Kohdellaanko lyhyttä 3-vuotiasta samallain kuin pitkää 2-vuotiasta?ev
Kommentit (23)
(vaikka ei sen ikäisen pidäkään.)
Tän 2-vuotiaan kengän koko on 28 ja meidän 4-vuotiasta vain vähän lyhyempi.
ap
Monesti ollaan kuultu ihmettelyä siitä, miksi lapsi ei vielä puhu pitkiä lauseita selkeästi, miksi istuu rattaissa, tai miksi käyttää vaippaa (kotona on ilman vaippaa, ulkona vaipassa) vaikka on jo noin iso. Joku luulee 4-vuotiaaksi, yleisin arvio on 3½ v.
Serkkuni poika on 3½ v ja 94 cm pitkä, hänen rattaissa istumistaan ei kukaan ihmettele, ja hän saa ihailua siitä miten osaa olla kauniisti vaikka tuo isompi poika (eli minun alle kaksivuotiaani joka on väsynyt ja haluaisi jo päiväunille) kiukuttelee.
Todella ärsyttävää. Lapseltani vaaditaan taitoja, joita ei alle kaksivuotiaan edes kuuluisi osata. Minua mulkoillaan ja pidetään outona äitinä, kun " nelivuotiaani" on rattaissa nukkumassa tutti suussa.
Vieraat ihmiset tuntuvat vaativan aivan mahdottomia, ihmettelevät miksei pue itse, kävele koko matkaa, sotkee liikaa syödessä jne. Lapsi on vasta alle 2v.
eli monessa tilanteessa meidän 3-vuotias saa kehuja asioista jotka pitäs olla ton ikäselle jo itsestään selviä ja toisaalta nuoremmat isokokoiset ei saa kiitosta vaikka osaisivatkin jonku iälleen ajankohtaisen asian.
ap
Esimerkiksi kuivaksioppiminen ja puheen kehitys kehittyy yleensä huimasti 2 ja 3 ikävuoden välillä.
Ja tuntuu kurjalta jos kaksivuotias saa haukut kun pissaa vaippaan, ja 3-vuotiasta kehutaan kun hän käy potalla, vaikka lähes jokainen kolmevuotiashan sen jo osaa.
Mullakin on kaksi koululaista, lisäksi 4-vuotias ja 2-vuotias.
Ei olla tuttuja, jos oltaisiin niin tuskin supisisivat. Joillain äideillä vaan on ärsyttävä tapa kytätä muita ja arvostella heidän lapsiaan, eivätkä huomaa omiensa puutteita ollenkaan. Eräskin joka sanoi mulle että " iso poika, laita se jo käveleen" kuljettaa omaa yli 3-vuotiastaan vielä rattaissa, en tiedä minkäikäiseksi lasta luuli mutta sanoin että " jos sä et laita 3-vuotiasta käveleen niin miksi mä laittaisin mun yksivuotiaani käveleen?" .
T: sen isokokoisen 1 v 9 kk ikäisen äippä
missä ihmeen tilanteissa te tapaatte bussissa ihmisiä jotka haukkuvat lapsianne vaippaan pissaamisesta?
Vierailija:
terv. koululaisten äiti
Vierailija:
missä ihmeen tilanteissa te tapaatte bussissa ihmisiä jotka haukkuvat lapsianne vaippaan pissaamisesta?
Ja joku 3,5-vuotiaan äiti sanoo suhteettoman kovaan ääneen että " onneksi meidän Jalmari-Ilmari osaa jo mennä potalle!" katsellen mun poikaani samanaikaisesti.
olin lapsena ikäisiäni pidempi ja aina odotettiin, että osaan enemmän kuin sen ikäisenä pitäisi.
Nyt aikuisena tuntuu tosi oudolta, kun minuun suhtaudutaan kuin muihin aikuisiin, eikä enää pidetä jälkeenjääneenä.
Siinä kun ihaillaan vielä lisää niitä pienikokoisia, ja isot on sitten - taas - jotenkin huonompia. Ihan kuin kokonsa voisi valita. Joo, en taida vuodattaa enempää.
t: 19
Ei sitä huoli ääneen ihmetellä. Tämä tuli mieleen kun joku mainitsi 3-vuotiasta vielä kuljetettavan rattaissa.
Jos 3-vuotiaan lastaan rattaissa kuljettavan lapsen äiti arvostelee toista siitä, että tämä kuljettaa alle 2-vuotiasta lastaan rattaissa, niin saahan sitä jo ihmetellä. Ei siis sitä rattaissa kuljettamista, vaan arvostelua: mikä logiikka siinä muka on, että isompi lapsi voi istua rattaissa mutta vuosikkaan pitäisi jo kävellä? :D
Jos joku tulee aukomaan mulle päätään siitä että mun 2 v on rattaissa ja samaan aikaan työntää omaa yli vuoden vanhempaa lastaan rattaissa, niin tottakai aukaisen suuni!
Vierailija:
Ei sitä huoli ääneen ihmetellä. Tämä tuli mieleen kun joku mainitsi 3-vuotiasta vielä kuljetettavan rattaissa.
mun pitkien poikien olisi pitänyt kävellä jo 1v. vanhoina. kytätään pientä lasta rattaissa. eräskin äiti sanoi bussissa, että onpa iso lapsi rattaissa. huomautin, että ikää on 1.7v. menipä mamma hiljaiseksi, kun omansa oli samanikäinen, mutta erittäin minikokoinen.
aika jännää, että naapurin kaksoset voi istua vielä 4v. rattaissa, eikä kukaan kiinnitä siihen mitään huomiota.
Vierailija:
Esimerkiksi kuivaksioppiminen ja puheen kehitys kehittyy yleensä huimasti 2 ja 3 ikävuoden välillä.
Ja tuntuu kurjalta jos kaksivuotias saa haukut kun pissaa vaippaan, ja 3-vuotiasta kehutaan kun hän käy potalla, vaikka lähes jokainen kolmevuotiashan sen jo osaa.
Mullakin on kaksi koululaista, lisäksi 4-vuotias ja 2-vuotias.
tottakai puhe kehittyy huimasti, mutta käytännössä kyllä vielä joku 6v:kin on NIIN pieni... samoin ekaluokkalainen.
Tietysti puheen tasokin vaikuttaa ja muu osaaminen sitten kun on vähän enemmän tehty tuttavuutta.