen isot pallojäätelöt kiskalta.

Koulun alku ja uusien ihanien koulujuttujen hypistely Tiimarissa, äidin kanssa uuden repun ja vaatteiden osto.

Matkat äidin ja isän kanssa ulkomaille, se ulkomaan tuoksu ja fiilis oli lapsena myös jotenkin erilainen.

Hevos ja koiraleikit, näissä vierähti tuntikausia.

Koko lapsuus oli aika huoleton, ystävien ja muiden lasten kanssa leikkimistä ja liikkumista, hiihtämistä, pallopelejä, hassuttelua., mielikuvitusleikkejä.

Täysipainoista elämää ennen kuin ankea nuoruus alkoi.

Pääsin kerran äidin syliin kun olin loukannut pääni ja haavasta tuli verta. 

Ihania muistoja teillä.

Maalaistalossa kasvaneena työ ei loppunut koskaan. Silti perunamaan kitkemisen yms välillä oli joskus ruokatunti. Sai mennä pihaleikkiin. Olin tehnyt leikkisimaa lasipurkkiin (vettä ja vesiheinää l. pihatähtimöä). Auringon lämmössä muhineena se h a i s i. Uintiretket. Kilsa matkaa ja palatessa oli yhtä kuuma. Isot siskot neuvoi, miten pyyhkeestä tehdää turbaani päähän ja miten kiedotaan ympärille (olemattomista) rinnoista polviin.

Yöt kesäisin vinttikammarissa. Teeskentelin nukkuvaa, kun siskot tuli tansseista kotiin ja sipisivät poikajuttuja ja kihersivät.

Kun isosisko veti mua pulkassa talvella ja luki kirjaa mulle. 

Joku sukulainen oli tilannut meille Aku Ankan ja olisin halunnut, että äiti lukee sitä minulle. Ei koskaan suostunut, mutta yhden kerran veli, joka ei myöskään osannut vielä lukea, luki sitä keksien omasta päästään repliikit. Olin niin onnellinen.

Sitten kuusivuotiaana ennen koulun alkua naapurin tytöt ottivat minut mukanaan kirjastoon. Oli kuin olisin taivaaseen päässyt. Sain kirjastokortin ja lainasin Richard Scarryn kirjan. Kirjastonhoitaja kysyi, osaanko lukea ja valehtelin, että melkein. Sain kuitenkin kirjan lainaksi. Sittemmin luin kaikki ne pienen sivukirjaston kirjat, jotka sain lainaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on outoa että monelle suklaa tai limukka on jäänyt eniten mieleen. Meillä molempia oli aina ja mahdollisuus syödä ja juoda milloin halusi.

Eipä niitä 80l ja 90l alussa ollut kuin harvoin. Varmastikin kaupasta sai, mutta esim. sipsejä oli vain uutena vuotena ja synttäreillä. 

Meillä oli kasarilla kerran viikossa karkkipäivä, ja lisäksi herkkuja saatiin erityistilanteissa. Ja ostinhan minä omilla viikkorahoillakin karkkia, jätskiä ja suklaapatukoita. Sipsejä oli synttäreillä muiden herkkujen lisäksi. Olen ollut perso makealle jo silloin (vai pitäisikö sanoa edelleen 🤔)

Täällä sama ja ysäriä elettiin, silloinkun harva se kerta kun herkkuja sai niitä mätettiin sit kaksin käsin:D tein mitä tahansa saaakseni herkkuja ja lähti kunnolla lapasesta sitkun muutin yläasteen jälkeen muualle. No en ole lihava silloin olin mut laihduin kun sit ykskaks vaan makeansyönti rupes ällöttää. 

Kun isä sanoi että aivot on meidän yhteinen juttu. 

Ulkomaanmatkat. Käytiin monissa aika eksoottisissa kohteissa ja ne oli kyllä hienoja elämyksiä.

Vanha ketju, mitta ihana aihe kaiken nykypskan keskellä! 

Muistan mummolan, missä oli pihasauna ja kantovesi. Mummola oli pienen kuntakeskuksen taajama-alueella, mutta ihan kuin olisi mökille mennyt, vaikkei ollut edes veden äärellä. Kesällä meillä oli aina pieni ilmalla täytettävä allas, missä polskittiin. Se oli huoletonta, ihanaa aikaa. 

Moni lapsi nykyäänkin tykkää ihan tavallisesta koti-/mökkipuuhasta. Ei kaivata jatkuvasti huvipuistoja yms

Nukkeleikit ulkona viltillä. Kurttulehtiruusu tuoksui. Sunnuntaisin sai tehdä näin.

Sadepäivänä kesällä sai lukea vintillä vanhoja Aku Ankkoja ja Valittuja Paloja.

Muistan sen vintin tuoksun vieläkin, yli 50v myöhemmin.

