Olen älykäs ja katson asoita monelta eri kantilta. Vihaan putkiaivoista ajattelua ja yleistämistä.

kun olen varmaan " taiteellisesti älykäs" , vai miten sen nyt sanoisi. :) Mutta kun tuntuu, että hahmotan maailmaa ihan eri tavalla kuin muut. Aina kun yrittää käydä syvällisempiä keskusteluja, niin useimmat vaan heilauttaa kättä, että mitä sä tollasia höperehdit. Monille riittää se mikä on, minä vaan haluan aina jotain enemmän.



Onneksi on niitä taiteilijakavereita.. ;)



Tuntuuko kenestäkään muusta tutulta?

Meitä vaan ei ymmärretä, tai oikeastaan kuunnella. Marssi vaan muun lauman kanssa, niin et eksy...

Vierailija:

kun olen varmaan " taiteellisesti älykäs" , vai miten sen nyt sanoisi. :) Mutta kun tuntuu, että hahmotan maailmaa ihan eri tavalla kuin muut. Aina kun yrittää käydä syvällisempiä keskusteluja, niin useimmat vaan heilauttaa kättä, että mitä sä tollasia höperehdit. Monille riittää se mikä on, minä vaan haluan aina jotain enemmän.

Onneksi on niitä taiteilijakavereita.. ;)

Tuntuuko kenestäkään muusta tutulta?

että ap joko vedättää teitä - ilmoittaa tekstissään halveksuvansa juuri sitä, mistä itse kirjoittaa. Ja te lähdette mukaan intoilemaan.

Tai sitten ap on itse yksinkertainen ja ei huomaa puhuvansa itseään pussiin omassa aloituksessaan.

Vierailija:

kun olen varmaan " taiteellisesti älykäs" , vai miten sen nyt sanoisi. :) Mutta kun tuntuu, että hahmotan maailmaa ihan eri tavalla kuin muut. Aina kun yrittää käydä syvällisempiä keskusteluja, niin useimmat vaan heilauttaa kättä, että mitä sä tollasia höperehdit. Monille riittää se mikä on, minä vaan haluan aina jotain enemmän.

Onneksi on niitä taiteilijakavereita.. ;)

Tuntuuko kenestäkään muusta tutulta?

Vain tietty " piiri" ymmärtää, koska on syvemmin perehtynyt tähän maailmaan. Esimerkiksi oma mieheni ei ole, ja siksi on välillä yksinäinen olo.

Pitää vähän nuuhkia ilmaa, että millaiselle keskustelulle olisi juuri sillä sekunnilla tilausta. Ei joka hetki kiinnosta murehtia maailman asioita, vaan välillä haluaa jutella kevyesti.

Minustakin tuntuu välillä, että olen älykkäämpi kuin muut. Tunnen, että muut ovat pinnallisia, yksinkertaisia ja itsekeskeisiä putkiaivoja, jotka hukkaavat elämänsä käsittämättömiin kouhotuksiin ja idioottimaisuuksiin.



Minusta tuntuu, että ymmärrän elämää paremmin ja osaisin toimia tilanteessa kuin tilanteessa huomattavasti fiksummin kuin muut ihmiset.



Tunnen outoa yksinäisyyttä ja epätoivoa, kun koen olevani ulkopuolinen, muiden yläpuolella ikäänkuin siis.



Sitten taas muistan, että ihminen on vain ihminen, eikä muuksi muutu. Katselen itseäni vähän realistisemmin ja huomaan, etten loopujen lopuksi itse ole yhtään sen kummempi kuin muut, pikemminkin vain poikkeuksellisen taipuvainen masentumaan ja erakoitumaan. Näistä piirteistä johtuen sitten alan elätellä näitä " olen liian älykäs muille" -fantaisoita.



Todellisuudessa olen vain sosiaalisesti lahjaton ja keskinkertainen älyltäni.



En hae ihmisten seuraa aktiivisesti, koskapa he minua ärsyttävät, mutta en myöskään elättele itserakkaita ja harhaisia mielikuvia omasta ylemmyydestäni. Tai yritän parhaani mukaan olla elättelemättä ainakin:)

Itsekin tunnistan samat ylimielisyyden oireet, mutta onneksi olen jo päässyt eroon noista harhaisista haihatteluista!

Ne kuuluvat henkisesti keskenkasvuisen ihmisen ajatusmaailmaan, varsinkin teinien.

