Ystäväni on aikoinaan joutunut muuttamaan lapsuudenkodistaan tyhjin käsin omilleen. Muita?

heidän muutettua pois. Vanhemmat haluavat ehkä käyttää huoneita omiin tarkoituksiinsa. Minun vanhasta huoneestani tuli biljardihuone.

Sängyn taisin mukaani ottaa. Loput hankin hiljakseen itse. Astioita ja petivaatteita olin keräillyt jo pitkän aikaa, joten kyllä muuttokuormalla oli kokoa.



Nyt olen kolmikymppinen, lapsia normia enempi, naimisissa, vuokralla. Omaisuutta ei kummemmin eikä säästöjä. Velaksi olen opiskellut. Tonttia etsittän ja rakentamaan pitäisi lähivuosina alkaa. Varmaan kuulostaa kurjalta, mutta olemme tyytyväinen tasapainoinen lapsiperhe, jolta ei puutu mitään (mitä nyt poikkeuksellisesti rahat loppu).

Vaatteeni ja kirjani. Muutin 500 km päähän mummoni taloon kalustettuun 2. asuntoon ja sieltä muutettuani pois olin jo hommaillut omia astioita, lakanoita, maton, telkan ym. opintolainalla. Osa niistä on vieläkin käytössä.



Ekaan vuokrayksiööni vanhemmat eivät pystyneet paljon auttamaan, kun oli lama ja kummaltakin kaatui työnantaja, työttömiä. Sain mukaan sänkyni, jotain vanhoja mattoja mummon varastosta ja toiselta mummolta pöydän. Kirpparilta taisin ostaa 2 nojatuolia kymmenellä markalla ja ompelin uudet päälliset paikallisessa käsityökeskuksessa. Kankaat löysin jostain loppuunmyynnistä halvalla. Ja siitä sitten eteenpäin tavaraa on kertynyt riesaksi asti.



Oikeastaan nollasta lähteminen voi olla opettavaista. Tavarat ei tulekaan mankumalla joltain.

ksinhuoltajaäidillä ei ollut varaa minua kovasti avustaa, joten ihan itse olen elämäni rakentanut. Jo 14-vuotiaana kesätöissä ja siitä eteenpäin maksoin itse elämäni ja haarastukseni. Äiti toki hoiti kauppajutut yms.



Omilleni muutin minäkin saaden mukaani mitä vaan irti saatiin. Astioita, lakanoita, pyyhkeitä ja pari tuolia... Siitä itse tein elämäni ja hyvin pärjäsin. Enkä näe tuossa mitään ihmeellistä.



Nyt kun äitini on velkansa maksanut ja on kuitenkin hyvissä töissä, hän avustaa kolmilapsista perhettämme joka kuukausi ihan omasta halustaan. Ja se on kiva juttu!

15-vuotiaana isomummoni kuolinpesästä kaikenlaista. Teeserviisin, pellavaisia keittiöpyyhkeitä, lakanoita ja muuta sellasta. Jemmasin ne ja otin mukaani pari vuotta myöhemmin muuttaessani pois kotoa. Kyllä ennen vanhaan tehtiin lakanatkin kestäviksi! Viides sukupolvi käyttää samoja lakanoita!

Eikö siellä tarvita kuitenkin ylimääräisiä sänkyjä, vaikka huoneita muuten muuteltaisiinkin?

onko teilläkin kotona ylimääräisiä sänkyjä vieraita varten? Ei meillä vaan.



Äitini luona ns. vihreässä kamarissa on suuri vuodesohva. Olohuoneessakin saa kulmasohvasta sängyn ja vielä taitaa olla jossain sellainen vuoderahikin jemmassa. Mutta ei siellä erikseen sänkyjä ole muita kuin hänen omansa.

Muutin opiskelija-asuntolaan, kuten siihen aikaan kaikki muutkin. Siellä oli sänky, kirjoituspöytä ja tuoli valmiina. Uudet petivaatteet sain yo-lahjaksi tädiltäni. Isä oli ostanut käytetyn sähkökirjoituskoneen (vastaa nykyään tietokonetta). Ja sitten oli pari kassillista vaatteita ja kenkiä. Ei kellään ollut enempää eikä alussa enempää tarvittukaan.



Ostin kaksi mukia, lautasen ja pari ruokailuvälinettä lähimmästä kaupasta. Siitä se itsenäinen elämä sitten lähti. Kaikki hankittiin pikku hiljaa opintolainalla ja kesäansioilla. Kun oli varaa ostaa oma sänky ja kirjahylly, muutin vapaille markkinoille. Isompia hankintoja olivat ekan kesätyöjakson jälkeen kamera, toisen jälkeen stereot, kolmannen jälkeen polkupyörä.