Kyllä ne äidin kanssa vietettyihin hetkiin liittyvät. Yksi ihana muisto on, kun isosisko oli jo aloittanut koulun ja minä sain jäädä äidin kanssa pötköttelemään. Äiti oli vuorotyössä eikä näitä vapaita aamuja usein ollut. Toinen kiva muisto on kesäpäivästä, jollon istuimme äidin kanssa pihassa kalliolla. Hänellä oli tuolloinkin vapaapäivä. Emme edes tehneet mitään ihmeellistä, mutta sain kaipaamaani huomiota. Oli rauhallista eikä ollut kiire mihinkään. 

Se, kun päinvastoin nimenomaan epäihanimman muiston jättänyt asia oli ohi, ja vanhemmat ja varsinkin äiti pyysivät anteeksi liian yksioikoista johtopäätöksiin hyppäämistään, joka liittyi siihen.

Viidennellä luokalla huono käytökseni ja piittaamattomuuteni säännöistä lisääntyivät lyhyessä ajassa lähes räjähdysmäisesti. Se alkoi melko pian pelottaa jopa itseänikin, mutta ikävä kyllä hävetti näyttää sitä pelkoani vanhemmille (olin poika ja tämä tapahtui muutenkin tunnetaidottomalla 1980-luvulla), joten pyrin salaamaan sen heiltä kaikin keinoin. Tästä syystä he luulivat, että olen vaan jotenkin huvikseni muuttunut, ja koettivat epätoivoisina kaikkea akselilta puhuttelut - huonearesti - koivunoksa.

Sitten jonkin ajan päästä alkoi murrosiän fyysinen puoli, suunnilleen ensimmäisenä luokallani, ja sekä vanhemmat että minä tulimme tulokseen, että sen henkinen puoli oli tullut puolisen vuotta etuajassa, ikään kuin "alta pois". Tähän viittaa myös se, että käytökseni palasi nopeasti käytännössä samanlaiseksi kuin se oli ollut pienempänä, enkä muista että olisin joutunut ollenkaan mitenkään ponnistelemaan sen eteen. Yläasteen alussa kun muut hölmöilivät varhaisteinihölmöilyjään, olin jo itse kokonaan ohittanut sen vaiheen. Muistan kuinka vanhemmille kerran jopa kehuttiin poikkeuksellista kohteliaisuuttani, ja jompi kumpi mietti hetken mitä sanoisi ja sanoi sitten diplomaattisesti: "Näin ei ole ollut aina."

Sain ison, puhallettavan Riemulautta-nimisen vesilelun. Se oli siis jättimäinen oranssi rengas, jonka keskellä oli läpinäkyvä ikkuna. Valtavat laineet sedän rannassa ja serkkujen kanssa uitiin koko päivä, purjehdittiin  aaltoja riemulautalla ja välillä käytiin auringossa viltillä makoilemassa. Muistan täydellisen onnen tunteen yhä edelleen.

Se kun kaikki oli jotenkin aina uutta ja erilaista kuin mitä oli aiemmin kokenut vaikka 70 luvulla maaseudulla elämä oli todella paljon vaatimattomampaa kuin nykynuorilla.

Muistan ihanat kesät kun oli serkkuja, tädit, enot ja ehkä naapureita kylässä tai me oltiin kyläilemässä jossain, leikittiin, pelattiin, uitiin, nukuttiin teltassa tai aitassa, tehtiin eväsretkiä, käytännössä oltiin päiväkaudet ulkona.

Mummo paistoi pullaa tai saati sitten jotain muuta herkkua. Se oli luksusta arjessa. 

Vilpitön innostus kaikkeen.

Se kun kaveri yrittää laittaa lunta kauluksesta sisään mutta huomaan sen ja saan sen torjutuksi.

Se kun on tottunut siihen, että nukkumaanmenoajan jälkeen kuuluu turhauttavasti seinän takaa TV:n ääni, mutta saa kertaluontoisen poikkeusluvan katsoa jonkin myöhään tulevan ohjelman, aikana jolloin niille ei ole vielä tallentamismahdollisuutta, Areenoista ja muista puhumattakaan.

Se kun on unohtanut kylpytakin, ja juoksee taloyhtiön kellarisaunasta neljänteen kerrokseen alasti peläten koko ajan, että jostain kuuluu aukeavan oven ääni.

Se kun on kipeänä mutta ei vakavasti, ja pääsee huomion keskipisteeksi ja saa esittää erityistoiveita.

Mustikkamaito mustikoista, jotka vanhemmat ovat keränneet samalla kun itse odotan autossa ja luen lehtiä.

Kun taloröttelössämme oli talvella hyytävän kylmä, oli taivaallista mennä lämmitettyyn savusaunaamme ja siinä alkoi vähitellen sulaa.

Seinäjoen vanhalla puuasemalla äiti osti pojalleen kaksi höyrynakkia matkallamme mummalaan 60-luvun alkuvuosina. Voiko mitään niin hyvää olla maailmassa!