Ihmisvihaajana ja sosiaalisesti aparina kehittelin itselleni suuren suuren egon, joka olikin vain suojakuori kiusaamiskokemuksia, vähättelyä ja alemmuudentunteita vastaan. Nöyryys on tullut psyykkisen kasvun ja iän myötä, luojan kiitos.

samoin kuin adhd:sta kärsivät. Kun mikään ei onnistu, eikä itse tai muut ymmärrä syytä, niin toki se masentaa. Usein varsinaista neurologista ongelmaa on vaikea havaitakaan masennuksen, ahdistuksen, päihdeongelman yms. taustalta.

Vierailija:

kiehtovia, että he eivät pysty sensuroimaan itseään samalla lailla kuin älykkäämmät kanssaihmisensä. Tyhmien kanssa on mahdollista päästä tarkkailemaan ihmisluontoa ja psyyken toimintaa ihan erilailla kuin älykkäiden, jotka eivät usein tuuleta ajatuksiaan ihan samalla volyymilla ja avoimuuden asteella.

älykkyys ja laskelmoivuus ovat kaksi eri asiaa.

Älykäs voi olla empaattinen, viisas ja jopa nöyrä. Älykästä voi ahdistaa muiden ihmisten ajattelutapa ihan kuten tyhmääkin voi ahdistaa muiden ihmisten ajattelutapa. Mitään diagnoosia kumpikaan ei tarvitse.

joka selvästi pitää itseään jotenkin älykkäämpänä kuin minä itse. Puhuu minulle kuin lapselle, katsoo kaikkia sanomisiani kieroon (vaikka ne olisivat ihan fiksuja juttuja), ei erota mikä on huumoria ja mikä totta, on ylimielinen ja ilkeä, piikittelevä. Enkä ole tähän päivään mennessä vielä saanut konkreettista esimerkkiä tämän henkilön niin mahtavasta älystä, ainoastaan huonosta ja vittumaisesta luonteesta. Ja kyllä tiedän olevani ihan fiksu ja älykäs tapaus.

Mutta älykkyys voi tehdä laskelmoinnin helpommaksi. Eikä laskelmoinnin tarvitse aina olla kohdettaan vastaan.

Tässä keskustelussa kuitenkin kaiketi ne jotka on oikeasti todettu älykäiksi muuallakin kuin omissa fantasioissa keskustelevat. Älykkyys ei ole täydellistä. Kukaan ei ole täydellinen kaikessa.



Minä hahmotan laajemmin kuin muut syy -ja seuraussuhteita, kokonaisuuksia ja niiden suhteita kaikkeen muuhun. Olen siis kielellisesti lahjakas.



Valitettavasti minulla on myös oppimishäiriö enkä ole koskaan oppinut kunnolla kielioppia enkä osaa myöskään nopeasti selittää asioita niin, että saan kuulijan ymmärtämään vaan odotan ja toivon kuulijan intuitiivisesti tietävän mitä tarkoitan ja täyttämään aukot niin kuin minä itse teen.



Koska oletan, että kaikki tietää saman kuin minä olen myös laiska esittämään asioita ja mielelläni annan vain avainsanoja. Liian usein törmään siihen, että selittää pitäisikin, mutta minua ei huvita. Olen tottunut olemaan itseäni älykkäämpien seurassa ja siksi joskus hämmennyn sanattomaksi kun joudun selittämään jotain triviaali asiaa hirveän tarkkaan ja takertumaan epäolennaisuuksiin.

mutta tuntemani " älyköt" aliarvioivat muita ihmisiä ja heille toisten ihmisten älykkyys tulee usein yllätyksenä. Älykkyyttäkin on montaa eri lajia. Kyky piilovittuiluun ja ilkeilyyn ei ole älykkyyttä, ei lähimainkaan.

kaikilla mittareilla laskettuna ainakin top 5% (95th percentile) joukossa, ellei peräti top 2% (98th percentile). Tästä tietoisena ymmärrän paremmin myös muita ihmisiä, enkä murehdi sitä, mitä en voi muuttaa. Ole nöyrempi, ymmärrä omat rajasi sekä toisten rajat. Auttaa huomattavasti sen ahdistuksesi kanssa.

jos " vihaat" itseäsi typerämpiä ihmisiä, kärsivällisyys ja suvaitsevaisuus ovat myös osa älykkyyttä. Itse olen keskivertoa älykkäämpi, mutta hyväksyn myös ns tyhmemmät ihmiset, en toki puolisoksi valitsisi. Miksi tuhlata energiaa vihaamiseen?

minulle tulee vain ahdistava, turhautunut olo. Lähden vähinäänin paikalta, jos joudun typerään keskusteluun.