Se oli täysin normaalia 70-luvulla.

Minä läksin omaan asuntoon 17v iässä opiskelijana. Minulla oli ilta- ja viikonloppu työ. Ja yksinhuoltaja äitini antoi minun ottaa kaikki tavarani omasta huoneestani ja lisäksi äitini antoi mukaani astioita, pyyhkeitä, keittiötarvikkeita jne.

Sitten äitini ja isovanhempani halusivat lähteä kanssani kauppaan ja ostaa kaikenlaista tarvittavaa tupaantuliaislahjaksi. Sain pannua ja kattilaa, keittiötarvikkeita, siivousvälineitä jne.

2 vuotta ennen muuttoani sukulaiset olivat jo aloittaneet ostamaan joulu ja synttärilahjaksi mm. imuria, kahvinkeitintä, astiaa jne.



Minä sain hyvän alun ja aion tarjota saman omille lapsilleni.

En voi kyllä kuvitella, että meidän 16-vuotias haluaisi muutaman vuoden kuluttua muuttaessaan ottaa lapsellisen sänkynsä ja koululaisen kirjoituspöytänsä mukaan.

vanhojen huonekalujen turvin. Se on kuitenkin aivan eri asia, kuin jos on oikeasti joutunut lähtemään ilman mitään. Jos mukaan on saanut omat vaatteensa (ja niitäkään ole välttämättä paljon ollut), eikä mitään muuta niin se on aika eri asia kuin vanhat huonekalut, mummolta saadut pyyhkeet ja lakanat jne. Ja valitettavasti niitäkin perheitä on, joista lapset saavat lähteä vaatteet niskassaan ja siinä se.

Vierailija:

En voi kyllä kuvitella, että meidän 16-vuotias haluaisi muutaman vuoden kuluttua muuttaessaan ottaa lapsellisen sänkynsä ja koululaisen kirjoituspöytänsä mukaan.

kotoa muuton jälkeen. Olen itse pyrkinyt ostamaan kalusteet niin, että ovat ajattomia, eivätkä mitään IKEAn riemunkirjavaa ja lapsenmuotoista. Lasteni käytössä on mm. kaappi, joka aloitti uransa isoveljeni hoitopöytänä yli 30 vuotta sitten. Jalkoja vähän lyhennettiin ja tytöt saivat siihen nukkekotinsa hyvin aseteltua ja kaappiin lelut.

Niin me tehtiin, kun ei ollut varaa sänkyyn, eikä haluakaan. Itse asiassa taisin olla lähes 30 kun ostin viimein sängyn. Siihen asti oli aina patjat lattialla. Ja patjan saa opintorahallakin.

Juu todellakin tarkoitin sitä ettei ystäväni saanut kotoaan lähtiessään muutakuin vaatteensa, joita ei ollut paljon. Lopun on joutunut kaikki itse hommaamaan, ensimmäisestä kattilasta ja patjasta alkaen. Kotoa lähtö on tapahtunut lama-aikana, ja itsekseni mietin että silloin työpaikan, edes kesäsellaisen saanti tapahtunut tuosta vain.

Ei ennen tosiaan saanut isoja avustuksia tai peräti asuntoa!?! Nykyajan nuoret tosiaan ovat totuneet ihan toisenlaiseen elintasoon, kun me 40-kymmenen korvilla olevat

Tai ettei kotoota liikene lapselle edes pyyhkeitä, liinavaatteita tai astioita muutama uuteen alkuun?

Onneksi on ajat muuttuneet noista nelikymppisten ajoista...

Ja ei siinä oikeasti ole kyse vanhempien varallisuudesta, vaan ihan puhtaasta ilkeydestä. Se on varmasti todella paha paikka sille itsenäistyvälle lapselle paitsi materiaalisesti, niin myös henkisesti. On ihan eri asia, jos vanhemmat auttavat alkuun sen minkä voivat, vaikka eivät paljon voisikaan, kuin jo heitetään maailmalle perse paljaana.

Vierailija:

Ei ennen tosiaan saanut isoja avustuksia tai peräti asuntoa!?! Nykyajan nuoret tosiaan ovat totuneet ihan toisenlaiseen elintasoon, kun me 40-kymmenen korvilla olevat

Opiskelemaan lähdin samalle paikkakunnalle, nyt asumme vajaan tunnin ajomatkan päässä. Vanhempani muuttivat kaksioon vähän sen jälkeen kun minä muutin pois.

tyhjästä, jos kerran sai jotain huonekaluja ja astioitakin kotoa mukaansa. Ne, jotka todella ovat aloittaneet tyhjästä, eivät ole saaneet kotoaan mukaan MITÄÄN, omat vaatteet ja vanhan uninallen korkeintaan.