Nuorempana jaksoin esittää omia mielipiteitäni ja eri kantoja aiheeseen, nykyään olen mielummin hiljaa.

ap

idiootit ovat? Miten se idiotismi näkyy?

Elämässä on tota keskustelua 99 %

Vierailija:

En arvosta sosiaalisia suhteita. Tunteet on minulle enemmänkin aivojen kemiallisia sähköpurkauksia kuin todellisia oikeutettuja " tunteita" , mitä ne sitten ikinä onkin. En pysty ymmärtämään miksei muutkin osaa nousta näiden sähköisten poikkeustilojen yläpuolelle ja katsoa ja analysoida omaa tilannettaan ulkopäin ilman henkilökohtaisuuden kokemusta.

48 tässä vielä. Pakko kertoa viimeöisestä kokemuksestani =)! Ihan esimerkiksi ja koska olen niin onnellinen. Minä siis ajattelin ennen aina noin. Katselin muita " tunteilevia" ihmisiä vähän alaspäin, koin etten arvosta sosiaalisia suhteita jne. Olin tunteeton. Voihan olla että sulla tosiaan on asperger. Mutta jos kärsit tästä samasta kuin minä, niin tässä esimerkki mistä paranemisessa on kyse.

Tein niin kuin yksi saman kokenut neuvoo. Otin sen epämääräisen ahdistuksen ja hyväsyin sen. Sanoin sille että rakastan sinua. Olet hyvä. Kerrot minulle jotain. Olen iloinen siitä että haluat kertoa sen, omaan tahtiisi. Tunnustelin sitä ahdistusta, olin siinä. Nukahdin.

Yöllä heräsin likomärkänä. Kävin tokkurassa vaihtamassa yöpaidan, jossa oli isoja märkiä läiskiä. Sitten havahduin että sormea jomottaa ilkeästi nivelen kohdalta. Katsoin sitä, siinä oli ihan selvä painauma. Mitä ihmettä? Sen täytyi olla hampaanjälki. Höh. Kävin takaisin sänkyyn makaamaan tarkoituksena nukahtaa. Sitten tajusin että mulla on outo olo. Kevyt. Nyt rupesin oikein tosissani heräämään. Kelluin oudossa olossa. Oli helppo hengittää. Koko rintakehän alue tuntui ihan erilaiselta kuin normaalisti. Nyt ymmärrän mitä tarkoittaa sanonta " kivi putoaa sydämeltä" . Pohjia myöten. Sitä hienommin tuota asiaa ei voi ilmaista.

Rupesin kiinnostumaan siitä mitä unta olin nähnyt. En muistanut, en halunnut muistaa. Se uni oli todella kummallisesti kuin pysäytyskuvana mielessä. Halusin vaan olla siinä uudella olossa. Pian huomasin että asia oli vielä kesken. Ensin löysin halun mennä nauttimaan uudesta olostani jonkun ihmisen syliin. Tämä oli tasan toinen kerta aikuisiässälläni kun ymmärrän miksi joku haluaa olla ns. toisen kainalossa. Sitten löysin vihaa. Mietin miten saisin sen purettua, mitä haluaisin juuri tällä hetkellä tehdä. Ja kas, halusin purra :o :o. Menin keittiöön ja söin kaksi voileipää ja yhden omenan. Onneksi kukaan ei nähnyt millä lailla ne raatelin ;). Syötyäni tiesin ettei se vieläkään ollut tarpeeksi. Mietin mitä oikeasti halusin purra ja näin mielessäni käsivarren. Sen pidemmälle en halunnut mennä. Kello oli puoli viisi yöllä.

Menin nukkumaan. Jatkan toisella kertaa tästä mihin jäin. Löysin esim. hirmuisen halun itkeä, mutta tulppa pitää itkun tiukasti sisällä. Olen ruvennut odottamaan sitä päivää kun opin itkemään!! Rintakehä on vieläkin kummallisen kevyt :). On sanoinkuvaamattoman ihanaa tuntea omia tunteitaan. Suosittelen oikeasti 43 että selvität onko sulla asperger vai tämä sama ongelma kuin mulla. Tuo masennuksesi ja mitä kirjoitat ihmissuhteista kuulostaa niin tutulta. Joten on mahdollista että olet vaan oppinut kieltämään itseltäsi tuntemisen, kuten minä.

terkuin 48, joka kerrankin lepää itsessään. Hetken, kunnes taas mennään :).